Tapahtuipa viime kesänä; aamut olivat vielä valoisia, meidän poikakolmikkomme, siis henkivartijakaartini (kaksi kollikissaa) ja minä, aamulehden hakkuun siinä neljän maissa. Marssijärjestys; ensimmäisenä tuhkanharmaa kolli, Wanha Mirri, sitten minäja takanani Pikkumirri (ei enää pieni), silläkin häntä haastavasti pystyssä. Haimme lehden kun huomasin tien päässä naapurini,asuu vajaan kilometrin päässä, olevan jo myöskin liikkeellä. Toivottelimme hyvät huomenet ja naapurini kysäisi; seuraavatko nuo kissat aina lehdenhakureissullesi? Myönsin ja naapuri sitä ihmettelemään, kuinka kissa tuommoiseen on opetettu?
Minä sitten kerroin, etten minä mitään niille ole opettanut, itse ovat tavan omaksuneet kuten tosi onkin.
Kissahan on lähes opportunisti, monet väittävät, että kissalle ei mitään opettaa voi. Olenpa eri mieltä, jos kissa on sinuun vahvasti leimautunut, kyllä sen oppimaan saa, vaan ei pakolla.
Kun olemme kolmistaan postilaatikolla; ei siis vieraita ihmisiä näkyvissäkään, molemmat puskevat pohkeisiini; merkiten, tämä on minun ihmiseni, tai voi se merkitä myöskin omistamista; minä omistan tämän ihmisen.
En ole oikein koskaan perehtynyt aiemmin kissan käyttäytymiseen, vaan parin vuoden ajalla sitäkin enemmän.
Meidän kolmikkomme sitten suuntaa saunan terassille ja Mirrit saavat aamuisen riistapateensa. Samalla matkalla poimin sisäpihan riistakameran tarkastellakseni yövieraittemme määrän ja laadun.
Viime yöltä ainakin mäyrä, supikoira ja yksi metsäkauris menossa omenavarkaisiin.
Kaurislaumamme nykyään on yksi pukki, yksi naaras ja viimekevään vasa. Yksi kauris, pukki on häippäissyt etsimään reviiriä itselleen.
Semmoista touhua meidän pihalla näin aamusella.
Toiset juhlii Aleksis Kiven päivää, toiset taistelee elämästä
Siinä on ”sotilaskohteita” joihin Putin iski tänään Ukrainassa ja Suomen Tarja Halonen juhli tänään Aleksis Kiven päivää. Ei kommentoinut mitään ystävänsä Putinin iskusta Ukrainaan, ei yhtään mitään. Semmoinen ”arvojohtaja” …🤔


(Kuvat: Reuters, Iltalehti)
Ei kovin terveellistä ruokaa tänään
Tilasin special opera -pizzan ja kebabrullan sekä 1,5 l coca colan.
Maksoin lounasseteleillä joita sain ystävältä.
Aina ei pidä olla itselleen liian tiukka.
Huomenna sitten aion kävellä vähän pitemmän lenkin.
Ihan vähän tapahtunut tänään …
Valko-Venäjälle on viety Venäjältä lisää kalustoa ja nyt tämä Likasanko kertoo että Venäjä ja Valko-Venäjä pistää pystyyn yhteisiä ”paikallis joukkoja” Ukrainan uhatessa Valko-Venäjää.
Lukashenka: Valko-Venäjä ja Venäjä ottavat käyttöön yhteiset alueelliset joukot https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009124679.html
Venäjä on pistänyt Moldovan yli ohjuksia Ukrainaan, eli törkeä teko. Kuinka Moldova toimii?
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/5399840
”Moldovan varapääministeri: osa Ukrainaan ammutuista ohjuksista lentänyt Moldovan ilmatilassa – kutsui Venäjän suurlähettilään puhutteluun”
Tanskassa mahdollinen isku sähkökaapelihin? Sitä selvitellään vielä. Toivottavasti vain pelkkä tekninen vika?
Tanskan yleisradio: Merikaapeli vaurioitunut Itämerellä https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009124527.html
Ukrainaa kohti on Venäjän toimesta pistetty 75 erilaista rakettia siviilikohteisiin ja infraan. Roistovaltio harjoittaa roistomaista toimintaa ja suurin osa venäläisistä on sen kannalla edelleen.
Ihan normi maanantai!
Sabotaasi yritykset Suomea kohtaan voi kasvaa…?
Tässä olen itsekin kirjoitellut vuosien varrella tänne ja muuallakin siitä kuinka Venäjä on ostanut / ostattanut bulvaanien kautta kiinteistöjä jotka on strategisesti tärkeillä paikoilla mm ilmavoimien käyttämien lentokenttien vieressä. Ihan tyhjiä taloja ostettu? Jokainen voi ymmärtää mitä se tarkoittaa kriisitilanteessa, sodan aikana…
Sekä on ollut näitä mm Turun saariston kiinteistöjä sekä muualla Suomesta ostettuja kiinteistöjä joihin voidaan ennen sotilaallista iskua varustaa joukkoja ja johtaa sabotaaseja pitkin huoltovarmuus reittejä, iskeä infraan, sähkönjakelun pysäyttäminen, datakaapelien vaurioittaminen, juomaveden myrkyttäminen, luettelo on pitkä.
Tekijöitä näihin iskuihin saadaan ihan tavan kansalaisistakin, jo Neuvostoliiton ajalta on ollut tapana rekrytoida ja voidella henkilöitä omaa isänmaata kohtaan…ja näitähän on, vaikuttimena raha, vakaumus, asema…name it….
Mikään ei ole muuttunut miksikään. Edelleen Suomessa voidaan näitä operaatioita tehdä ja vaikuttamista. On varmasti sellaista vaikuttamista menossa mitä normaali kansalainen ei tiedä tällä hetkelläkään.
Tässä hyvä kirjoitus siitä kuinka meidän sotilaslentokenttiin on yritetty vaikuttaa ja on varmasti paljon mitä PV ja Supo ei kerro turvallisuussyistä:
Some demokratian tuholainen vai ei ?
Tässä pohdittavaa, onko vai ei ? Mutta Jukka Gustafssonin näkemys panee miettimään.
Todellinen ongelma mielestäni on yleissivistyksen ja yleistiedon puute ja some- kuplaantuminen. Johon taas liittyy mm. sanomalehtien lukijamäärien lasku nuoremmissa ikäryhmissä.
Lukijalta | Onko sosiaalisen median vaikutusvalta uhka demokratialle?:
https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000009120387.html?share=e82b54acec0aa2dad23d1dd4fbc7a88a
Lukekkaa neutraalein lasein. Panen roskikseen asiattomat kirjoittajaan, blogistiin tai kommentoijiin liityvät törkyilyt.
Kolumni | On aika kaivaa esiin natsikortti: Saska Saarikoski
Kolumni | On aika kaivaa esiin natsikortti: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009097450.html?share=9827d513b419f4885ad1b45660d6c677
Iranin protestit paisuvat
Iranissa kurditaustaisen 22-vuotiaan naisen Mahsa Aminin kuolemasta alkaneet protestit ovat siirtymässä seuraavaan vaiheeseen lakkoilun merkeissä. Euroopassa iranilaiset ovat protestoineet islamimaista tasavaltaa vastaan useissa eri kaupungeissa.


Miksiköhän minusta vaikuttaa, että suomalaiset feministit ovat ikään kuin vaivautuneesti hiljaa kuin pisi sukassa tämän 22-vuotiaan iranilaisnaisen kuoltua moraalipoliisin pahoinpitelyn seurauksena.
Eivätkö länsimaiset feministit haluakaan levittää feminististä ideologiaa islamilaisiin maihin?
Lähde: Iltalehti 26.9.2022.
Krimillä olo ahdistaa
Iivanaa pyrkii Krimiltä pois…päivällä ollut 6 km autojonot ja vastaavanlaisia autojonoja on tankkausasemilla joissa polttoaine ei kovin pitkään happane säiliöissä…se on se paniikin tunne, paniikin tunne!
The line of cars trying to leave Crimea is now 6km long. #Ukraine #Crimea https://t.co/DWCM0ghZu6
— (((Tendar))) (@Tendar) October 9, 2022
Siinä vanha äijä pistää hanttiin Moskovassa
Äijä kävelee keskellä venäläisiä Putinin ”miliisejä” ja puhuu suoraan kuinka päin helvettiä asiat maassa on ja kuinka maailmalla nauretaan heille!
Siitä, video aukeaa suoraan tähän blogiin:
https://twitter.com/Mr_Anderton_/status/1578893319119450112?t=d18vgLW0fdxAvOM-E-5sMg&s=19
Kyllä nuo ikkunat ovat itänaapurissa todella vaarallisia.
”Mies putosi kutsuntatoimiston ikkunasta ja kuoli Venäjällä”
Kyllä nuo ikkunat ovat itänaapurissa todella vaarallisia.
Tuolla ikkunasta pudonneiden määrällä ikkunoita vaadittaisiin Suomessa jo kiellettäväksi.
