Edellisessä samaa asiaa koskevassa Li Anderssonin jutussa on samoja yhtymäkohtia, joissa nämä molemmat tietävät mistä puhuvat kuitenkin hiukan eri kulmasta.
Panzar keskittyy siihen mitä valintoja kauas eteenpäin nyt koulutuksessa pitäisi osata tehdä, joka kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. Vai onko ?
Jos ihmiset keskittyisivät siihen, missä heidän kykynsä ja lahjansa parhaiten voitaisiin hyödyntää nyt ja lähitulevaisuudessa, ei tarvitsisi arvailla mitään, mikä tulevaisuus on edessä, jota ihmiset itse muovaavat ja käyttävät.
Pitäisi vain ns. lahjakkuustestien seulat olla paljon tiheämpiä, jotta erityisalueiden superit löytyisivät. He saatavat olla joukossamme niitä, joita ei pidetä millään mittarilla ”välkkyinä”, mutta todellisuudessa he ovat juuri niitä, mitä tarvittaisiin tulevaisuutta varten.
Otan esimerkkinä lahjakkuuden eri lajeja kuten eri aisteihin liittyvät superherkkyydet; maku ( ruoka-juomat), haju ( parfymointi ) kuulon tasot hertsein, eri taiteen alojen erikoislahjat, tuntoherkkyys ( esim. selkään kirjoittaminen, kuumuus- kylmyysaistit ), supernäkö, pikaluku, muistaminen, intuitio, jopa nopeus käytännön vaikeissa käsiä ja muistia vaativissa tehtävissä jne.. Siis kaikki inhimillisin kyvyin- ei koneavusteisin tai eläinavusteisin, koska me olemme ihmisiä, jotka niitä tarvitsevat.
Nyt ihminen matkii luontoa esim. lepakon ”tutkat”, lintujen maapallon magneettiratojen aistiminen tai kotkien infranäkö, käärmeen hajukieli, eikä löydä omia luonnollisia vahvuuksiaan tai on kadottanut ne historian saatossa.
Saadaanko menetettyä loistoa enää kiinni? Professori kertoo Suomen koulujen suurimmat uhat, haasteet ja toivon pilkahdukset – Kotimaa – Ilta-Sanomat
