Ensin haluan onnitella Sampo Terhoa siitä, että hän on kirkkaasti paras kulttuuriministeri maassamme aikapäiviin. Hän on valmis paitsi puhumaan kulttuurista, myös tekemään sitä ja hyväksymään kulttuurin tapahtumisen ilman byrokratiaa ja julkisvallan holhousta. Tätäkin isompi haaste hänellä on kuitenkin puoluejohtajana jossa koko puolueen olemassaolo riippuu enemmiltä osin muista puolueista.
Ei Halla-ahon perintö vaan…
Sinisten menneisyydessä kuin mahdollisessa tulevaisuudessakin on kyse maahanmuuttokriittisyyden ykkösnimestä Jussi Halla-ahosta ja hänen noususta Perussuomalaisten johtoon. Välittömien vaikutusten näkökulmassa siniset valitsivat Audin pehmeät penkit, mutta pitkässä juoksussa sininen elintila riippuu toisella tapaa Halla-ahosta. Kysymys on tämä: onko Halla-aho, tai ”halla-aholaisuus” riippakivi joka vie pohjalle, vai onko se purje joka vie nousuun. Jos Halla-ahon linja ei miellytä kansaa, on sinisillä kaikki mahdollisuudet varastaa ns. isänmaallisen kansanjoukon äänet pitkässä juoksussa. Jos sen sijaan Halla-ahossa on vielä nostetta, sinisten arvaus meni väärin ja tulevaisuus jää näkemättä. Jokerivaihtoehto on että molemmat jatkavat ja alkuun nousevat, potkien hiekkaa toistensa kengille ja vähitellen vieden toisiltaan niin uskottavuuden kuin kannatuksenkin. Sitten vietettäisiin kahden puolueen hautajaisia.
Sitä minä kovasti ihmettelen että miten tämä kaikki uppoaa mediaan. Jälleen tänään sai Timo Soini rakkautta ja ymmärrystä mediassa, kuten hän on saanut jo pitkään. Toisaalta siniset koittavat olla imagoltaan ”persut ilman pelleilyä”, mutta toisaalta puolueen de facto kummisetähahmo on iät ja ajat osoittanut paljon Halla-ahoa kovempaa suvaitsemattomuutta niin naisiin kuin seksuaalivähemmistöihinkin. Jussi Halla-aho on rikkonut lakia ja käyttäytynyt harkitsemattomasti, se on selvä, mutta tekeekö Jussin vihaaminen henkilöstä automaattisesti pyhimyksen? Tätä en jaksa ymmärtää, enkä myöskään sinisten imagoa tältä osin. Puolueessa on Tiina Elovaaran kaltaisia sydämellisiä, humaaneja ihmisiä, mutta samaan pieneen pakettiin mahtuu myös Soini. Kyllähän näin toimin ääniä saa, mutta miten ihmeessä siitä saa uudelle puolueelle selkeän imagon?
Peli jatkukoon
Ylen radiouutisten perusteella toriväen ymmärrys sinisten suuntaan on puutteellista. Reaktio on ymmärrettävää, paljastihan perinteinen tutkiva journalismi selkäänpuukotusoperaation koko tarinan. Tavallaan silti jokin pieni osa sisälläni myös ymmärtää sinisiä. Vaikka persuissa on paljon aivan fiksua väkeä, on öyhöttäjien painolasti vaan yllättävän raskas taakka. Ymmärrän halun yrittää luoda salonkikelpoista isänmaallisuutta, EU-kritiikkiä ja maahanmuuton reformia, mutta ymmärrän myös että se harvoin toimii. Puhun kokemuksen rintaäänellä tässä kohtaa. Tunteellinen minäni haluaisi uskoa että Sampo vie joukkonsa tähän tavoitteeseen, mutta looginen puoleni arvioi sen olevan tuhoon tuomittu yritys.
Yhtä kaikki, pelin nimi on politiikka ja säännöt ovat kutakuinkin selviä. Sininen tulevaisuus on hyväksytty kentälle pelaajaksi ja säännöstö nimeltä demokratia suo heille tilaisuuden näyttää taitonsa. Tuomitkaamme tai palkitkaamme heidät tekojen perusteella. Peruutuspeilissä voi näkyä mustaa, vaan ei semmoista kuoppaa olekaan mistä suomalainen ei ylös pääsisi. Päätän tämän pahimpaan kliseeseen mitä keksin: elämme jännittäviä aikoja.
