Kokoomus kaapannut vallan Suomessa 2

Kuten edellisessä osassa kerroin, on Kokoomus Elinkeinoelämän Keskusliiton  (EK) poliittinen siipi. EK toimitusjohtajana häärii entinen kokoomusministeri.

EK:n työrukkasena toimii Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA), jota myös ”herrojen eevaaksi” kutsutaan.

Mitä tekee EVA? Ensinnäkin EVA seuraa tarkoin  mielialoja Suomessa. Eri tutkimuslaitokset järjestäsvät ns tandem tutkimuksia, joissa mielipiteitä kysellään ihmisiltä jatkuvasti. EVA seuraa  tarkoin näitä tutkimustuloksia , mutta ei julkaise mitään. Ne ovat vain Elinkeinoelämän käyttöön.

Joskus Eva teettää ihan omia tutkimuksia, jotka ovat pääsääntöisesti hyvin tarkoitushakuisia. Ne tulokset julkaistaan näyttävästi, koska niissä on aina elinkeinoelämä saanut myönteistä palautetta kansalta. Joka olikin koko tutkimuksen tarkoitus.

Mielidekyselyt ovat monesti sellaisia, että niisssä on mukana ovelasti sijoitettuna johdattelevia kysymyksiä, jotka hämäävät vastaajia.

Evan tehtävä on siis palvella elinkeinoelämää tutkimus -ja propaganda osastona. Mainittakoon vielä, että EVA:n johdolla on vankat siteet Bilderbrg-salasauraan. EVA:n nykyinen johtaja Matti Apunen kuuluu ko. seuran sisäpiiriin.

10.2.1918 – 100 vuotta sitten

Raa’at murhat ja ryöstöt

”Jääkäri Vilho Hurme, vuokraviljelijän poika, siviiliammatiltaan konttoristi, luonteeltaan kaikesta päätellen erittäin siivo mies, kirjoitti päiväkirjaansa Libaussa helmikuun 10. päivänä:

». . . ne raa’at murhat ja ryöstöt, joita venäläiset yhdessä punakaartilaisten kanssa harjoittavat, ne velvoittavat jokaisen yhtymään niitä vastustamaan ja oikeastaan kostamaan, mutta kostoa en ajattele minä, mutta rauha ja turvallisuus on ennenkaikkea saatava maahan ja venäläiset pois – sillä siitähän on koko rauhattomuudet alkaneet, kun sosialistit ilmoittivat haluavansa pitää ryssät maassa vaikka jo on äärimmäisyyksiin asti saanut maamme kärsiä niiden takia. Senvuoksi minä niinkuin moni muukin vielä uudestaan suostui sotilaana olemaan, kun se tällä kertaa lopultakin tulee tapahtumaan omassa maassa ja kotimaisen hallituksen tahdosta. Lopultakin on siis täyttynyt koko joukkomme alkuperäinen tarkoitus ja päämaali.»_” (Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivut 851-852)

Että jottia tuota…

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) totesi parhaaksi vetäytyä perhevapaauudistuksesta.

Ilkeämielinen voisi arvella, että SRK on ärähtänyt keskustalle ja mahdollinen ison äänipotin menetys on jähmettänyt keskustajohdon.

Miesten jääminen lapsia hoitamaan kun nyt ei SRK:n agendaan oikein istu.

Heh.

 

 

Kokoomus kaapannut vallan Suomessa

Kokoomus hallitsee mm. sotevalmistelua mielin määrin lobbareidensa toimesta. Kokoomuslobbarit ovat kaikki entisiä Kokoomuspoliitikkoja, jopa ministeritasolta. Mainittakoon esim. Räty, joka oli Helsingin sosiaali -ja terveydenhoidon apulaiskaungijohtaja, joka siirtyi Terveystaloon huikealla palkalla.

Persuista loikanneet ministerit ja kansanedustajat ovat Kokoomuksen piika -ja renkiosasto. He tekevät mitä Kokoomus käskee, koska ministerin pallit on aina katkolla.

Kokoomusella on nyt myös valtiovarainministerin salkku, jolla Kokoomus voi tehdä täysin omaa polittiikkaansa.

Suomessa tilanne on nyt se, että Kokoomus vie ja Kepu sekä kaikki muut vikisevät. Demokratiasta ei ole tietoakaan. Kun vielä presidentti on kokoomuslainen, niin se täydentää kuvaa Kokoomus-Suomesta.

Kokoomus on Elinkeinoelämän (EK) poliittinen siipi (täysin käsittämätöntä on, että palkansaajatkin kannattavat Kokoomusta)

Kun Kokoomus on kaapannut vallan Suomessa ovelasti tarkoittaa se sitä, että raharikkaat hallitsevat Suomea.

Siksi köyhiä kyykytetään.

 

Väyrynen luomassa uuet siniset

Väyrysen vastustaminen ja jopa pilkkaaminen taitaa sattaa suohraan Väyrysen laahriin. Eli kohta Sipilä joutuu ihan omien sinistensä kans kerräähmään omia puoluekortteja?

Ehkä jokku on kyllästynheet nykyvaltapuolueitten touhuihin. Ehkä jokku oikeasti aattelee, että asioita voi nähä toisin EU:n ja Naton suhteen.

Ehkä Väyrynen on se viiminen oljenkorsi ihmisille, jokkon kyllästynheet nykyrakennelmiin ja himmeleihin.

Luultavasti Väyrynen ei iso vaihtoehto ole, sittekko se johonki nyt kuitenki taitaa päätyä. Samanmoinen vallankäyttäjäkö nykysysteemissä olhan, siivoa käytöksensä. Valta taitaa olla semmosta.

Jopa kepulaiset yllättäny ittehään väsymällä nykykepulaisuutteen ja ehkä net kypsyy johonki uutteen eli vaikka vanhan Väyrysen följhyyn?

Onnea Väyryselle matkhaan ja perässähiihtäjille kans!

Ihanaa perjantaita ja tuntheitten turnajaisia, kaikki tuntheet on ok, eijjole huonoja tuntteita, nei kerro Väyrysestä, kaikki tuntheet ja ärsyyntymiset on sinussa ittessä. No koitama aatella ihan itte omalla päällä, tutkia itte asioita.

Rakhauella hilkkapien

9.2.1918 – 100 vuotta sitten

Jääkäripataljoona 27 lipunnaulaus Libaussa.

”Evl. Thesleff saapui kaupunkiin 9. 2. seurassaan ratsumestari M. Gripenberg ja maisteri E. Välikangas. Seuraavana päivänä pataljoonalla oli viimeinen niistä jääkärien laskelmien mukaan neljästätoista paraatista, joissa se oli Saksan kamaralla esiintynyt. Thesleff esitti pataljoonalle Suomen armeijan ylipäällikön tervehdyksen, kuvasi kotimaassa vallitsevaa tilannetta, ilmoitti Jacobsonin kaatumisen ja lausui pataljoonalle kehotuksen sanoja. Vapaalle isänmaalle kohotettiin eläköönhuuto. Toisen eläköönhuudon sai Thesleffin esityksestä »sen toivo, vähälukuinen, mutta raudanluja suomalainen jääkäripataljoonamme».

Saman päivän iltana suoritettiin toinenkin seremonia – pataljoonan lipun naulaaminen. Tämän suomalais-saksalaista aseveljeyttä symboloivan lipun Berliinissä asuva professorinrouva Hedwig Hahl oli valmistuttanut ja lahjoittanut pataljoonalle jo keväällä 1916. Syystä tai toisesta majuri Bauer oli pitänyt sen piilossa jääkäreiltä ja samoin olivat tehneet hänen seuraajansakin. Naulaustilaisuudessa kapt. Ausfeld piti lyhyen, ytimekkään ja mieliinjääneen puheen. Jääkärien enemmistö sai nähdä lippunsa vasta pataljoonan hajottamisen jälkeen, helmikuun 13. päivän valatilaisuudessa. Se liehui Arcturuksen komentosillalla jääkärien saapuessa Vaskiluotoon ja vihreätakkisen rivistön kärjessä heidän marssiessaan Vaasaan.” (Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivu 821)

Tilaa valemedialle!

Venäläiset trollaavat, kiinalaiset ja amerikkalaiset trollaavat, valemediat jylläävät ja oikea journalismi kärsii. Tämän me tiedämme. Minä alan tulla siihen tulokseen, että perinteinen media tekee tämän liian helpoksi – enkä puhu nyt journalismin tasosta, vaan uutisoinnin määrästä. Kerrankin meillä on ongelma jonka voisi helposti korjata.

Ylen minuutit

Heitetäänpä alkuun lukua prioriteeteista. Yle Puheen keskivertopäivässä vie politiikkaradio 30 minuuttia ja vastaavasti urheiluradio 222 minuuttia (lähde). Yle on myös kautta linjan lyhentänyt uutislähetyksiä. Päivän pitkät uutislähetykset olivat 20 minuuttia, sitten 15, nyt 10. Perusuutiset olivat 5 minuuttia, sitten 3, nyt lyhimmillään hieman yli minuutin. Uutisten saama tila ohjelmassa on entistä pienempi. Uutisten sisällöstä uutisia on yhä vähemmän, kun julkkisjutut ja vastaavat tunkevat lähetyksiin. Asiaohjelmat vähenevät ja korvataan lifestyle-ohjelmilla, vai mitä on esimerkiksi saatu Ajankohtaisen Ykkösen tilalle?

Aamulehti ei ole pöllömpi sanomalehti, mutta uutisten määrä vähenee. Uutisasialle on tilaa enää viitenä tai kuutena päivänä viikossa ja uutiset saavat mahtua yhä pienemmälle määrälle palstamillimetrejä. Sen sijaan fiilisjuttuja ja ”julkkis kertoo miten ihanaa/kauheaa kaikki on” tarinoita. Toki ajoittain näiden sijalla on täysin erinomaisia taustoittavia historiallisia artikkeleja tai vastaavia, mutta niiden osuus pienenee. Myös kulttuurin perinteiset teos- ja luomiskertomukset ovat tehneet tilaa somejulkkisten fiilistelylle.

Isäni antoi hieman kritiikkiä Talouselämä-lehdelle sen osalta miten asiantuntijatekstien osuus oli vähentynyt, siinä missä ”esittelyssä kaveri jolla on fiilis” -tyyppisten juttujen määrä lisääntyy. Ei tuottanut suurta vaikeutta saada vastaavia kommentteja useilta eri ikäisiltä, eri talouslehtien lukijoilta. Asiantuntijatekstin määrä vähenee kun kokemusasiantuntijat valtaavat alaa. Miksi analysoida taloutta kun voidaan kuulla miten startup-pomo yhdistää joka aamu mäkihyppyjoogan ja paljasjalkamaratonin.

Annan tuomion

Kritisoimme siitä miten kokemusasiantuntijat laitetaan samalle viivalle oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Käskemme ihmisiä lukemaan ja kuulemaan oikeita uutisia somemyllyn tai vastamedian sijaan. Varoitamme että ei pidä uskoa propagandaan vaan luottaa faktoihin. Hyvät maamme journalistit, joita arvostan suuresti, antakaa siihen mahdollisuus! Älkää leikatko uutisia. Älkää vähentäkö faktoja. Älkää tunkeko sisältöä täyteen hömppää. Tehkää enemmän asiaa eikä jatkuvasti vähemmän. Älkää antako valheelle hyvin petattua kasvun paikkaa.

On tietenkin mahdollista että kuulun vain johonkin sammalta kasvavaan, häviävään ryhmään ihmisiä jotka arvostavat uutisointia. Täten media siis vain tuottaa sitä mitä kansa nykyään haluaa. Jos näin on, mikäs minä olen kansan tahtoa kieltämään. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että media voi katsoa ihan itse peiliin etsiessään syitä valheen ja vihan kasvulle ihmisten uutisvirrassa.

Ylityökielto

– saa aikaan hoitajapulan?
Niin mistä on kysymys, kun maassa on työttömiä joita yritetään työllistää?
Työttömät sanovat että heille tarjotaan höpökoulutusta?
– Missä on aika jolloin työnantajat ottivat osaa koulutukseen ja varmistivat
sillä työvoimatarpeensa.
Eikö ole väärin teettää ylitöitä aikana jolloin osa väestä joutuu olemaan työttömänä?

https://www.aamulehti.fi/uutiset/nain-hoitajien-ylityokielto-vaikuttaa-pirkanmaalla-22-sairaanhoitajaa-poissa-rivista-200728815/

– Ehdottelin aiemmin työajan lyhentämistä että saataisiin kaikille työtä.
Näyttää siltä että työlle olisi tarvetta esim hoitoalalla muttei palkata.

Pikkupalatsi Tampereela- missä se on ?

Taas ihmetyttää viestinnän yksinkertaisimmat mokat. Nyt Aamulehden Morossa kehuttiin Pikkupalatsia.

On tyypillistä kaupungeissa, että uskotaan kaikkien tietävän kohteiden osoitteen ym.. Kuitenkin  Pirkanmaallakin lehteä lukevat tuhannet, jotka eivät tunne kaupunkia. Eli toimittaja ei osaa hommaansa tai kokee toimittajaetiikkansa esteenä olevan ”mainostamisen” edes tässä määrin.

Sen sijaan autoja testataan ja tuloksia julkistetaan, matkakohteista tehdään juttuja, jotka kaikki palvelevat niin lukijoita kuin yrityksiäkin. Väärinkö ymmärretty toimituksissa.

Pikkupalatsi on osoitteessa :

Hämeenpuisto 7, 33210 Tampere

https://www.google.fi/search?q=pikkupalatsi+tampere&rlz=1C1EJFA_enFI778FI779&oq=pikkupalatsi+tampere&aqs=chrome..69i57j0l2.10988j0j8&sourceid=chrome&ie=UTF-8