Minä en kirjoita politiikasta näkökantojani omaan henkilökohtaiseen elämääni peilaten, sillä minä olen tyytyväinen siihen mitä minulla on, enkä itke sitä jos minulta jotakin puuttuu.
Kirjoittelen lähinnä siitä, mikä oman käsitykseni mukaan on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ja mikä ei. Tottakai, kun eletään demokratiassa, jossa aina on ollut ja tulee aina olemaan voittajia ja häviäviä, eli niitä joille on elämän valttikortit olleet suotuisat, kun toisille on jäänyt kouraan musta pekka.
Hyvinvointivaltio kun mainitaan, niin se tarkoittaa sitä ( omasta mielestäni ) että sen määreenä on, kuinka yhteiskunta huolehtii heikompiosaisistaan.. Sellainen yhteiskunta, joka katsoo kaikkien olevan vain oman onnensa seppiä, eli jos joku ja jotkut ovat joutuneet syystä tai toisesta sinne kadun varjoisalle puolelle, niin se on hänen oma vikansa, eikä yhteiskunnan pidä häneen voimavarojaan tuhlata, pärjätköön omillaan, sellaista yhteiskuntaa ei hyvinvoivaksi pidä kutsuman, olipa bruttokansantuote kuinka korkea tahansa tai miljardöörejä pilvin pimein, niin sellaista yhteiskuntaa voidaan kutsua lähinnä riistoyhteiskunnaksi ja esimerkkejä löytyy jopa EU.n jäsenvaltioiden joukosta.
No, se siitä.
En tiedä tuleeko tästä blogista nyt sääntöjen vastainen pituudeltaan, kun ajattelin tähän samaan kirjoittaa vähän toisestakin asiasta, jota joskus mietin tykönäni.
Nimittäin sitä olen usein miettinyt, että mikähän siinä on, että jotkut politikot saavat erilaisen kohtelun kuin toiset silloin, kun kaikki ei olekkaan mennyt ihan lainkirjaimen mukaisesti, tai on muuten toiminut paheksuttavasti siinä lainsäädännön harmaalla vyöhykkeellä.
Esim. Antti Kaikkonen, Matti Vanhanen, Ilkka Kanerva, Anneli Jäätteenmäki, Pekka Haavisto, Heidi Hautala, jne jne ovat esimerkkejä, että mokailujen ja lainrikkomusten jälkeen ovat nousseet jopa valtakunnan korkeimmille johtopaikoille ministereiksi, puhemiehiksi asti, eli ei voida sanoa etteikö ”rikos” kannata.
Sitten on niitä, joita seuraa karman käsi, jos joskus on urallaan tai jopa sen ulkopuolella työskennellessään hairahtunut sanomaan tai tekemään jotain sellaista, joka on hänestä tehnyt hylkiön, joka ei luottamusta herätä eikä sitä pidä hänelle antaa, vaikka on rangaistuksensakkin kärsinyt.
Räikein esimerkki on Jussi Halla-aho, joka joutuu vuosien takaisia sanomisiaan ja kirjoituksiaan selittelemään jatkuvasti median edessä ja muiden puolueiden inkvisiittoreille ja hänen pitäisi jopa presidentti Niinistön mukaan osottaa julkisesti vielä katumusta muiden edessä, vaikka hän on oikeudenmääräämän tuomionsa jo kärsinyt.
Sitten nyt on Päivi Räsänen leivättömän pöydän ääressä ja taas vuosia sitten tapahtuneiden sanomisten ja kirjoitustensa vuoksi, vaikka senhetkinen lakirja ei sellaisia termejä sisältänytkään, josta hän nyt on tuomiolla.
Touko Aallon ura loppui siihen, kun erehtyi menemään homopaariin piiskaamaan jotain miespuolisista asiakasta pyllylle.
Näitä on lukuisia ja en nyt pisemälti niitä luettele, kaikki asioita seuraavat ne kyllä tietävät lähihistoriamme lehdiltä.
Ehkäpä tässä on se pärstäkerroin ja puoluetausta ( taas ) se selittävä tekijä.
Perussuomalaisissahan näitä ”poliisille tuttuja” onkin tuplasti muihin nähden ja siksipä myös heidän äänestäjänsäkkin ovat kaikki rikollisia. (tällainen mielikuva halutaan antaa )
