”Turku kirittää paikkaansa Suomen parhaana kaupunkina. Tämä väkiluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kaupunki kohahduttaa värikkäällä historiallaan, ihastuttaa henkeäsalpaavilla merimaisemillaan ja saa asukkaansa liikkeelle kulttuurillaan ja harrastusmahdollisuuksillaan. Tässä kymmenen syytä, miksi Turku on asuinpaikkana täysi kymppi. Lähde:IS
Norja pyytää lisää USAn joukkoja Norjaan
USAlla on nykyisin Norjassa 330 merijalkaväen sotilasta kerrallaan harjoittelemassa Norjan puolustusta Venäjän sotilaallisen uhan vuoksi.
Norja pyytää USAa kasvattamaan joukon 700 sotilaaseen ja sijoittamaan ne pohjoisemmaksi lähemmäksi Venäjän rajaa.
Hyvä Norja!
Si vis pacem, para bellum.
Turismi tuo taudit ja luteet
Turismi tuo tuberkuloosit, malariat ja muut loistaudit, hivit, kupat, tippurit, rokot, torakat, turkiskuoriaiset ja luteet ja kaiken lisäksi henkilökohtaiset velkaantumiset. Kannattaako tuollainen ilmastoakin pilaava harrastelu?
Tällä kertaa luteista, joiden hävittäminen voi tulla varsin kalliiksi myrkytyksineen ja irtaimen omaisuuden hävittämisineen.
Yksi vähäinen ja ehkä vähämerkityksinen tekninen keino voisi tepsiä:
Lude tiemmä suunnistaa uhrinsa luo samoin kuin hyttynen eli hengityksestä kertyvän hiilidioksidin ohjaamana. Eli luteelle voitaisiin rakentaa hiilidioksidiin perustuva ansa:
Hyttysansa rakennetaan niin, että muovipullo katkaistaan ja yläosa liitetään suppiloksi alaosan päälle. pohjalle laitetaan vettä, sokeria ja hiivaa muodostamaan hiilidioksidia. Hyttynen menee ansaan, eikä osaa tulla pois.
Jos huoneisto on tyhjillään, niin lutikkakin saattaisi moiseen ansaan etsiytyä. Joten ystävällismieliset naapurit voisivat tällaisen kotiintulolahjan etelästä palaavalle matkailijalle lahjoittaa. Lahjaa tultaisiin kiitollisuudella muistamaan pidempäänkin.
Muille hyönteisille voisi kokeilla vastaavaa ansaa esimerkiksi hunajavedellä varustettuna. Banaanikärpäsansaan voisi laittaa kaljan loput jne.
Olin töissä Desuconissa
Desucon on Lahdessa pidettävä japanilaisen populaarikulttuurin harrastustapahtuma joka on ehtinyt jo kymmenen vuoden ikään. Tapahtuma on epäkaupallinen ja olen ollut vapaaehtoisena vänkärinä ensimmäisestä tapahtumasta asti – niin myös viime viikonloppuna. Fiilis oli kuitenkin outo ja luulen löytäneeni selityksen, joskaan en syytä. Olkoon tämä kirjoitus yritykseni avata vapaaehtoistyön näkökulmia subjektiiviselta kantilta.
Monenlaista hommaa
Olen tehnyt merkittävämmässä määrin vapaaehtoistyötä epäkaupallisissa yleisötapahtumissa parinkymmenen vuoden ajan, vastuutason vaihdellessa rivivänkärin ja ylipäällikön välillä. Olen myös puuhannut sangen monenlaista kaupallisissa yleisötapahtumissa. Kaiken kaikkiaan väitän omaavani laajan kokemuksen tapahtumanjärjestämisestä. Joku voisi myös päätellä että jos en tästä nauttisi, tuskin sitä yhä tekisin. Työn puolesta tehdessä kyse on lähinnä yrittäjän ammattiylpeydestä, halusta tehdä työ laadukkaasti jotta saa voita leivän päälle. Vapaaehtoisena ratkaisevaa on hyvä yhteisö, hyvä fiilis ja parhaimmillaan jopa euforinen tunne kun on kantanut kortensa kekoon onnistuneen tapahtuman kanssa. Jos oy- ja ry-tapahtuman fiilikset sekoittuvat, on tapahtunut jotain outoa. Näin juuri kävi.
Tehtäväni oli jälleen kerran vastata cosplaypukuja harrastaville suunnatusta studiovalokuvauksesta. Se on yhdistelmä studiovalokuvausta ja liukuhihnatyötä. Tarkoitus on tarjota mahdollisimman monelle kävijälle mahdollisuus saada maksutta laadukkaita valokuvia asustaan. Iso osa kuvista on melko tavanomaisia mutta sekaan mahtuu myös muutamia hienompia otoksia, joita syntyy kun ei ole ruuhkaa ja mielenkiintoisempia kuva-asetelmia ehditään rakentamaan. Pari tuntia on lisäksi varattu ns. erikoiskuville, jolloin kokeillaan pöhköjä asioita. Tulosta syntyi tälläkin kertaa: tässä omat tuotokseni lauantailta, sunnuntailta sekä erikoiskuvat.
Selkeä työ ja selkeä tulos tapahtuivat. Tiimini toimi tehokkaasti ja yksi yllättävä sairastuminenkin paikattiin joustamalla. Minulla ei kuitenkaan ollut missään kohtaa fiilis että olisin ollut vapaaehtoisena. Olo oli oikeastaan lähinnä kuin työssä kävisi. Tapahtuma on epäkaupallinen, ei siitä kahta sanaa, mutta tuntuma oli enemmän kellokortin lyöjällä. Tehtävä x, sitten tehtävä y, sitten lakisääteinen tauko, sitten tehtävä z. Alkuun kasaus ja loppuun purku. Toki kollegoiden kanssa vitsailtiin vaan niin tehdään työpäivän aikanakin. Epäkaupalliselle yleisötapahtumalle ominaiset kivat yllätykset ja värikkäät tunteet jäivät tapahtumatta. En hetkeäkään tuntenut olevani osa tapahtumaa, ainoastaan kapean sektorin työn tekijä, hyvä mies sorvin äärellä. Siitä otsikkokin tuli – kokemus oli työkokemus, ei harrastuskokemus. Koin olleeni töissä desuconissa, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Puiseva ongelma?
Yksi parhaita neuvojani vapaaehtoistyön tekijöille on se, ettei samaa hommaa pidä tehdä ikuisesti. Se alkaa maistumaan puulle. Vaihda hommaa, kouluta seuraaja josta tulee sinua parempi, tee jotain muuta. Olisikohan kenties aika katsoa peiliin – olenko tehnyt samaa hommaa liian kauan? Vaihtelu on monissa muissa tapahtumissa tehnyt hyvää, on ollut hauskaa opetella uutta. Esimerkiksi Traconissa jossa olen ollut perustamiskokouksesta lähtien (2005) olen tehnyt huomattavan litanian täysin erilaisia tehtäviä. Desuconissa olen oikeastaan tehnyt aina hommia studiossa. Se on ihan kivaa, asiakaspalvelu on mukavaa ja minulla on hemmetisti opittavaa vielä. Tästä huolimatta, olisikohan sittenkin metsä jäänyt puiden varjoon?
Toinen teoria on se yhdistysten ainiainen ongelma nimeltä sisäpiirit. Olen yhden kerran jäänyt iltaa viettämään Desuconin vapaaehtoisten kiitosjuhlaan ja se oli huono kokemus. Kuppikunnat sulkeutuivat toinen toisensa jälkeen eikä juuri kehenkään uuteen ihmiseen voinut tutustua tai mitään uutta oppia. Desuconin tekijät ovat suvereenin loistavia tehtävissään, mutta kynnys ”heidän” ja ”muiden” välillä on aika korkea. Keskusteluyhteys ei muodostu. Ehkäpä syitä pitää vieläkin hakea kymmenen vuoden takaisista näkemyseroista, ehkä jostain kuranteimmista maailmankuvan eroista tai omista virheistäni, vaan ehkäpä ei. Pois se minusta että itseäni viattomaksi leimaisin, vaan pienen kenttägallupin perusteella en ole täysin yksin havaintoni kera kera.
Spekuloin edelleen vaarallisilla vesillä. Desucon on ihan oikeasti onnistunut tekemään loistavan tapahtuman. Tekijät osaavat asiansa. Onko mahdollista, että tämä ammattimaisuus on jyrännyt alleen osan inhimillisyyttä? Epätervettä ylpeyttä en havaitse lainkaan, mutta ehkäpä ilmiöstä on lievempi versio liikkeellä. Tai ehkäpä kyse on yleisestä tosiasiasta nykyaikaisessa somekratiassa jossa on parempi olla varovainen ja olla ottamatta liikaa kantaa. On helpompi olla kyynisen asiallinen virkamies kuin ihminen. Kyse voi olla myös vain omasta fyysisestä rasitteesta, kärsin tapahtuman ajan kivuista ja tapahtuman logistiikka oli ennennäkemättömän raskasta, se söi miestä rotan lailla ja syö vielä huomennakin.
Tulokseen voi olla tyytyväinen
Oudosta tuntumasta huolimatta voin olla tyytyväinen tulokseen enkä näe mitään syytä miksen voisi tehdä samaa hommaa vastakin. Alan kuitenkin varovasti huolestumaan ajatuksesta että jokin päivä en enää nauti tästä. On tärkeää varmistaa henkisen hyvinvoinnin jatkuvuus. Vaikka monen homman voi tehdä konemaisesti ilman mielihyvää, se heikentää tulosta. En halua olla huono studiokuvaaja, vaan joka kerta parempi. Haluan tehdä hyvin ja oppia enemmän. Koska nykymaailmssa ei ole enää konseptia rakentava palaute, en ole koskaan kuullut kävijöiltä miten homma meni. Toisaalta, haukkuja ei ole tullut ja se lienee nykypäivän versio kehuista. Tähänkin voinee olla tyytyväinen.
Finnconin vanha tapahtumanjärjestämisen viisaus kuului ”tee sellainen tapahtuma jossa haluaisit itse käydä”. Tätä voi pohtia todella monesta suuntaa. Olenko ehkä järjestäjien kanssa eri aallonpituudella? Onko maailma muuttunut samalla kun jäin itse rannalle? Vai olenkohan vain vähän väsynyt? Yhtä kaikki puran mietteitäni blogosfääriin sillä murheista on aina parempi jutella.
Liian hyvää, ollakseen totta
Uusi maailmanjärjestys on syntynyt viime yönä Suomen aikaa Singaporessa. Kaikki menneet on unohdettu ja nyt vannotaan rauhan ja ystävyyden nimeen. Voisko olla kauniimpaa kun maailman kansat saavat nukkua yönsä rauhassa pelkäämättä, että jossain päin maailmaa räjähtää pommi joka ainut minuutti.
Mutta nyt on syntynyt vain sopu paperilla pitkien uhoamisten ja pelottelujen jälkeen. Moni asia näyttää tosi hyvältä paperilla, mutta kun paperille kirjoitetut asiat aletaan panna täytäntöön, tulee ongelmia, jotka johtuvat tulkintaerimielisyyksistä. Näin on mm. sotessa. Kaikki mitä siitäkin puhutaan on vain paperilla vasta.
Ei tarvitse olla skeptikko, kun epäilee Singaporessa syntynyttä sopupaperia liian hyväksi ollakseen totta. Vasta sitten, kun aletaan toteuttamaan paperilla olevia asioita käytännössä voidaan nähdä mikä on tulos Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamisesta.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin Kim Jong-un alkaa tulkita neuvottelutulosta hyvin vapaamielisesti, joka sitten ärsyttää Trumppia. Ja ennen pitkään ollaan taas alkuasetelmissa, jossa uhkaillaan ja pelotellaan vastapuolta härskisti.
”Moottoripyörä on moottoripyörä ja skootteri on lälläripyörä”
Muutama aamu sitten kuuntelin aamuradiota, jossa pari naistoimittajaa puhuivat juttujen välissä moottoripyöräilystä. Toinen oli toinen, jonka nimeä en muista, toinen oli ensimmäinen jonka nimen muistan. Hän oli Heidi Kyrö, laulajanakin tuttu, jonka äänestä en pidä. Eihän se tietysti ole hänen vikansa, sitä ääntä käytetään joka on joskus annettu.
Kovasti keskustelivat moottoripyöristä ja sillä tehdyistä matkoista. Olivat kuin paremmatkin asiantuntijat, mistä tiedän vaikka olisivat olleetkin. Jotenkin vaan pyörät tuntuvat niin kovasti miehisiltä kulkupeleiltä, mutta kuuluu niitä naisia siinäkin porukassa olevan. Moottoripyöräkerhot ja niihin piiloutunut rikollisuus pilaa koko pyöräharrastuksen imagon.
Jostain kumman syystä minä en ole omistanut mopoa, enkä moottoripyörää. En ole kummallakaan metriäkään muistaakseni ajanut. Kaikkia muita vekottimia on sitten tullutkin kokeiltua, linja- autoista, metsäkoneisiin ja polkupyörään asti ja kaikkia siltä väliltä. On tullut kokeiltua luojan luoma hevonen ja omistettua useampikin.
Nyt on muotia, tai on jo pitkään ollut, kun vanhat, eläkkeellä olevat ”äijät” ostavat moottoripyöriä. Monesti ne ovat isoja tuhatkuutioisia ja monta sataa kiloa painavia, joita ei ole helppo pitää pystyssä edes paikallaan. Niillä kerrotun mukaan haetaan kadotettua nuoruutta. Ja pöh sanon minä. Minä olen mielialan mukaan, joko ”pojanviikari pahanteossa”, tai ”köppivanhus kumarassa”. Ei siihen mitään moottoripyörää tarvita, nytkin istun meidän terassilla tätä kirjoittelemassa, ilman mitään pörinää. Aurinko paistaa ja kovat tuulenpuuskat narisuttavat tuuliviiriä.
Ollako nyt sitten, vai eikö olla.
Tuokin varmaan noiden 2000 vuotta vanhempaa sivistyskulttuuria.
Eilen nukahin nojatuoliin, kun luin kirjaa. ulko-ovea olen pitänyt rakosillaan, kun asunnossani on huono ilmanvaihto.
Heräsin kolinaan. Kurdi-perheen vanhin poika (19-vuotias arviolta) penkoi asunnossani tavaroitani ja oli viemässä myös radiotani.
Pidin pienen puhuttelun suomeksi ja englanniksi. Toivottavasti jotain meni perille.
Teema & Fem klo 20.45. ja Yle Areena: belgialainen ”Tintti Neuvostojen maassa”-sarjakuva lanseerasi 10.1.1929 ”Ukrainan järjestetyn nälänhädän”
https://areena.yle.fi/1-4353701
Hergé, taiteilija Tintin varjossa
Kun Georges Prosper Remi piirsi ensimmäisen Tintti-sarjakuvansa vuonna 1929 nimimerkillä Hergé, hän tuskin aavisti minkälaiseen maailmanmaineeseen hänen luomansa hahmot yltäisivät. Minkälainen oli mies Tintin takana?
Ohjelman tiedot
Alkuperäisnimi Hergé – In The Shadow Of Tintin
Uskokaa tai älkää, mutta ”paljastukset Ukrainan järjestetystä nälänhädästä” lähtivät alun perin liikkeelle kansanmurha-belgialaisen sarjakuvapiirtäjä Hergén ”lasten”sarjakuvakirjasta!
Tintti Neuvostojen maassa
vuodelta 1929!!!
Tintti Neuvostojen maassa (ransk. Tintin au pays des Soviets) on bel- gialaisen Hergén luoma Tintti-sarjakuvasarjan ensimmäinen albumi. Ensi kerran se nähtiin Le Vingtième Siècle-lehden nuorten liitteessä jatkoker- tomuksena, jonka ilmestyminen alkoi 10. tammikuuta 1929 [1]. Se julkaistiin vuonna 1930 Belgiassa albumina.
Albumi on poliittinen satiiri Neuvostoliiton oloista, bolševismista ja neu-vostopropagandan väittämästä tehokkaasta maatalous- ja teollisuus-tuotannosta.Toisin kuin muita Tintti-albumeita,Hergé ei painattanut sar- jakuvaa 1930-luvun jälkeen pitkään aikaan, ja siitä ei tehty väritettyjä ja uudelleenpiirrettyjä laitoksia (toisin kuin kolonialistiseksi väitetystä al- bumista Tintti Afrikassa, jonka ylilyöntejä pehmennettiin uudisversiois- sa). Se julkaistiin uudelleen vasta 1973 alkuperäisen version näköispainoksena – mustavalkoisena ja yli 120 sivua pitkänä. Suomeksi uudispainos julkaistiin vasta vuonna 1986.
Lähteet
Aiheesta muualla
- Erkki Vettenniemi & Jukka Petäjä: Maailman tunnetuin lehtimies lähti Neuvostojen maahan 75 vuotta sitten. Helsingin sanomat 10.1.2004.
- Reijo Valta: Tintti Neuvostojen maassa. Pois työpöydältä 28.8.2007.
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004194262.html
Julkaistu: 10.1.2004 2:00
” Maailman tunnetuin lehtimies lähti Neuvostojen maahan 75 vuotta sitten
Ensimmäinen Tintti-sarjakuva alkoi Le Vingtième Sie jatkokertomuksena tammikuun 10. päivänä 1929
Kun nuori brysseliläinen lehtimies astui Berliinin-junaan tammikuun 10. päivänä 1929, hän aloitti kiintymyksellä seuratun matkan maailman rakastetuimmaksi sarjakuvahahmoksi. Tintin ensimmäinen missio vei hänet Euroopan halki Neuvostoliittoon. …
Hesari tänään:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005715369.html
Tänään televisiossa: Belgialainen Hergé nosti sarjakuvan taiteeksi, mutta koki itse olevansa kuului-simman luomuksensa Tintin vanki
Dokumentti Tintin luojasta ei tarjoa otsatöyhtöisen reportterin seikkailut ulkoa osaaville juuri uutta tietoa.
Tintin luoja Hergé työssään. (KUVA: GIBEY Christian)
Belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergén elämä pyöri vuosia siinä määrin Tintti-sarjakuvan ympärillä, että hän koki olevansa kuuluisimman luomuksensa ahdistunut vanki.
Vaikka Hugues Nancyn dokumentti Hergé, taiteilija Tintin varjossa (2016) onkin siis osuvasti otsikoitu, se ei tarjoa otsatöyhtöisen reportterin seikkailut ulkoa osaaville juuri uutta tietoa.
Aloittelevia faneja se silti ilahduttanee, sillä tarjolla on selkeä ja tiivis kur- kistus Hergén (oik. Georges Remi, 1907–83) elämään ja työhön. Siinä avataan myös aihepiirin isoja asioita, kuten Hergén kuuluisan ”selkeän viivan” salaisuutta ja sitä, miksi Tintti Tiibetissä (1959) oli hänelle hyvin tärkeä albumi.
Kronologisesti etenevän dokumentin keskeiset haastateltavat ovat asiantuntevia tinttifiilejä. Heistä Michael Farr tunnetaan meilläkin kirjastaan Tintti – tarinoiden todelliset taustat (2001).
Ei ole ehkä ihme, että näillä eväillä Hergé saa melkoisen silkki-hansikaskäsittelyn, olipa kyse sitten hänen työskentelystään toisen maailmansodan aikana Belgian saksalaismiehittäjien valvomalle Le Soir- lehdelle, tai tarinasta Tintti Afrikassa (1930), jota on usein syytetty kolonialismin puolustelusta ja rasismista.
Dokumentti onnistuu silti perustelemaan olemassaolonsa, sillä Tintin isän ansiot ovat hänen virheitään ja harha-askeleitaan suurempia.
Noin 50 vuodessa yli 250 miljoonaa Tintti-albumia myynyt Hergé auttoi osaltaan koko sarjakuvan kehitystä ja nousua aidoksi taidemuodoksi.
Hergé, taiteilija Tintin varjossa, Teema & Fem klo 20.45. ja Yle Areena.
Ja Alkkari tänään:
DOKUMENTTIKIN JÄÄ TINTIN VARJOON (printtilehdestä)
Tintti imi tekijänsä kuiviin – Myös Hergéstä kertova dokumentti jää otsatöyhtöisen sarjakuvasankarin varjoon
Hergé, taiteilija Tintin varjossa
Yle Teema & Fem klo 20.45
★★★
Mikä on kaikkien aikojen paras Tintti-albumi? Sitä voivat tintistit miettiä katsoessaan belgialaisdokumenttia, joka kertoo enemmän sarjakuvare- portteri Tintin kehityksestä kuin hahmon luojasta Hergéstä eli Georges Prosper Remistä (1907–1983).
Siinä katsannossa ohjelma ei täysin lunasta katsojalupaustaan. Toisaal- ta painon voi laittaa otsikon sanalle ”varjossa”. Remi tunsi jääneensä jonkinlaiseen epätodelliseen kuplaan Tintin ja muiden luomustensa vangiksi.
Osittain siksi taiteilija kärsi ajoittaisesta masennuksesta. Rakas työ imi hänet kuiviin.
Vaikka elämäkerta jää ohueksi, uran pääpiirteet dokumentti sentään hahmottaa.
Remin brysseliläinen lapsuus oli harmaa. Kun Saksa miehitti Belgian en-simmäisessä maailmansodassa, poika alkoi piirtää tarinoita veijarista, joka teki kepposia saksalaissotilaille.
Täytettyään 20 vuotta lahjakas nuorukainen pääsi piirtäjäksi katolilai- seen oikeistolehteen ja sai tehtäväkseen luoda lehden aatteisiin sopi- van nuhteettoman sarjakuvahahmon. Silloin syntyivät sekä Tintti että Hergé, jonka Remi omaksui taiteilijanimekseen.
Otsatyöhtöinen reportteri ja hänen reipas kettuterrierinsä olivat vuonna 1929 välitön menestys, mutta ensimmäinen todellinen mestariteos oli 1930-luvun puolivälissä julkaistu Sininen lootus.
Maailmassa on myyty kaikkiaan noin 200 miljoonaa Tintti-sarjakuvakirjaa.
Paitsi aikansa allegorioina, joitakin albumeista voi tarkastella Hergén oman elämän avainteoksina. Varsinkin uran ja ensimmäisen avioliiton loppukauden tarinoissa sekä tunnelmissa on henkilökohtaisia sävyjä.
Mutta mikä on se paras albumi? Ehdotuksia? ”
Tämän piti alun perin tehdä Renny Harlin…
Tintti-elokuva sai ensi-iltansa kotimaassaan Belgiassa
Steven Spielbergin ohjaaman Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin lauantaina Brysselissä Belgiassa, Tintin kotimaassa. Belgialainen Georges Remi, paremmin tunnettu taiteilijanimeltään Hergé, julkaisi ensimmäisen Tintti-sarjakuvan 1929.
Tintti ja yksisarvisen salaisuus -elokuvan ensi-illassa medialle poseerasi- vat muiden muassa näyttelijä Jamie Bell (vas.), prinsessat Astrid ja Laetitia Maria, ohjaaja Steven Spielberg sekä Brysselin pormestari Freddy Thielemans.
Brysselissä oli paikalla muiden muassa elokuvan ohjaaja Steven Spiel- berg sekä joukko elokuvan näyttelijöitä. Näyttelijät joutuivat kiinnos- tavan roolisuorituksen eteen, sillä 3D-animaatio perustuu erityiseen liikkeentunnistustekniikkaan, joka tuli tutuksi Avatar-elokuvasta.
Tinttiä esittävä Jamie Bell ja muut näyttelijät näyttelivät studiossa eri-koisasuihin pukeutuneina. Puku rekisteröi heidän liikkeensä, ja tiedot siirrettiin siten tietokoneelle, jossa heistä muokattiin kolmiulotteiset piirroshahmot.
Spielberg kertoi, että hän on keskustellut Tintin luojan Hergen kanssa elokuvasovelluksesta ennen sarjakuvataiteilijan kuolemaa 1983.
– Hän oli Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan suuri fani. Puhelimessa hän itse asiassa sanoi, että haluaisi minun muuntavan hänen kirjansa elokuvaksi. Se oli yksi innostavimmista puheluista elämäni aikana, Spielberg kertoi.
Tintti-elokuvan ensimmäiset arvostelut ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Elokuva saa Suomen-ensi-iltansa 4. marraskuuta.
Lähteet: Reuters
Tintti on myös tampereen kapungin johdon perinteistä älylukemista…
klo 2:40 | 25.9.2008
Aamulehden Moro-liitteessä nykyinen pormestari ja myös ehdokas Timo P. Nieminen jatkaa
toimittajan lausetta
”Piirroshahamoista muistutan eniten…
…(esikuntani mielestä) TINTTIÄ!
Tintti oli Belgian kansamurhaimperiumin propagandahahmo, pikkupoika- ”toimittaja” jonka tunnettuja ”reportaasheja” olivat mm. ”Tintti Neuvostojen maassa” ja ”Tintti Kongossa”.
Arvatkaapas, kumpi oli ”jättiläismäinen teurastamo”, jossa ”tapettiin kaikki”, ja kumpi oli ”rattoisa onnela” vähän tyhmähköille alkuasukkaille?
Leopold II:n aikana 1890 – 1909 Belgia metsästytti Kongossa tappora- halla noin 10 miljoonaa alkuasukasta, yhdessä tautikuolleisuuden kanssa jopa 1/2 – 3/4 asukkaista. Väestö myös väheni suurin piirtein tuolla määrällä, koska sitä tietysti myös pakeni (joskaan sekään ei ollut helppoa, kun muualla ei miten- kään hurraten otettu vastaan) mm. Sudaniin (Darfuriin), Zimbabween, Ranskan Kongoon ja Nigeriaan.
[RK: Dokussa ei muuten sanota, missä ja mitä Hergén sarjakuviinkin po- liisi/agenttihahmoina kuvatut tämän isä ja kaksos-setä puuhasivat, paitsi että isä kävi tukin koskaan kotona… Äiti oli mielisairas ja kuoli nuorena.
Tintistä näyttää olevan myös juttu, että kiinalsiet varastivat yöllä kan- tamalla japanilaisten rautatien. Kannettavaa, koottavaa ilmatorjuntaty- kistöä, jolla saattoi ampua vaakatasossakin, oli kyllä sekä Maon joukoilla että vietnamilaisilla, neuvostoliittolaista partisaanoiaseistrusta. Sillä voiteiin mm. Diem Bien Phun taistelu.]
Nykyisen Zaïren väestötihyes on yhä vain noin seitsemäsosa luonnonoloitaan vastaavanalsien Nigerian väestötheydestä.
(Ja kuten muistetaan Neuvostoliitossa vaäetö kasvoi aina rauhan aikana luonnollisen väestönkasvun prosentuallista maaimanennätysvauhtia, lukuun ottamatta 50-lukua, jolloin Kiina pyyhälsi vielä reippaasti ohikin.
Tintti on useimmissa maissa kriminalisoitu hahmo, muuallakin kuin Mustassa Afrikassa…
Mikähän se Timo P:n ”nykyinen Tintin imperiumi” on, no PRYSSELI tietysti niin kuin ennenkin!
http://www.kolumbus.fi/ranska/ranska/sarjakuvat/tintti-2.html
Miten niin 1929???!!
Jotkut historiaa tuntevat nipot sanovat nyt, että sehän oli vuosi 1931, kun UKrainassa oli tuohon ilmanalaan kuuluva kuivuusvuosi (jollaisia ilman se ei olisi aroa), vuonan 1931 New York Times-lehden reportteri Walter Duranty teki Ukrainasta vuoden parhaana Pulitzer-palkitun reportaashisarjan, jossa ei havainnut merkkiäkään mistään ”kansanmurhasta”.
New York Times -lehti on kieltäytynyt ”palauttamasta” palkintoa repor-taashisarjasta, vaikka jatkuva kansainvälinen postitus- ym. häirintäkampanja on ollut asiasta päällä uskonlahkohörhöjen toimesta :
http://www.nytco.com/company/awards/statement.html
” New York Times Statement About 1932 Pulitzer Prize Awarded to Walter Duranty
Duranty, one of the most famous correspondents of his day, won the prize for 13 articles written in 1931 analyzing the Soviet Union under Stalin. Times correspondents and others have since largely discredited his coverage.
Duranty’s cabled dispatches had to pass Soviet censorship, and Stalin’s propaganda machine was powerful and omnipresent.Duranty’s analyses relied on official sources as his primary source of information, accounting for the most significant flaw in his coverage – his consistent underestimation of Stalin’s brutality.
Describing the Communist plan to ”liquidate” the five million kulaks, relatively well-off farmers opposed to the Soviet collectivization of agriculture, Duranty wrote in 1931, for example: ”Must all of them and their families be physically abolished? Of course not – they must be ’liquidated’ or melted in the hot fire of exile and labor into the proletarian mass.”
Taking Soviet propaganda at face value this way was completely mis- leading, as talking with ordinary Russians might have revealed even at the time. Duranty’s prize-winning articles quoted not a single one – only Stalin, who forced farmers all over the Soviet Union into collective farms and sent those who resisted to concentration camps. Collectivization was the main cause of a famine that killed millions of people in Ukraine, the Soviet breadbasket, in 1932 and 1933 – two years after Duranty won his prize.
Even then, Duranty dismissed more diligent writers’ reports that people were star- ving. ”Conditions are bad, but there is no famine,” he wrote in a dispatch from Mos- cow in March of 1933 describing the ”mess” of collectivization. ”But – to put it brutally – you can’t make an omelet without breaking eggs.”
Some of Duranty’s editors criticized his reporting as tendentious, but The Times kept him as a cor- respondent until 1941. Since the 1980’s, the paper has been publicly ac- knowledging his failures. Ukrainian-American and other organizations have repeated- ly called on the Pulitzer Prize Board to cancel Duranty’s prize and The Times to return it, mainly on the ground of his later failure to report the famine.
The Pulitzer board has twice declined to withdraw the award, most re- cently in No- vember 2003, fin- ding ”no clear and convincing evidence of deliberate deception” in the 1931 reporting that won the prize (see Pulitzer Board statement), and The Times does not have the award in its possession. ”
Pulitzer- lautakuunnan päätös valituksen aiheettomuudesta Durantyn palkintoa koskien:
http://www.pulitzer.org/durantypressrelease
” Statement on Walter Duranty
Columbia University – Nov 21, 2003
Statement on Walter Duranty’s 1932 Prize
After more than six months of study and deliberation, the Pulitzer Prize Board has decided it will not revoke the foreign reporting prize awarded in 1932 to Walter Duranty of The New York Times.
In recent months, much attention has been paid to Mr.Duranty’s dispat- ches regarding the famine in the Soviet Union in 1932-1933, which have been criticized as gra-vely defective. However, a Pulitzer Prize for reporting is awarded not for the author’s body of work or for the author’s character but for the specific pieces entered in the competition.Therefore,the board focused its attention on the 13 articles that actually won the prize, articles written and published during 1931. [A complete list of the articles, with dates and headlines, is attached.]
In its review of the 13 articles, the Board determined that Mr. Duranty’s 1931 work, measured by today’s standards for foreign reporting, falls seriously short. In that regard, the Board’s view is similar to that of The New York Times itself and of some scholars who have examined his 1931 reports. However, the board concluded that there was not clear and convincing evidence of deliberate deception, the relevant standard in this case. Revoking a prize 71 years after it was awarded under different circumstances, when all principals are dead and unable to respond, would be a momentous step and therefore would have to rise to that threshold. ”
Tuo lausunto on sikäli väärässä, että siinä sanotaan katovuoden olleen vasta 1932 – 33. Pahin kuivuusvuosi josta muutkin ongelmat alkoivat, oli kuitenkin nimenomaan 1931, joka johti karjan hävittämiseen suurelta osin (josta tosin suurin osa tarpeettomiksi käyviä sotahevosia). Vuosi 1932 oli sitten kaatosadevuosi, jolta ei myöskään saatu hyvää viljasa- toa, mutta rehua olisi saatu tietysti sitäkin enemmän jos vain olisi ollut yhä paljon karjaa. Tuoresäilörehua ei silloin tunnettu, sen keksi nobelisti Aaro Iivari Virtanen vasta 20 vuotta myöhemmin.
Yhteenvetoa ja spekulaatiota:
Sarjakuvapiirtäjä Hergé, ääntyy kuin ”R.,G.” = Remi, Georges, syntyi Brysselissä 22. toukokuuta 1907, reliut kaksi vuotta ennen maailman- historian suhteellisesti pahimman kansanmurhaajan Leopold II:n kuolemaa (joka ei suinkaan heti lakkauttanut uskomatonta hirmuvaltaa imperiumissa) ja kuoli samassa paikassa 1983 luuydinfypään. Hänen isänsä valloni Alexis Remi, 1882 – 1970) joka muuten tavan takaa esiintyy Tintti-sarjakuvissa yhdessä identtisen kansoisveljensä (Léon Remi, 1882 – 1963, veljekset olivat aviotonta ”ylempää syntyperää”) kanssa poliiseina, etsivinä tai agentteina, oli ainakin viralliselta toimenkuvaltaan lastenvaatefirman ulkomaan-kauppamatkustaja, jota harvoin nähtiin kotona. Äiti, pojan syntyessä entinen ompelijatar, valloni Élisabeth Remi o.s. Dufour (1882-1946) kärsi mielenterveysongelmista.
Poika oli seurakuntanuori ja partiolainen, joka ei tiennytmitään todellista oman maan asioista saatimuiden, arkkitaantumuksellista katolista kuppikuntaa edustavassa maassa. Noin 1920 hän ryhtyy partiolaisena piirtämään humoristista sarjakuvaa, jossa ”nollanoloinen” pieni, kolkkapoikaikäinen (minä en niitä ”tasoja” tiedä) väritön, hajuton ja mauton partiojohtaja Totor tekee ja järjestää ja aiheuttaa vahingossa jäyniä ja harmeja saksalaisille miehittäjille mennessä I maailmansodassa. Tässä yhteydessä hän otti ensimmäiten joikossa käyttöön puhekuplat. Kuvassa Totor on ilmeisesti tappanut jonkun, kauhean paskiaisen tietysti), joka yhä nauraa viholliselleen…
Hergé made pioneering use of speech bubbles in the strip.
Hergé piti itseään alun perin ennen kaikkea pilapiirtäjänä. Totoria ja eri- tyisesti Tinttiä tuotettaessa on nojattu katolisen kirkon psykologiseen knowhowhun. Ilmeinen idea on, että mitä tavallisia talliainen, lapsi ja aikuinen, samaistuu hahmoon, joka tavallisesti lisäksi ei ole varsinainen perustoimija, vaan tarkkailija ja ihmettelijä, joka jossakin ratkaisevassa kohdassa myös potkaisee jonkin tärkeän kupin nurin. (Aivan kuten joidenkuiden disinforamaattoreiden idea näyttää olevan, että mitä tavallisin (pöntöin) talliainen saisi tuntemuksen muka ”ymmärtävänsä tiedettä” – tai taidetta.) Lukija myöskään ei samaistu komeaan ja kieroon roistoon – ja ota sanomaa päinvastselta kannalta kuin pitäsi…
Koulunsa lopetettua vuonna 1925 Hergé sai töitä katolisesta sanoma- lehdestä nimeltä Le XXe Siècle (suom. Kahdeskymmenes vuosisata). Hänen työnantajanaan toimi tuolloin katolinen apotti Norbert Wallez, joka piti työhuoneensa seinällä Benito Mussolinin kuvaa. [8] Seuraavana vuonna Hergé julkaisi ensimmäisen [kaupallisen] sarjakuvatarinansa, jonka päähenkilönä toimi Totor, nuori partiolainen. Tarina julkaistiin Le Boy-Scout Belgessa. [9]
Georges Remi / Hergé mani naimisiin Wallezin sihteerin kanssa (ehkä vähän sellaista napalankouttakin oli mukana…). Liitto ei ollut erityisen onnistunut, mutta kesti kuiyenkin 25 vuotta kunnes mies törmäsi nuorempaan, ja parempaan piirtäjään.
Tintti-hahmo kehitettiin Waldezin johdolla Totorin pohjalta: se oli täysi-ikäisyyden taitteessa, ”tietoisen ihanteellinen” ja ”kunnollinen”, vähem- män törmäysaltis ja ”tiedonetsinnän asialla”. Jutut saatiin katoliselta kirkolta, nistä ensimmäinen oli ”Neuvostojen maassa”. Siihen asti vaavimaisesti eteenpäin päänmyötäinen Tintin hiustupsu nousi psytyyn hänen ajaessaan kaappaamallaan avo-Tshaikalla stalinisteja pakoon, ja siitä lähtien se pysyi ikuisesti pystyssä.
Nimen yhteys suomalaiseen töyhtötinttiin on kuitenkin puhtainta sattumaa: ”tin-tin” tarkoittaa lähinnä ”kili-kili”, kilinää, hälytystä, huomiota.
Tässä käytettiin hyväksi seurakuntanuoren pönttöyttä todellisen maailman suhteen. Tintin hahmo ei häntä täysin tyydyttänyt ja häntä stressasi hänen levittämiensä ”tietojen” todellinen luonne. Hän kokikin ajoittaain tekevänsä pakkotahtista työtä, joka tunne vanhemmiten voimistui.
Tällasiten operaatioiden takana oli yksi viime vuosisadan Euroopan joh- tavista fasisteista: belgialainen, kuningas leopldin aviottomaksi pojaksi epäilty Ranskan armeijan esikiuntapäällikö molemmisssa maailmansodissa ja Puolan armeijan esikuntapäällikkö Venäjän sisällissodassa, sotarikollisena kuolemaan tuomittu mutta armehdettu, ja vielä lähes satavuotiaana Algerian ranskalaisen osapuolen johtoon noussut marsalkka Maxime Weygand, s. Bryssel 1867, k. Pariisi 1965) Mannerheiminkin kavereita muuten. De Gaulle totesi myöhemmin muistelmissaan, että Weygandin tullessa ylipäälliköksi toukokuussa 1940 taistelu Ranskasta oli joka tapauksessa jo hävitty. [1]
Maxime Weygand vuonna 1933.
Aika velikultia
Koko maailman mielenkiinto on nyt Singaporessa, missä kaksi velikultaa tapaavat toisensa. Kun olen ”yökukkuja” varsinkin näin kesäisin, valvoin viime yönä ja katselin suoraa lähetystä Singaporesta. Turvatoimet ovat valtaisat ja pitkät autoletkat turvamiehineen saattelivat velikullat yhteen kokouspaikaksi valittuun loistohotelliin.
Kun kello oli neljä Suomen aikaa eli ilmoitettuna aikana velikullat astelivat hotellin edustalle kättelemään toisiaan. Siinä oli tällainen tavallinen tallaaja äimän käkenä, kun vain muutamia päiviä aikaisemmin olivat velikullat jakaneet toisilleen tulikiven katkuisia viestejä.
Tapaamisesta ei ole kerrottu halaistua sanaakaan julkisuuteen. Ennakkoasetelma on Pohjois-Korean diktaattorille ehkä hieman myönteisempi, kuin Trumpille. Kim Jong-un on rakentanut sellaisen mannertenvälisen ohjusjärjestelmän, että USA:n on oltava huolissaan. Toisaalta Pohjois-Korea on hätää kärsimässä, kun pakotteet painaa päälle ja kansa kärsii nälkää ja kurjuutta.
Kun molemmat velikullat tunnetaan oikukkaiksi ja äkkipikaisiksi on syytä odottaa mitä hyvänsä tapaamiselta. Maailma odottaa, että järki voittaisi, mutta kun valta turmelee, niin voiko turmeltunut vallakäyttäjä tehdä järkeviä ratkaisuja?
Tämän viimeisen kysymyksen voisi esittää myös Suomen pääministerille.
Yksityinen ostaa
Yksityinen ostaa osaajat sotemarkkinoilla.
Eilinen A-studio P Nerg taisi todeta aika suorasukaisesti olevan tilanteen.
Yksityiset pörssifirmat valtaavat alaa
ja sille kehitykselle antaa potkua maamme hallitus.
Valinnanvapaudella kansalle ja sitä valinnanvapautta käyttää
jo parastaikaa yksityinen palveluntarjoaja.
Maakuntaa tuodaan väliportaaksi hallituksemme toimesta.
Mitä tekee kuntapäättäjät kiinteistöjensä kanssa
vailla osaavaa palvelua?