Huumeet ovat järkyttävän paha ongelma. Kuten myös katuväkivalta, jengiytyminen, seksuaalirikollisuus ja moni muu. Näiden ongelmien äärellä ymmärrettävästi panikoimme, mutta juuri silloin on ymmärrettävä rauhoittaa sydäntä ja lämmitää vinttiä.
Paha ruokkii pahaa
Olen nähnyt mitä huumeet tekevät ihmisille, liian monta kertaa. Se pistää vihaksi ja mielestäni se viha on ymmärrettävää. Siinä kohtaa sitä haluaa teljetä vankilaan jokaisen huumeiden kanssa näpräävän ja kuskata saunan taakse sen myyjät. Ongelma on kova, jolloin keinojenkin on oltava kovia!
Vaati merkittävän määrän aikaa, opiskelua, itsensä katsomista peilistä ja debatointia oppia edellisestä yli. Kyse ei ole siitä, että vihani olisi väärää, mutta se pitää vain hyväksyä ja sitten siirtää sivuun. Sitten tulee tiede, tutkimus, jatkuva oppiminen. Sitten tulee strateginen ajattelu, joka muistuttaa että hyvin harvassa asiassa toimii jatkuvan eskalaation periaate. Jos huumeita vastaan käydään sotaa, otettakoon sitten sotastrategian oppeja pöydälle.
Jos haluamme huumeiden helvetistä eroon, meidän on nieltävä ylpeytemme ja vaihdettava strategiaa. Rangaistusten sijaan hoitoa, kieltojen sijaan sääntelyä, koston sijaan katsetta eteenpäin. Tämä ajatus tuntuu vieläkin itseltäni pahalta, ja hyväksyn sen. Sitten hengitän syvään ja totean, että minun pitää valita yksi: ylpeys ja uppiniskaisuus, tai huumeongelmien vähentäminen. Se on just niin simppeliä.
Sama pätee moneen muuhunkin
Huumeasiassa – vaikkapa Petteri Orpon sanoin – me uskomme että kovat rangaistukset ovat oikea signaali. Jossain välissä humanitaarisessa maahanmuutossa me uskoimme, että kaikki ratkeaa rahalla ja ymmärryksellä. Toisessa kohtaa olimme julman kovia koska uskoimme siihen, toisessa kohtaa naurettavan pehmeitä koska uskoimme siihen. Ongelma on täysin sama: politiikan ja linjausten imago on tärkeämpää kuin tulos. Se myy hyvin. Yleensä huono valinta myös ruokkii ongelman pahenemista, jolloin on hyvä tilaisuus olla vielä kovempi tai vielä pehmeämpi ja se myy vieläkin paremmin.
Heitän viimeisenä analyysiä USA:sta, jossa etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat pahentuneet tällä vuosituhannella. Samaan aikaan rasismista ja sen torjunnasta on tullut bisnes ja rankan politiikan väline. Martin Luther King Jr lausui unelmastaan, ettemme tuomitsisi ihonvärin perusteella. Hän halusi puhua siitä mikä yhdistää. Tänä päivänä korostetaan sitä mikä erottaa. Tänä päivänä yhä useampi vallanpitäjä lausuu itselleen, että hänellä on unelma miljardituloista antirasistisen koulutuksen läpiajajana. Sen tulokset ovat hirveitä. Viha kasvaa samaa vauhtia tulosten kanssa. Moni uskoo, että rankat inklusiivisuus- ja diversiteettiohjelmat (DEI) auttavat, kun ongelmat pahenevat. Totuus lienee kuitenkin, että ongelmat pahenevat koska nämä ohjelmat pyörivät.
Olen nähnyt Yhdysvaltain tilanteen ja sekin pistää vihaksi. Jos asuisin siellä pysyvästi, minun olisi helppo suuttua ja suutuksissa kannattaa esim. DEI:n kaltaisia voimatoimia. Toivottavasti silloinkin hengittäisin syvään ja pohtisin.
Ei vain päättäjän syytä
Voit perustellusti kritisoida päättäjiä huonoista päätöksistä, mutta lopulta vallassa pysyvällä päättäjällä on melkoisen hyvä barometri. Jos kansa vaatii häneltä toista, hänen pää voi kääntyä. Siten on paljon sinusta ja minusta kiinni se, onko tulevien päättäjien linjauksissa enemmän tieteeseen vai vihanhimoiseen kostoon perustuvaa.
Lopuksi: Jos sinua suututtaa aivan helvetisti ajatus päästää huumehörhöt vähemmällä, hyvä juttu. Tunteesi ovat rehellisiä enkä niistä moiti. Mieti kuitenkin, mitä teet kovimpien tunteiden laannuttua. Minun keskeinen tunne tätä kirjoittaessa oli voimakas kipu, kun menin telomaan itseni. Päätin, että tämä on paras mahdollinen aika kirjoittaa tästä aiheesta. Kipu pitää hyväksyä ja kestää, elämän pitää jatkua.
