5.4 – mitä, ettei ollut koronaa?

 

 

Eilen irrottauduin iltauutisiin saakka virus uutisoinnista. Tuntui oudolta, ettei ole koronaa? Otsikon kopioin aikanaan olleesta Flora – margariinimainoksesta. Siinä lapset ihmettelivät ruokapöydässä, ettei ollut Floraa. Minkälainen maailma on koronan jälkeen – millainen itse kunkin elämä?

 

En lähde perkaamaan laajasti tulevaa aikaa, taloutta, yhteiskuntien kehitystä tai muuta vastaavaa. Mietin korona pandemian jälkeistä aikaa aikojen saatossa. Kuinka paljon väritämme aikaa tuleville sukupolville jne. Muutamia esimerkkejä millaisia tarinoita saatamme kertoa tai putkahtaa eri yhteyksissä esiin:

 

  • te ette kuulkaa tiedä miten kovia aikoja ne oli. Kauppojen hyllyt tyhjennettiin, vessapaperit loppuivat ja keksittiin keinoja takapuolen pyyhkimiseen. Te nykyajan nuoret ette tiedä mitään siitä mitä on kun joutuu totuuden eteen. Silloin jokainen suomalainen katsoi kuolemaa silmästä silmään.

 

  • Te vanhat nyt aina liioittelette, miten se muka oli jotain erikoista, en usko teitä. Kuuleppas pojanjolppi, se oli totista totta, maailmalta näytettiin kuvia kuinka ruumisarkut loppuivat kesken. Ihmisiä haudattiin ilman omaisia. Valtiot taistelivat tarvikkeista hampaat irvessä. Heikkopäisempiä heikotti niin, että povasivat jo maailmanloppua. Älä älä tuu mulle sanoon!

 

  • äitee, minä vuonna saatiin puolukoita, ettei koskaan ennen? Tehtiin meinaan iso tili marjoilla, kysyy isäntä kiikkutuolista. Niin, eikös se ollut se sama vuosi kun oli se korona. Olihan meinaan sellainen marjavuosi sitten syksyllä, ettei muistini riitä moisesta sadosta toista. Oltiin silloin vielä parhaassa iässä, mutta monet hyvät ihmiset se vei, se virus.

 

  • äiti mikä se korona oli kun siitä aina puhutte? Tapahtuiko silloin jotain ihmeellistä? Voi lapsikulta, ne olivat raskaita aikoja, kerron sitten joskus kun olet vanhempi. Uskotko jos sen sanon, että lapset kävivät koulua kotona. Eikä, en usko. Koulujen ovet laitettiin kiinni ja vanhemmat opettivat lapsia. Ja tapahtui noina aikoina, että lapset mankuivat päästä kouluun. Miten siistii, ei voi olla totta, mä olisin halunnut elää silloin. Nyt ei satu mitään kivaa, tylsää. Älä tyttö toivo sellaisia aikoja.

 

  • isä, minkälaista silloin oli kun synnyin? Noo, silloin jouduttiin jäämään äidin kanssa kahden karantteeniin, meinaan kun teitä muita ei vielä ollut. Se oli semmoinen virus joka lähti Kiinasta ja pisti koko maailman polvilleen. Ei päästy käymään missään, mitä pikaisesti kaupassa. Melkein puoli vuotta oltiin sisätiloissa ja tekemisen puutteessa sinutkin poikani pistettiin sitten alulle.

 

  • Muistatko milloin Antti Ruuskanen heitti maailmanennätyksen keihäänheitossa. Muistanhan toki. Se oli syyskuun ihan alkua, oli nimittäin koko kevät ja alkukesä sitä korona virusta, olethan sinä siitä kuullut puhuttavan. Olen minä jotain, mutta en pahemmin ole laittanut merkille mikä kumma se oli. No, oli mikä oli, silloin oli urheilukilpailut ja kaikki muu kielletty. Vasta heinäkuussa saatiin urheilla ja vasta syyskuussa oli Suomi – Ruotsi maaottelu stadionilla ja siellä se Antti nappasi haamuheiton. Muistan kuin eilisen päivän korona vuoden ja siitä tuon Antin maailmanennätyksen.

 

 

Elämme historiallisia aikoja, jos se yhtään lohduttaa. Varmaa on, kuinka tätä aikaa muistellaan kauan. Jokaisella on tarinansa ja muistonsa. Omaiset muistelevat menehtyneitä, selvinneet kiittävät onneaan, ettei kohdalle sattunut.  Kapakoissa tuoppien äärellä kinastellaan ja otetaan nokkapokkaa menikö se niin vai eikö mennyt. On niin monta tarinaa kuin on kokijoita.

 

Kevennys:

Olen ihmetellyt miksi nykyajan jääkiekkoilijat ovat järkeään isokokoisia? Sitten keksin: Heidän pelipaitoihin mahtuu enemmän mainoksia.

Lööppiuutisointia … panikointia.

En pyri vähättelemään nykyistä koronaongelmaa enkä muitakaan uhkia. Kuitenkin tuossa lukiessani omaan avaukseeni liittyvää kommenttia; kuinka ollakkaan, lähdeaineistona IS.

No, siellähän se sitten oli tämä 20-vuotiaan kassatytön juttu vanhemman väen huolimattomuudesta. Aivan mitätön, jos edes tosi juttu mutta lööppi oli sitäkin lennokkaampi. Samalla aukeamalla  tämä Muurmanskin tapahtuma. Vielä vähemmän oikeata uutisaineistoa mutta vieläkin lennokkaampi lööppi.

150 km Suomen rajalta—? Kuinkahan paljon nämä naapurin turvallisuusjoukot ampuvatkaan vuoden mittaan omia kansalaisiaan? Tuskin on monellakaan tietoa.

On kaiketi otettava huomioon, että tapahtumapaikka (?) on kahden varsin merkittävän sotilastukikohdan välissä. Muurmansk tärkeä sukellusveneiden sotasatama ja Ala-Kurtti myöskin tärkeä sotilastukikohta; kyllä niissä maisemissa turvallisuusjoukkojen sotilailla liipasinsormi lienee normaaliakin herkempi. Sieltä Ala-Kurtista piti Venäjän hyökkäämän Suomeen jo pari kesää sitten (”asiantuntijalausuntojen mukaan”); eipä vielä ole näkynyt.

Sanottakoon vielä, että eivät Suomea tuommoiset uutiset ja muka ”rajan läheisyys”, horjuta mitenkään.

Esim, jos Eestissä, missä kohtaa hyvänsä, tuo runsaat 150 km on aina ”rajan läheisyydessä”.

Jaksan edelleenkin ihmetellä näitä kirjoittajia, joiden lähdeaineistot ovat pääsääntöisesti tätä IS:n hengentuotantoa.

Nämä IS ja IL myyvät lähes pelkillä taidokkailla lööpeillään ja sitten niihin mennään uskomaan jopa lukematta muuta kuin otsikon. Sitten vaan avausta tekemään.

Aseellinen isku Venäjää kohti Suomen rajoilla nyt, sattumaa, en usko sattumiin

Kas kummaa, kun koronavirus riehuu Venäjällä ja muuallakin, alkaa *tapahtumaan* mm tälläisiä iskuja.

Katsoisin taas isolla kartalla tätä, en vain pienenä konfliktina.

Kohta voidaan syyttää mm Suomea iskusta…ja alkaa vaatimaan jotain turvallisuuden saamiseksi…

Terrori-isku estettiin vain noin 150 kilometriä Suomen rajasta – erikoisjoukot ampuivat epäillyn https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464687.html

Viruksen hinta

Tässä muuten nähdään hyvin kuinka eräät maat ei välitä kansalaisistaan,,, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi…

Näille tärkeintä on RAHA.

Alleviivaan tässä sitä että isänmaallisena kansalaisena arvostan enemmän Suomen linjaa ja varsinkin Presidentti Niinistön kantaa jossa ihmishenki menee RAHAN ohi.

Eli kaikki jotka puhuu nyt Suomessa vain rahan puolesta ovat epäisänmaallista ainesta.

 

Kuolemantapauksista Suomessa

Vuonna 2018 Suomessa kuoli 54 527 henkilöä.
 
Siihen verrattuna vaikkapa 500 tai edes 5000 ”koronaan kuollutta” ei olisi kovinkaan merkittävä lisäys kuolleisuudessa.
 
Verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 18 827 henkilöä.
Syöpäsairauksiin kuoli 12 902 henkilöä.
Dementiaan ja Alzhaimeriin kuoli 10 120 henkilöä.
 
Henkilöt, jotka nyt kuolevat ”koronaan” olisivat hyvin suurella todennäköisyydellä kuolleet muutenkin lyhyehkön ajan kuluttua.

Muikkuja jään kantista.

Tuli sitten laitettua tuonne jään kanttiin 30m 8mm verkonpätkä, kuoreet mielessä.

Yllätys oli melkoinen kun nostin verkon; muikkua. Kuorettakin, se nimittäin liikkuu tuon sulavan jään reunan tuntumissa, ei tosin paljon. Punnitsin molemmat kalat. Muikkua 1,5kg ja kuoretta n 1kg.  Merkillistä, ettei ainuttakaan särkeä eikä ahventa. Laitoin puhkomisen jälkeen savuun. Kalat olivat tuommoisia 8 – 10 mm, siis parhaan kokoisia.

En ole aiemmin saanut muikkua tähän aikaan vuodesta ja muikun kokokin kertoo, että uusi vuosiluokka on tulollaan pyyntikokoon.

Tänä aamuna kun leivälle laittelin kalavainaita; ah mikä maku ja hieman tuoretta tilliä lisukkeeksi. Kyllä kalpenevat kaiken maailman makkarat ja muut leikkeleet.

Kännykkä, tabletti vai läppäri kirjoittamisessa

  •  Kännykän kirjoitusnäppäin( hipaisunäppäin) on kooltaan 5 x 8 mm , väli 1 mm
  •  Tabletissa 10 mm x 10 mm , väli 1 mm ( hipaisunäppäin)
  •  Läppärissä 15 mm x 15 mm, väli 2 mm ( saa painaa 1 mm syvyyteen )

Kännykällä ei tällaisen työmiehen kouran omaavan kannattasi virheitä kirjoitella ( kommentti heti:  älkää sitten saivarrelko itse kirjoituksesta).

Tablettiin en koske, se on kaikin puolin hankala, aina väärässä paikassa , aina vähän latausta, huono mukana pidettävä- kelvoton peli minulle.

Läppärin tai tietokoneen näppäimet ovat ihmiselle tarkoitettu fyysinen, toimiva kokonaisuus työasemineen ja ruudusta näkee jo puolisokeakin. Ja sillä voi  tehdä miellyttävästi muutakin, kuunnella ja katsella hyvälaatuisesti sekä tulostaa. Ja se pysyy paikallaan.

En keskity nyt muiden härveleiden etuihin ja haittoihin.

Läppärini on HP ja  muut Samsung

 

 

4.4 – korona päivitys – Kihniö vielä ilman tartuntoja

 

Hyvää lauantaita ystävät ja lukijat – ei taida monillakaan tuntua viikonloppu siltä ajalta, kuin ennen koronaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, emme ole yksin, suomalaiset viettävät kautta maan erilaista saunapäivää. Kyllä se vasta vielä lauteilla viuhuu ja kiuas kihisee, uskokaa pois.

 

Tiedättekö mitä? Eilen muistin ostaa sen kaalin joka edellisellä kauppareissulla unohtui. Nyt sain herkullista kaalilaatikkoa ja kaiken kruunasi tuoreet sämpylät. Kai tämän verran sallitaan leuhkiminen.

 

Katsoin Ilta-Sanomista eri kuntien korona tartuntoja. Kihniön kohdalla oli pelkkää viivaa. Huomasin selatessani kuntia läpi, että pienissä kunnissa oli tähän asti vältytty koronalta. Aamulla kaupan aulassa juttelin tutun miehen kanssa, hänen siinä pestessä käsiä. Totesimme yksissä tuumin, kun otamme me kaikki koronaa vastaan annetut ohjeet ja kehotukset vakavasti, silloin aina riski pienenee.

 

Ravintolat sulkeutuvat ensi yönä. Hätäkeinona selviytymiseen on alettu valmistaa ruokia kotiin vietäviksi. Aloin miettiä, eikö tuota pitäisi hyödyntää pienissä kunnissa joissa ihmisiä asuu syrjäkylillä? Kaupat toimittaisivat ruokia kotiin tuotuina annettujen listojen mukaan. Mielestäni meillä toinen kauppias näin tekee nyt koronan aikana, mutta voisiko olla ideaa jatkaa sitä pysyvästi?

 

Korona uutisia:

  • Pääministeri Marin oli toissa päivänä hieman tuohtunut kun Helsingissä Kela päätti laittaa ovet säppiin. Miten ihmiset asioivat joilla ei ole puhelimia tai tietokoneita? Tuohtumus oli aiheellinen.
  • Huolissani mietin, kuinka ihmisten korvauksien käy. Pääsiäinen tulossa, tilit näyttävät nollaa ja Kelan johtajista eräs ennusti juuri pääsiäisen aikaan alkavan kovat ruuhkat. Voi poloisia perheitä, yksihuoltajia, yksinäisiä, pienyrittäjiä ym. Toivotaan tähänkin pikaisesti löytyvän ratkaisu.
  • Kiinasta oli saatu suojavarusteita – kovalla hinnalla, kerrottiin. Niin vain viruksellakin tehdään armotonta bisnestä. Jos jotain opimme, niin ainakin sen, että omavaraisuus tulee turvata jatkossa entistä paremmin.

 

Niin lupasinko eilen runon? No laitetaan nyt sitten, kevennys tosin jää pois: Lintujen elämää

 

mustarastas saapunut

pomppii pihamaalla

kissa vaanii takapuolta heiluttaen

laskee matkaa saaliiseen

liian pitkä

luovuttaa

harakka seurannut tilannetta

liiterin harjalla

joutsenet lentävät yli

ulisevat äänekkäästi

kissalla häntä paksuna

säikähdyksestä

tiainen tepastelee pihan poikki

hakee navetasta tuhkaämpärin

lintujen keväiset toimet ovat tavoittaneet

aseman perukan

Autetaan tunaroivaa toveria

Ei siitä kahta sanaa, Ruotsi on töpännyt pahasti, toistuvasti ja tällä kertaa hengenvaarallisesti. Varautumisesta luovuttiin ja työnnettiin pää pensaaseen, kaikesta asiantuntijakritiikistä huolimatta, vuosikymmenten ajan. He varmasti ottavat tästä opikseen, mutta sitä ennen pitää katsoa voimmeko auttaa.

Hyväntahtoinen höpsö on hyväntahtoinen

Ruotsin politiikka jos jossakin aiheessa on vuosien ajan ollut ”hyväntahtoisen kylähullun” toimintaa. Jokainen järjenkäyttöön myöntyvästi suhtautuva on nähnyt heidän koulutuksen, terveydenhuollon, asuntopolitiikan ja inhimillisen vastuun alasajon. Heidän suhtautuminen tutkittuun tietoon on surkeampaa kuin mihin Trump, Bolsonaro ja Johnson pystyisivät yhdessä. He ovat olleet välinpitämättömiä kotimaassaan, mutta silti aina valmiita sotkeutumaan toisten maiden sisäpolitiikkaan. He eivät kuitenkaan ole tehneet tätä ilkeyttään, vaan lähinnä humaltuneena omaan historialliseen hyvyyteensä. Ruotsi on ollut erittäin hyvä maa, mutta pelkä historian aate ei kanna nykypäivän taakkaa.

Suomi lienee nyt paremmassa asemassa globaalin kriisin kanssa ja on jo pieniä merkkejä siitä, että maamme ongelmat ovat tasaantumassa. Emme ole päässeet yli, mutta pärjäämme tyydyttävästi. Kun katsotaan se, mitä Suomi tarvitsee itse, voimme katsoa mitä jää viivan alle. Uskoakseni pystymme tarjoamaan Ruotsille nyt ainakin jonkin verran apua ja sitä pitää tarjota, ei siitä kahta sanaa. Vaikka maidemme historia onkin verinen ja ikävä, he ovat kuitenkin naapureita ja jos naapuri voi huonosti, me voimme huonosti. Emme voisi katsoa itseämme peiliin, jos naapuri kärsii vaikka olisimme voineet auttaa. Se ei sovi suomalaisuuteen, eikä se sovi eurooppalaiseen inhimillisyyteen.

Ruotsi on sotkeutunut Suomen sisäpolitiikkaan aika reilusti pitkän aikaa. Ounastelen, että se vähenee vähitellen tämän myötä. Meidän ei pidä kostaa tekemällä nyt samoin, vaikka tilaisuutta tarjotaan. Meidän tehtävä on auttaa, kaikin mahdollisin tavoin. Jälkipyykki pitää heidän pestä itse yksin, jotta he voivat löytää tien parempaan. Vastataan kun kysytään, mutta ei mennä huutelemaan vieraisiin pöytiin. Meillä on omat maailman muutoksemme tiedossa täällä, joskin uskoakseni lievemmässä muodossa kuin Ruotsilla, saatika Italialla tai Iso-Britannialla. Meillä ei kuitenkaan pitkään aikaan ole varaa besserwisseröidä kenellekään. Oman pyykkimme pesua ei ole vielä aloitettukaan.

Ei naljailua, ei pesua

Ruotsalaisille ihmisille naljailu on mautonta, aiheetonta ja sillä saa vain pahan mielen meille. He kärsivät nyt, vielä meitäkin pahemmin. Kunnioitus toista ihmistä kohtaan on hyvä lääke, jonka voimme itse kukin ojentaa heille. Se ei kuitenkaan tarkoita historian valkopesua. Siitä, mitä on tapahtunut, voimme olla rehellisiä, mutta syyttävää sormea on turha osoittaa yhtä ihmistä päin. Syyllisyyden jakaminen luo vain vihaa ja viha heijastuu aina myös takaisin. Se on viimeinen asia, jota tämä tilanne tarvitsee.

Kuten useampikin tuore lehtiartikkeli muistuttaa, Ruotsi ei ole kärsinyt yhdestäkään suuresta kriisistä moneen sukupolveen. Me olemme. Maassamme on on vielä monia, jotka voivat ymmärtää miten he kärsivät nyt. Emme voi poistaa tautia, mutta voimme osoittaa että toivoon ja inhimillisyyteen voi luottaa pahimpanakin hetkenä. Olemme sen velkaa heille ja itsellemme.