Ollaan ihmisiä ihmisille, ei koneistoille.

Onhan se vähän väärin, kun heti vuoden ensimmäisenä päivänä pistän teidät  ”ruotuun,”  ajattelemaan vähän omaa käyttäytymistänne ja asettumaan niiden nahkoihin, joita nyt olet ensimmäisenä kivittämässä ja viemässä ”saunan taa” tavattaessa.

Olen  VARMA,  että kaikki te olette niin isänmaallisia, että olipa hallintomallimme vaikka saatanasta ja järjestelmämme johtajineen itse perkeleestä ja olipa heidän tekosensa helvetistä, niin uskollisia olisitte maallenne, ettekä asettuisi isänmaanne petturiksi, vaikka ulkoinen paine siihen neuvoisikin, sillä olette suomalaisia ja puolustatte maatanne viimeiseen hengenvetoon asti, vaikka hiljaa mielessänne epäilisittekin sen oikeellisuutta.

Ja näin tekevät nyt venäjän kansalaiset ja niin tekisitte tekin samanlaisessa tilanteessa suomessa suomalaisina ja jos joku muuta väittää niin hän valehtelee.

Jos joku nyt kuvittelee tämän olevan ymmärryspuhe naapurimaan toiminnalle Ukrainassa niin sitä se ei ole, tämä on vain toteamus ja neuvo hypätä ihmisten saappaisiin rajan takana, jossa ei ole vaihtoehtoa.

 

 

 

 

 

Aika kylmää kyytiä USAlta

Jäin katsomaan Suomen ja USAaan peliä ja on sanottava että Suomea viedään kun pässiä narussa

Alkaa oleen pesäpallo luvuilla peli nyt 6-2 USAlle peiliaikaa n 2..5 minuuttia jäljellä

Mutta taso ero on liian iso USAaan ja Kanadan tasolle Suomella ei riitä tehot niin tulee turpiin

Hyvin Suomen joukkue silti on pelannut taso on vaan eri tasolla jo nuorissa tappiohan siitä seuraa

USA aa voitti pelin 6-2

Voi olla että katselen vielä tuon Kanadan ja Ruotsinkin pelin paljonko Ruotsi saa selkäänsä

Mutta peli sinänsä oli aika hyvää katseltavaa soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Siinä tuo vuosi vaihtuikin

Nyt sitten eletään vuotta 2023 aika pieni muotoinen pommitus oli tänä vuonna

Siihen varmaan vaikutti monetkin asiat muttei vähiten että kansalla ei ollut liikoja rahoja millä pommittaa

aina tulee mieleen tuo iraplikka kun pommit paukkui kun oikein paljon oli pelkkiä vinkuvia se tuli syliin istumaan

Muuten se istu mun vieressä ja tärisi kun sitten rapsutin sitä se nuolas ja katseli minua katseella on se kyllä hyvä kun olet mun kaveri ja hyvä isäntä

Noin me tehtiin yhdessä oltiin se yö kokonaan se tuli joka vuosi viereen kun vinkunta ulkona alkoi

Mutta nyt oli siisti uusi vuosi alkoi n 18.00 ja loppuja puolen yön paikkeilla kahteen ne viitsinyt kuunnella soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

2023: Riistoporvarin vuosi!

Aina joskus kirjoittelen tai puhun ristiriitaisia asioita, mutta nyt ajattelin että lausun vuodenvaihteen kunniaksi aiheesta, josta kaikki olemme samaa mieltä: riistoporvarit ovat parasta ikinä! Vuosi 2023 olkoon riistoporvarin vuosi ja kerron nyt miksi se on niin hieno juttu.

Kilpailua, ei kikkailua

Katson yhtenä esimerkkinä Erkki Sinkkoa, joka itseään tituleeraa myös tällä tittelillä. Teki työtä, säästi, sijoitti ja ymmärsi rahan voiman. Riistoporvari sijoittaa siihen mihin uskoo. Hän tietää, että rahalla voi ohjata maailmaa. Voit sijoittaa uusiutuvaan energiaan tai vaikka lääketutkimukseen, kuten voit myös päättää olla sijoittamatta vaikkapa tupakkateollisuuteen. Rahalla on väliä. Valtioiden toki pitää ohjata maailmaa parempaan, mutta raha voi kulkea siinä mukana. Kiitos riistoporvarien uskon uusiutuvaan energiaan, sen kasvu on ylittänyt kaikki odotukset. Kiitos, riistoporvarit!

Riistoporvari haluaa kilpailua ja haastetta. Hän on sijoittanut tusinaan kasvuyritykseen, jotka voivat haastaa isot ja kankeat toimijat. Hän haluaa reilun kilpailutuksen, ei sellaista mitä Suomessa nyt on. Hän haluaa että tarjouskilpailun voittaa paras, eikä se jolla on eniten juristeja. Hän myös ymmärtää, että hyvinvointivaltio on edellytys sille että maahan tulee lisää miljonäärejä. Hän osaa lukea tilastoja ja tutkimusta, jonka pohjalta hän tietää että pohjoismaissa on tähän parhaat edellytykset. Hyvinvointivaltio on tilastollisesti porvareille paljon parempi kuin USA:n kaltainen maa. Siksi hän haluaa peruspalvelujen toimivan – mutta toki tehokkaasti.

Riemua ja väriä kaikille

Riistoporvari voi olla myös mesenaatti. Taidesäätiöt ja julkinen taidehallinto on pitkälti vasemmistolaisten käsissä. Eikä siinä mitään toki, vasemmisto on pelannut korttinsa hyvin, hatunnoston arvoista. Lisää tähän riistoporvari, usein arvoineen oikeiston puolelta, niin saat hurjasti lisää väriä taiteeseen ja kulttuuriin. Vasemmisto sijoittaa vasemmistolaiseen taiteeseen, oikeisto oikeistolaiseen. Yhdessä taidetta on enemmän ja se pääsee koskettamaan meitä.

Joten näin julistan että minäkin haluan että minusta tulee isona riistoporvari, tuo kaikkien kansojen rakastama supersankari. Vielä en siellä ole, mutta lupaan tehdä työni hyvin ja syödä salaattini joka päivä. Myös ja erityisesti vuonna 2023.

Ne verorahat

On aivan selvä asia niille jotka ei itse saa veroillaan yhtään mitään niin mksi meillä mölytään siitä ettei saa törsätä niitä

No  ei ainakaan Suomen kansaan sehän on eräiden piirien mukaan törsäämistä onko noinkaan

Mutta onkohan niiltä piireiltä unohtunut mm se että miksi kansalta peritään veroja

No taitaa olla että on päässyt unohtumaan no yksi asia on että niillä mm terveyden hoito olisi halvempaa kansalle

Mutta ei se ole toisille lainkaan se asia vaan euro joka menee kansaan onkin tuhlaamista suorastaan törsäämistä

Oliskos se piiri itse maksamassa vaikkapa sairaala laskunsa ihan kokonaan itse enpä kyllä usko viikossa menis melkoinen summa selvää rahaa

ja se jos mikä on sitä törsäämistä no toisaalta omiaan törsää mitäpä siihen sanoo ei yhtään mitään

Onko valtion säästettävä vaikka kansa maksaa veroja toiset vähän toiset enemmän

Itse maksan melkoisen summan veroja saamatta niistä oikeasti yhtään mitään

Viime syksynä sain vähän niistä kun olin sairaalassa se nyt oli kuitenkin toinen kerta mun elämässä kun olin sairaalassa

Maksan silti korotettua terveys veroa  mutta enpä ole ollut terveyspuolella pelkkä kuluttaja

Niin minä muuten synnyin kotona sairauteen verravissa asioissa olin nyt toisen kerran sairaalassa

Vuorokausi maksu oli 49 euroa vrk mutta en tiedä

paljonko se summa olis ollut jos olisin joutunut maksaan koko ajan itse riittäisköhän 1000 euroa vurokaudelta ja kaikki hoidot senpä se

Sitä vaan ei taida kaikki tajuta soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kelle kuuluu tietyömerkkin poistaminen tämän vois lukea kaupunkin katuosastokin

Olemme odottaneet että tuo tietyö merkki tultaisiin noutaan varastolle mutta nyt on jo neljäs vuosi

Tuo tietyö on kyllä ollut valmiina ainakin kolme vuotta merkki tosin on vieläkin

Se on meidän tontilla eli sekin on väärä paikka sille ja siihen onkin törmännyt pari autoakin kun se on meidän parkki ruutujen läheisyydessä

Onko noin että se merkki onkin unohtunut vai pitääkös siitä rakentajan tehdä ilmoitus kaupunkille

Tulkaa nyt noutamaan se pois kiitos jo etukäteen soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Olemmeko sittenkin riitainen kansana

Kun asiaa miettii saa kyllä kuvan Suomen kansasta joka ei kyllä ole mairitteleva mistään kohtaa

Riitelemme lähes kaikista asioista jotka kaiken lisäksi ovat pienemmästä päästä

Niin vaan on asiat kun annetaan sijaa riitelylle sitä emme tarvitse mihinkään eriävä mielipde ei riitelyä kuitenkaan ole

Se on kansan sanan vapautta eikä siihen ole kellään mitään sanottavaa se pitää demokratiassa olla

Jospa kaikki alkaisi puhaltamaan yhteiseen hiilen ja samalla lopettaa lirtsiminen kytevään nuotioon

Olemmeko kansa vai riidan haluinen rupusakki joka suuntaan siinä miettiävää kaikille uudelle vuodelle soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kyllä rahaa riittää haaskattavaksi

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nain-typeraa-veronmaksajien-rahojen-vaarinkayttoa-en-ole-nahnyt-pitkaan-aikaan-kansanedustaja-tylyttaa-300000-euron-sote-mainoksia/0d877fd7-d9f1-4e2f-8040-666568e4f84b

”Jonkin aikaa sitten uutisoitiin 300 000 euron sote-mainoskampanjasta, jossa hehkutetaan pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen sote-uudistusta ja ensi vuoden alussa aloittavia hyvinvointialueita. ”

Ei yllätä tuon punaviherhuulipunahallituksen tekosena.

Eivät sentään tehneet siitä mainosta Marinin kuvan kanssa Vogueen…

Valoa näkyvissä

Voi olla että saan tammikuussa työpaikan leipomosta joka sijaitsee 2 kilometrin päässä. Ei minusta leipuria tule mutta työnkuvaan kuuluisi laatikoiden peseminen painepesurilla ja muut vastaavat rutiinihommat.

Ylimääräinen raha tulisi tarpeeseen kun olen pahasti velkaantunut kun menoni ovat olleet suuremmat kuin pieni sairaseläke kuussa.

Vielä en voi asiaa enempää hehkuttaa kun se ei ole vielä 100% varma.