Minä kun olen tällainen yksinkertainen kaurahattu rehupuntti, punaniska perusjuntti suomalainen mies, joka on aina luottanut siihen, kun on ollut kaksi vahvaa kättä ja tahto armoton, niin silloin ei ole voudit eikä muutkaan veroelätit tulleet silmille hyppimään. Ja paras deorodantti on ollut hiki joka on tullut työnteosta eikä laiskan hikoilusta ruokapöydässä.
Minulle yksinkertaisuus on kaunista ja mottoni on, että pareet on aina vanha konsti kuin pussillinen uusia.
Vaikka yhteiskuntaa hallitsee nykyään tekoälyt ja kaikensortin sähköiset robotit ja helvetin esikartanot mitä kummallisempine vempaimineen, niin minä en lähde näiden perässä ja ehdoilla muuttamaan omaa käyttäytymistäni, enkä kuvittele näin kansakoulun oppimäärrälläni niiden tuovan helpotusta elämääni, päin vastoin.
Minulle on aina riittänyt ja tulee riittämään niin pitkään kun näitä polkuja olen tallaamassa, että käteni ulottuvilla on sahat ( ei moottori ) kirves, rautakanki, vasara ( ei naulapyssy ) ja lapio, siinä on minun tietokoneeni ja ne välineet joilla on leipää riittänyt ja myös sirjushuveja oikeassa mittasuhteessa. Nykyään ne ovat harrastusvälineitä eläkeukolle, joilla haen deorodantti täydennystä, ettei pahanhajuinen stressihiki pääse yllättämään.
Tälle nykyiselle suuntaukselle, joilla pyritään ihmisen elämää helpottamaan irti työn ja ennen kaikkea fyysisen työn rasituksista niin minä sanon että, PITÄKÄÄ TUNKKINNE.
