YLE Teksti – TV 5.2.2021 klo 19.40

KOTIMAA YLE PERJANTAI

THL päätti rokotusjärjestyksestä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut rokotusjärjestyksen taustasairauksia sairastaville alle 70-vuotiaille eli koronaviruksen riskiryhmiin kuuluville.

Taustasairaudet on jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, missä määrin sairaus altistaa vakavalle koronavirustaudille.

Koronarokotteita tarjotaan ensin ensimmäiselle ryhmälle, johon kuuluu noin 280 000 ihmistä, mm. syöpäsairaita ja elinsiirtopotilaita.

Toiseen ryhmään kuuluu noin 630 000 ihmistä

[ Olettamukseni: Tähän ryhmään kuuluvat fyysisesti sairaat – ei henkisesti sairaat ]

***************************************************************************************************

Suomessa on alle 70-vuotiaita n. 4844000 ihmistä, joista 910 000ihmistä on vakavasti [fyysisesti?] sairaita

Fyysisesti sairaita n. 19 prosenttia – ei tunnu hyvältä

********************************************************************************************************

Taustaa:

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa alle 15-vuotiaita 871 036 ja 15–64-vuotiaita 3 422 982 henkilöä. 65 vuotta täyttäneitä oli vuoden 2019 lopussa 1 231 274. Väestöllinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden, oli 61,4.24.3.2020

https://findikaattori.fi/fi/81

Yli 65-vuotiaita Suomessa on n. 25 % väestöstä

https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/vaerak_2019_2020-03-24_tie_001_fi.html

Yli 70-vuotiaita Suomessa on n. 15 % väestöstä

eli 65-70  –vuotiaita Suomessa on n.10% väestöstä

Suomen väkiluku on 5.5 miljoonaa (2019)

 

Mielettömät määrät säästöjä!

Mikäli mittakaava on sopiva! Siis kaikki uudet talot pitäisi varustaa tällä systeemillä!
Rakensin ok-talon, jossa olemme asuneet n. 3 vuotta.
Tämä on viides rakentamani ja vasta tähän ymmärsin asentaa systeemin, joka SÄÄSTÄÄ.
Ensin tietysti valoin anturan, jonka päälle muurasin lekaharkoista sokkelin.
Seuraava asia, jonka asensin, oli tasatun hiekan päälle sokkelin sisäpuolelle n. 150m 32mm muoviputkea >0,5m välein, samoin, kuin asennetaan lattialämmitysputket. Sitten päälle soraa, tiivistys, eristeet ja lattiavalu. Myöhemmässä vaiheessa näihin putkiin yhdistettiin lämmönvaihdin, väliin kiertovesipumppu ja paisuntasäiliö. Ilmastoinnin tuloilma kulkee lämmönvaihtimen läpi ja lämpiää nyt -12c >-2c, joka menee iv-koneeseen. Putkistossa kiertää maalämpöneste.
Talon rakentamisen kustannuksissa systeemille ei paljoa kannata laskea, koska muoviputki ei paljoa maksa.
Toinenkin hyvä puoli asialla on, nimittäin kesällä sama systeemi jäähdyttää sisälle tulevaa ilmaa sopivasti.

Mielenkiintoista sekoilua jälleen – tieteestä viis

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007785014.html

”EMAn mukaan toista annosta ei pitäisi venyttää yli kuuden viikon (42 vuorokautta), koska luotettavaa tutkimusdataa rokotteen suojavaikutuksesta tätä pidemmällä annosvälillä ei ole.

Ei ole kuitenkaan olemassa luotettavaa tutkimusta, miten pitkään ensimmäisen rokoteannoksen suojateho säilyy ilman vahvisteannosta.

Nohynek kuitenkin katsoo, että matemaattisen mallinnoksen ja immunologisen arvion perusteella ensimmäisen annoksen suoja riittää 12 viikon päähänkin.”

Pfizerin rokotteesta ei ole tutkimustietoa pidennetylle annosteluvälille, mutta tämä sakki katsoo oman teoreettisen arvionsa riittävän päätöksen tekoon.

Astra Zenecan rokotteesta e ole riittäväati tutkimustietoa yli 65-vuotiaiden osalta ja tässä tämä sama sakki vetoaa tieteellisen tutkimustiedon puutteeseen päättäessään, ettei rokotetta anneta yli 70-vuotiaille.

On todella mielenkiintoistaq, että tilanteen mukaan vedotaan tieteeseen tai jätetään siitä piittaamatta – ilmeisesti oman mielihalun mukaan vai olisiko takana poliittinen painostus?

 

Miksi möyriä, voi mennä päivä pilalle

Ei kannattaisi kuunnella möyrimismusiikkia ainakaan aamutuimaan. Siinä voi joutua resonanssiin ja koko päivä saattaa tärvääntyä.

Yksi tyypillisimmistä möyrimissoittimista on urut. Kiviniemeä voisi kutsua möyrimismestariksi. Miksi jätkä ei voisi soitella joskus vähän fiinimmin, koska urut soittimena mahdollistaisi sen.

Seuraavassa jätkä pilaa kesäpäivän Kangasalla:

https://www.bing.com/videos/search?q=Youtube+gabriel+linsen&view=detail&mid=85B818A77C8327C5EC4A85B818A77C8327C5EC4A&FORM=VIRE

Arktinen kissa.

Näin voisi luonnehtia tuota meidän Pikkumirriämme.

Sillä on tosin sähkölämmitteinen pikkumökki; Pikkumirripä haluaa yöpyä tuolla sokkelissamme; en sitten muuta tiedä, siellä on palomuurin tyvi ja sen ympärillä kuiva hiekkakerros.

Päiväseltään Pikkumirri tuolla mökissään jossain määrin oleskelee. Kuitenkin, tämmöisillä -19 asteen pakkasilla se ei näytä ensinkään kärsivän kylmästä.

Aamusella tulee sieltä sokkelista tai mökistään kun tulen ulos postipolulleni.

Sinne vaan mukaan ja ihan oikeasti Pikkumirristä näkee, ei tuo pakkanen haittaa mitenkään. Samat kommervenkit tekee joka aamu ja kun aamiaisensa on saanut; asemoituu tuonne auringonkukkapöntön päälle muina miehinä.

Kyllä olettaisin, että kylmyys heijastuisi edes jotenkin Pikkumirrin käytöksessä, vaan ei. Pikkumirri elää kuin tämmöiset kylmät ilmat olisivat ihan normaalia; ei sitä tunnu haittaavan. Saunakamarissakaan ei viihtynyt, heti kun oven avasin, kiireesti ulos.

Semmoinen se vaan on tämä meidän Pikkumirrimme.

Eilen minua onnisti.

Eilen löysin marketin pakastealtaasta kuningaskatkarapujen pyrstöjä. tarjouksessa -30%, hintaa 9,30€/kg.

Kelpasi minulle.

Tänään paistoin valkosipulin, voin, chilin kanssa sörsselin.

Mahtavan hyvää tuli saneli vaimonikin.

Niin ja päälle tuli parmesaanijuustoa.

Joka pojan aamutreeniä ilmaiseksi

Koska erilaiset youtubet jne. ovat pitkiä ja aivan monet hankalia seurata, tässä ihan tekstimuotoisena, josta kukin voi taaplata tyylillään ja kirjoittaa omat tussilla paperille.

  1. Kannattaa alkaa aamu jo sängyssä selin maaten tietoisin joka jäsenen venyttelyllä. Koko vartalon pitkäksi venyttely, sormien liikkeet, ranteiden, käsivarsien, olkapäinen pyöritykset, venyttelyt ja heilutukset. Sama jaloilla alkaen varpaita erkauttaen,  jalkojen rutistus koukussa rintaan kiinni vuorotellen eri jalat , sitten molemmat yhdessä. Sivuttaisheilutukset jalat kiinni ja jalkoja avaten ääreen saakka ja kiinni. ”Pyöräilyä” ja vatsan jännitystä jalat ylhäällä.
  2. Ylös sängystä ja pituusvenyttelyä, sivuttaisvenyttelyä, vartaloin pyörittelyä monipuolisesti. Pään ja niskan venyttelyä erittäin varovasti käsin tukien. Sormet maahan, pitkittäis- spakadeja
  3. Käsipainoilla 4-5 kg seuraavaksi:

10 kertaa jokaista liikettä: vuorotellen painot molemmin käsin ylös ja alas, koukistukset kainaloihin, niskan takaa ylös, sivuttain ikään kuin siivillä perhosen tavoin ylös ja alas hitaasti, nyrkkeilyä, hiihtoa vuorotahdein, alas kyykkyyn ja ylös painot edessä suorin käsin. Tämä riittää !

Ravistelua ja paikallaan kävelyä tai juoksua polvet rintaan. Ja ihan tico-tico paikallaan juoksua nopealla rytmillä 10 sek.

Tämä kaikki kestää korkeintaan 10-15 min.

Tämä on minun joka-aamuinen pienjumppani ennen aamupalaa noin klo 5. Kyllä iskiakset ovat pysyneet kaukana ja eikä kuntosaleille täydy lähteä eikä voi.

Eikä maksa mitään.

Keittiöveitsistä.

Minäpä kirjoittelen hieman keittiöveitsistä. Lähtökohta on se, että meillä ei tylsää keittiöveistä ole.

Sanoisin, että ken mainitsee, että hänellä on niin hyviä veitsiä, ettei ainakaan vuoteen ole tarvinnut teroitella. Siihen sanoisin, ei hänellä sitten terävää veistä ole ollutkaan.

Tomaatti on haastava leikattava, jos saat tomaatista tuollaisen artikkelikuvan mukaisen hyvin ohuen siivun, todennäköisesti veitsesi on terävä. Toinen tapa on vetää veistä peukalon kynnen päällä, painamatta, jos veitsi tuntuu leikkaavan kynttä, toden näköisesti se on terävä.

Miten sitten veitset pidetään terävinä? Teen perusteroituksen kerran vuodessa, ennen jokaista käyttöä pyyhkäisen veistä 2 – 3 vetoa ovaaliin timanttipuikkoon n 20 asteen kulmassa, sitten pyyhkäisen keraamiseen puikkoon pari kolme kertaa.

Jos perusteroitus on tehty huolellisesti, veitsi pysyy em toimenpitein terävänä jatkossakin.

Jokaisen käytön jälkeen veitsi on pestävä huolellisesti ja kuivattava, säilytys veitsimagneetissa.

Mitä veitsien laatuun tulee; alle 50€ ei edes välttävän hyvää veistä saa, siellä 100€:n pintaan sitten jo saa hyviäkin veitsiä.

Eräs tärkeä seikka on veitsen terän viimeistely, kiillotus. Sen tulee olla peilikirkas ja työ sujuu, jos teroitus on hoidettu.

Tylsä veitsi on keittiössä vaarallinen.

 

Onko talvipyöräilyssä järki vai tyhmyys

Olen pitkälti sitä mieltä ku toiset sanoo että se olisi muka hulluutta eihän se oikeasti sitä ole

Mielestäni asia menee lähinnä tyhmyyden piikkiin joka on hulluudesta seuraava huonompaan suuntaan

Olen katsellut mitenkä toiset vie lastaan takaritsillä talvisella liukkaalla tiellä tuleeko mieleen  jos hän kaatuu

Mitenkä käy molemmille varmuudella ainakin murtumia tulee mutta siinä voi mennä myös henki

Kun sattuu kaatuun sen ainoan auton alle ja autoon on n metri mitä voi autoa ajava tehdä no ei mitään

mutta tuota on  aika paljon  nykyään mistä lienee tullut tuo harrastus ja vaikka olen ajanut kesä aikaan sellasia km määriä jota toiset ei aja edes autollaan

En silti ajanut Suomessa talvi aikaan polkupyörällä ulkona

Nyt on tulut parannusta valojen suhteen ja vihdoinkin on aatu taaksekkin punaiset valot

Niissä ei pidä olla vaan mitään vilkkuvaa niistä monasti luulee että se on silloin suuntaa antava signaali takaa tulevalle

Suunnistajan valot taas ei oikeasti tienpäälle kuulu vaikka niissä tehoa onkin  kun pää pyörii minne se haluaa ja valo ei ole aina eteen päin suunnattuna seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast