Vosiiko joku kertoa missä on Aamulehden hakuosasto digilehdessä. Jos vaikka meinaan käyttä hakusanaa ”kalervo kummola” niin ei löydy minkäänlaista paikkaa kirjoittaa se haku. Ennen oli. Vai onko mulla näkö huono?
Minun joulu- ja uudenvuodenlahjani.
Eilen lumitöitä tehdessäni Pikkumirri ilmaantui jalkoihini; kaksi viikkoa, kaikki kauhukuvat ja nyt Pikkumirri luonani.
Voi tuota onnea ja autuutta; Pikkumirri on kotona.
Vaiettua historiaa.
Tuhkaan piirretty maa; Petra Rautiainen.
Häkellyttävä teos osin sodanjälkeistä historiaa; Lapin vankileirit, suomalainen sisäänrakennettu rasismi.
Ottaen huomioon, kirja on kirjailijan esikoisteos, se näyttäisi; tähän lukemieni osien valossa, varsin kypsältä pohdinnalta.
Ostin kirjan, vaikka hinta hieman kallis olikin; mielenkiinnolla jatkan kirjan lukemista.
Uutisointia koronasta.
Tuoreimmat | Yle Uutiset | yle.fi
Aamun uutisoinnissa tuli aimo annos ammatti-ihmisen näkemystä nykyisestä koronatilanteesta ja nimenomaan asiantuntijatietoa.
Kannattanee lukea uutisartikkeli kokonaan, eikä vain otsikkoa.
No kohta on vuosi kulunut
No kohta onkin vuosi kulunut tätä korona aikaa ja jatkuu vielä ties mihin asti onneksi pääsee maalle ja oleen siellä yksin metsän eläinten kanssa
Ne tuskinpa ovat käyneet kapakoissa itseään tartuttamassa korona viiruksiin kuten me kaksijalkaset ihan omasta halustamme teemme
no onhan se selvä asia nuoret haluaa tehdä noin kun hakevat vaikkapa elämän kumppania harvoin ne tulee kotiin suoraan
On vaan selvää että olis hyvä kun ei seuraavana päivänä paljon mentäs minekkään sisälle sitä kun ei vielä tiedä onko saanutkin viiruksen vieraaksi
Ei silloin levitä sitä kaikille ympärillä oleville olis kyllä parempi olla kotona kapakka illan jälkeen vaikka viikko kyllä se viirus sinä aikana
Tulee itsensä julki tuomaan jos onkin tullut vieraaksi kehoosi mutta alkaa suoraan sanottuna ketuttaan koko korona
Mutta tämäkin tauti menee menojaan aikanaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast
Parempi kun en kirjoita politiikasta, puhutaan mieluummin ruoasta
Sain kaksi 10,70 euron lounasseteliä. Lahdessa ne ei kelpaa ruokakauppoihin, niinpä tein tilauksen pitseriasta kotiinkuljetuksella. Tilasin kebabrullan ja special opera-pitsan sekä ison coca colan. Tilauksen yhteisarvo pitserian menulistalta oli tasan 20 euroa ja kotiinkuljetus oli ilmainen. Eli lounasseteleiden arvo miltei täyttyi ja vaihtorahaa niistä ei saa takaisin.
Tuo kebabrulla oli positiivinen yllätys: Miltei puolimetriä pitkä taikinarulla joka täynnä kebablihaa, salaattia ja hyvänmakuista kastiketta. Kyllä tuli vatsa täyteen kun sen ahmin. Pitsa on jääkaapissa huomista varten. Lämmitän sen huomenna uunissa päivälliseksi.
Ihmeet eivät ole ohi – yksilönoikeuksista räksyttävä vasuriproffa vaatii poikkeusolojen julistamista
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/86f10340-367a-4e0a-9ab1-79d4f517149a
”Professori vaatii poikkeusoloja Suomeen – ehdottaa liikkumisvapautta rajusti rajoittavaa erillislakia
Martin Scheininin mielestä Suomen tulisi lähteä koronaepidemian tukahduttamisen tielle. ”
Kuinka ihmeessä jatkuvasti kaikissa asioissa yksilönoikeuksista räksyttävä vasuriproffa voi vaatia poikkeusoloja?
Onko järki voittanut vai onko vain pelko persiissä?
Itse melkein uskon jälkimmäiseen…
Onko yksinäisyys suurikin asia
Pitää nyt omasta puolestani kyllä sanoa etteipä tuo minulle mitään suurta vaivaa ja oikeasti viihdyn yksin olosta
En silti ole mikään erakko ole mutta voin hyvin olla yksin pidemmänkin ajan kun jäin leskeksi en ole asunut sen jälkeen kenenkään kanssa
En liioin ole mitään ihmissuhdetta aikonut alkaa koska se on nykyään riski joka ei ole pieni vaan se on liian suuri
Mutta tiedän ihmisiä joille ei onnistu yksin olo ei sitten millään vaikka ovat tilanteeseen itse joutuneet kun puoliso on kuollut
Mutta joku viisas joskus kysyi voiko vitutukseen kuolla no enpä osaa sanoa olisko noin mutten myöskään sitä kieltämään kykene mutta nauttikaa myös yksin olosta
Se on kylläkkin hyväksi ihmiselle ei lainkaan pahaksi vaikka niinkin jotkut asiaa kertoilee seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast
Täyttyvätkö perussuomalaisissa rasismin määritteet ??
Tietääkseni ei täyty, koska ymmärtääkseni persut vastustavat poliittista islamia ja haittamaahanmuuttoa. Vaikka en välttämättä perussuomalaista tulevissa kuntavaaleissa äänestä, niin sitten olen itsekin rasisti, koska olen itsekin noita kahta asiaa vastaan. Tehkää toki paremmin asiasta perillä olevat lisäyksiä joissa rasismin määritteet täyttyvät perussuomalaisissa, varsinkin on oma politiikan tuntemiseni ei ole ihan huippua.
Virheiden disinformaatio ja potaskanjauhanta jatkuu täysin voimin
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007729543.html
”Ulkoministeri Haavisto puolusti Ylellä toimintaansa al-Holin asiassa: ”Lasten auttaminen se suuri kysymys – siinä ei tapahtunut virheitä””
Tavallista virheiden valehtelua ja disinformaatiota.
Asiassa ei edelleenkään ollut kyse lasten auttamisesta, vaan Haaviston laittomasta toiminnasta konsulipäällikön suhteen.
Tällaisilla otsikoilla virheet koittavat edelleen kääntää jutun täysin sivuun varsinaisesta asiasta ja pestä Haavistoa puhtaaksi rikoksesta.