Puten uusin temppu

Putln kiirehtii ”kansanäänestyksiä” Ukrainalta valloitetuilla alueilla. Se tarkoittaa, että nuo alueet julistettaisiin osaksi Venäjää ja Putte voisi valehdella ”puolustavansa Venäjää” kun yrittää estää ukrainalaisia ottamasta niitä takaisin. Jonkinlaista osittaista liikekannallepanoa on uumoiltu, ”Venäjän puolustaminen” antaisi syyn siihen. Myös ydinaseilla pelottelu voisi tulla kyseeseen. Putin on sanonut auemmin että niitä voitaisiin käyttää vsin jos ”Venäjän olemassaolo” on uhattuna. Kun Ukrainan alueet olisi liitetty Venäjään voisi  sotimista niiden pitämiseksi väittää ”eksistentiaaliseksi kysymykseksi”.

Lännen ei pidä taipua pelotteluun. Ukrainalle pitäisi antaa entistä tehokkaampia aseita, esimerkiksi tankkeja, jotta sen eteneminen vauhdittuisi. Tosin nyt alkaa olla jo myöhäistä siinä mielessä että Venäjä suunnittelee ”kansanäänestyksiä” jo ensi viikolle. Toivotaan, että Puten rosvojoukot romahtavat pahasti jo sitä ennen.

Elokuva Gunfight at The O.K. Corral

Katsoin joskus kauan sitten elokuvan Isku Mogadishuun (Black Hawk Down). Siinä elokuvassa joku neekeri ja kenraali Carrison vaihtoivat mielipiteitä ja tuli esille taistelu O.K. Corral. En ymmärtänyt silloin pätkääkään mistä on kysymys.

Sitten joku aika sitten törmäsin elokuvaan Gunfight at The O.K. Corral (DVD). Sehän piti ostaa, että saisin selväksi aukon tiedoissani.

Kuinka ollakaan kyseessä oli länkkäri, jossa seikkailivat mm. Marshall Wyat Earp, Doc Holliday ja upea lady Laura.

Se DVD kannatti todella ostaa. Kyseessä on minun mielestäni yksi parhaista elokuvista, joita olen koskaan katsonut. Velvollisuus omia veljiään kohtaan, velvollisuus virkaansa kohtaan, ystävyys, jne. Mikä on oikeaa ja mikä väärää.

Suosittelen lämpimästi.

Älkää pilkatko tykäreitä

Aikoinaan kun istuin iltaa yhden laskuvarjojääkärin kanssa niin hän vähän ivaili mulle kun olen tykkimies. Mutta jos  sotia ryssää vastaan katsoo niin Suomen tykistöllä oli varsinkin jatkosodassa merkittävä panos hyökkäysten torjumisessa. Tai sitten olen lukenut historiaa väärin.

Jussin Jauheliha-kaalipata

Kun minulla on tapana välillä kokeilla jotakin ihan uutta, niin tänään tein sellaisen kokeilun. Tosin taitaa olla epäselvää onko kyseessä pata, vaiko keitto.

Hieman vähemmän vettä, niin kyseessä olisi selvästi pata –  tai hieman enemmän vettä niin kyseessä olisi selvästi keitto. Keksijän oikeudella annoin sille nimen pata.

Resepti

Kuuden litran kattilaan kaksi litraa vettä ja kaksi Maggi Kostilja lihaliemikuutiota lämpenemään hellalle.

Paloittelin reilusti alle kaksi kiloa keräkaalia liemeen kiehumaan. Mustapippurirouhetta myllystä mausteeksi.

Teflonkattilassa paistoin/haudutin kaksi kiloa Nauta-Viljapossujauhelihaa (pikkuisen ruokaöljyä ja köntti voita pohjalle). Suolaa, cayennepippurijauhoa ja valkopippurijauhoa lihan sekaan.

Lihat kaalien sekaan ja silloin tällöin sekoittelua. Kattila tuli niin täyteen, että oli sekoitettava varoen, että ei mene ylitse.

Keittelyä ”miedolla tulella” ja haudutusta pari tuntia.

 

Vaikka itse sanonkin, niin hyvää tuli. Sitä kelpaa nyt pistellä poskeensa varmaankin kymmenkunta päivää.

Suomi ainut portti venäläisiltä Eurooppaan

Tänä vuonna 🇷🇺 Venäjä on myöntänyt 62.000 diplomaattipassia. Diplomaattikuntaa perheenjäsenineen ja kaupallisine edustajiin on korkeintaan pari tuhatta. Keille näitä passeja jaetaan…

Suomi on ainut Venäjän rajalla oleva maa jonka kautta venäläiset leviää kuin tauti pitkin Eurooppaa. Yhtään ei hälytyskellot soi!!!

(Kuva Visegrad 24)

Olen sata varma että Suomen kautta niin Suomeen kuin koko Eurooppaan valuu erikoisjoukkojen miehiä sekä naisia tekemään heille määrättyjä tehtäviä alkaen tiedustelusta ja muista toimista joihin heistä on koulutettu. Näitähän on jo Euroopan alueella saatu kiinni rysän päältä.

Suomen hallitus ei jostain kumman syystä halua sulkea Euroopan vastaista rajaa Venäjään kuten Baltiat ja Puola tekee. Venäjä on diktatuuri ja se käy valloitus sotaa Euroopassa! Herätys!

Uiguurivaltio.

Täällä kun eräs blogisti epäili, että uiguriassa olisi merkittäviä mineraalivaroja. Minä nyt sitten kysyisin; Missä se Uiguria sijaitsee?
Uigureja asuu liki kymmenessä maassa mutta esim uigurian separatista liikettä ei ole merkittävästi esiintynyt.
Siis, missä se valtio?

Wagner vaikeuksissa

Venäläisten palkkasotilaiden Wagner sivut netissä on hakkeroitu ukrainalaisten kyberosaajien toimesta. Heidän sivut on jumissa ja sinne on ilmestynyt teksti : 

“Ukrainian IT Army here. We now have your website personal data. Welcome to Ukraine. We’re waiting for you”

Ukrainalaiset ovat saaneet myös listauksen Wagnerin sotilaiden tiedoista, nimet, osoitteet, puhelinnumerot, sähköpostit ja muuta salattua tietoa.

Slava Ukraini!

 

Sitoutumattomat uskovat joulupukin tuovan heille uuden paidan.

Kaikilla puolueilla, hajuun ja makuun katsomatta on sellainen äänestäjäkunta, joka ei puoluetta vaihda kuin paitaa, vaan tukevat puoluettaan vielä silloinkin, kun pyövelin terä aamuauringossa välähtää.

Suurilla puolueilla, joihin luen demarit, kepun, perussuomalaiset ja kokoomuksen, niin puolueiden kannattajarunko on osapuilleen tuolla 15% tietämissä, riippumatta siitä ollaanko hallituksessa vai oppositiossa.

Joten vaaleja ei voiteta eikä hävitä näiden puolueuskollisten äänillä, vaan vaalit voitetaan tai hävitään näiden liikkuvien,  ”sitoutumattomien”  ja puoluetta kuin paitaa vaihtavien nenästävedettävien äänillä, jotka juoksevat tukka putkella aina sinne, mistä parhaimmat”vappusataset” ja köyhänavut tarjoillaan.

Ja kun nukkuvia on vaaleista toiseen tuo lähes 40% ja vakiintuneita puoluettaan äänestäviä on noin 40%, niin vaalien ratkaisijat ovat nämä 20%  paidanvaihtajat, jotka jokaisen tahran jälkeen eivät pese paitaansa, vaan ”ostavat” heti uuden ja pesukone huutaa ei oota.

Nämä kyseiset paidanvaihtavat valitsevat ketä äänestävät lähinnä mielikuvien ja suurten vaalikeskustelujen sekä ulkoisen habituksen lähtökohdista ja lankeavat lööppijorunalismin totuuteen, he eivät mukavuudenhaluaan halua uhrata koko neljän vuoden ajanjaksoon eduskunnan päätöksellisyyteen, vaan liittyvät siihen jonoon jossa muoviämpäreitä jaellaan.

Aina sanotaan, että nukkuvat ratkaisevat vaalit ja joka ne saa hereille myös voittaa vaalit.  Mutta kuten on nähty, niin he eivät sohvastaan luovu, joten paidanvaihtajat ovat avainasemassa ja he ratkaisevat kenen pärstä kulloinkin miellyttää ja kuka parhaimmin osaa pitää pokkansa, kun puhuu velatkin saataviksi ja muuttaa veden viiniksi.

Joten, tuuliviirit kieppuvat politiikan katonharjalla milloin vasemalle milloin oikealle ja tyyni sää on heille myrkkyä, kun eivät pääse iskemään sontatalikkoaan naapurin paskapatteriin.

 

Vaihdoin ”lähi”kauppaa

Vaihdoin päivittäistarvekaupan metsäkankaan s-marketista Hollolan lidliin. Kävelymatka piteni noin 2 km. Mutta laskin että säästän noin 15%  ruokaostoksissa verrattuna s-markettiin.

Ja kävelyhän tekee vain hyvää.

Saksa kaappaamassa suomalaisia vesivoimalaitoksia

Ville Tavio tietää kertoa seuraavaa:

Siinä lukee kenelle tämä ei käy. Käykö teille?

Näin Lintilä totesi tuossa taannoin …

”SUOMESSA Uniper-kauppaa arvosteltiin aikoinaan varsinkin oppositiosta. Julkinen kritiikki kohdistui lähinnä fossiilisten energianlähteiden suureen osuuteen Uniperin tuotannossa, ei niinkään yhtiön Venäjä-yhteyksiin.

Kun Fortum julkisti Uniper-aikeensa, omistajaohjausministerin paikalla istui Mika Lintilä (kesk.). Hänen kommenttinsa olivat tällöin lakonisia.

– Ainahan liiketoimintaan riskejä sisältyy, mutta ei tässä mitään erityistä ole, Lintilä totesi STT:lle.”

Lintilä taitaa olla kohta Suomen kallein mies.

Sipiläkin valehtelee, jos tälläinen äijä ei tiedä kuin iltapäivälehdestä missä mennään niin onhan se vale!

”Entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo saaneensa tietää Fortumin Uniper-tarjouksesta samaan aikaan kuin muutkin suomalaiset.”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/juha-sipila-sanoo-tienneensa-fortumin-uniper-kaupasta-samaan-aikaan-kuin-muut-suomalaiset/8514250#gs.cc46rb