Kyuu Eturautti

18.10.2021

Kolumni/tilitys: leikatkaa kulttuurilta!

Tällä kertaa kolumnista tulee lähestulkoon tilitys ja aiheena tuore kuuma peruna kulttuurirahoituksesta. Kuuntele tai lue – sama sisältö.

Seurasimme äskettäin poliittista draamaa, kun Sanna Marin päätti julistaa avoimen sodan Sanna Marinin tekemiä kulttuurirahoituksen leikkauksia vastaan. Onneksi Sanna voitti ja Sannalle näytettiin kaapin paikka. Itsehän olen kulttuurin kokemiseen ja tekemiseen addiktoitunut, joten olen varmaan iloinen rahoituksen palautuksesta? En ole. Joskus enemmän on vähemmän. Onko tämä kirjoitus analyysi, tilitys vai oikeistoliberaalin kulttuuri-ihmisen hutera puolustuspuheenvuoro, sen saa kukin itse päättää.

En ole mikään kulttuuritietämyksen ylin oraakkeli, mutta väitän puhuvani jonkin asteen osaamispohjalla. Olen pyörinyt näissä piireissä reilut parikymmentä vuotta. Olen ollut vapaaehtoisena järjestämässä satoja kulttuuritapahtumia, tehtävinä kaikki ylimmästä johdosta riviapuriin, lukuisilla eri tehtäväalueilla. Olen ollut kymmenissä kulttuurijärjestöissä moninaisissa rooleissa sekä julkisen sektorin luottamustoimessa valvomassa kulttuurirahojen käyttöä. Olen ollut tekemässä tukihakemuksia ja olen ollut käsittelemässä niitä. Olen myös itse ollut rahoittamassa kulttuuria, omilla ja omistamani yrityksen rahoilla. Minä haluan henkilökohtaisesti tukea kulttuuria. Minä en vain rakasta kulttuuria, vaan pidän sitä sekä terveen yhteiskunnan että koko ihmiskunnan olemassaolon, hyvinvoinnin ja kehityksen edellytyksenä. Minulle se ei ole rahan ja vallan vaan ihmisyyden ja hyvinvoinnin väline. Puhtaan itsekkäästi ajatellen kulttuuri pitää minut terveenä ja hyvinvoivana.

Kaiken tämän pohjalta ehdotan, että julkinen kulttuurirahoitus toimii liian usein kuten surullisenkuuluisat TE-palvelut: ensin on työtön jolla on vaikeuksia päästä eteenpäin (1), asian korjaamiseksi valtio rahoittaa miljardilla TE-palveluita (2) ja TE-palveluiden jäljiltä on entistä kauempana työn saannista ja mielenterveydestä oleva työtön (3). Kulttuurirahoituksessa käy liian usein samoin, sillä liian suuri osa rahasta rikkoo kulttuurin tekemistä ja kokemista. Sitä lapataan järjestöille jotka kylpevät rahassa. Sillä kustannetaan viinanhuuruisia kekkereitä, poliitikkojen vaalikampanjoita ja kaikkea kivaa mutta turhaa. Sillä rakennetaan suojatyöpaikkoja pilaamaan monien erinomaista hyvää tekevien järjestöjen mainetta. Sitä käytetään leluihin ja pelleilyihin. Sitä jaetaan pääosin suhteilla ja pieneltä osin faktoilla. Toki kaikelle edellisille kirjoitetaan kauniit perustelut ja uskottavat selitykset, mutta liian usein se on höttöä. Raha tulee rahan luo ja paha reppuselässä. Olen nähnyt tämän liian usein.

Heittämällä lisää rahaa rahan päälle heikennämme rahan valvontaa. Saamme koko ajan vähemmän tulosta ja enemmän pahoinvointia. Tämä kuulostaa kovasti huumeaddiktin helvetiltä. Ongelman korjaamista voisi lähestyä inhimillisen tuloksen mittareilla ja se voisi alkaa vaikka tästä: kuinka monta ihmistä saa kuinka pitkäksi aikaa hyötyä jokaista annettua euroa kohden? Teatterikerho, kerran viikossa puolen vuoden ajan, 20 henkeä, helppo matikka. Pitsinnypläysfestivaalit, yksi päivä, 500 henkeä. Tapahtumista puheen ollen, lähtökohtaisesti pääsymaksullisia kulttuuritapahtumia ei mielestäni pitäisi tukea lainkaan. Ehdottomasti muitakin numeroita tarvitaan ja on selvää, että vaikkapa kehitysvammaisille tai suomen kieltä osaamattomille järjestettävä toiminta tarvitsee enemmän resursseja. Kyse voi myös olla puitetoiminnasta, joka tukee epäsuorasti monenlaista toimintaa. Kaikissa näissä tuloksellisuutta voidaan mitata, kunhan vain unohdetaan termin kaupallinen puoli. Tulosta se hyvinvointikin on ja usein paljon euroja tärkeämpää. Päästäisiin kuitenkin ehkä hitusen mallista, jossa rahaa hakiessa luvataan kuu taivaalta, mutta lopulta toimitetaan vain havunneulanen murkkupesän päältä.

Tiedän seuraavan lauseen herättävän ilkeää naurua, mutta sanon sen silti: minua ottaa päähän maailman epäreiluus. Tiedän ettei elämä ei ole reilua, mutta silti yhteiskunnan pitäisi siihen pyrkiä. Minua ottaa päähän, että yksi maksaa samoista tuloista 50 % veroa, toinen 0 %. Minua myös ottaa päähän, kun yksi saman mittakaavan kulttuuritoimija saa tonnin avustuksen, toinen sata tonnia ja kolmas ei senttiäkään. Arvatkaa kenellä näistä on päättäjiä tuttuina? Reilua emme maailmasta saa, mutta hieman reilumman kyllä. Rahaa on aina rajallisesti. Surkein lause poliitikolta on ”kyllä nämä rahat jostain löydetään”. Ei velanotto kansan piikkiin ole löytämistä ja ratkaisemista, se on luovuttamista ja vastuun pakenemista.

Kulttuurirahoituksesta on tullut yksi niistä monista kivoista tavoista, joilla poliitikot voivat lapata rahaa lähipiireilleen. Veikkaushäviörahojen ympärille näitä piirejä on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Niin kauan kun on ollut rajattomasti peliongelmaisia, ei ole ollut hätää ja juhlat ovat jatkuneet vuosikymmeniä. Urheilusta minua paremmin ymmärtävät ovat saman todenneet, sielläkin puolen veikkaussotkua rahan tarkoitus on ollut rahaverkoston ylläpito. Kansanterveys rapistuu ja urheilumenestys surkastuu, vaikka rahaa molempien muka parantamisen laitetaan koko ajan enemmän. Molempien esimerkkien osalta irvokkuus korostuu katsoessamme rahoituksen puolesta äänekkäimmin puhuvien taustoja. Niin julkisen kulttuuri- kuin urheilurahoituksenkin suurimmat puolustajat ovat juuri mukavimmissa suojatyöpaikoissa istuvia. Siinä ei ole ojassa vain oma lehmä vaan koko navetta.

Meillä on tässä maassa yksi Senja Larsen, jonka toiminta veikkausvarojen tonkimisessa on sankarillisen tason suoritus. Tarvitsisimme hänenkaltaisiaan vielä pari tusinaa lisää. Vuosikymmeniin ei ole näin suurta ongelmaa saatu näin suureen näkyvyyteen, näin lähelle pintaa että sitä voisi korjata. Aika korjata ongelmat on nyt. Ei se tarvitse vallankumousta tai anarkiaa. Se tarvitsee vain pintaa syvemmän tilintarkastuksen, vähän uusia ja puolueettomampia kasvoja sekä aktiivisia toimittajia ja tutkijoita. Kenenkään henki, elämä tai terveys ei vaarannu kun suuntaamme vihdoin kiikarit siihen haisevaan jäteojaan, joka veikkausrahoina tunnetaan. Koska sekä kulttuuri että liikunta tekevät terveydelle hyvää, ounastelen tuloksen olevan hyvinvoinnin osalta hurjan positiivinen.

Minä rakastan ja kaipaan kulttuuria. Niin rakastat sinäkin! Juu, juuri sinä joka haukut sitä feministiseksi turhakkeeksi ja vasemmistolaiseksi hapatukseksi. Sinulla, sinulla ja myös sinulla on jotain kulttuuria mitä rakastat. En minä tiedä mitä se on ja hyvä niin, koska ihmisiä ja kulttuurin muotoja on moneksi. Olit sitten tekijä tai kokija, pala sielustasi on kulttuurissa ja sillä on siellä hyvä paikka. Sen paikan rakentaa meistä jokainen itse. Kas, kulttuurirahoituksen ehkä suurin viisaus piilee tässä: julkinen valta ei voi rakentaa kulttuuria, se voi vain antaa sen tapahtua. Puitteita voi rakentaa, tukea voi antaa, mutta itse tekemiseen tarvitaan sydäntä ja sielua, ei virkaprosessia.

Lopetan tämän pieneen kertomukseen noin vuosikymmenen takaa. Tamperelainen kulttuuripersoona, jokapaikanhöylä ja muutoinkin monipuolinen heppu Perttu Pesä kutsui silloisessa apulaispormestarin virassaan allekirjoittaneen ja muutaman muun kulttuurin vapaaehtoistyöläisen jutustelemaan. Nautimme veronmaksajien piikkiin pastasalaattia. Hänellä oli meille yksi pyyntö, että jatkaisimme kulttuuritapahtumiemme järjestämistä itse, emmekä koskaan päästäisi kaupungin hallintoa siihen mukaan. Hän sanoi jotakuinkin näin: ”Jos me sen tekisimme, se maksaisi kymmenen kertaa enemmän eikä olisi puoltakaan niin hyvä”. Kiitos Perttu, olemme pitäneet tästä kiinni.

11.10.2021

Imperialismi voittaa, siinä se

Seuraa lyhyt tiedotus: Kiina valloittaa Taiwanin ja Venäjä valloittaa myös uusia alueita lähimpien viiden vuoden sisään. Pari kansanmurhaakin tuohon väliin mahtuu. En haluaisi sanoa että se on varma juttu, mutta kun se vähän on.

Olipa kerran parempi vaihtoehto

Stop! Pakitetaanpa hieman! Miten me olemme tuohon pääsemässä? Kas, vaikka EU ei olekaan onnistunut tuomaan rauhaa Eurooppaan, se on kuitenkin onnistunut luomaan arvomaailman jossa jäsenmaiden rajoille ei tuoda tykkejä vaan kukka-asetelmat. EU-maasta toiseen matkaaminen tai kaupanteko ovat helppoa, mukavaa ja täysin luonnollista. Se on hieno asia. Olemme luoneet pehmeän päätöksentekomallin, joka ei herätä suuttumusta, mutta haittapuolena ei myöskään saa mitään aikaan. Isoista päätöksistä ei tarvitse isosti suuttua, koska niitä ei tehdä.

Saman tarinan eri revisiota käydään Atlantin toisella puolen. Maailmanpoliisin työ on kiittämätöntä. Maan rajojen ulkopuolella ei ole sotareissuilta tullut kuin ruumiita ja sanomista, vituiksmän niin Vietnam, Irak kuin Afghanistankin. Armeija on muuttunut synonyymiksi rahan lappaamiselle mielipuolisiin kikkailuprojekteihin, joilla ei ole etäistäkään tekemistä maan tai maailman puolustamisen kanssa. Tuhannet käyttämättä jääneet ja pellolle ruostuvat tankit kuvaavat asian toista puolta, ohjelmistovirheiden takia sodankäyntiin kykenemättömät hävittäjälentokoneet toista.

Sitten ne muut

Mielestäni EU on kaunis ajatus ja siinä on paljon hyvää. Myös Yhdysvaltoja voi kehua, etenkin jos pintaa rapsuttaa ohi valtamedian kärkijuttujen niin löytää paljon hyvää ja kaunista. Meillä on vähintään tyydyttävät pelisäännöt ja käytännöt. Ongelma vaan on, että muut eivät pelaa samaa peliä. Venäjää, Kiinaa, Brasiliaa, Intiaa ja lukuisia muita vähän pienempiä ei voisi vähempää kiinnostaa meidän standardit ja tyylit. On asioita, joita emme ikimaailmassa tekisi tai hyväksyisi, mutta samat asiat ovat sellaisia jotka mahtuvat pöydälle muualla aivan mainiosti. Tällaisia asioita ovat vaikkapa etnisen ryhmän aktiivinen tuhoaminen tai vieraan maan valloitus. Meidän mahdottomuus on heidän normipäivä, meidän aksiooma on heidän vitsi.

Kiinan armeija tulee vastaamaan USA:n vastaavaa viiden vuoden päästä, erinäisten julkisuudessakin esitettyjen arvioiden mukaan. Kiina on noin 150 kilometrin päässä Taiwanista, Yhdysvallat hitusen kauempana. Jos he jyräävät, sitten he jyräävät. Jos taas katsotaan Venäjää, heille on kohtuullisen kivutonta saada joko näkyviä tai piilotettuja joukkoja rajojen yli lukuisiin Euroopan maihin. Kummankaan ei tarvitse päätään vaivata kansainvälisen oikeuden säännöillä. He ottavat helpoimman reitin.

Vaan mikä on Sodan hinta?

Kyllähän se käy päinsä!

Niin, meillähän on säännöt! Niin on. Ne on kirjoitettu hienolle paperille ja laitettu lasivitriiniin ohikulkevien byrokraattien ihailtavaksi. Sieltä vitriinin seasta ne osallistuvat maailman ohjaamiseen yhtä hyvin kuin keskivertomuseon keskivertovitriinissä olevat keskivertoesineet. Venäjä valloitti Krimin, sai meidät heristelemään sormea ja jatkamaan Nord Stream kakkosen rakentamista. Kiina lahtaa uiguureja sekä valloittaa merialueita, tämä saa meidät kirjoittamaan kolumneja ja jatkamaan uiguuriorjilla teetettyjen halpatuotteiden ostamista Amazonista. Jos nyt muita esimerkkejä haetaan, sanoisinko vaikka Tigray? Kyllä näitä piisaa.

Sillä ei ole väliä, olemmeko hyväksyneet nämä toimeet hiljaisen vastahakoisesti vai aktiivisen määrätietoisesti. Tosiasia on, että näytämme vuodesta toiseen merkkiä imperialisteille: leikkikää vapaasti, meistä ei tarvitse murehtia.

Meillä on siis asiat hyvin. Emme ota stressiä näistä aiheista. Antaa koirien haukkua ja karavaanin kulkea, kunhan saamme uudet iPhonet ja Teslat.

…jos saamme. Voi tulla hätä housuun kun huomaamme Taiwanista tulevan 63% maailman siruista ja tehokkaimmista siruista lähes kaikki. Sitten lukee siruissakin MADE IN PRC, Kiina saa käyttöönsä maailman moderneimmat sirutehtaat ja ottaa hetkessä teknologiamme kiinni.

Tarttiskohan sittenkin tehdä jotain? Noin niinkuin ennemmin kuin myöhemmin?

10.10.2021

Juhanin salainen identiteetti

Tällä kertaa kolumnoin mystisestä, tai oikeastaan tuikitavallisesta Juhanista, joka on oikeastaan vain keppihevonen terveen kritiikin taidoista puhumiselle. Vanha kaava: puheena ja tekstinä sama sisältö.

Olipa kerran Juhani-niminen kaveri. Juhani teki koneinsinöörin töitä ja asui suomalaisessa keskikokoisessa kaupungissa. Hän oli naimisissa ja myös perheenisä. Juhani oli aika monin tavoin keskivertomies. Kerran oli saanut ylinopeussakot ja yksi kerta sai viikon porttikiellon Facebook-yhteisöön kun ei noudattanut sääntöjä. Vähän voisi olla kiloja vähemmän keskivartalossa ja hyvä jos muistaisi viedä ne roskat pihalle aamulla kun tuli luvanneeksi. Kaiken kaikkiaan silti aika perustyyppi kyseessä. Yhtenä päivänä Juhani osallistui keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Aiheena oli aborttioikeus. Juhanin mielestä abortti kuului naisten perusoikeuksiin eikä sitä saisi naisilta evätä.

Kuulostaa aika yllätyksettömältä, eikö vaan? Niinhän se on. Ei ole kovinkaan harvinaista nähdä miespuolisen henkilön puolustavan naisten oikeutta omaan kehoonsa. Ei myöskään ole kovinkaan tyypillistä että aborttioikeutta puolustavaa miestä herjattaisiin haukkumalla häntä salaa naiseksi joka vain haluaisi saada hirveästi abortteja tehtyä itselleen. Toki aina joku ala-arvoinen kommentaattori löytyy, mutta harvemmin niitä tulee omaa nimeään käyttäviltä keskustelijoilta, saati että niitä tulisi vallanpitäjiltä tai muilta nimekkäiltä ihmisiltä. On täysin hyväksyttyä, että mies on valmis puolustamaan naisten perusoikeuksia. Se on itse asiassa ollut käytännössä normi jo sukupolvien ajan.

Tämä mielessä tuntuukin sangen oudolta, että kannabiksen laillistamista ajavaa henkilöä on sopivaa, jopa suotavaa haukkua huumeongelmaiseksi. Moisia haukkuja ei myöskään tule vain anonyymeiltä trolleilta, vaan ihan oikeilta ihmisiltä, jopa päättäjiltä. Jostain syystä huumepolitiikan reformeja ei voi mitenkään ajaa henkilö ilman omaa lehmää ojassa. Tietyt asiat vain koetaan yhteisiksi, kun taas tietyissä asioissa on vain yksinkertaisesti oltava luurankoja kaapissa.

Kannabiskeskustelu on yksi kurantti esimerkki aiheesta, jonka keskustelu menee nopeasti henkilökohtaisuuksiin ja argumentaatiovirhe reductio ad absurdum nostaa päätään. Puheissa korostuu miten väärällä päätöksellä kansakunta tuhoutuu, nuoriso päätyy entistä pahemmin hunningolle ja Väyrysestä tulee paavi. Halutessamme voimme kuitenkin päätyä pohtimaan asiaa maltilla. On tietenkin täysin sallittua olla eri mieltä Vihreiden ehdotuksesta tuoda kannabis säätelyn piiriin. Tällaista mielipidettä pystyy myös perustelemaan useilla asia-argumenteilla, asiantuntijoiden mielipiteillä ja jopa vertaisarvioiduilla tutkimustuloksilla. Kyse ei siis ole siitä, etteikö kritiikkiä voisi esittää asiallisesti. Jostain syystä niin ei vain haluta tehdä. Asia-argumentaatioon eivät kykene aina edes kansanedustajat.

Mielestäni jokaisen kannattaa olla itselleen velkaa sen verran, että haluaa haastaa myös omia mielipiteitään. Kun mielipiteensä haastaa, voi löytää niiden tueksi paljon vahvempia perusteita kuin vain fiiliksen. Toki joskus käy niinkin, että huomaa olevansa väärässä ja sekin piristää kummasti. Huomasit sitten fiilispohjaisen mielipiteesi oikeaksi tai vääräksi, haastamalla teet itsestäsi paremman ja fiksumman ihmisen. Pystyt argumentoimaan tasokkaammin, pystyt näkemään maailmaa paremmin ja jos muistat lisäksi vihanneksia syödä, onnistut tehokkaasti ennaltaehkäisemään muistisairauksia. Itsensä haastamista ei tietenkään tarvitse tehdä julkisesti, saati virheitään myöntää. Tämän keskustelun voi käydä oman pään sisällä, jos nyt hieman Wikipediaa toisella silmällä vilkuillen.

Olemme niin suomalaisena yhteiskuntana kuin laajempana ihmiskuntanakin oppineet tiettyjen ihmisoikeuksien olevan suureksi eduksi yleiselle hyvinvoinnille. Olemme historian varrella ymmärtäneet tiettyjen pelottavana koettujen vapauksien lopulta tehneen meille paljon hyvää. Kyseenalaistamalla olemme luoneet suurta niin tieteen kuin taiteenkin parissa. Haastamalla itseämme, eri mielipiteitä ja yhteiskunnan normeja olemme yksinkertaisesti tulleet paremmiksi ihmisiksi.

En todellakaan tiedä johtaisiko esimerkiksi kannabislainsäädännön muutos parempaan tai huonompaan. Tiedän hyvin, että kyseenalaistaminen ja haastaminen ovat muutoksen alku, ei loppu. Kaikki lähtee liikkeelle kysymyksestä, joka poikii lisää kysymyksiä, joiden kautta vähitellen saadaan pöytään vastauksiakin. Moni aiempaa teoriaa haastanut ajatus osoittautuu virheelliseksi. Joskus huomataan, että tietty muutos onkin ollut huonoksi ja oikea vastaus on ottaa askel taaksepäin. Lyijyn lisääminen bensiiniin on hyvä esimerkki tällaisesta askeleesta. Siitäkin onneksi opimme jotain, vaikka oppirahoista tulikin hyvin kalliita. Valitettavasti kehitys on kivinen tie, mutta kehityksen puute on aina kahta kivisempi vaihtoehto.

Voin tässä kohtaa paljastaa sen minkä jo arvasitkin, eli tarinani Juhani on mielikuvituksen tuote ja nimen valitsin suosituimpien etunimien listalta. Mielikuvitusystävänäkin hän on hyvä muistutus siitä, että sivistynyt ihminen on täysin kykenevä puolustamaan toisten ihmisten oikeuksia myös ilman piilomotiiveja. Uskon, että molemmilla puolin kannabiskeskusteluakin löytyy tällaisia ihmisiä. Kuulkaamme heitä, kysykäämme heiltä perusteita, haastakaamme heidän mietteitä kuten omiammekin. Ennen kaikkea, nähkäämme osapuolet ihmisinä ja heidän mielipiteet kokemusten, oppien ja tunteiden sopivasti sekoitettuna summana.

Muistakaamme myös, että ennen keskusteluun osallistumista on täysin okei tehdä pieni tarkistuskerros oman mielipiteensä taustoihin ja perusteihin. Et ehkäpä päädy olemaan ensimmäinen kommentoija viestiketjussa, mutta saatat olla se joka herättää eniten kiinnostusta. Saatat onnistua jatkamaan keskustelua vielä monta päivää sen jälkeen kun ensimmäinen tulikivenkatkuinen kommentti on jo tyystin unohtunut. Saatat myös keskustelun lomassa popsia porkkanaa ja nauttia näiden kahden toimen ansiosta pitkän, terveen elämän. Kysypä itseltäsi, eikö tuo tunnukin paremmalta kuin ensimmäisen räyhääjän titteli?

9.10.2021

Kulttuuri on kielletty

Voi minua pöhköä, kun ajattelen ettei mikään minua enää yllätä. No, ei tavallaan yllätä tämäkään, mutta pistetään nyt vahinko kiertämään. Tarinamme kertoo säveltäjä-pianisti-professori Bright Schengistä ja hänen epäonnistuneesta yrityksestä tehdä työtään, eli opettaa. Ei olisi kannattanut.

Kauan sitten kaukaisessa korrektiuden valtakunnassa

Kun ajattelemme Yhdysvaltoja, ajattelemme varmaan kaikki samaa? Maata, jossa ei ole jännitteitä eri ihmisryhmien välillä, ei köyhyyttä, ei nälänhätää, ei välinpitämättömyyttä. Samaa mieltä? Hyvä, sillä nyt keskustellaan siitä, miten he ovat tässä onnistuneet. Häpeällinen professorimme oli näyttänyt oppilailleen vuoden 1965 brittielokuvan Othello, joka siis perustui samannimiseen näytelmään. Tämän näytelmän kirjoitti muuan Shakespeare, joka muistetaan historiassa ennen kaikkea rasismista, syrjinnästä, naisvihamielisyydestä ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Voi tuota meidän pöhköä professoria, minkä perkuleen meni tekemään! Kyllähän jokaisen pitäisi tietää, että tuo elokuva on umpirasistinen ja sen näyttäminen on väkivaltainen hyökkäys paitsi oppilaita, koko opiskeluilmapiiriä, oppilaitosta ja yhteiskuntaa vastaan. Varmistettujen mielensäpahoittajien mukaan elokuva normalisoi orjuuden ja kaiken muun tummaihoisten kokeman kohtalon ja sen näyttäminen tekee opettajasta valkoisen ylivallan edustajan, ihmishirvön ja pahoinpitelijän. Kahta hirveämpää on, että opettaja ei edes pohjustanut asiaa varoittamalla oppilaita elokuvasta, tai järjestänyt keskustelutilaisuutta orjuuden historiasta sen pohjalle. Jos orjuuden historian opetus ei aiheena kuulu säveltämisen kurssille niin mikä sitten?

Tarinan onni on, että opettaja pakotettiin pyytämään anteeksi, sitten pyytämään anteeksi anteeksipyyntöään, sitten eroamaan tehtävästään ja lopulta hänen tulevat työmahdollisuudet ja ihmiskontaktit estettiin. Se on toki laiha lohtu sille, että lukuisat oppilaat ovat menettäneet kykynsä opiskella normaalisti, jouduttuaan tällaisen groteskin, hirveän väkivaltaisen hyökkäyksen kohdalle. Juu, kyllä te lukijat nauratte, ”isoisäni haavoittui sodassa”, ”isoäitini oli Auschwitzissa” ja muuta typeryyttä. Ei se ole MITÄÄN rasistiseksi leimatun elokuvan näkemisen rinnalla.

Olkoon tämä opiksi: sinua, rasisti, tarkkaillaan. Sinun kirjahyllysi luetteloidaan, sinun kaveripiirisi kuulustellaan, sinun elokuvamakusi syväluodataan ja sinun elämäsi viedään sinulta, kuten sinä olet vienyt kaiken jokaiselta vähemmistöön kuuluvalta ihmiseltä. Professori Scheng selvisi ihmeen kaupalla Maon kulttuurivallankumouksesta, mutta siinä missä Mao epäonnistui, nykyinen sukupolvemme onnistuu: paha saa vihdoin palkkansa.

Joku, epäilemättä täysin teoreettinen persoona, voisi kysyä miten tällä kaikella parannetaan yhteiskunnan ilmapiiriä, korjataan eriarvoisuutta, rakennetaan siltoja ja paikataan vanhoja haavoja. Onneksi tämä henkilö on täysin teoreettinen, ettei häntäkin tarvitse haukkua valkoista ylivaltaa kannattavaksi natsiksi. Teoriaa ei sen sijaan ole varma kehitys: se, mikä tapahtuu tänään Yhdysvalloissa, tapahtuu huomenna myös maamme yliopistoissa. Oli jo aikakin saada orjuudella rakennettu maamme vastuuseen teoistaan!

5.10.2021

Totta puhuen melkoisia paskiaisia

Päivi Räsänen ja Sebastian Tynkkynen ovat poliitikkoja joista en pidä. Mielestäni he molemmat huutavat vihapäissään mitä sylki suuhun tuo, maalaavat puolen maapallon kokoisia viholliskuvia ja perustelevat kantansa lähinnä dystooppisen mielikuvituksen avulla. He sattuvat olemaan myös valtakunnansyyttäjän hampaissa – mutta se on eri asia, ja SE on tämän kirjoituksen pointti.

Paskiaisen puheenvuoro

Olen saanut aika paljon irti julkisesta keskustelusta näiden kahden vihaisen vaikuttajan ympärillä. Tavallaan siitä tulee mieleen kannabiskeskustelun tila muutaman vuoden takaa: ehdotonta rakkautta puolesta ja ehdotonta vihaa vastaan. Sekä Tynkkynen että Räsänen nähdään pelastajina, sankareina ja heidän päälleen asetellaan jos jonkinlaista viittaa. Jotkut pitävät Tynkkystä journalistina ja Räsästä rauhantekijänä. Ei siinä mitään, saahan sitä kutsua ihmistä miksi vaan paitsi natsipelleksi.

Jos jotkut heitä ylistävät, toinen puoli taas näkee heissä ilmastyskirjan pedon. Itse en näe heitä suurina paholaisina, mutta en heistä myöskään pidä. Se on tunne, jonka heivaan sivuun heti ensi alkuun pohtiessani asian juridista puolta. En ole kiveen kirjoittanut kantaani syytteistä ja tuomioista, mutta näin yleisesti ottaen kallistun laajan sananvapauden puolelle. Mielestäni Voltairen kaltainen ajattelumalli toimii ja pidän suuresti ajatuksesta, että yhteisen hyvän puolesta on joskus tarpeellista puolustaa pienempää pahaa. Minä puolustan näidenkin kahden oikeutta sanoihinsa ja mietteisiinsä, vaikka heidän suut voisikin pestä saippualla.

Niin, saippualla pesu on jotain mitä oikeusistuin ei tuomitse. Pointtini on, että mielestäni heidän puheet edustavat huonoa ja harkitsematonta käytöstä, hallitsematonta vihanpurkausta, Päivillä homoja ja Sebastianilla muslimeja vastaan. Käytös on huonoa, mutta onko oikeuslaitos oikea ratkaisu huonon käytöksen kontrolliin? Pitäisikö ruman sanan sanonut pikkulapsikin hakea koulun välitunnilta suoraan Kylmäkoskelle?

Eli seuraava kysymys on tämä: johtaako vihanpurkausten ja vessanseinäkirjoitusten käsittely oikeusistuimessa haluttuun tulokseen, eli vihan vähenemiseen? En tiedä, mutta haluaisin todella tietää. Aihetta ei uskalleta asiapitoisesti kovin usein käsitellä. Pieni positiivinen poikkeus on tohtori Esko Kähkönen, joka pui asiaa Suomen kuvalehdessä. Muutama akateemikko on viitsinyt käsitellä aihetta muutakin kuin olkiukkojen ja muiden argumentointivirheiden kautta. Toivoisin heitä lisää, sillä haluaisin oppia, selvittää, tuntea taustoja ja kokea näkökulmia. On täysin mahdollista, että syyttäjämme linja on viisain valinta, mutta hänen tehtävähän ei ole pohtia töidensä seurauksia. Hänen tehtävä on noudattaa käskyä. Hänen valinnassaan käsky oli tuomita verkon vihapuheita – ei pohtia vihapuhetuomioiden yhteiskunnallisia seurauksia.

Pelataan se perhanan natsikortti

Eräs kunnioittamani keskustelija osallistui tähän juttuun kertomalla holokaustista ja käski hakemaan kantaa Tynkkysen tuomioon natsien joukkotuhoa käsittelevästä museosta. Tämä ei ollut laadukas kommentti, mutta se pohjasi asiaan. Siten lopetankin tämän tekstin kahteen näkökulmaan, joista mielestäni molemmat pitävät vettä.

Voidaan kestävästi ja historiallisesti referoiden argumentoida, että voimakas vihainen puhe tiettyä ihmisryhmää vastaan on ensiaskel tiellä, joka voi johtaa väkivaltaan tätä ryhmää vastaan. Tästä on erityisen vahvoja esimerkkejä Afrikasta, mutta myös Euroopasta.
Vastaavin perustein voidaan argumentoida, että ihmisten vihan ja epämiellyttävien mielipiteiden kieltäminen ja sensurointi ajaa nämä mielipiteet maan alle kypsymään, kehittymään ja paisumaan, kunnes ne räjähtävät pinnalle karmein seurauksin. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingit tulevat mieleen.

Minä näen tässä asiassa tarpeen puhua kompromisseista ja ymmärryksestä molempia näitä kulmia kohtaan. Ei minun tarvitse julistaa totuutta, sitä tekee jo puoli Suomea. Kun kaikki huutavat kurkku suorana vastauksia, minä haluaisin kuiskailla sekaan kysymyksiä.

1.10.20211.10.2021

Hätätilasta hässäkkään

Terveydentilan vähän helpottaessa kolumnit jatkuvat ja aiheena tämänkin viikon kuuma peruna, eli elokapina. Tuttuun tapaan sama sisältö kuunneltavissa ja luettavissa, oman maun mukaan. Videolla käytettävä stock-materiaali joko liittyy aiheeseen tai ei…

Ilmastoliike Elokapina vaatii maatamme julistamaan ilmastohätätilan. Ilmasto on kieltämättä iso haaste, jonka puolesta sopii meteliä pitääkin. Hätätilan julistamisesta ollaan montaa mieltä kuten demokratiaan kuuluukin, mutta väittely jää juupas-eipäs-tasolle. Koska se tappelu on jo käyty, päätän astua seuraavalle tasolle ja pohdiskella mitä Suomen kaltaisessa maassa tapahtuisi, jos ilmastohätätilan julistaminen otettaisiin poliittiseen päiväjärjestykseen.

Sanoiko joku byrokratia? Voi kuulkaa ystävät hyvät mikä jättipotti tämä olisi virkakunnalle! Koska kyse on kansallisesta hätätilasta, täytyy toiminta tehdä parlamentaarisesti joten alkuun perustetaan parlamentaarinen hätätilavaliokunta. Jäsenille palkataan pari kappaletta avustajia kullekin ja valiokunnalle vielä muutama omansa. Ryhmä virkailijoita alkaa työstämään lausuntokierrosta, jota varten kootaan asiantuntijatyöryhmä, jonka avuksi palkataan ryhmä avustajia.

Toinen asiantuntijaryhmä alkaa purkamaan lausuntokierroksen dataa ja käsittelemään näitä parlamentaarisen ryhmän avustajia varten, jotka vievät asian parlamentaarikoille, jotka puolestaan hakevat kantoja puolueiltaan. Puolueet perustavat omia ryhmiään analysoimaan tuloksia ja pohtimaan vaikutuksia omaan äänestäjäkuntaansa. Eri osapuolten tahtotilat ja reunaehdot kirjataan ylös ja aloitetaan valiokunnassa tutut kädenvääntöpippalot. Koska kompromissia ei löydy, päätetään hankkia ulkopuolinen konsulttitoimisto analysoimaan asiaa, sekä perustetaan tutkijaryhmä tutkimaan muita esille tulleita asioita.

Lopulta, parin vuoden päästä, kun useampi tuhat ihmistä on työstänyt asiaa, valtion rahaa on käytetty parikymmentä miljoonaa, tiedonhakureissuilla on kierretty maailma puolensataa kertaa ja kampaviineriteollisuus on raportoinut ennätystulokset, ollaan valmiita. Valmiita siis aloittamaan hätätilan julistamisen edistämisen toimet, koska edelliset kaksi vuotta keskusteltiin hätätilan julistamisen formaatista, kattavuudesta ja päätöksentekometodista.

Tiedän edellä mainitun olevan törkeää vähättelyä ja ymmärrän hyvin, ettei parlamentarismi aivan noin nopeasti toimi. Jos sote-uudistukseen meni vuosikymmeniä niin ilmastohätätilan kanssa menee ainakin vuosisata. Mielestäni itse ilmastonmuutoksen ongelmalle voisi kuitenkin tehdä jotain hieman nopeamminkin. Julistusten ja analyysien sijaan voisi ideoita löytää vaikkapa konkretiasta ja numeroista. Mitäpä voisimme siis kokeilla näiltä osin?

Elokapina on siinä oikeassa, että tiettyjä epämiellyttäviä totuuksia on ladottava pöydälle. Epämiellyttävät totuudet eivät ole niitä jo kuultuja, kuten käskyjä maaseudun asukkaille ostaa sähköauto ja maalämpöpumppu, tai välitön polttoaineen hinnan tuplaus. Niin tarpeellista kuin öljyn käytön vähentäminen onkin, nypläyksen sijaan tarvitaan suuria liikkeitä. Epämukava totuus on vaikkapa se, että joko EU lisää ydinvoiman käyttöä nopeasti tai epäonnistuu ilmastohankkeessa. Myös kaikki EU:n alueen hiilivoimalat on suljettava vuosien, ei vuosikymmenten sisään. Kaikki tuet fossiilisille polttoaineille on ajettava alas yhtä nopeasti. Nämä asiat on ajettava päätöksenteon pöydälle nyt ja ne on ajettava koko EU:n, ei vain Suomen tasolla.

Nämä ovat todella epämiellyttäviä totuuksia, sillä ne uhkaavat jättää satoja tuhansia ihmisiä vaille työtä ja monet kodit kylmiksi. Nuo ovat jättimäisiä haasteita. Haaste on silti eri asia kuin este. Väitämme esteeksi sitä, kun juristi energiafirmasta tappelee vuosikausia byrokraatin kanssa penneistä, samalla kun musta savu tupruaa iloisesti ilmoille. Se ei ole este, se on häpeä. Jos määrätietoisuutta löytyy ja prioriteetit ovat kunnossa, nämä asiat ratkaistaan vaikka yön yli. Hyvä vertauskuva ja opin hakemisen paikka on rautaesiripun murtuminen, joka oli vielä mittakaavaa suurempi muutos miljoonien ihmisten työhön ja arkeen. Siitäkin selvisimme tyydyttävästi ja opit ovat vielä hyvässä muistissa.

Paljosta on kuitenkin luovuttava tulosten saamiseksi. Tämä vaatimus koskee myös ympäristöliikettä, joka voi löytää edestään vähintään yhtä epämiellyttäviä totuuksia. Jos ilmasto on ongelmamme, ei kovin paljoa aikaa voi käyttää kriisiytyäkseen väärän poliitikon vierailusta mielenosoituksessa. Jos päästöt ovat ongelma, ei marxilaista vallankumousta ehditä aivan samalla kiireellä juuri nyt toteuttamaan. Kysymykset muuttuvat yhä vaikeammaksi: intersektionaalinen feminismi vai planeetan pelastaminen? Turvallisia huoneita yliopistolle vai kaupunkeja joissa voi hengittää? Kaadetaanko patsaita vai savupiippuja? Vaikka toki maailmasta löytyy monta asiaa korjattavaksi, vain yksi voi olla ylimmällä prioriteetilla.

Kas, jos ilmasto pitää pelastaa yhdessä ja sitä varten tehdä isoja päätöksiä sekä toimia, tarvitsemme mukaan melkoisen enemmistön. Yhteistyötä pitää tehdä myös niiden kanssa, joita kutsutaan niin fasisteiksi, konservatiiveiksi, kristityiksi, lihansyöjiksi, pikkuporvareiksi ja moneksi muuksi ikäväksi asiaksi. Laaja osa ympäristöliikettä näkee näiden haukkumasanojen takana vihollisen, tuon tuosta myös aivan erinomaisista syistä. Tadaa, nyt vihollinen on kuitenkin liittolainen, ainakin jos ilmasto on kaiken A ja O.

Mielenosoituksen järjestäminen ja muutoksen vaatiminen samanmielisen joukon yhteistuumin on kuitenkin lopulta hyvin helppoa. Se, mitä ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan on hyvin vaikeaa. Meillä on erinomaiset valmiudet taklata tämä ongelma tehokkaasti, jos vain päätämme että se on todellakin asia numero yksi. Joillekin on hurjan haastavaa luopua turhasta autoilusta ja joillekin jatkuvasta lihansyönnistä pääseminen tuottaa kovastikin tuskaa. Ylivertaisesti vaikeinta on kuitenkin luopua oman aatteensa ylivertaisuudesta isomman haasteen äärellä.

26.9.2021

Saunan käyttöehdot

Koska kulttuurinen omiminen on vakava ongelma, on meidän suomalaistenkin kannettava kortemme kekoon. Hyvä paikka aloittaa on sauna, koska se on meille tuttu ja läheinen. Ajan hengen mukaisesti ongelma voidaan ratkaista helposti ja kätevästi käyttöehdoilla, jotka on hyväksyttävä ennen saunaan astumista. Tässä hyvää pohjaa.

1. Vahvistan olevani geneettisesti suora jälkeläinen historiallisen suomalaisen saunan kehittäjille ja vannon kautta kiven ja kannon, olevani oikeutettu tämän kulttuuriprosessin käyttöön. Liitän mukaani todistuksen geneettisen puhtauden virastolta (myös sähköinen genomipassi käy). Biologiset vanhemmat voivat toimittaa alle 15-vuotiaan saunan käyttäjän tiedot samassa yhteydessä.

2. Vahvistan suomalaisuuteni myötä olevani syyllinen historian kaikkiin rikoksiin, sisältäen mutta ei rajoittuen kansanmurhiin, orjuuteen, diktatuuriin, alkuperäisasukkaiden vainoihin, kristinuskoon, kapitalismiin sekä ohuen ohuisiin leikkeleisiin. Tätä asiakirjaa voidaan käyttää syyllisyyden osoituksena sekä Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa että yliopistojen toimittamissa syyllisyysjulistuksissa.

3. Vahvistan Disney-yhtiöille rajattoman oikeuden monetisoida saunakulttuurin, kaikki siitä johdetut kulttuuri- ja tietoteokset, sekä kaiken elämäni aikana tekemäni luovan työn. Sitoudun maksamaan postikulut teosten ja esikoiseni toimittamisesta heille.

Linnunradan galaksissa, pp.kk.vvvv,

____________________
Nimen selvennys ja sukupuun tiivistelmä

23.9.2021

Tätä et tiennyt pasianssista

Olen ollut monessa kongressikeskuksessa, kokoushuoneessa ja nettilähetyksessä katsojana ja kuvaajana. Joskus, todella harvoin, altistun jollekin niin mainiolle sisällölle että pistää nöyräksi. Vajaa kuukausi sitten kävi juuri niin, kun pelisuunnittelija Mikko Voima päätti tyhjentää pajatson puhumalla pasianssista TracOff 2.0 -verkkotapahtumassa.

Ohjelmakuvaus: Klondike-pasianssi on yhtäaikaa vanha uhkapeli, maailman suosituin pasianssi ja supertietokoneilla pelattava laskennallisesti vaativa ongelma. Mitä yhteistä on Tinderillä ja pasianssilla? Tässä ohjelmassa syvennytään pasianssin pelimekaniikkojen salattuun kompleksisuuteen ja sen seurauksiin. Tyhjentävä analyysi Klondiken historiasta, pelisuunnittelusta ja tieteellisestä pasianssitutkimuksesta.

Avainsanoja piisaa

En aio tuhlata paljoakaan tilaa tässä, sillä tämä on oikeasti semmoinen tunti (+halutessa juontajan haastattelu 30 min perään) joka jokaisen kannattaa käyttää ja nauttia. Täytyy kyllä sanoa että jos olisi etukäteen pitänyt arvata mitä pasianssista puhutaan, en olisi arvannut puoliakaan aiheista. En olisi tullut pieneen mieleenikään ajatella, että pasianssin ratkaisemisen analyysi pistää maailman huippututkijat ja jykevimmät supertietokoneet polvilleen. En myöskään olisi tullut pohtineeksi pasianssin uhkapelihistoriaa. Olisi ehkä pitänyt arvata että aiheen tutkijoilla ja kirjailijoilla on erimielisyyksiä, mutta sen muodot ja aiheet yllättivät minut.

Oikeastaan koko asiaahan voi pohtia täysin metatasolla. Me kaikki tiedämme pasianssin, eli kuka tahansa voi samaistua aiheeseen. Toisaalta tästä aiheesta voi siis halutessaan kaivaa liki rajattomasti vänkää triviaa. Tämä on sellaista tietoa, jolla saat kahvipöytäkeskustelussa taatusti huomion, mutta tietoa jolla tuskin saat rahaa ja rakkautta. Tai mistä sitä tietää, triviatieto pasianssista saattaa olla iskurepliikeissä jopa keskivertoa paremmasta päästä. Ehkä vieläkin tärkeämpänä, tästä saattaa joskus seurata videoklippi siitä kun yksi yrittää iskeä kumppania pasianssijutuilla ja saa vesilasista naamalleen. Se yksin on lähes rajattoman vaivannäön arvoista. Niin turhaa, mutta niin tärkeää. Sivuhuomiona, luetko vielä tätä juttuani vai meninkö jo riittävästi pöpelikköön muutama lause sitten?

Palataksemme maata kiertävälle radalle, pelien historia ja kehitys on aiheena vänkä. Kiersin joskus luentorundilla pohjoisessa Suomessa ja myöhemmin Helsingissä. Puhujakumppaninin aiheena oli puhua peleistä ilmiönä ja peliteoriasta yhteiskunnassa. En tajunnut puoliakaan mitä hän sanoi, mutta takerruin joka sanaan kuin se olisi ollut puhdasta kultaa. Pelaaminen on hieno asia ja erilaiset pelit ovat haastaneet älykkyyttämme jo vuosituhansien ajan. Pasianssi menee siihen välikastiin – ei historiallisesti (vielä?) niin iso juttu kuin mancala, shakki, go tai shogi, mutta silti monisukupolvinen kokemus joka vetoaa tänä päivänä siinä missä vuosisatoja taaksepäin. Silloin monissa paikoissa harvalla oli varaa pelikortteihin, nyt pääosalla on varaa tablettitietokoneeseen ja Microsoftin tuttu pasianssi löytyy maksuttomana (mainosrahoitteisena) lähes joka laitteelle.

Minä nostan metaforista hattua Mikolle tästä aiheesta. Näin tärkeää, näin turhaa ja näin kiehtovaa asiasisältöä ei joka vuosi ihminen koe.

12.9.2021

Kolumni: vastuuhäviö hankintaketjuissa

Tällä kertaa kolumnin aiheeksi löytyivät haasteet vastuun katoamisesta hankintaketjujen varrella. Juuri tämä juttu päätyi julkaisuun tällä viikolla Twitter-kyselyn pohjalla. Tuttuun tapaan sama sisältö kuunneltavissa ja luettavissa, oman maun mukaan.

Sähkön kantaverkoissa siirretään sähköä erittäin korkealla jännitteellä siirtohäviöiden välttämiseksi. Siirtohäviöiden laskeminen, huomiointi ja minimointi esimerkiksi sähkö- ja kaukolämpöverkoissa ovat tarkkaa tiedettä. Energiayhtiöt pyrkivät luonnollisesti tehokkuuteen ja uusia ratkaisuja häviöiden vähentämiseksi otetaan kernaasti käyttöön.

Jos energiansiirrossa matkan varrella tapahtuvat häviöt tunnetaan erinomaisesti, samaa ei voi sanoa pitkistä hankintaketjuista. Ilmiö, jota voisi kutsua vaikkapa hankintaketjun vastuuhäviöksi, ei juurikaan herätä kiinnostua eikä keskustelua. Mielestäni häviöt siinä ketjussa ovat sen verran suuret ja luonteeltaan ikävät, että ehkäpä sallitte muutaman rivin tekstiä huomion keräämiseksi.

Esimerkkitapauksessa yritys, julkisen sektorin laitos tai muu yhteisö päättää hankkia tietojärjestelmän tehostamaan toimintaansa. Yhteisö palkkaa konsulttiyritys A:n kartoittamaan tarpeet ja suorittamaan kilpailutuksen. Voittajaksi valitaan yritys B:n ratkaisu, joka perustuu yritys C:n runkoteknologian pohjalle. Ratkaisun infrastruktuuria ja alustaa hoitaa yritys D, joka käyttää yritys E:n konesaleja. Usein projektissa on paljon enemmän osapuolia, mutta jo tämä esimerkki riittää.

Hankinnan tekevällä yhteisöllä on halu toimia vastuullisesti. He pitävät työntekijöistään erinomaista huolta, huolehtivat tarkkaan yhteiskuntavelvoitteistaan ja käyttävät vain päästötöntä energiaa toiminnassaan. On mahdollista, joskin harvinaista, että konsulttiyritys A:n valinnassa ovat vastuullisuuskysymykset myös painaneet. On jo äärimmäisen epätodennäköistä nähdä edes yhtä listan vastuullisuuskriteereistä osana kilpailutuskriteerejä, saati että sille annettaisiin merkittävää painoarvoa tai että se ulotettaisiin koko ketjuun. Kun asiasta kysyn, yleisin vastaus on ettei asiaa ole tullut ajateltuakaan. Jos kysyn erittäin epävirallisesti, todetaan että se on turhaa hommaa koska vastuullisuuspisteet julkisuuden silmin saa vähemmälläkin vaivalla.

On äärimmäisen suuri todennäköisyys, että esimerkin hankintaketjun matkalla vastuullisuus ehtii valumaan kuin vesi hanhen selästä. Ongelmat ovat tuttuja monella alalla, mutta keskityn nyt itselleni tuttuun tietotekniikan alaan ja kaivaudun ilmiöön hieman syvemmälle. Monet merkittävät alan toimijat omaavat joko kyseenalaisen tai jopa sysimustan vastuullisuustodistuksen. Laajoja ongelmia on yhteiskuntavastuissa, verovelvoitteiden hoidossa, työntekijöiden oikeuksissa kuten myös ympäristön ja ilmaston näkökulmissa. Tänä päivänä on vaarallisen helppoa ostaa tietotekninen laite, joka on valmistettu orjuutettujen uiguurien toimesta hiilivoimalla. Ongelmia on eri muodoissa halki kentän, alustafirmoista konsulttitaloihin, laitteistoista ohjelmistoihin.

Yhtenä hyvin tunnettuna tietotekniikan vastuullisuuskeskustelun aiheena voidaan pitää pilvipalveluntarjoajia, joita edellä kuvataan yrityksenä E. Useat tahot tutkivat aktiivisesti alan yrityksiä ympäristövastuun näkökulmasta. Ympäristöjärjestö Greenpeacen säännöllisessä katsauksessa alan suurimpien toimijoiden tilanne tiivistetään päästönumeroina sekä sarjalla liikennevaloja. Tuoreimmassa raportissa Google saa parhaana kolme vihreää valoa yhteensä viidestä eri kohdasta. Lisäksi heille tulee yksi keltainen ja yksi punainen valo. Microsoftille tule kaksi vihreää, yksi keltainen ja kaksi punaista valoa. Markkinajohtaja Amazon saa tasaisimman tuloksen: viisi punaista liikennevaloa ja ylivoimaisesti suurimmat päästönumerot.

Pidän yksinomaan kehujen arvoisena maamme sitoutumista johtoaseman hakemiseen ympäristön ja ilmaston suojelussa. Olemme tehneet paljon oikein ja lukuisat päästöt ovat jo pitkään olleet laskusuunnassa. Suomessa toimivat pilvitarjonnan konesalit, sekä kotimaiset että kansainvälisesti omistetut, ovat esimerkillisen energiatehokkaita ja käytetty energia päästötöntä. Niin hukkalämmön uusiokäyttö kuin jäähdytystehon hakeminen vesistöistä ovat meillä standardi, ei poikkeus. Globaali kilpailu kuitenkin ylittää maan rajat ja usein julkisen sektorin palveluitakin pyöritetään ulkomaisissa konesaleissa, usein juuri niissä jotka toimivat fossiilisilla polttoaineilla.

Vastuullisuushäviön seuraaminen on monin verroin vaikeampaa kuin sähköverkon siirtohäviön, joka sekin vaatii korkean asteen huippuosaamista. Se on kuitenkin aihe, jossa voisimme mielestäni myös olla globaaleja johtajia. Voimme näyttää esimerkkiä valtiona, joka ei suostu digitalisoitumaan hiilivoimalla. Jos saamme EU:n kautta muitakin mukaan, voimme muuttaa markkinan pelisääntöjä. Tällöin yhä suuremmat toimijat huomaavat, että saastuttamalla menettää kauppoja. Vähä kerrallaan voimme muuttaa myös tietotekniikan hankintaketjuissa saastuttamisen niin kalliiksi, ettei sitä enää haluta tehdä. EU on on sen kokoinen toimija, että sillä voi olla suuri vaikutus em. liikennevalojen väreihin.

Elintärkeän ilmastonäkökulman lisäksi voimme lisätä kilpailutuksen vaatimuslistalle muitakin kohtia. Tietoteknisten laitteiden osalta voimme vaadia huollettavuutta ja pitkäikäisyyttä, työntekijöiden kohtelussa oikeutta liittoutua sekä yhteiskuntavastuussa aggressiivisen verosuunnittelun eliminointia. Erityisen suuresti allekirjoittanutta painaa yritysten henkilöstöpolitiikan inhimillisyys ja kyky hyväksyä työntekijöiden pariin myös aliedustettuja ryhmiä sekä erilaisia vähemmistöjä. EU:n kilpailulainsäädäntö sallii vastuullisuuskriteerien lisäämisen, kunhan vain ehdot ovat kaikille toimijoille samat.

Jatkakaamme siis hyvin aloitettua työtä reilummin toimivan maailman puolesta kiinnittämällä huomiomme hankintaketjujen vastuuhäviöihin. Hyvässä lykyssä löydämme taas yhden aiheen, jossa voimme näyttää globaalia mallia askelmerkeissä kohti kestävämpää kehitystä.

5.9.2021

Keskinkertaista yrittäjänpäivää kaikille

Hieman miehen näköinen persoona astuu huoneeseen hiljaisesti, ujosti ja avaa suunsa: moi, olen Kyuu, ja olen yrittäjä. Pieni yleisö tarjoaa keveät golf-aplodit ja hiljaisen tervehdyksen. Näin yrittäjän päivänä olisi ehkäpä taas hyvä aika reflektoida maailmaa omasta kulmasta.

Yrittäjyys ja minä

Yrittäjiä on monenlaisia, aloja on monenlaisia, joten universaalia vastausta ei ole. Oman luonteenpiirteen kulmakiviä on että rakastan haasteita ja painetta, mutta vihaan ajan tuhlaamista enkä siedä työn tekemistä huonosti. Minun kaltaiset ihmiset ovat kokeneet melko huonosti jenkeistä tuodun ja jo siellä tehottomaksi todetun konsultokratian periaatteen. Minua potuttaa sekä rahan että ajan vastuuton tuhlaaminen. Koen myös ikävänä konsultoinnin maineen tuhoutumisen. Maailmassa on fiksuja konsultteja, mutta he ovat kovaa vauhtia muuttumassa uhanalaiseksi vähemmistöksi, joiden tarinat eivät enää pääse pinnalle.

Kun ihmisen luonteenpiirre on epäyhteensopiva häntä ympäröivän arjen kanssa, tulee stressiä. On pöhköä käyttää energiaa haukkumaan ympäröivää arkea, sillä selvähän se on ettei maailma pyörii minun tai kenenkään muunkaan yhden ihmisen navan ympärillä. Jos – kun – kaikki suoraan sanoen vituttaa aamusta iltaan, ainoa oikea paikka asioiden korjaamiseen on peilin edessä. Annan pisteet itselleni siitä etten ole tarttunut viinapulloon vaan kuntosaliin, mutta miinuspisteen siitä etten ole vielä saanut muutettua päätäni toiseen asentoon.

Yrittäjyyttä ei voi tästä kuitenkaan syyttää. En ole aivan niin naiivi että kuvittelisin ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolen. Jos tällä alalla työtä teen, se olisi samanlaista palkollisena ja yrittäjänä. Koen joka tapauksessa pitäväni siitä linjasta, että minulla on suurempi vastuu paitsi itsestäni, myös työntekijöistäni. Kun on jotain mistä kantaa vastuuta, on jotain mikä vetää sängystä ylös joka aamu.

Yrittäjyys ja yhteiskunta

Voisin kirjoittaa tähän jo tuhat kertaa lausutut heitot miten vasemmisto sitä, oikeisto tätä ja joku muu jotain muuta. En jaksa. Tämä maa tarvitsee niin vasemmisto- kuin oikeistolaispuolueitakin enkä saa mitään etua tai iloa siitä että valitsen niistä jonkun tässä kohtaa silmätikuksi. Yrittäjät pyörittävät tätä yhteiskuntaa, eivätkä he kysy mitä poliittista linjaa asiakas ajaa. Vastaavasti asiakkaatkin harvoin kysyvät yrittäjän puoluekantaa. Tuo on se arvokkain totuus. Vastakkainasettelua ei saada myöskään siitä perusajatuksesta, että työttömyysturvan pitäisi olla riippumatonta jäsenyyksistä tai että terveydenhuollon pitäisi olla asiallista kaikille. Kyllä, toteutuksessa on tekemistä mutta mitään vasemmisto-oikeisto-hallitus-oppositio-vääntöä tästä ei saa. Ainakaan järjellistä.

Se, mitä yhteiskunnalta ja jokaiselta puolueelta toivon, on reiluus. Älkää laittako eri sääntöjä isoille ja pienille firmoille. Älkää rakentako järjestelmää jossa yksi voi jättää verot maksamatta mutta toinen ei. Älkää lisätkö byrokratiaa ellette ole absoluuttisen, tutkitun tarkasti varmoja siitä tulevan vaivaa enemmän hyötyä – ja jos totuus osoittautuu toiseksi, ottakaa askel taaksepäin. Älkää lapatko miljoonia yhdelle yrittäjälle ja samalla haukkuko rahattomaksi jäänyttä ahneeksi. Mitäpä jos vain lopettaisitte yritystuet ja ohjaisitte ne kasvuyrityssijoituksiin? Poikkeusaikojen ulkopuoliset yritystuet tässä maassa ovat suoraan sanoen iso, haiseva kasa sitä itseään, eivätkä ne poikkeusajan rahoituksetkaan kovin hääppöisesti onnistuneet. Sen ongelman voi tiivistää jo legendaksi nousseeseen hakemusvastineeseen: Kehitystukea ei saa käyttää tuotekehitykseen.

Yrittäjyys ja tulevaisuus

Yrittäjät ovat ihmisiä kuten ketkä tahansa, joten heistä kuka tahansa voi olla osa ongelmaa tai ratkaisua. Tulevaisuuden kärkihaasteisiin kuuluu ilmastonmuutos. Se on globaali ongelma joka koskee kaikkia, joten sen ratkaiseminen yhdessä voi toimia vain linjalla kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Jos etsimme tapoja löytää jokaiselle tavan osallistua jonka hän kokee omakseen, itselleen hyödylliseksi ja mitaltaan realistiseksi, pääsemme pitkälle. Siinä sivussa syntyy muutama uusi yksisarvinen ja valtion kassaan muutama miljardi uusien konsulttien palkkaamiseksi.

Me yrittäjät olemme osa yhteiskuntaa, hyvässä tai pahassa, mutta tässä olemme, nyt ja huomenna. Jotenkin tuntuu että kaikki painotus siltojen rakentamiseen ja yhteistyön paranemiseen olisi ylivoimaisesti fiksuin tapa ottaa meistä kaikki ilo ja hyöty irti. Siksi päätänkin toiveeseen, että tämä ajatus resonoisi riippumatta lukijan puoluekannasta. Jos jokainen yrittäjä on potentiaalisesti hyödyllinen osa huomista, niin on jokainen poliittinen mietekin, porvareista punavihreisiin ja alarmisteista akateemikoihin.