Asiallista tekstiä Taalakselta

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1245bea8-2705-456b-afe2-e81790216dc4

”Kolumni: Alarmistit väittävät, että maapallo tuhoutuu nykymenolla – he ovat väärässä”

Kirjoituksessa on ihan asiallinen tyyli ja perusteltuja faktoja.

Olen jossain määrin yllättynyt, että Taalas tällaista kirjoittaa, mutta ilahtunut siksi, että skeptikkoja (on aivan eri asia kuin denialisti) ei mitenkään haukuta.

Sinänsä tosiasia on, että maapallo ei todellakaan tuhoudu, mutta ihmiskunnalle saattaa tulla vaikeampaa.

Se. että on rakennettu suurkaupunkeja riskialueille, on ihmisen omaa tyhmyyttä.

Samoin ihmisten holtiton lisääntyminen alueilla, mitkä eivät nykyistäkään väkimäärää kykene elättämään, on ihmisten omaa tyhmuuttä.

Holtiton maahanmuutto ei ratkaise mitään ongelmista, vaan aiheuttaa vain uusia ongelmia.

Kuhmon korona

Kaveri on Kuhmon mökillään ja juuri äsken keskustelin hänen kanssaan mistä korona on levinnyt Kuhmoon. Vastaus häneltä on Venäjä. Alueella asuu paljon Kostamuksesta tulleita venäläisvaimoja, onko sattumaa että yksi Suomen syrjäisimmistä paikkakunnista itärajalla on korona epidemian vallassa tällä hetkellä.

Nämä Venäjän puolelta tulleet henkilöt saa ylittää rajan ja näin se tauti etenee. Nyt altistuneita on alueella jo n 160…seuraava osoite on Kajaani josta se leviää pitkin ja poikin.

En tiedä miten hyvin Kuhmon eristys on tehty, onko tiesulkuja yms. Alueella liikkuu mm raskasta kuormaa rajan yli jatkuvasti. Tauti saa tulla ja mennä miten vain haluaa.

Sivistyssanat ja niiden viljeleminen.

Noita sivistyssanoja kun viljelee; kannattaa olla melko tarkasti selvillä sanan tarkoituksesta. Itse en juurikaan noita viljele mutta kyllä teksteissä näkyy ihan oikeasti huvittaviakin ilmaisuja.

Aika hyvä esimerkki viime yöltä; Töölän Punaiselle ja Heikki saa touttaa Agendaa Putkisn mandaatilla. (Marko).

Jos mandaatista nyt puhutaan ; Putkinen tuskin valtuuttaa ketäkään käyttämään mielipiteitään hänen suostumuksellaan.

Sivistyssanat ovat varsin monellekkin jopa kompastuskivi; siksi vältän niiden käyttämistä teksteissäni, ainoastaan jos selkeää suomen kielen vastinetta ei löydy, silloin olkoon.

Marin sohaisi ”herhiläispesää”, että kehtasi ja erityisesti uskalsi !

Ei liene epäselvää se, että Suomen paperiteollisuus on ollut kusessa vuosikymmenet syystä, että vauraiden maiden, erityisesti lähes kaikkeen viestintään käytetty paperinkulutus on ollut romahduspisteessä jo pitkään. Ja, samalla paska- ja talouspaperin kulutuksella, suoramarkkinoinnin roskapostilla on kasvavat maailmanmarkkinat, jota markkinamies, korona,  avittaa. Siksi UPM muine pörssiyrityksineen ja kumppaneineen vievät tuotantonsa lähelle halpoja raaka-aineita,  orjatyövoimaa, massamarkkinoita ja raiskattavia luonnonvaroja.

Tähän ei Suomen päättävät pörssianalyytikot eivätkä teollisuuspamput ole heränneet ajoissa. Kaikki nämä ovat olleet helppoja ennustaa jo vuosikymmenet, paitsi koronaa.

Tarvittiin taas Marinia lyömään nyrkkiä pöytää ja herättämään ihmiset näkemään, mikä on menossa. Ja erityisesti kokoomusoppositio hallitus-kepunkin säestyksellä kiljumaan siitä, mitä niiden olisi pitänyt itse tehdä jo vuosia päättävissä elimissään. Eikä peiliä voi välttää demaritkaan.

Suomen metsäteollisuus pitää kääntää jalostuneempaan suuntaan ja, vaikka myöhässä, mutta pian. Siitä minulla on pitkä lista, mitä pitäisi tehdä. Yksi hyvin merkittävä oma tuotekokonaisuus on menossa rakennusteollisuuden koetuotantoon lähiaikoina. Aloitetaan tästä, mutta lista on pitkä ja lähes mikään ei ole aivan uutta, mutta laiska pääoma makaa itse sohvalla  odottaen  jalostetut sipsit ja ranskanperunat suussaan hoksaamatta asiaa edes peruna suussaan.

Täytyy varmaan nyt marssia Marinin luokse, niin johan kellot alkaisivat soimaan.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006618837.html

 

Kohta tapahtuu

Radiosta tuli juttua Valko-Venäjän huolestutttavasta kehityksestä, suurmielenosoitus Minskin keskustassa meinataan estää väkivaltaisesti. Milloin Putinin joukot liittyy mukaan….

Tarvitsemme lisää ahneutta ja laiskuutta!

Ahneus ja laiskuus ovat kovin ikäviä sanoja ja kieltämättä arjessa ne yhdistyvät aika ikäviin ilmentymiin. Haluaisin kuitenkin antaa niille tilaisuuden, sillä olemme näille vaistoille paljon velkaa – ainakin jos arvostamme tiedettä tai yhteiskuntia.

Energiansäästöä ja ennen energiansäästölamppuja

Älykäs olento pyrkii vaistojensa ohjaamana säästämään energiaa, sillä historiallisesti ei ole ollut aina mitään takeita että lisäenergiaa on helposti saatavilla. Toisin sanoen, laiskuus on älykkyydessä hyve. Siten olemme kehittäneet työkaluja, jotka ovat vuosituhansien varrella hieman monimutkaistuneet. Katsokaa nyt vaikka maanviljelyä ja viimeistä sataa vuotta. Jos joku ei olisi halunnut olla laiska ja käyttää vähemmän energiaa viljan puimiseen, ei olisi sen paremmin viikatetta kuin puimuriakaan.

Mielestäni esimerkiksi muuan G. A. Serlachius on ollut ahne, kuten myös aika moni muu metsäteollisuuden suuri nimi, tai modernilta listalta vaikkapa Peter Vesterbacka. Ahneus ajoi heidät laajentamaan yrityksiään, kasvattamaan niitä, luomaan vientiä ja uusien alojen nousua. Me haukumme ja herjaamme yritysjohtajien ahneutta, mutta olemme alati valmiita nauttimaan heidän ahneuden hedelmistä. Jos nyt unohdetaan ihmiskunnan saastaksi laskettavat veronkiertäjät, keskiverto ahne porvari on lapannut verokarhun taskuun sellaisen määrän seteleitä että selkä vääntyy.

Entäpä nyt tuoreen paperikoneen sulkemisuutisten äärellä? Onhan tuo melkoinen isku ja pääministerimme voi olla oikeassa valitellessaan ahneutta päätöksen syyksi. Ahneus epäilemättä selittää sen ja se voi olla todella hyväksi. Kun heikosti menestyvä toimipiste suljetaan, saa itse emoyritys enemmän voimaa, eli siis enemmän veronmaksukykyä. Vastaavasti tehtaan raunioille voi muodostua aivan uutta toimintaa, joka – jälleen kerran – tarkoittaa uusia työpaikkoja ja uusia verotuloja. Ahneuden vuoksi pitää valitettavasti monen kärsiä, mutta lopputulos, oikein pelattuna, voi olla valtiolle ja sen asukkaille erinomainen.

Opettaja, ei orjapiiskuri

Ahneus ja laiskuus ovat meille hyviä opettajia, vaan viisas oppilas ymmärtää ottaa opin vastaan kriittisesti. Jos annamme laiskuuden tai ahneuden viedä meitä kuin pässiä narussa, eihän siitä hyvä tule. Oppi pitää ottaa vastaan ymmärryksellä, oikealla kontekstilla ja pohdinnalla. Typerintä kuitenkin on kieltää ne perusvaistot, jotka pakottavat älykkyytämme etsimään aina parempia ratkaisuja. Yhteiskunta, sellaisena kuin sen olemme tunteneet, on kaiken velkaa näille vaistoille. Yhteiskunnat ovat kehittyneet, kun olemme luoneet pelisäännöt jossa nämä vaistot toimivat yhteiseksi hyväksi, riittävän vapaasti mutta sopivan hallitusti.

Pääministerimme toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi maailman kehittyvän. Hän toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi älykkyyden perusvaistoja ja auttaisi niitä toimimaan kansalaistensa eduksi. Hänellä on syynsä olla varuillaan ja varoa kontrolloimatonta ahneutta. Hän toimisi viisaasti nähden sen kuten tulen, mahtavan voiman joka on hyödyksi kakluunissa mutta tuhoksi pirtissä.

Mitä eroa on yhdellä ja neljälläsadalla

Onhan niillä tietysti eroa, toinen on piempi ja toinen suurempi, taikka päinvastoin. Eroa on se 399, jos hiukankin osaan laskea,kumpi lukema on muuten arvokkaampi, tai tärkeämpi.

Sen eroavaisuuden tärkeyden on nyt määritellyt pääministerimme Sanna Marin. Hän kiiruhti juosten paperitehtaalle, jossa on ilmoitettu vähintään neljänsadan työntekijän irtisanomisista. Onhan se tietysti tärkeätä, että pääministeri ottaa osaa ja ilmoittaa valtion myötäelämisestä, ”emme unohda teitä”. Mitä se sanonta sitten ikinä sisällään pitääkin.

Meidän kylässä on yksi yritys, joka myös joutui ottamaan ikävän irtisanomisen käyttöön. Ei käyty mitään yt neuvotteluja, vaan sanottiin yksi työntekijä välittömästi irti, koska tilauskanta oli jo niin vähissä.

Nyt on sitten odoteltu pääministerin vierailua, onhan nykyään kaikki ihmiset tasa- arvoisia, niin työssä, kuin vapaallakin. Kyseisen yrityksen pääluottamusmies on ilmoittanut heidän aloittavan korpilakon, jos ei vähitellen ala kuulua ja näkyä toimenpiteitä.

Siinä se huima yhden ja neljänsadan ero.

Korona ei hellitä 30.8

 

 

Elokuun viimeisenä pyhäaamuna taivas on peittynyt pilviverhon taakse. Syksyn tuntua on ilmassa, tietynlainen haikeus mielessä on luovuttava kesästä. Tuli hellassa lohduttaa aamun heräilijää. Naapurin Nalle koira tervehtii haukullaan viimeisiä kertoja ennen muuttoa. Vilma ilmeisesti tekee ylitöitä yövuoron perään koska vilaustakaan en hänestä nähnyt. Jokin operaatio lie meneillään, eikä kesken voi jättää.

 

Edellisessä päivityksessä kerroin tansseihin menosta Hiekkarannalle. Se kuitenkin oli pakko jättää pienten vaivojen takia. Ensi kesänä sitten, lupaan sen, jos terveys sallii ja elossa olemme. Ystävämme Seppo Kalliojärven kuvista päätellen ilta oli onnistunut ja tanssijoita piisasi, hyvä niin.

 

Eilen pidimme kunnon laiskottelupäivän. Viikko oli aikamoista menoa ja meininkiä joka alkoi näkyä minulla tietynlaisena ärtymyksenä. Niinpä otimme rennosti, mietimme rannassa saunan lämmittämistä ja uimista, mutta hylkäsimme ja saunoimme ylhäällä.

 

Eihän se ihan laiskotteluna mennytkään, nyt muistin. Aamulla ärsytti tuo UMP:n Kaipolan alasajo, että tein pikaisesti kirjoituksen. On surullista ja aiheuttaa suuttumusta kun huomaa millaisia pelinappuloita ihmiset ovat rahavallan voiman edessä.

 

Tänään pitäisi olla vapaapäivä, ihan kaksistaan Vilman kanssa. Kuitenkin tämän kirjoituksen jälkeen on tarkoitus tehdä toinen juttu, jossa käsittelen mielenterveysasioita kunnassamme. Pääkoppa kaipaisi lepoa, mutta tärkeästä asiasta ei vaan voi vaieta.

 

Korona ajatuksia:

  • keväällä Kainuun seutu pääsi pelkällä säikähdyksellä koronasta, eilen saimme lukea kuinka siellä on havaittu tartuntoja. Kertoo siitä, ettemme ole missään päin Suomea turvassa koronalta, ellemme itse ole huolellisia.
  • tämän aamun Ilta – Sanomat haastatteli koronaan sairastuneita ja miten vaikeaa toipuminen on ollut. On vähätelty koronaa ja verrattu kausi influenssaan, mutta en totta totisesti sellaiseen usko. Kyllä vaan tosi on kyseessä, koronalla ei ole leikkiminen.
  • koronan varjossa järjestetään sittenkin Suomi – Ruotsi yleisurheilu maaottelu. Toisaalta on hyvä, ettei koronan anneta masentaa ja alistuta sen edessä, mutta urheilijoiden kannalta, onko järkevää järjestää tietynlainen toisen luokan maaottelu. Joka tapauksessa ensiviikonloppuna sitten jännätään Ruotsin lyömistä televisioiden äärellä.

 

Tuosta maaottelusta vielä. Eilen oli Aamulehden yleisönosastopalstalla oli terävä huomio maaottelusta. Pitääkö juoksumatkoilla olla turvavälit? Jos suomalaiset juoksevat kaksi metriä edellä, niin mahdollisuus on, että voitetaan maaottelu. Jotenkin noin se meni. Maaottelusta tuli mieleen muisto kun penskana käytiin Kihniön kirkolla aina urheilemassa kesäsunnuntaisin. Saimme sitten palkinnoksi matkan Suomi – Ruotsi maaotteluun. Eräs kaveri kertoi meille kun vuorossa oli miesten 100 metrin juoksu, että hänkin on juossut sen tasan kymmeneen. Aloimme velipojan kanssa inttää, että varmaan et ole, kun parhaatkaan juoksijat eivät siihen pääse. Kaveri vaan totesi kylmän rauhallisesti, lähdinkin jo yhdeksältä.

 

Pieni kevennys:

Kyllä vaan pitäisi katsoa televisiota vähemmän. Taannoin lähtiessäni kotiin Mirjam muistutti: Älä unohda katsoa auringonpimennystä huomenna.

– Miltä kanavalta se tulee, kysyin?

 

Tiedoksi

Kyllä blogien tarkastelu toimii näin sunnuntaiaamunakin.

Nytkin oli yksi avaus, joka ei voinut olla muuta, kuin humalaisen aikaansaannoksia kohdistuen suoraan toisiin tämän palstan kirjoittajiin.