Heikot sortuu elontiellä, PerusS yksin puolustaa.

Perussuomalaiset kuten ennakkoon osattiin odottaakkin, niin jäi yksin puolustamaan suomea kun muut luikkivat ties minne, toiset käpykaartiin ja toiset desanteksi tuhoamaan maatamme sisältä käsin.

Sodan jälkeen kun suomessa toimi Neuvostoliiton asettama valvontakomissio hotelli Tornissa, niin silloin oltiin ikäänkuin vankina omassa maassamme.

Mutta nyt, tämä toinen Neuvostoliitto onkin valvontakommissiona asettunut taloksi parlamenttiimme, jossa heidän eunikkiarmeijansa, johon kuuluvat kaikki muut perussuomalaisia lukuunottamatta, huutavat kurkku suorana uraata ja anelevat armopaloja Brysselin pöydästä.

On se hyvä, että sodassa meidän vapautemme lunastaneet eivät tätä häpeää enään ole näkemässä, kun etulinjan juoksuhaudassa taistelevat perussuomalaiset viedään kuvainnollisesti montun reunalle ja vihollisen kätyrit juhlivat isänmaamme haudalla ja häpäisevät suomineidon koskemattomuuden.

Mutta sen tiedän aivan varmasti, että niin vain kaatui Neuvostoliitto, niin samoin tulee kaatumaan tämä toinenkin ja Perussuomalaiset tullaan ikuisesti muistamaan siitä, että heidän toimestaan vapauden liekkiä pidettiin palamassa, josta se myöhemmin roihuna leviää suomineidon vartioimana.

Luin tuossa ilta-lehdestä Lauri Nurmen kolumnin, jossa se ennusteli, että tämä perussuomalaisten taistelu lahjapaketin kaatamiseksi tulee olemaan kivenä kokoomuksen ja kepun kengässä, kun hallituskuvioita määritellään.

Voi hyvät hyssykät sentään, jos hallitukseen pääsyn edellytyksenä on, että suomineito viedään lahtipenkiin, niin käpykaartilaiset saavat kyllä hallituspaikkansa pitää, sillä perussuomalaiset eivät isänmaataan petä eikä hylkää minkään hetkellisten pikavoittojen toivossa, vaan seisomme yhdessä rintamassa vastustamassa miehittäjiemme hirmuvaltaa omaa kansaansa kohtaan.

Kaikki varmasti hyvin muistavat kuinka kävi Goljatin ja Daavidin taistelussa ja historia tulee toistamaan itseään, kun suomen kansa tulee Brysselin Goljatille antamaan potkun perseelle.

Ja mitä pidempään tätä demokratian irvikuvaa pystyssä pidetään, niin sitä suurempaa on itku ja parku heidän eunikkiarmeijassaan, kun pidot loppuvat.

Tästä suomen EU jäsenyyden ajasta voisin vaikka romaanin kirjoittaa, josta jälkipolvet voisivat lukea itsenäisyytemme ajan suurimmasta häpeästä, jonka itse itsellemme aiheutimme, kun emme uskaltaneet enään seistä omilla jaloillamme etuvartiossa, suojelemassa isänmaatamme orjaksi joutumiselta.

Mutta taistelutta eivät nämä meidän omat miehittäjämme eduistaan ja kansan ruoskimisestaan luovu ja voi olla, että heihin ei enään järkipuhe tehoa, kun mädännäisyydestä on tullut heille hyve.

Holtiton vappupelleily näkyy tartuntoina

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007974813.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=aamulehti.fi&utm_content=promobox

”THL ja STM: Koronatilanteen myönteinen kehitys on pysähtynyt – riski kiihtymisestä todellinen

Eniten ilmaantuvuus on kasvanut 30–39-vuotiaiden joukossa.”

Holtiton vappupuuhastelu maksaa taas maltaita ja rajoitusten löysääminen saattoi olla ennenaikaista.

Milloinkahan tuolle holtittomalle sakille saataisiin sitä järkeä kusen sekaan?

Reppu ja reissumies

Erämaan kutsu kävi ja joukkue, eli meikä ja koirulit teki vesistön ylityksen ja perusti HQ:n korpeen. Aivan mahtava keli. Täällä saa olla ihan omissa oloissaan. Hyvää keskiviikkoa kaikille!

Tänään piti olla rahanjako

Elpymispaketista piti äänestää ja päätöskin on selvä. eli hyväksytään rahan anto Italialle?
Mehän nettoamme siinä kun annamme rahaa tosin se on ottamaamme velkarahaa.
Erikoista on että kokoomus jarrutti kunnes patruunat sano että sehän hyödyttää vientiämme eli vientifirmojamme.
Kokoomuksella on nyt vapaat kädet? Vai onko kun puheripuli yllätti, niin että sitä on jatkettava vielä tulevaisuudessa ja varsinainen äänestäminen siirtyi.
Kuntavaalien läheisyys ts vaalipuheet joten teatteria riittää…

Salaliittohihhuleiden pyrhoksen voitto

https://yle.fi/uutiset/3-11928453

”Estonian hautarauha perutaan väliaikaisesti, jotta uudet tiedot aluksen uppoamisen syistä voidaan tarkistaa”

Salaliittoteoreetikot saivat pienen ”pyrhoksen” voiton, kun saivat viranomaiset jälleen sotkemaan Estonian uppoamista.

Kun tutkimuksen tekevät salaliittoja vouhottaneiden svenssonien ja virolaisten viranomaiset, saattaa toki tulokseksi tulla mitä vain.

Alkuperäisen tutkimuksen tehneiden kommentit asiassa näiden löydettyjen reikien suhteen eivät tukeneet salaliittoteorioita mitenkään, mutta se sitten nähdään.

Ei voi kuin uskoa, että tulokset edelleen kumoavat näiden hihhuleiden väitteet, vaikka mikään tuskin lopettaa hihhuleiden puuhasteluja.

Onko virkavalta Raumalla tehtäviensä tasolla ?

Jumalauta sanon minä, kun tuhansien jääkiekkofanien annettiin kokoontua riekkumaan Raumalla jääkiekkomestaruuttaan ”tappituntumalla”,

On tämä mustan lätkän perässäluistelu nostettu maassamme jo jumalan asemaan ja kun hyvin tiedetään, niin tyhmyys joukossa tiivistyy.

Kovasti tuntuu säädöksien ja ohjeistuksien noudattaminen olevan valikoivaa meidän virkavallallamme.

 

Irtokissat pitää loukuttaa

Muistuttaisin että kissa ei ole mikään leikkikalu jota on kiva seurata pihalla. Se on petoeläin ollessaan vapaana. Tästä ei ole kahta sanaa.

”Suomen riistakeskus muistuttaa, että koirat ja kissat on pidettävä kytkettyinä lintujen ja nisäkkäiden pesimäajan turvaamiseksi.

Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.”

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.1092355

Meitä on moneen junaan.

Suomihan on täynnä mitä erilaisempia kesätapahtumia eukonkannosta suopotkupalloon ja joskus jopa jotkut ”löylynlyömät” kilpailivat, kuka pisimpään itseänsä saunanparvessa grillaa ja taisipa siellä jotkut jopa hengestään päästä.

Mutta kaikista suurinta myötähäpeää näin vanhanajan kasvatuksen saaneena koen, kun alastomat miehet ja naiset yhdessä juoksevat Padasjoella niinkutsuttua nakukymppiä.  Mutta jos koen myötähäpeää juoksijoiden puolesta, niin suurempaa myötähäpeää koen niiden puolesta, jotka suurin joukoin lähtevät näitä toisten varustuksia tapittamaan ja luultavammin vertailemaan omaansa.

Itse en juurikaan kesätapahtumia kierrä ja vaatteistanikin luovun vain saunassa ja……….

Mutta tapansa kullakin, sano sinnemäki kun latvasta tukin teki.

 

 

 

 

Episodi.

Jos joku ihmettelee, miksi katson televisiota vain aniharvoin. Kerronpa episodin.

Aamusella vein laatikollisen ”jälkeen jääneitä” valkosipuliperunoita ja muutaman kaalikääryleen pihalle; Mirripä tietenkin heti ensimmäisenä osingoille, kuin myöskin kanat ja harakat. Mirripä hääti harakat loitommalle, alkoi aterioida kaalikääryleitä ihan kaaleineen kaikkineen. Kaali ei kaiketi kuulune kissojen ruokavalioon; toisaalta, eihän se tuo Mirri oikein kissa lienekkään, se kun on Mirri.

No, harakat kyllästyivät Mirrin holhoavaan ruokajärjestykseen ja alkoivat härnätä Mirriä; rohkein kiskaisi Mirriä hännästä ja toisenkin kerran. Mirri mulkaisi murhaavasti röyhkeätä siivekästä ja jatkoi herkutteluaan. Harakka (ei kansanedustaja), toisti temppunsa, Mirri kyllästyi ja siirtyi sivuun. Harakat saivat tahtomansa, toisaalta, tarvitsevathan nekin ateriansa.