Lopetan Uudessa Suomessa

Tämän päivän ilmoitus Alma Medialta tuli melkoisena shokkina. He muuttavat koko uutis- ja blogipalvelunsa maksulliseksi ja siirtävät sen USA:han. Tuon kanssa olisin voinut elää, mutta Alma Mediaa operoi jatkossa Amazon, joka on useissa arvioissa esitetty maailman vaarallisimmaksi yritykseksi – ja vaatii jo taitoa voittaa öljy- tai tupakkyhtiöt tuossa kisassa. En voi nukkua öitäni tuon valinnan kanssa. Jatkan toki Pirkan blogeissa, joka on pitkään ollutkin ykköskanavani, enkä poissulje vierailuja jossain muissakin blogeissa ajoittain.

On jotenkin osuvaa, että Alma päätti julkistaa uuden pääyhteistyökumppaninsa vain päiviä ennen kuin Amazonin henkilökunnasta iso osa on menossa lakkoon, vastalauseena yrityksen ympäristöpolitiikalle. Amazon toimii lähes yksinomaan hiilienergialla ja on vastustanut jokaista yritystä lisätä ympäristöystävällisen energian määrää. He eivät myöskään kierrätä mitään, vaan kaikki palautukset menevät jätepuristimen kautta kaatopaikalle. Henkilökunnalle ei makseta palkkoja, ei anneta oikeutta taukoihin, ei oikeutta liittyä AY-järjestöön, ei irtisanomisaikaa, ja etnistä profilointia käytetään rekrytoinnissa. Sokerina pohjalla, yritys ei ole maksanut koskaan veroja senttiäkään, vaan itse asiassa on järjestellyt itselleen ratkaisun jossa liittovaltio maksaa yritykselle toista miljardia vuodessa. Toisin sanoen, negatiivinen veroprosentti.

Minulla ei ole mitään pilvipalveluita tai Yhdysvaltoja vastaan, mutta tämä on raja jota en ylitä. Minulle tulee fyysisesti paha olo tällaisesta valinnasta. Minua myös suoraan sanoen ihmetyttää, että Alman toimittajat purematta nielevät tämän. Siellä on fiksuja, erinomaisia toimittajia, joilla on myös sosiaali- ja ympäristövastuu mielessä. Miten he sallivat tällaisen toiminnan? Ehkä heiltä ei kysytty, tai ehkä he pelkäävät työpaikkansa puolesta jos kritisoivat. Se on sääli, sillä minulla ei todellakaan ole mitään vastuullista journalismia vastaan.

En aio neuvoa ketään muuta tekemään niin tai näin asian suhteen. Tämä on minun päätös, kukin tehköön omansa. Rohkaisen ihmisiä kuitenkin ainakin tiedostamaan valintansa vaikutukset. Rohkaisen myös lukuisia muita kotimaisia blogipalveluja ottamaan tästä helpon PR-voiton.

Pikapesulla aatteet vaihtoon!

Liberaaleja, vihreitä ja humaaneja arvoja liputtavan arvovalinta on tukea brändiä joka rahoittaa republikaanipuoluetta ja Trumpia. Ihmisoikeuksista ja yksilön vapauksista huolestunut tukee brändiä joka kohtelee työvoimiaan kuin orjia. Monikulttuurisuuden ystävät tukevat brändiä jonka voitoilla ylläpidetään kiihkokonservatiivista kristinuskoa. Mitä ihmettä?

Niin helppoja pisteitä

Haluatko olla suuri sankari nuorten, vihreiden kaupunkilaisten silmissä? Se on helppoa: ryhdy haukkumaan presidentti Trumpia. Jos satut omaamaan vähän enemmän täpäkkää, hanki vaikkapa yksi mediatalo tekemään yksinomaan tätä. Tämän jälkeen saat vapaan kortin tallata ihmisoikeuksia ja finanssilainsäädäntöä miten päin vaan, etkä saa aiheesta juuri lokaa. Tähän tiivistyy Jeff Bezos, Amazonin perustaja ja omistaja, työntekijöiden oikeuksien tuhoaja, republikaanien rahoittaja, Bernie Sandersin verivihollinen ja bottiarmeijoin propagandasotaa käyvä herrasmies jota Suomen valtiokin rahoittaa miljoonilla vuosittain.

Haluatko tehdä pikaruoasta vihreää ja trendikästä, uusia kulttuureja syleilevää ja maiden rajoja murtavaa ihanuutta? Muutama mainoskampanja, muutama litra biopolttoainetta ja pari trendikkään nimistä tuotetta riittää. Tässä meidän kotimainen Hesburger, jonka omistajan suosikkeihin kuuluvat lukuisat konservatiivikristittyjen järjestöt Yhdysvalloissa ja muualla. Aikanaan huhuttiin että heidän rahoja on käytetty jopa pedofiilipappien puolustamiseen, mutta ainakin naisten oikeuksia poljetaan joka hampurilaisella. Vaan mitäpäs me siitä, kun heillä on aurinkopaneeli!

Firmaa ei haittaa yhtään se, että perustaja kuoli lähes marttyyrinä ja että häntä palvotaan organisaation toimesta kaikin keinoin. Lisää päälle vähän sateenkaarisanomaa ja liberaaleja haastatteluja liberaaleille medioille. Sitten voitkin ohjata firman voittoja ultrakonservatiiveille, harjoittaa tuotteiden valmistuksessa massiivista ympäristötuhoa ja ruoskia työntekijät itsemurhien partaalle. Ei ihme että Applen puhelimet kelpaavat cityvihreään ekokäsilaukkuun, vaihtoivathan he sentäs myymälänsä valaisimet vähävirtaisiksi! Sehän nyt on vain sivujuonne että valmistus on 99 prosenttia kulutuksesta…

Pikapesu on helppoa

Viher- ja valkopesu ovat tuttuja termejä. Itse haluaisin kutsua tätä jo pikapesuksi. Meille on niin hemmetin helppo myydä haluamiamme arvoja ja samalla sulkea silmämme faktantarkistukselta. Pikkuinen PR-temppu riittää niin lakkaamme näkemästä pahaa. Ilmiö ei suinkaan rajoitu vain yksilön fiiliksiin, vaan pikapesulla voidaan kiertää myös mustaa valkoisella. Esimerkiksi Ylen vastuullisuuden eettiset ohjeet eivät ole minkään arvoisia pikapesun jäljiltä, vaan varat voidaan käyttää ihmisoikeuksien vastaisesti – no problem! Yle ei toki ole ainoa esimerkki, myös moni muu julkisen sektorin toimija jättää omat ohjeensa lukematta pikapesusta puhdistuttuaan.

En kuitenkaan halua päättää tätä ikävään. On erinomaista että edes tiedostamme asiat kuten työntekijöiden asiallisen kohtelun, ihmisoikeudet ja vapaan demokratian. Meistä monella on sydän kohdallaan ja se on hyvä lähtökohta. Nyt kun vielä yhdistämme sydämeemme järjen ja varmistamme, että sydämen tahto todella toteutuu, voimme itse kukin parantaa maailmaa yksi pieni päätös kerrallaan. Niin kansalaisella, äänestäjällä, kuin kuluttajallakin on voimaa.

Yleisradio esittää: Amatsoonin pilven alla

Amazonin omistaja on ihana, Amazon mullistaa Suomen kaupan, Amazonin tekoäly on uusi perheenjäsen – enkä edes käynyt Areenassa etsimässä. Yle on ollut aivan rähmällään maailman rikkaimman miehen Jeff Bezosin jättifirmaan ja oikeastaan ainoa vähäinen kritiikki tuli pyöreästä pöydästä. Alan suhtautumaan tähän ihastukseen hieman skeptisesti. Vaikken salaliittoihin usko, näen tässä hieman ns. heikosti kontrolloitua julkisen talouden hoitoa ja löyhää kykyä toimia puolueettomasti.

Olet pilvessä!

Oletko koskaan käynyt Ylen verkkosivuilla, tai kuunnellut tai katsellut mitään Areenasta? Onneksi olkoon, olet käyttänyt amerikkalaisen Amazonin palveluita. Ehkäpä olet maksanut kotimaisella maksunvälityspalvelulla jotain verkossa? Sama lopputulos. Esimerkkejä kotimaastakin löytyisi tuhansia. Luit varmaan Yleisradion uutisen siitä miten kaikki kotimainen uutistuotanto ja viihde siirrettiin USA:n lainsäädännön alaisuuteen? En minäkään. En todellakaan ole salaliittoteorioiden ystävä mutta osaan katsoa eteeni. Samaan aikaan kun Yle siirsi kaikki palvelunsa Amazonin alaisuuteen ilman kilpailutusta, alkoi uutispuolella loputon tarjonta Amazonia ylistäviä artikkeleita. Ehkä se on sattumaa mutta näyttää rumalta.

En kiistä etteikö Amazonin tarjoama ”AWS” pilvipalveluympäristö olisi teknisesti erittäin pätevä. Se on pilvipalveluiden Sveitsin linkkuveitsi: kaiken saa hetkessä ja helposti eikä alkuun hintakaan ole kova. Pian alkaa kuitenkin Poppaloora-ilmiö, AWS on tässä se halpa auto jolla ajaminen on kallista. Nimittäin heti kun palvelusi suosio kasvaa, kasvaa myös hintalappu melko jäykästi. Mutta kun se on niin ihanaa ja helppoa ja mm. Yleisradion merkittävin osin kustantamat markkinointiseminaarit kotimaassa lupaavat että kaikki on ihanaa ja ongelmatonta. Yle ei edes harkinnut kotimaisia optioita eikä takuuvarmasti uutisoi heistä sanaakaan. Ehkä tämä on EU-lainsäädännön tahtotila, mutta en arvosta sitä.

Amazonin omistaja Bezos kertoo olevansa Trumpin vastustaja, mutta ainakin CIA:lle hän on taivaan lahja. USA:n laki sanoo että kaikki amerikkalaisten firmojen hallussa oleva tieto on USA:n tiedustelun omaisuutta, riippumatta missä päin maailmaa se sijaitsee. Snowdenin paljastukset kertoivat USA:n harjoittavan tiedustelua myös teollisuusvakoilun nimissä, ei siis suinkaan ainoastaan terroristien etsintään. Iso osa suomalaisistakin startup-yrityksistä käyttää Amazonin palveluita. Kovin moni epäonnistuu koska kilpailija jenkkilästä sattui patentoimaan vastaavan tuotteen nopeammin. Ehkäpä kilpailija oli fiksumpi tai ehkäpä kilpailija sattui tietämään hieman enemmän. Ehkä sekin oli sattumaa, mutta ainakin pelinappulat on aseteltu mielenkiintoisella tavalla.

Kilpailu piristää

Ei ole huono juttu että Amazon kiristää verkkopalveluiden kilpailua. Terveen kilpailun merkki on kuitenkin vaihtoehtojen tarjonta. Se, että markkinoilla on maailman kahden rikkaimman miehen omistamia amerikkalaisia palveluita ei ole kilpailua. Moni EU:ssa toimiva kilpailija on teknisesti pätevä ja moni pohjoismaalainenkin tarjoaja pystyy kisaamaan erinomaisesti. Alma Media esimerkiksi käyttää kotimaisia tarjoajia. Nämä tarjoajat eivät kuitenkaan voi kisata medianäkyvyydessä jenkkien kanssa. Tavalla tai toisella, likaisella pelillä tai sattumalla, Amazon on ostanut Ylen markkinointitarkoituksiin. Se ei ole kilpailulle oikein.

Arvon lukijat, teillä on kaikki oikeus pistää tämä vastarannan kiisken piikkiin. Minä en juurikaan tarvitse Amazonin tai kilpailija Microsoftin pilvipalveluita. Näen niiden tekniset ominaisuudet mutta en pidä asiallisena siirtää kaikkea maamme tietoa Trumpin hoiviin. Toivoisin kovasti näkeväni edes joskus valtamediassa hieman kritiikkiä tälle estottomalle rakkaudelle jenkkiläisiä palveluntarjoajia kohtaan. Jos ei muuta niin edes vaihtotaseen alijäämän hillitsemiseksi.