Niin, Virossa otetaan maanpuolustus tosissaan – puolustusmäärärahat ovat 3% bruttokansantuotteesta.
Pahoin pelkään, että virolaiset ovat jälleen oikeassa ja suomalaiset jälleen väärässä.

Sopivan mansellismielinen blogialusta
Niin, Virossa otetaan maanpuolustus tosissaan – puolustusmäärärahat ovat 3% bruttokansantuotteesta.
Pahoin pelkään, että virolaiset ovat jälleen oikeassa ja suomalaiset jälleen väärässä.
Ydinvoima on päivän sana yhä edelleen.
ALssä tänään ydinjätteen loppusijoitusksesta. Taitaa olla maailman paras sellainen, mutta taidettiimpa sitä ensin viedä venäjälle miten siellä sijoittivat?
https://www.aamulehti.fi/tiedejateknologia/art-2000009082666.html
Olisko Suomikin ydinasevaltio jos muokkaisimme uudelleenkäyttöön? Niin ja paljonko maailmalla on ydinjätettä varastoituna ja miten?
Täällä kirjoiteltiin jokin aika sitten flunnssaoireiden lääkitsemisestä, minä en ole sairastanut flussaa yli kymmeneen vuoteen, … onneksi.
Olen aamuisin aina nauttinut semmoisen teelusikallisen ”omaa rohtoani”.
Se on soseutettu inkivääri, valkosipuli ja juokseva hunaja.
Se valmistetaan soseuttamalla inkivääriä (tuoretta) ja valkosipiulia, kumpaakin painoyksikköinä saman verran. Siihen hunajaa sama painoyksikkömäärä kuin edellisiäkin. Koronakin on minut kiertänyt; johtuu kait siitä kun koronaa on verrattu Transsilvanian vampyyreihin, jotka pelkäsivät valkosipulia tarinoiden mukaan.
Aika vahvasti uskon näiden kolmen antioksidattisten aineosien tehoon.
Ei ole flunssaa tarvinnut pitkiin aikoihin sairastella …ei.
Tässä tapauksessa harjoitus tekee ruumiita. Niin kova ”into” on venäläisillä pakkovärväytyillä päästä sotatantereelle että pari tyyppiä alkoi siellä ampumaharjoituksissa harjoittelemaan urakalla! Siis ammutaan näin ensialkuun omia! Davai! Davai!
11 kalmoa ja 15 pois pelistä ja lasarettiin! Kyseessä on luultavasti Venäjän kyvykkäimmät voimat! Olisko vodkan voimalla saatu vauhtia harjoituksiin…vai oliko kyse siitä että joutuminen ”lihamyllyyn” vai vankeuteen…olisi ollut ampujien agenda ?
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bb8de81f-202e-41f0-9f7b-26c2978a05c2
Katson juuri Aljazeera kanavaa jossa näytetään kuinka Venäjältä on tuotu joukkoja Valko-Venäjälle ja nyt sinne aletaan perustamaan ”Belarussia” joukkoja. Myös lisää kalustoa tuodaan Valko-Venäjän puolelle.
Olisi aivan järjetöntä että Valko-Venäjä osallistuisi suoraan tähän sotaan jota Venäjä käy Ukrainaa vastaan. Niinpä Lukashenko kiertää tätä ideologisesti kun hän on nyt Putinin kanssa sopinut että perustetaan ”Belarussia joukot”, yhteiset alueellisen puolustuksen joukot. Eli puhutaan oikeasti hyökkäysjoukoista.
En tiedä nieleekö Valko-Venäjän kansa tätä huijausta. Mitä olen ymmärtänyt niin kansan enemmistö ei todellakaan halua että Valko-Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Lukashenko on juuri tämän takia varonut suoraa hyökkäystä Ukrainaan. Tähän asti Venäjä on saanut käyttää maata läpikulkumaana hyökätessään Ukrainaan.
Nyt kun on perustettu ”Belarussia joukot” eli valko-venäläiset ja venäläiset on yhdessä lähdössä sotimaan, niin katsotaan milloin nämä hyökkää Ukrainaan. Ja miten valko-venäläiset tähän reagoi kotijoukoissa?
Ehdottomasti tässä järjestetään provokaatio millä saadaan syy hyökkäykseen.
Belarus’ Alexander Lukashenko has ordered a joint ”regional grouping of troops” with Russia, prompting concerns about further escalation in Russia’s war in Ukraine.” (DW)
15.10.2019 tiistai klo 6 + 1 C
15.10.2020 torstai klo 6 – 1 C
15.10.2021 perjantai klo 6 + 7 C
15.10.2022 lauantai klo 6 + 9, 5 C
Joten minä istutin vanhoista itäneistä siikleistä Jouluperunat maahan 23.8. 2022

Tältä ne nyt näyttävät 14.10.2022 klo 13. Antaa kasvaa vielä vähintään kuukauden. Ensi vuonna saan jo 2 aikaista siiklisatoa tällä ilmaston lämpenemisellä.
Venäläisten agressio Suomea ja Ukrainaa kannattavia kohtaan nousee mm Imatralla, vastaavanlaista toimintaa tulee kohta muuallekin, täällä tästä vasta puhutaan.
Pitää huomioida että Suomessa on n 80 000 venäläistä jotka on kriisin/ sodan syttyessä pakotettu tekemään niinkuin Venäjän sotavoimat sanoo.
Eli hyökkäämään tavalla tai toisella Suomea ja suomalaisia kohtaan.
Söin 19 omatekoista lihapullaa ja 2 isoa lautasellista riisiä ja join mukista 6 raakaa kananmunaa keltuaisineen päivineen. Jälkiruoaksi söin vielä kääretortun kokonaan. Tämä ehkä siksi kun olin pari edeltävää päivää niukemmalla ravinnolla.
Elon Musk sanoi alku kesästä äänestävänsä republikaaneja (eli siirtyi Trumpin leiriin), oli antanut Starlink järjestelmän (satelliiteilla toimiva Internet verkko) Ukrainalle käyttöön sitä ennen.
Nyt kun soitti Putinille ilmoitti että estää Starlink järjestelmän käytön Krimin alueella. Ja nyt lopulta aikoo jäädyttää koko Starlink järjestelmän käytön vaatien että Pentagon maksaa sen kuluja tai ajaa järjestelmän pois päältä.
Elon Musk rajoitti Starlinkin toimintaa – karu uutinen Ukrainan sotaponnisteluille https://www.is.fi/digitoday/art-2000009129003.html
Ohessa miksi aikoo ottaa sen kokonaan pois päältä. Ukrainan lähettiläs sanoi Muskille twitterissä ”fuck off” ja Musk (varmaan taas huumepäissään) vastasi tekevänsä näin. Tämä on kuin Trump. Hoitaa kaikki asiat Twitterin kautta…vakuuttavaa?
Olikohan jollain jotain vaikuttamista Muskin toimintaan….

Suomessa nuoret ovat ilmastoahdistuneita – miksi näin ei ole Kiinassa, Intiassa .. Afrikassa, Etelä-Amerikassa?
Hmm – Suomessa aivopesu on olut tehokasta. vai?
*
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009134552.html
Tutkimus: Suomalaisnuoret ovat lähes maailman ahdistuneimpia ilmastonmuutoksesta