Lahjakkuus menetetty hukkaputkeen

Eihä sille mitään voi, että naiset, politiikka ja sairas kunniahimo voi ajaa jonkun lahjakkuuden hukkaputkkeen.

Menetimme loistavan muusikon, oopperasäveltäjän, huilistin, cantores minores laulajan kulttuurilta alimpaan hel….n.

Historiallinen suku kieriskelee tuskissaan haudoissa.

”Wille Rydman kuuluu Rydmanien sivistyssukuun. Rydmanin isä oli suomalaisen tiedevalistuksen vaikuttaja Jan Rydman. Wille Rydmanin isoisä on säveltäjä Kari Rydman.[38] Samaan sukuun kuuluuvat muun muassa kauppaneuvos Walter Rydman, valtiopäivämies Victor Magnus Rydman ja ministeri Heikki Ritavuori.[39]

”Teini-ikäiseksi asti Rydman suunnitteli itsekin ryhtyvänsä säveltäjäksi. Hän lauloi Cantores Minores -poikakuorossa ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa musiikin teoriaa sekä Helsingin konservatoriossa teoriaa ja poikkihuilun soittoa.[40] Hän myös sävelsi klassista musiikkia.[41] Marraskuussa 2010 Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri esitti Rydmanin säveltämän Aino-sinfonian.[42]

Wikipedia

Niin,,,

Tuotetaan tai ei tai jokin firma tekee nyt tulosta ja Suomessa taas riemuitaan taas aikaisin kuten aina, olemmeko kehitysmaa?

 

Inkoossa tuskin valmistetaan ainakaan täysin päästöttömästi terästä vuoden 2026 loppuun mennessä, arvioi Oulun yliopiston Terästutkimuskeskuksen johtaja, professori Jukka Kömi STT:lle.

”Tiistaina kerrottiin, että norjalainen Blastr Green Steel suunnittelee vihreää terästä valmistavan tehtaan ja integroidun vedyn tuotantolaitoksen perustamista Inkooseen. Jättiluokan investoinnin arvo olisi noin neljä miljardia euroa.

Lopullista investointipäätöstä ei ole vielä tehty, mutta norjalaisyhtiön mukaan tuotannon on suunniteltu alkavan jo vuoden 2026 loppuun mennessä.”

 

Maapallo pyörii radallaan ja ihmiskunta kuolee ajallaan.

Olen ihmetellyt tätä yhteen totuuteen nojaava ilmastohysteriaa, kun  ihmiset on aivopesty luulemaan ilmaston lämpenemisen johtuvan heidän elintavoistaan.

On se kumma, vaikka puolet tiedemiehistä sanoo ilmastonmuutoksen johtuvan normaaliin sylkikiertoon johtuvista muutoksista ja nyt on jo todettu, että muutos onkin tapahtunut jo kylmempään suuntaan, niin totuuden puhujat vaiennetaan pois silmistä pois mielestä.

Sehän on selvä että luontoa tuhotaan ihmisen ahneuden seurauksena ja taloudellinen hyvä ajaa edellä ihmisten arvoissa, mutta maapallon lämpenemiseen sillä ei ole hevonvitun merkitystä.

Mutta vastustakaa nyt oikein hiki hatussa sitä, mikä ei ole teistä johtuvaa ja mihin ei ihminen toiminnallaan kykene vaikuttamaan, ne ovat suuremmat voimat jotka maapallon ilmastoa säätelee, välillä kylmempään ja välillä lämpimämpään suuntaan.

 

Ryynäriä ja hapankaalia

Tein nyt oman avauksen kun minunkin alkoi tehdä mieli ryynimakkaraa kun Juhani kirjoitti siitä blokin. Tällä kertaa en ostanut kivikylän palvarin ryynimakkaraa vaan päädyin  Tapolan juustoryynäriin kun se oli muutaman kymmentä centtiä halvempaa. Mukaan s-kaupasta tarttui myös Rasilaisen hapankaalia. Se miten minun on varaa nyt herkutella niin sain tänään uuden vuoden lahjaksi ystävältä 100 euron s-ryhmän lahjakortin.

Vaikuttamista?

Taas on ollut verkossa häiriöitä, mutta koska se on nykyään uusi normaali niin siitä ei sen ihmeemmin uutisoida.

”Nordean verkkopankissa ilmeni tiistai-iltapäivällä tekninen häiriö, joka vaikuttaa osaan pankin asiakkaista. Asia vahvistettiin Iltalehdelle Nordean viestinnästä.” (Iltalehti)

Oletteko huomanneet että näitä ”häiriöitä” ja ”verkko-ongelmia” alkaa olla nykyään useammin ja useammin,,,uusi normaali.

Venäjä ei voi olla näiden takana…

Näin venäläiset harjoittelee…

Tämä on sitten ihan oikeasti näin, ei edes vitsi. Taattua Kummeli kamaa. Lainasin tämän kenraalimajuri evp. Pekka Toverin Twitter sivuilta, olkaa hyvä. Ei ole viruksia eikä muitakaan ongelmia, lähinnä kehittää vatsalihaksia,,,nauroin maha kippurassa äsken.

Pekka Toveri kirjoittaa:

1. Ryömittäessä ei pidetä asetta käyttövalmiina eikä suojata tukkeutumiselta. 2. ”Kiristysside” näyttää lähinnä pp:n sisäkumilta ja ensiside kreppipaperilta. 3. Ampuja ei tue aseen perää olkapäähän…. Muuta?

Uusi vuosi samat kujeet.

Vuosi vaihtui, ei tuntunut kyllä juuri miltään koko vuoden vaihtuminen. Hyviä leffoja tuli kyllä katsottua ja perheen parissa aikaa viettää mikä oli mukava asia.

Eteenpäin.

Hyvinvointi it-tuki jumissa – älkää soittako?

Taas kerran se it joka ei pelaa.
Vaikuttaa jo potilasruuhkaan ja sitä kautta ihmisten turvallisuuteen.
Miksi ostetaan keskeneräisiä vajaatehoisi eikä kouluteta käyttäjiä?
– Aikanaan olin ottamassa it-uudistusta käyttöön, niin käyttäjät koulutettiin ja aloitusviikolla käyttäjillä oli it-tuki huutoetäisyydellä.
– Mitä teki työryhmät joiden piti valmistella?

https://www.valkeakoskensanomat.fi/uutiset/art-2000009303851.html

– Vanhukset pois Acutaruuhkasta kolumni AL.

Hiljaa ja kovvoo.

Vastuu siirtyy lukijalle, arvin runot opastaa, samoin käy myös immeisille, savolaista kuullessaan.

Lähes neljä vuotta suomen, talos ollut emännät, isäntien puuttuessa, meno ollut Hölmölän.

Marinista kansalaiset, tulee muistaa parhaimmin, jossa joku jauhojengi, Kesärannas saunokin.

Koronasta kansalaiset, peloteltiin kuoliaaks, toiset vietiin lasrettiin, toiset suoraan manalaan.

Piikkiä kun eivät jotkut, suostuneet ei ottamaan, terveenä on saaneet olla, maalaisjärki  kunniaan.

Marini se myöskin vannoi, että Nato hylätään, mutta kansan tahto pisti, kauneuteen vipinää.

Vihreällä siirtymällä, kansalaiset ruoskitaan, säkillä kun rahvas kantaa, valoo pirttiin mustimpaan.

Paska istuu hallituksen, seinäs tosi tiukasti, malli saatu Junttilasta, Saarikolta  kotoisin.

Pianhan se sitten nähdään, mitä kansa haluaa, jatketaanko samaan malliin, taantumasta taantumaan.

Korona se kruunun nost,i Marininkin kutreille,  sen kun loiste himmeni niin, Putin tuli,………. puunas sen.

Orpolle on vaikee paikka, jos hän vaalit voittanee, Purran järki, vastaan peili, jota Marin ihailee.

Mutta hätä ei se ole, tätä tasoo ollenkaan, Purra ottaa nuijan käteen, kansa kiittää suomen maan.

Vihreästä siirtymästä, suunta muuttuu kokonaan, siniristi nousee salkoon, puna väri haudataan.

Purran suomes ihmisten on,  turvallista asustaa, maailmanloppu peruttu on, suomi tuottaa hunajaa.

Vapaa kieli, vapaa mieli, kahleet kaikki katkotaan, vihermyrkyn keitoksia, punanutut maiskuttaa.

Johan tässä aamukahvi,  taisi melkein jäähtyä, kun ma annoin runosuonen, pöydässäni viihtyä.

 

 

 

 

On se vaan outo asia kokonaan

Jospa sittenkin otettas asia niinkuin pitäisi eikä alettas voihkimaan siitä millasena kahvinsa juo

Olen vuosikymmeniä juonut kahvini kylmänä mielestäni se on hyvää juotavaa onko siinä sitten sokeria

Aika usein ei ole ja silloin sen kahvin maku tulee esiin niin sekin on asia jossa sanotaan makuasia kokonaan

Mutta toisethan ei ota huomioon tuota seikkaa lainkaan vaan se millasena itse kahvinsa nauttii

Sekin on makuasia juo sellasena kun maistuu hyvälle ja anna joidenkin juoda omansa sellasena kun hän haluaa kahvinsa nauttia

Vaikka kylmänä siitä ei kukaan sano mitään että myös teetä juodaan kylmänä nehän ovat niitä makuasioita

Joista ei kannata kiistellä kenenkään

Näin sen pitäisi mennä muttei se aina olekkaan noin soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast