Olen ollut monessa kongressikeskuksessa, kokoushuoneessa ja nettilähetyksessä katsojana ja kuvaajana. Joskus, todella harvoin, altistun jollekin niin mainiolle sisällölle että pistää nöyräksi. Vajaa kuukausi sitten kävi juuri niin, kun pelisuunnittelija Mikko Voima päätti tyhjentää pajatson puhumalla pasianssista TracOff 2.0 -verkkotapahtumassa.
Ohjelmakuvaus: Klondike-pasianssi on yhtäaikaa vanha uhkapeli, maailman suosituin pasianssi ja supertietokoneilla pelattava laskennallisesti vaativa ongelma. Mitä yhteistä on Tinderillä ja pasianssilla? Tässä ohjelmassa syvennytään pasianssin pelimekaniikkojen salattuun kompleksisuuteen ja sen seurauksiin. Tyhjentävä analyysi Klondiken historiasta, pelisuunnittelusta ja tieteellisestä pasianssitutkimuksesta.
Avainsanoja piisaa
En aio tuhlata paljoakaan tilaa tässä, sillä tämä on oikeasti semmoinen tunti (+halutessa juontajan haastattelu 30 min perään) joka jokaisen kannattaa käyttää ja nauttia. Täytyy kyllä sanoa että jos olisi etukäteen pitänyt arvata mitä pasianssista puhutaan, en olisi arvannut puoliakaan aiheista. En olisi tullut pieneen mieleenikään ajatella, että pasianssin ratkaisemisen analyysi pistää maailman huippututkijat ja jykevimmät supertietokoneet polvilleen. En myöskään olisi tullut pohtineeksi pasianssin uhkapelihistoriaa. Olisi ehkä pitänyt arvata että aiheen tutkijoilla ja kirjailijoilla on erimielisyyksiä, mutta sen muodot ja aiheet yllättivät minut.
Oikeastaan koko asiaahan voi pohtia täysin metatasolla. Me kaikki tiedämme pasianssin, eli kuka tahansa voi samaistua aiheeseen. Toisaalta tästä aiheesta voi siis halutessaan kaivaa liki rajattomasti vänkää triviaa. Tämä on sellaista tietoa, jolla saat kahvipöytäkeskustelussa taatusti huomion, mutta tietoa jolla tuskin saat rahaa ja rakkautta. Tai mistä sitä tietää, triviatieto pasianssista saattaa olla iskurepliikeissä jopa keskivertoa paremmasta päästä. Ehkä vieläkin tärkeämpänä, tästä saattaa joskus seurata videoklippi siitä kun yksi yrittää iskeä kumppania pasianssijutuilla ja saa vesilasista naamalleen. Se yksin on lähes rajattoman vaivannäön arvoista. Niin turhaa, mutta niin tärkeää. Sivuhuomiona, luetko vielä tätä juttuani vai meninkö jo riittävästi pöpelikköön muutama lause sitten?
Palataksemme maata kiertävälle radalle, pelien historia ja kehitys on aiheena vänkä. Kiersin joskus luentorundilla pohjoisessa Suomessa ja myöhemmin Helsingissä. Puhujakumppaninin aiheena oli puhua peleistä ilmiönä ja peliteoriasta yhteiskunnassa. En tajunnut puoliakaan mitä hän sanoi, mutta takerruin joka sanaan kuin se olisi ollut puhdasta kultaa. Pelaaminen on hieno asia ja erilaiset pelit ovat haastaneet älykkyyttämme jo vuosituhansien ajan. Pasianssi menee siihen välikastiin – ei historiallisesti (vielä?) niin iso juttu kuin mancala, shakki, go tai shogi, mutta silti monisukupolvinen kokemus joka vetoaa tänä päivänä siinä missä vuosisatoja taaksepäin. Silloin monissa paikoissa harvalla oli varaa pelikortteihin, nyt pääosalla on varaa tablettitietokoneeseen ja Microsoftin tuttu pasianssi löytyy maksuttomana (mainosrahoitteisena) lähes joka laitteelle.
Minä nostan metaforista hattua Mikolle tästä aiheesta. Näin tärkeää, näin turhaa ja näin kiehtovaa asiasisältöä ei joka vuosi ihminen koe.
Sanon ilman mitään ”arvoasiaa”, että aina joskus tulee pasianssia pelattua, varsinkin silloin, kun istun tähän läppärin viereen. Ei mitään huippupisteitä ole koskaan tullut, mutta virkistää se kummasti varsinkin sorminäppäryyttä. Sormet ovatkin, varsinkin aamuisin kummallisen kankeat, mutta tähän aikaan päivästä menettelevät ihan mukavasti.