Jälleen muut joutuvat maksamaan myllyjen aiheuttamat kustannukset

https://yle.fi/uutiset/3-12649530

”Jopa 150 tuulivoimalaa joutuu odottamaan kytkentää valtakunnan verkkoon vuosia – tuulivoimabuumi toi sähköähkyn voimalinjoihin

Fingrid rakentaa kaksi uutta voimalinjaa länsirannikolta Etelä-Suomeen, mutta ne valmistuvat vasta 5–6 vuoden kuluttua. ”

Olisi täysin perusteltua, että myllyjen rakentajat maksaisivat myllyjen takia tarvittavat linjat eikä niitä maksatettaisi muilla.

Miellyttävä lauantai-ilta tulossa

Velipoika tulee kylään ja saunomaan. Varasin jääkaappiin riittävästi ruokaa ja olutta. Töllöstä avara luonto ja elämäni biisi.

Ei minulla liian usein vieraita käy. Äsken kävi poikkeamassa yksi ystäväni Helsingistä kun hän kävi Lahdessa katsomassa äitiään ja hän antoi minulle tuomisina 4 lounasseteliä.

Tylsisty! Se tekee hyvää.

Keskivertokansalainen tänä päivänä – teini tai isoäiti – ratkaisee hetken odottelun kaivamalla kännykän. Bussipysäkki, ruoan odottaminen tai jonotusnumeroiden hiljainen matelu, aina löytyy tekemistä luurista. Itsekin tuppasin aina pläräämään uutisia odotellessa, kunnes kokeilin tätä uutta, vallankumouksellista tuotetta!

Ei kosketa siihen kännykkään!

Menin yksi kaunis päivä mäkkäriin. Tilasin uskontoni vaatimusten mukaisesti kaksi kanawrappia, sillä uskontoni sanoo että auton ratissa tulee syödä vain ruokaa jotai voi syödä yhdellä kädellä. Niiden teossa menee aika hiukan aikaa, joten istuin alas.

Sitten jatkoin istumista.

Keittiöstä kuului laitteiden piippauksia. Ravintolasalista puheensorinaa. Kas, yksi piippaus oli erilainen kuin muut.

Yksi työntekijä tuntui olevan paniikissa ohjaten muita. Muut tuntuivat keskittyvän työntekoon.

Oven saranoita voisi rasvata jossain kohtaa.

Oikeesti, koska ne wrapit saadaan valmiiksi? Ja herran tähden, tuossa on tahra lattialla. Ja colahanassa on selkeästi suurempi paine kuin fantahanassa.

Hih, onpa hassuja kattovaloja. On taas joku täysi idiootti suunnitellut, tuossa valossa on selkeästi noin 4000 kelvinin lämpötila ja tuo toinen on alle kolmen tonnin. Enpä haluaisi olla TUO idiootti.

Pikkulapsi juoksee ympyrää vaikka ruokaa olisi pöydässä. Hitto, minäkin haluan juosta ympyrää kuin päätön kana. Tuo näyttää tosi hauskalta.

Numero 98, 98! – ja niin hihkuu neiti tiskin takaa että ruoka olisi valmista. Hittolainen, tässä olisi voinut eksyä ajatuksissa vielä toisenkin vartin verran. Noh, ensi kerralla sitten.

P.S. Tylsistyminen on ihan oikeasti myös hyväksi.

Takarivin ”Taavista” eturivin tömäkäksi Suomen puolustajaksi- Antti Kaikkonen

Harvasanainen, selkeä, jämpti, positiivinen, kuvaavat puolustusministeri Antti Kaikkosta. Kun hän avaa suunsa, sieltä ei tule sammakkoita, vaan täyttä asiaa.

Nyt taas, hän käy neuvotteluja USA:n tärkeimpien puolustusviranomaisen kanssa Suomen ja Naton yhteistyöstä sekä  ilmavoimien kalustoista. jne..Kapsäkki kainaloon ja menoksi.

Poikkeuksellisen ajan puolustusministeri https://www.is.fi/politiikka/art-2000009117686.html

Kaliningrad on nyt Kralovets!

Kansanäänestyksen jälkeen entisen Kaliningradin asukkaat päättivät liittyä Tsekin tasavaltaan.  Liittymisen puolesta äänesti 97,9 prosenttia kralovetsiläisistä ( ent, Kaliningrad) joten tulos ei jätä mitään epäselvää. Kralovets ei ole mikään maa vaan historiallinen osa Tsekkiä. Kansanäänestys palauttaa vanhan Tsekin alueen takaisin emämaansa yhteyteen.

Now Kralovets. Czech Republic “annexed” Kaliningrad

 

Ottakaapa selvää sopiiko vegaani sapuska teille

Minulle ei sovi kaikki en siis syö mitään koska lääkärikään ei osannut sanoa siihen sopivuuteen

Mutta raaka vihannekset ei ole suotavia syötäviä sain raaka raasteella aikaan ohuen suolen tukkeutuman

Ja voin sanoa että kivutkin oli sitä luokkaa ettei halua sitä toivoa edes vihamiehelle

koko syyskuu meni viikko sairaalassa ja looukuu meni sitten toipumiseen enkä vieläkään ole voimien puolelta entisellään

Mutta toipumista olen kyllä saanut aikaan aika paljon ja kohti parempaa ollaan menossa

Monella nuot sopii mutta enpä edes katso niitä koska ei sovi minulle seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

Pientä huumoria iltaan…

Tämä kuva on kylläkin ihan näistä venäläisistä tai mitä kansallisuuksia nämä siellä sisällä on mutta että näin…riittääköhän tuossa kuvassa edes se että henkilö on ollut kasarilla armeijassa, ettei olisi ”Hrustsovin aikaan” 🙂

Tämmöistä sakkia pistetään nyt Ukrainan ”lihamyllyyn”!

Kuva

Kerrankin 10 pisteen suoritus Sanna Marinilta

Sanna Marinilta kysytään mitenkä sota Ukrainassa loppuu. Kuunnelkaapa tämä! Nyt tuli täydellinen onnistuminen ! Tämä tullaan uutisoimaan ympäri maapallon!

Siitä lyhyt video! Kuuntele tarkkaan mitä sanotaan!