Olipa kerran Mustanmeren laivasto,,,

Venäjä menetti vuonna 2021 valmistetun sota-aluksen ja tässä on listaa siitä mitä muuta on menetetty. Näitä ei voi vuosikausiin korvata.

Taitaa tulla venäläinen kansantaru mikä tulee kertomaan: ”…olipa kerran Mustanmeren laivasto…”

Lähde ohessa:

 

Terveydenhuollon katastrofi tai terveysvakuutus ja aikuisten neuvolat vaihtoehtoina

Terveytemme näyttää karanneet itseltämme viranomaisvalvontaan ja syyttelyyn soten epäonnistumisesta.

Koska näin näyttää olevan, ehdotan ratkaisuksi sellaisen pakollisen terveysvakuutuksen ottamista, joka määrittelee lähtökohdat ja arvot vakuutusehdoille. Siinä otetaan huomioon laaja skaala asioita jopa ne mihin ihminen ei ole itse voinut vaikuttaa kuten synnynnäiset vammat ja tai lähtökohdat.

Eräs kustannustehokkain  kansanterveydellinen paras malli olisi myös ”aikuisten neuvolatoimi”, joka olisi jatkoa Arvo Ylpön perustamalle lasten neuvolatoimelle Suomessa.  Sen tehtävä olisi pakollinen toimi aikuisväestölle säännöllisiksi määritellyin esim. 3-5 vuoden välein, joka kattaisi myös ajokortin ym. vaatimat tarkastukset.

Väite: tällä mallilla yhdistettynä terveysvakuutuksiin ehkäistäisiin valtava kustannus- terveyskaaos tulevista sote-kustannuksista ja saataisiin  koko terveydenhuoltojärjestelmämme palvelemaan asiaa niin yksityiset kuin julkinen.

https://stm.fi/neuvolat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvola

Kommentteineen:

Terveydenhuollon katastrofi tai terveysvakuutus ja aikuisten neuvolat vaihtoehtoina | Uusi Suomi Puheenvuoro

Parikymmentä ulkomaalaista miestä raiskasi 12-vuotiasta itävaltalaistyttöä kuukausikaupalla – Me too-porukka on hiljaa

🤬”Itävallassa on paljastunut harvinaisen härski joukkoraiskaus. Parikymmentä ulkomaalaista miestä raiskasi 12-vuotiasta itävaltalaistyttöä kuukausikaupalla.
Epäillyt tekijät olivat suurimmaksi osaksi teini-ikäisiä nuorukaisia, kotoisin ainakin Syyriasta, Turkista, Serbiasta ja Bulgariasta. Raiskaukset jatkuivat kuukausia ja niitä tapahtui pahimmillaan useita kertoja viikossa.” – Pt-media 2.3.2024.

Miksi Me too-porukka, niin vaginalla kuin kiveksilläkin varustettu on etupäässä hiljaa.
Jos eivät ole hiljaa, yrittävät repiä otsikoita Wille Rydmanin oletetuista ja sopimattomista lähentelyistä nuoria tyttöjä kohtaan (Rydmanin tunnustus vain puuttuu), misogyniasta jota ilmenee pääsääntöisesti länsimaissa, naistenpäivän vihaamisesta, intersektionaalisen feminismin vähättelystä, – listaa voisi jatkaa.

Lääkärin puhelinvastaanotto

Digi on päivän sana.
Terveyskeskuslääkäri tuskailee kun puolet ajasta menee
järjestelmien kanssa.
Jos ne pelaisivat voisi ottaa enemmän potilaita ja
hoitaa varsinaista työtään.
– Niin puuhataa asialla joka ei pelaa ei ainakaan vielä?
– Soitin hammashoitolaan varatakseni aikaa suuhygienistille,
jota ei annettu kun ensin hammaslääkärin pitää todeta
ko tarve. Se aika on sitten parin kuukauden päässä
jolloin hän käynninn yhteydessä toteaa asian jonka
itse tiedän.
– Tänään MOT digiasialla.

Nikki Haley voitti Washingtonissa Trumpin 

Nikki Haley olisi oiva presidentti Yhdysvalloille mutta se tiedetään jo nyt että jatkoon republikaaneilta tulee menemään Dementia Don (Trump) ja vastaan hän saa Sleepy Joen (Biden) demokraateilta vastaan.

Mutta hyvä tulos Nikki Haleyltä ja näpäytys Dementia Don Trumpille.

 

Lähde ohessa:

 

Pirkan hiihto

Pirkan hiihto jokavuotinen hiihto
ja tänä vuonna kohtuu kelillä.
– Niin joukossamme ei taida olla monia
jotka siihen ovat osallistuneet?
– Pirkan hiihdon lisäksi voisi olla jokin hiihto
joka voisi houkutella mukaan myös heikompikuntoisia?