Sanna Marin + hallitus.

Harva hallitus on viime vuosikymmenin aloittanut taipaleensa näin vaikeissa olosuhteissa kuin nykypäivin.

Harva hallitus ja ministerit ovat saaneet näin paljon ”lokaa niskaansa” kuin nykyinen.

Kieltämättä, tämän vajaan neljän kuukauden jaksoon virheitäkin on tehty; toisaalta, ken jotain tekee, tekee virheitäkin. Virheetön ”heittäköön ensimmäisen kiven”.

Jos tämä foorumi on läpileikkaus suomalaisista, ei oikein hyvältä näytä.  Mitähän, jos tämä hallitus olisikin koottu meistä tämän foorumin jäsenistä ja kriittisimmistä kirjoittelijoista?

Arvostakaamme edes vähän hallituksemme työskentelyä, siltikään korrektia arvostelua unohtamatta. Politiikassa usein sanotaan, ken arvostelee, esittäköön paremman vaihtoehdon.

Tuon ylläolevan olisin kirjoittanut samoilla sanoilla puolueista riippumatta. Puolueet ovat puolueita, henkilöt tekevät tekoja ja päätöksiä.

3.4 – hieman harmittaa

 

 

Kirjoitin tänään jutun paikallislehteen. Olin luvannut pidättäytyä valtakunnan politikoinnista korona viruksen ajan. Katsoin, että nyt ei ole aika poliittisille yhteenotoille vaan kannatta keskittyä voittamaan epidemia yksissä tuumin. Kuitenkin se jatkuva nokkiminen koronasta olevia vastuuhenkilöitä kohtaan, sai pyörtämään hetkellisesti päätökseni. Enempää en halua avata, joten se siitä.

 

Eilen sitten eduskunta keskusteli samasta josta olin keskustellut kunnanjohtajamme kanssa. Eli pienten ja keskisuurten yrittäjien nopeasta avusta, jota byrokratia jarruttaa. Keskustelu oli asiallista ja olen varma eduskunnan yhdessä löytävän keinot auttaa hädässä olevia. On toki tehty jo paljon monin eri tavoin.

 

Vaihdoimme valtuuston puheenjohtajan Petteri Viinamäen kanssa eilisen päivitykseni tiimoilta muutaman kommentin. Petteri laittoi pari linkkiä josta näkee kuinka USA talous syöksyy rajusti. Työttömyys on ennätyslukemissa, oliko peräti 6,6 miljoonaa työtöntä. En halua pelotella enkä maalta uhkakuvia, ja ehkä on parempi antaa olla, ettei toivottomuus iske kovin syvälle. Viimeistään alkusyksystä tullaan käymään kovaa vääntöä talouspolitiikkamme ja EU: n linjauksista.

 

Kuten huomaatte, eilisestä ei saa aikaan kuin tylsää tekstiä. Mutta kun tämä on koronapäiväkirja, niin kait siitä on vielä muutamia huomiota laitettava.

 

  • Hyvä uutinen oli, kuinka hallitus antaa miljoona euroa korvaamaan leipäjonoja, jos oikein ymmärsin. En tiedä ketkä jakavat? Kunnat ja seurakunnat ja jotkut muut? Mihin miljoona riittää, siihen minulla ei ole vastausta.
  • Kerrottiin myös lääkkeiden riittävän. Suomella on varmuusvarasto. Sitä jäin pohtimaan, kuinka usein varastoja joudutaan vaihtamaan, koska monet lääkkeet menevät vanhaksi vuodessa?
  • Jos me olemme lujilla rajoitusten tähden, niin miettikää kuinka valtavien paineiden alla on se väki joka vastaa koko tästä korona baletista? Täytyy olla paineensietokykyä loputtomiin, kun kaiken aikaa ovat silmätikkuina. Yksikin sana tai lause väärin, niin media repii kappaleiksi.

 

Lumentulo ja takatalvi pysäyttivät hetkeksi töiden tekemisen ulkona – ei vaan huvittanut, kuten yhden jutun otsikossa mainittiin. Siivoaminen sisällä vasta myrkkyä onkin. Yritän kuin Uuno Turhapuro selittää kumppanilleni siivoamisen lykkäämistä: Olen niin eläinrakas, etten millään raaskisi luopua sängyn alla olevista villakoirista.

 

Turhapurosta ja siivoamisesta tulikin mieleeni miten kunnon aviomies osallistuu siivoamiseen? Nostaa jalkansa vaimon imuroidessa.

 

Laittaisiko huomenna runon jonka tein jo muutamia päiviä sitten kun pihassa oli keväinen tunnelma. Näkkyypähän, kuten Kalle Päätalon eno Kalle tuumasi usein sanoa, laiskansutjakka kun oli.

 

 

 

 

Huoneilman kostuttaminen parantaa elämän laatua – todella

Talvipakkasilla huoneilman kosteus laskee ilman kostuttamista liian alas. Kun Suomessa tarvitsee lämmittää huoneilmaa, niin se automaattisesti pienentää ilman suhteellista kosteutta. Pienestä huoneilman suhteellisesta kosteudesta on lukuisia haittoja, joita minä en rupea tässä selittämään, enkä edes luettelemaan. Kirjoitan hyvin pitkäaikaisesta henkilökohtaisesta kokemuksesta.

Alkuvuosista en osaa sanoa edes tarkkoja vuosilukuja, puhumattakaan päivämääristä. Oletettavasti 1970-luvun alkupuoliskolla ripustelin lämpöpattereiden kylkiin vesiastioita, että huoneilmaan tulisi lisää kosteutta. Varmaan sekin oli tyhjää parempi.

Ufox

En osaa sanoa vuosilukua, mutta kerran keksin ilmeisesti jostakin mainoksesta, että on olemassa Ufox-ilmankostutin. Se oli tosiaankin Ufon kaltainen muotoilultaan ja väriltään keltainen. Ostin sellaisen ja olin tyytyväinen kun en mitään tiennyt paremmasta.

Kyseessä oli vettä kuumentava ilmankostutin. Vesisäiliössä oli kuumennusvastus (kuten saunankiukaassa) ja päällä vedenpinnan korkeutta osoittava ”nuppi”.

Ufox kostutti huoneilmaa ihan mukavasti, kunhan kaatoi tarpeeksi usein vesijohtovettä vesisäiliöön.

Pitkäaikaisessa käytössä varsinkin kuumennusvastus ja myös vesisäiliö keräsivät kuitenkin vesijohtovedestä mineraaleja, kuten kalkkia. Ilmanpuhdistimen puhdistaminen ei ollut mielityötäni.

Omakotitalon ilmastoinnissa kostutus

Vuonna 1987 valmistui omakotitalo, jonka olin itse pitkälti suunnitellut. Luonnollisesti suunnittelin myös ilmastoinnin. Ilmastoinnissa oli erikseen tuloilmakoje, poistoilmakoje ja kompressori, jolla talvella lämmitettiin tuloilmaa ja kesähelteillä jäähdytettiin tuloilmaa.

Tuloilmakojeessa oli karkeasuodatin, hienosuodatin, sähkösuodatin, ja ilmankostutin. Kuinka ollakaan päädyin silloin keittävään ilmankostutukseen.

Viimeisenä, ylimpänä, vaiheena ilmastointikojeessa ennen ilmastointikanavia oli keittolevy, jolla oli tavallinen ruostumattomasta teräksestä valmistettu kattila. Tietysti olin hieman modifioinut kattilaa:

– Kattilassa oli uimurilla ohjattu mikrokytkin, kun pinnankorkeus laski, niin mikrokytkin ohjasi magneettiventtiilin auki;

– Magneettiventtiili puolestaan päästi kattilaan vesijohtovettä kunnes uimurin ohjaama mikrokytkin ohjasi magneettiventtiilin kiinni.

Kostutus toimi varsin hyvin: kaikissa huoneissa oli hyvä ilmankosteus (187 neliömetriä lämmintä alaa).

Mutta, taas ongelmana oli kattilakivi. Vesijohtovedessä oleva kalkki piti aika-ajoin poistaa kattilasta. Taas oli ikävää ylimääräistä tekemistä.

Rivitalon pätkä

Suuri omakotitalo, suurella tontilla ja suurella puutarhalla, oli hyvä ratkaisu kun oli lapsia. Kun lapset lensivät pesästä rivitalon pätkä oli/on hyvä ratkaisu.

Mutta taas ongelmana oli talvella liian kuiva huoneilma. Käytin aikansa ongelman ratkaisuna suurehkoja vesiastioita lämpöpattereiden päällä. Huoneiden kosteus nousi lähes siedettäväksi, mutta ei hyvälle tasolle. Kippoja piti huuhdella ja täyttää usein.

Millaisia vaihtoehtoja oli/on?

Veden höyrystäminen kuumentamalla

Kuten yllä on kerrottu sitä keinoa olin jo aiemminkin käyttänyt. Viime talvena laitoin kovimpien pakkasten ajaksi pöydälle keittolevyn, jossa lämpötila oli termostaatilla säädettävissä, ja tietysti kattilan, jossa vesijohtovettä. Sama ongelma oli tietysti kuin ennenkin, eli kattilaan muodostui kattilakiveä.

Ultraäänikostutin

Markkinoilla on ilmankostuttimia, jotka puhaltavat huoneilmaan ultraäänellä pisaroitua vettä – pieniä höyrynä näkyviä vesipisaroita. Ilma kostuu sillä kostuttimella, mutta jos käytetään tavallista kalkkipitoista vesijohtovettä, niin huoneen kaikki pinnat peittyvät nettikirjoitusten mukaan kalkkipölyllä. Jossakin mallissa taisi olla jonkinlainen kalkkisuodatin, jota pitää aika-ajoin vaihtaa. Ei kuulostanut hyvältä ratkaisulta.

Philips HU4813

Kyseistä ilmankostutinta kehuttiin joissakin testeissä hyväksi. Philips kutsuu teknologiaansa hienosti NanoCloud-teknologiaksi. Kostuttimeen imetään ilmaa ja ilmaan lisätään luonnollisella haihdutusmenetelmällä (erikoisesta vedessä olevasta suodattimesta) vesimolekyylejä – sitten kostea ilma puhalletaan ylöspäin kostuttimesta. Ei siis vesipisaroita vaan vesimolekyylejä – ei kalkkia, eikä bakteereja.

Kostutin mittaa ilmankosteutta, näyttää sen numeronäytöllä, ja säätää haluttaessa huoneilman kosteuden asetettuun asetusarvoon – esimerkiksi 50% RH.

Kuulosti hyvältä, joten ostin ensin yhden makuuhuoneeseen. Kun luin käyttöohjeen, niin selvisi, että kostuttimen erikoista suodatinta olisi pitänyt liottaa kerran viikossa yksi tunti vaikkapa sitruunahappovedessä ja huuhdella juoksevalla hanavedellä – taas sen vesijohtovedessä olevan kalkin vuoksi. Uusi suodatin piti ohjeen mukaan ostaa ja vaihtaa kolmen kuukauden välein – eikä se suodatin suinkaan ole halpa, eikä niitä saa hyllystä vaan pitää tilata.

Luova ongelmanratkaisu

Tulevaisuus ei enää kuulostanutkaan hyvältä – läträtä kerran viikossa suotimen kanssa ja silti vaihtaa uusi kolmen kuukauden välein.

Niinpä päätin käyttää ilmankostuttimessa akkuvettä – ostaa viiden litran muovikanistereissa ja kantaa kotiin kauppareissuilla. Jotta huoneilmassa väistämättä oleva pöly ei tukkisi kyseistä kostutussuodatinta laitoin ilmankostuttimen ulkopuolelle ilmanottoaukkojen peitoksi ohuen suodatinkankaan, joka on tarkoitettu tuuletusluukkuihin estämään siitepölyn, katupölyn, jne. tulo sisälle huoneeseen. Minulla oli ennestään sellaista kangasta kahdelta eri valmistajalta. Kangaspala yläreunasta kiinni ilmankostuttimen ulkopintaan ohuella kaksipuolisella teipillä, joten suodatinkangaspalan vaihto on helppoa.

Toinenkin kostutin

Kun ratkaisu osoittautui toimivaksi, ostin toisen kostuttimen olohuonetta ja keittiötä varten.

Seuraava ongelma

Ehkä arvaattekin, että jossakin vaiheessa alkoi kyllästyttämään akkuveden rahtaaminen – karkeasti viisi litraa päivässä, eli vaikkapa joka toinen päivä ostettava 10 litraa akkuvettä. Lauhalla kelillä kuluu vähemmän ja pakkasilla enemmän. Ostin akkuvettä noin 140 litraa.

Kalkkisuodatin?

Entäpä jos suodattaisi itse vesijohtovedestä kalkin pois jonkinlaisella suodattimella? Taas Googlaamaan. Joo, hienoja vedenpuhdistusfilttereitä saisi parilla tonnilla. Ne osaisivat itse elvyttää itsensä ja kalkki menisi viemäriin. Ehkä ei nyt sentään sellaista pelkän ilmankostutuksen vuoksi.

No, löysin halpoja vedenpehmentimiä, niiden väitetään poistavan kalkki vedestä, kuten haluan. Olen tilannut sellaisia ja kun tulevat tutkin poistaako sellainen suodatin aikuisten oikeasti kalkin vedestä. Rupean käyttämään sellaista vettä – ja aika näyttää miten äijän käy. Olen tilannut myös alkuperäisiä Philipsin suotimia ilmankostuttimeen vähintäänkin pitkän tähtäimen varaosiksi.

Miten kävi sen vedenpehmentimen kanssa?

Olen nyt täyttänyt eräänkin alunalkaen akkuvesipöntön tavallisella vesijohtovedellä – laskettuna sellaisen vedenpehmennyssuotimen lävitse. Aluksi jopa tutkin mikroskoopilla millaista se suodatettu vesi oikein on verrattuna tavalliseen vesijohtoveteen – suodatin näyttää tosiaankin vähentävän vesijohtovedessä olevaa roinaa.

Enpä viitsi enää rahdata polkupyörällä akkuvettä kaupasta ja kostutus toimii.

Limakalvot eivät kuivu, nenä ei mene tukkoon, huulet eivät kuivu, iho ei kuivu. Minun mielestäni elämän laatu on parantunut – eikä tarvitse tapella sen kalkin kanssa esimerkiksi kattilassa vettä haihduttaessa.

Vettä kuluu melkoisesti, mutta tuskin vesi loppuu Suomesta ihan heti.

Yhteenveto

Olen siten käyttänyt aikaani ja rahaakin huoneilman kostuttamiseen. Minusta se on ollut ja on vaivan arvoista. Kuivaa huoneilmaa en viitsi jatkuvasti hengittää kun siihen ei ole mitään pakkoa.

Mikä on hyvä huoneilman suhteellinen kosteus?

Eiköhän kosteuden pitäisi olla ainakin 40% RH, mutta tuskin yli 60 % RH. Minulla on nyt makuuhuoneessa noin 44% ja olohuoneessa noin 40%. Jos kostutusta ei olisi niin kosteus menisi jonnekin 20% hujakoille talvella.

 

 

Mitä mieltä..

Ohisalo haluaa VÄKISIN ”reppumatkaajia” Kreikasta Suomeen kesken koronaviirus kriisin. Ottaisitko kotiisi tälläisiä… ei millään pahalla ketään kohtaan vaikka hätä olisi mutta onhan tämä jo jotain helvettiä tälläisenä aikana.

Onko tässä mitään järkeä. Haloo????

”Sisäministeriön mukaan turvapaikanhakijoiden siirtomahdollisuutta Kreikasta selvitetään, vaikka rajat ovat kiinni.

Maahanmuuttovirasto (Migri) on valmis ottamaan vastaan Kreikasta tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita kesken koronakriisin”

Lähde (Kaleva)

Onko se Suomen asiaa lainkaan

Noissa rajojen suluissa on otettava huomioon Suomen puolelta vain Suomen etu

Apua toki sinne voi antaa jos sitä Suomelta on jakaa mutta ei sinne työn takia saisi mennä

Ei siinä tarvitse ottaa huomioon Ruotsin etuja jos on mahdollista koronan sieltä tulo Suomeen

Kun Suomessa rajoitetaan maan sisäisiä kulkemisia melko rajuin ottein ja iän mukaan raja pitää sulkea kokonaan

Tässä itse mietin saanko koronan vai kuolenko nälkään koska en saa ruokaa itse hakea ja kukaan ei  ole minulta kysynyt onko sulla ruokaa

Muualle ne rajat ovatkin kiinni kuten varmaan tiedätte on siis turhaa pitää rajaa auki Ruotsiinkaan

Siellä on isompi juttu koronan suhteen kyllä ne luvut meilläkin kasvaa jos raja on sinne suuntaan kun seula

Kaikki pääsee kunhan sanoo mää meen töihin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Back to Polaroid

Piti ryhtyä taas kuvaamisessa perinteiseen jossa kuvataan kerran virheineen päivineen mutta aidosti.

Back to The mystery photos.

Retro on parempi kuin ns digiaika…

 

Hänen muistolleen

Suomenen ensimmäinen tankokuninkas on kuollut 72 v pitkä aikaseen sairauteen

Moni jäi kapaamaan upea äänistä Karia kevyet mullat Karille Teuvo Mast ottaa osaa Karin läheisten surussaan Teuvo Mast

Marinin herkät liikavarpaat

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c45ee512-a91c-4aff-88b9-b4f694745caa?utm_campaign=kiintea_iltalehti_uutisboksi_201808&utm_medium=almainternal&utm_source=aamulehti.fi

”Kun tuon tviitin ensimmäisen kerran luin tuoreeltaan, mieleen tuli jotain aivan muuta. Ensimmäinen ajatus oli, että tässäpä tyylipuhdas suoritus á la Lähi-itä, eli yritys rajoittaa median vapautta. Samassa Lähi-itä-kuplassa meitä on muitakin, joille tuli täysin sama mielleyhtymä”

”Tämän vuoksi Marinin koko lailla suora ulostulo aiheesta vaikutti suoralta viestiltä medialle. Kriisiaikana median on kuitenkin erityisen tärkeää puuttua huomaamiinsa epäkohtiin ja nostaa esille mahdollisimman monia perusteltuja näkökulmia. Käskyttäminen pitämään pienempää ääntä ei kuulu länsimaiseen demokratiaan.”

Tämä vain osoittaa, että Marin ei siedä tunarointiensa julkistamista ja arvostelua.

Maailman seka sortoinen olo tila

En tiedä mihin tämä nyky tila vielä johtaa mutta kun joillekin kansan ryhmille meno tulee vaikkuttamaan korvien välissä

Paljonko ihmiset tietää kun on tarpeeksi pitkään huoli minne se ensin vaikuttaa ja kuinka kauan se olotila sitten jatkuu

Olen  melkoisen varma että se ei jätä heikompia syrjään vaan ottaa heistä henkisen vallan

Josta sitten myös mielen häiriötkin tulee kasvamaan melkoisesti onko sitäkään otettu huomioon tuskinpa on

Mutta näin tulee käymään ja mielenterveys potilaat ovat toinen ryhmä otetaanko sellasta huomioon suuresti epäilen

Ja ne sitten tukkii sairaaloita halusimme tai emme seommoro tepivaari