Kirjoitin erääseen uutiskommenttiin miten joulunajan stressi, huoli maapallosta ja kaamosmasennus on ikävä yhdistelmä. Moni tuupertuu tämän alle, mutta aihe sentään nousee nyt esille. Murhe on ikävä, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Joulu on juhlana muuttanut muotoaan monesti, mikä olisi seuraava muutos?
Tietoisuutta ja tekemistä
En näe mitään ristiriitaa kristinuskon sanoman kanssa, vaikkei se meistä kaikkia koskekaan. Uskontomme on osoittanut kykyä mukautumiseen, mutta perussanoma valosta ja toivosta pimeyden keskellä on aivan erinomainen. Se ei myöskään tungeksi päälle, kun joukossamme on heitä joita kristinuskon sanoma ei koske. Olkoon se siellä, kaikkien saatavilla, mutta ei kenellekään pakkosyötettynä. On hyvä muistaa, että valo kaamoksen keskellä piristää myös ateisteja, juutalaisia, muslimeja ja monia muitakin.
On myös turha kuvitella että markkinat mihinkään katoaisivat, mutta asenne ostamiseen voisi muuttua. Ajatus tiedostavan ostamisen joulukuusta voisi olla harkinnan arvoinen. Käytännössä siis pysähdyt ja keskustelet itsesi kanssa entistä tarkemmin ennen jokaista hankintaa. Pohtisit tuotetta, sen elinkaarta, sen saajaa, tunteita lahjoittajalla ja lahjan saajalla, vaihtoehtoja sun muuta. On kaukaista utopiaa kuvitella että noin vain turhasta ostamisesta luopuisimme, mutta voisimme tehdä ostamisesta harkitumman rituaalin. Näin ollen se yksi harkittu, pohdittu ostos tarkoittaisi ihmiselle enemmän kuin ne sata rutiinishoppailuun unohtuvaa hankintaa tänä päivänä. Periaate on siis vanha tuttu: laatu, ei määrä.
Yksinäisyyden hoidon on oltava valon uuden juhlakauden ytimessä. Suomessa tämä haaste on mitä suurin. Pitäisi kehittää aivan uutta yhteistä tekemistä, avoimia ovia, uudenlaisia tapaamisia, kokoontumisia, keskusteluja. Muotoja pitää olla monia, niin lasten tapahtumia, sinkkujen kohtaamisia, poliittista debatointia, musiikkia ja vaikka mitä. Kaamosmasennuksen hoitoon voisivat niin yhdistykset kuin yrityksetkin tarjota tutustumisia monenlaiseen toimintaan, mahdollisuuksia ihmisille löytää itsensä uudestaan tai etsiä uutta sisältöä elämäänsä. Joulun kaudesta tulisi siis eräänlainen näyteikkuna niin epäkaupalliselle kuin kaupalliselle tekemisellekin. Tällä hetkellä joulukuussa tapahtumien määrä on kovin pieni kun ajatellaan että ihmiset haluavat olla kotona. Tämän ajatuksen voisi haastaa.
Perinteillekin on paikkansa
Kaikkea ei tietenkään pidä unohtaa. Hyväntekeväisyys sopii kauteen erinomaisesti, kuten myös hiljentyminen ja rauhoittuminen sitä haluaville. Lahjojen antamisessa kohtuudella ei tarvitse olla mitään vikaa ja suuntaus aineettomiin lahjoihin on joka tapauksessa voimissaan. Kukaan ei voi pakottaa joulua muuttamaan, eikä pidäkään. Viisautta on kuitenkin katsoa elämän nykypäivää, ihmisten kaipuuta ja tarpeita, etsien niistä tapaa mukautua nykypäivän haasteisiin.
Joulupukin kotimaana, kaamosmasennuksen uhrina ja yleisesti aika fiksuna maana Suomi olisi mitä mainioin paikka aloittaa pohdiskelu siitä, mitä uutta ja kaunista joulun aika voisi vielä olla. Niin kauan kun muutoksessa avataan enemmän ovia kuin suljetaan, voisimme saada valoisista ajatuksista jopa uuden vientituotteen.
