Tulossa: Yhteistyö Peltolammiseuran kanssa

Tiedoksi blogaajille seuraava aihe. Olemme pitkään pohtineet Tampereen Peltolammin ja Multisillan kaupunginosien paikallisjärjestön kanssa jotain pientä yhteistyötä. Tämä asia on nyt etenemässä. Alla tietoa siitä mitä on lähikuukausina tapahtumassa.

Uusia ajatuksia ja pieni kisa

Ensin korostan yhteistyön laatua: kyse on avoimesta viestinnästä avoimilla tiedoilla. Emme ole luovuttamassa bittiäkään tietoa käyttäjistä kolmannelle osapuolelle. Sivuille ei tule mainoksia, mutta toki tekstimuodossa mainitaan kilpailusta. Koska kaikki osapuolet ovat yhdistyksiä, ei tässä ole kenelläkään raha mielessä.

Itse asiana tulevassa Peltolammi-lehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan Pirkan blogien perustamisen historiasta ja pallotellaan blogaamisen asemaa yleisesti. Onko sille tilaa nopeatempoisessa tiktok-maailmassa?

Samalla pidetään pieni kilpailu kaikille kirjoittajille, nykyisille ja uusille. Haussa on mielenkiintoinen lähiöaiheinen blogaus. Kilpailuaika alkaa toukokuussa ja päättyy Juhannukseen, eli aikaa on. Julkaisen tarkat ohjeet lähempänä. Peltolammiseura ja Säätöyhteisö B2 ry valitsevat yhdessä voittajan sekä tarvittaessa myös kunniamainintoja. Palkintona on ravintolalahjakortti. Lisäksi voittajien blogauksista tulee maininta yhdistysten tiedotuksessa.

Ultimaalinen tavoite on toki rikastaa keskustelua Pirkanmaan asioista. Vaalit menivät jo, ehkäpä nyt voitaisiin keskustella vaikkapa mattojen pesusta tai lintujen pesinnästä.

Laki Pecosista länteen

Aikoinaan entinen henkipatto Roy Bean ryhtyi tuomariksi keskellä ei mitään aavikolla pienessä Langtry- nimisessä kyläpahaisessa Usassa , jonka itse nimesi ihailemansa oopperalaulajar Lily Langtryn mukaan. Bean piti sekä tuomioistuinta että baaria samassa rakennuksessa. Kerran hän antoi nuorukaiselle hirttotuomion kun tämä oli ampunut hevosen ratsastajan alta. Mutta kun Roy luki jäähyväiskirjeen jonka nuorukainen oli kirjoittanut äidilleen, niin hän heltyi ja muutti kuolemantuomion sakkorangaistukseksi perustellen että nuorukainen oli tähdännyt mieheen eikä hevoseen. Hän myös vihki aviopareja ja siinä litaniassa hän sanoi aina lopuksi Luoja sielujanne armahtakoon  samoin kuin julistaen kuolemantuomioita. Kun asiaa kysyttiin Roy Beanilta hän vastasi ettei näe mitään eroa hirttotuomiolla ja naimisiin menolla.

Se loppuu autolla ajot Suomessakin 😅👍

Venäjä aikoo viedä kutsunnoista kieltäytyvien ajokortit – voimassaolot lakkaisivat myös Suomessa

”Uudet säädökset liittyvät Ukrainan sotaan ja mahdollisiin uusiin liikekannallepanoihin.” (IS 12.4.2923)

Eli he jotka on ajaneet ajokorttinsa Venäjällä ja saavat käskyn tulla kutsuntoihin eli selittyy sillä että Venäjällä on menossa LKP ja nyt jos kieltäytyy niistä käskyn saatuaan asui sitten Venäjällä tai Suomessa tulee henkilö menettämään ajokorttinsa eli se loppuu näiltä ajelut Suomessakin 😅

On se hauska maa, russakot ylittää itsensä 😅

Komission hullut päivät jatkuvat

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009514674.html

”Ministeriö selvitti: Suomen ei kannata siirtyä eurooppalaiseen raideleveyteen”

Tämän tuloksen olisi kuka tahansa tervejärkinen osannut sanoa.

Koko rataverkon uusiminen olisi satojen miljardien kustannus ja vastaavasti kiskokaluston muuttaminen päälle.

Lisäksi muuttamisvaiheen aikana koko rautatieliikenne olisi sekaisin ainakin pari vuosikymmentä.

Koko asia on hoidettavissa käyttämällä vaihtuvalevyisiä akseleita siinä kalustossa, mikä kulkee Suomen ja muun Euroopan välillä samalla tavalla kuin nykyisin.

Saa nähdä yrittääkö komissio asian järjettömyydestä huolimatta pakottaa suomen muuttamaan rataleveyttä.

Aamulehti kannattaa: Marin Naton johtoon

”Tästä syystä Sanna Marin olisi paras valinta Naton johtoon

Suomen Nato-jäsenyys tehosti paitsi Suomen myös Naton turvallisuusrakennetta. Marin olisi looginen valinta Naton pääsihteeriksi ”

https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000009511349.html

Nyt menee meidän sotasiiveltä jauhot suuhun. Markus Määttänen sohaisee perustellusti sotaoikeiston kusiaispesää oikein kunnolla.

Hornet-keskustelukin haluttiin nopeasti maton alle ihan niin kuin virallisesti, huolimatta siitä, että tällä hetkellä juuri käydään vastaavan lentokaluston lähettämistä Ukrainaan.

Ja sitten saunaan.

Minulla on aika hyvät kontaktit ja yhteydet useaan perussuomalaisen puolueen ”silmäätekevään” ja kun he minulle tuntojaan kertovat politiikan ytimestä, niin he tietävät, että heidän nimiään en julki tuo.

Heille ei ole ongelma keskustella kanssani, vaikka heidän persomuksensa onkin kulunut itseäni enempi koulun penkkiä hangatessa, kun itse olen kansakoulupohjainen kivenpyörittäjä.

No, se näin pohjustukseksi……

Aivan tuorreta tietoa sain tulevista hallitustunnusteluista jo siltä osin, että nyt kokoomus on lievässä paniikissa, kun siellä pelätään perussuomalaisten pitävän liian tiukasti kiinni omista tavoitteistaan ja jotta Orpon pääministeriys ei vaarantuisi, niin kokoomus joutuu valitsemaan demarit ja heidän vaatimuksensa, joka suomeksi tarkoittaa kokoomukselle luopumista valtiovaranministeriön kestävyysvajeen ja velantaittamisen suosituksista ja luottaa sosialidemokraattiseen utopiaan ja oletetun kasvun illuusioon.

Vähän nämä persujen asiaan vihkityneet sisäpiiriläiset nauroivat minulle kun sanoin heille, että sekin on vielä mahdollista, että hallitustunnustelija vaihtuu Orposta Purraan, kun kokoomuksen johtoporras ei osaa päättää, että pelastetaanko suomi työn ja yrittämisen kautta, vai mennäänkö arvo ja ihmiskäsitys höpinöiden kautta ojasta allikkoon.

Jos nyt näin ”pöytäkirjan ulkopuolelta” esitän oman arvioni, mikä olisi nykyisessä tilanteessa paras ja yhtenäisin hallituskoelitio suomineidon pelastamiseksi suosta, niin PerusS,  Kok ja kepu täydennettynä kristillisillä olisi pelastuköysi, joka estäisi suomineidon hukkumiselta.

Kepuhan nyt olettaa, että se saa kannatuksensa nousuun oppostiossa, mutta jos ehdoin tahdoin haluaa mennä sinne mihin ei aurinkokaan paista ( oppositio ) niin tulevaisuus tulee kyllä vielä nykyisestäkin hupenemaan.

Eiköhän sitä jo Juhannukseen saunanpiipusta harmaa savu nouse uuden hallituksen syntymisestä ja sitten vihdotaan.

 

Orpo on jo hylännyt SDP:n

Kokoomus lienee jo hylännyt SDP-yhteistyön, vaikka hallitustunnustelut eivät ole vielä alkaneetkaan, mikä vain osoittaa miten keinotekoista teatteria tuollaiset hallitusneuvottelut lopulta ovat. Tunneperäiset luokkavaistot jyräävät. Ratkaisuksi tulee joko PS:n kanssa enemmistöhallitus (Sipilä II tosin ilman Berneriä) tai vähemmistöhallitus pienempien porvarillisten puolueiden kanssa (Kivimäki II, joka oli vv 1932 – 1936 maan pitkäikäisin hallitus aina 70-luvulle saakka). Kivimäen vähemmistöhallitus oli keskiryhmistä kokoonpantu ja saattoi istua ilman enemmistöasemaa koska sai aina oikeistosta tukea politiikalleen joka oli riittävän oikeistolaista. Saman varaan – PS:n hiljainen tuki – laskiksi myös Orpon mahdollinen vähemmistöhallitus. Itse asiassa vähemmistöhallitus olisi kokoomukselle siisti ratkaisu jossa sen ei tarvitsisi tahria käsiään hallitusyhteistyöhön PS:n kanssa. PS antaisi tarvittaessa parlamentaarista tukea kunhan saisi joitakin tavoitteitaan läpi.

Orpon ratkaistavaksi tulevia kysymyksiä on vain yksi suuri. Uskaltaako kokoomus muodostaa hallituksen PS:n kanssa? Mieli tekisi ja luokkatunne houkuttaisi kun parlamentaarinen tilanne on otollinen. Vastaan puhuisi se että kokoomus haluaa profiloitua modernina Eurooppa-myönteisenä dynaamisena puolueena ja PS olisi kaikelle tälle suuri kansainvälinen rasite. Oivaltavat kokoomuslaiset eivät myöskään aliarvioi kotimaisen ammattiyhdistysliikkeen voimaa mitä tulee talouspolitiikkaan. Suomen poliittisen elämän toimijoissa on myös älymystöä (vaikka. Pallen riimein, ei sitä tyhmempi heti huomaa) joka ei perussuomalaisuutta sulata. Myös kokoomuksessa on.

Mikä vikana

En saa kommentointia meneen ns läpi pitää mennä nukkumaan jospa aamusella menisi soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast