Olen tässä muutamia päiviä ihmetellyt yhden blogistin, ehkä toisenkin kriittistä suhtautumista meidän ;Mirriimme ja sen elämään.
Kertauksena kertoisin; Mirri tuli runsas vuosi sitten elämäämme, siis tuli, emme hankkineet.
Yli vuoden olen Mirrin elämistä ja olemista seuraillut, niin riistakameralta kuin omin silmin.
Alun pitäen Mirri tuli elämäämme varsin nälkiintyneenä pikku pentuna (riistakamera), sittemmin, totesi, täällä on saatavissa ruokaa.
Siitä se sitten alkoi. Alunperinkään meillä ei kissaa ollut mahdollista ottaa sisätiloihin; joten, yritin järjestää pikkuiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet. Mm sähkölämmitteinen pikku mökki.
Mirri kotiutui; nopeasti leimautui minuun ja sittemmin vaimoonikin.
Talven tullen olin huolestunut ja kun vuodenvaihteessa Mirri hävisi viikoksi, huoleni moninkertaistui. Sitten Mirri tuli eksymisreissultaan ja kaikki hyvin.
Talven mittaan lisäsin Mirrin ravintoon runsaasti energiaa ja Mirri näytti voivan hyvin.
Nyt kesällä; tiedän ja tunnen Mirrin käyttäytymisen perin juurin, jahtaa kyllä mielellään jyrsijöitä ja harventaa, perhoset muuten ovat Mirrin mielenkiinnon kohde; muu ei kiinnosta.
Mirri muuten pysyttelee tiukasti pihapiirissä; havainnot riistakamerasta ja päivähavainnoista.
Edellisestä johtuen ihmettelen erään kaupunkilaisen ja muutaman muunkin häkki+remmikissan ihannointia?
Mirri elää kotipihassaan onnellista kissan elämää ja minua aina sykähdyttää kun aamusella oven avaan ja Mirri siinä ja postilaatikolle yhdessä.
Jospa me kaikki hoitaisimme kissamme ja koiramme ihan itse parhaalla mahdollisella tavalla.
