Avainsana: palestiina

Julkaistu

Minkälainen Palestiina?

Mielenosoitukset Israelin alueen vakavan konfliktin ympärillä jatkuvat. Yksi vaatimuksista on rauha Palestiinaaan. Se on erinomainen ja kannatettava toive. Ehdotan kuitenkin pohtimaan myös tästä pidemmälle. Yritetään.

Nykytilanne on mahdoton

Tätä pohdintaa varten asetan seuraavat kulmakivet. Tässä on melko messeviä vaatimuksia, mutta korostan: nämä ovat oman ajatteluni kulmia, eivät totuuksia ja näistäkin saa olla eri mieltä.

1. Kahden valtion malli toteutuu ja syntyy itsenäinen palestiinalaisvaltio.

2. Hamas organisaationa poistuu tai poistetaan pelikentältä tavalla tai toisella.

3. Iranin kansa syöksee vanhoillisen vallan alas ja palaa esimerkiksi Reza Pahlavin johtamaan presidenttijohtoiseen demokratiaan (vrt. parlamentaarinen demokratia, joka ei helposti siellä toteutuisi). Korostan tätä kohtaa, sillä nykyjohdon Iran on yksinkertaisesti liian suuri levottomuuden kylväjä ja estää olemassaolollaan rauhan.

Sitten voisi pohtia mitä Palestiinassa on hyvää, jonka päälle voi rakentaa. Näitä asioita on useita. Kansa on verrattain nuorta ja alueen mittakaavalla verrattain hyvin koulutettua. Osaaminen on laaja-alaista, eikä oppiminen yleisesti ottaen noudata vanhoillisimman islamin äärimmäisiä rajoituksia. Alue on maantieteellisesti fiksussa sijainnissa ja heillä on valmiita kontakteja laajaan osaan maailmaa. He eivät myöskään ole Kiinan talutusnuorassa. Taloudellisesti tilanne on toki huono, mutta jokaisessa kahden valtion mallissa on Israel luvannut mittavia taloudellisia kompensaatioita – taatusti tarpeeksi pistämään valtion pyörimään.

Lähi-Idän Singapore?

Väliotsikon nimeä on käytetty usein kuvaamaan tietynlaista ideaalia Palestiinalle. Idea on utopistinen, muttei lainkaan typerä. Potentiaali löytyy, jos olosuhteet antavat myöten. Mieti kaikkea sitä aikaa, mikä nyt käytetään vihaamiseen, sotaan Israelin kanssa, sisällissotaan tai toisaalta myös yksinkertaisesti ruoan saantiin ja elossa pysymiseen. Se aika yhdistettynä edellä mainittuihin plussiin voisivat muodostaa todellisen menestystarinan.

Paljosta on luovuttava. Historiaa ei pidä unohtaa, mutta vihasta pitää päästää irti. Ja sitä vihaa on paljon. Osa on instituutioiden ylläpitämää – Hamas murhaa surutta kaduille jokaisen, joka ei kannata heidän linjaa. Osa on yksinkertaisesti käyttökelvotonta arvomaailmaa, kuten seksuaali- ja sukupuolivapauksien evääminen. Jos haluat menestyä modernissa bisneksessä, tulee konttorin ovien aueta niin naisille kuin seksuaalivähemmistöillekin. Sama koskee uskonnonvapautta: katujen pitää olla turvallisia niin muslimeille, kristityille, juutalaisille, ateisteille kuin muillekin.

Vihasta luopuminen ei ole helppoa, mutta se ei myöskään ole mahdotonta. Ympäri maailman löytyy esimerkkejä yhteiskunnan uudelleenrakentamisesta, totuuskomissioista ja ymmärryksen lisäämisestä. Työ helpottuu muutamalla asialla. Ensinnäkin tarvitaan toivoa tulevaisuudesta. Aseet pitää laskea ja elämän perustarpeet turvata. Lisäksi muutosprosessin pitää heijastaa vahvasti kansan merkittävän enemmistön oikeustajua. Muutoksen on tunnuttava mahdollisimman reilulta. Täysin reilua se ei voi olla, se on kompromissin luonne, mutta jokaisen on koettava että muutos tuo heille paljon, paljon enemmän kuin vie.

Tästä saisi puhua.

Kun siis vaadimme rauhaa Gazaan – enkä edelleenkään tippakaan kritisoi vaadetta – pohtikaamme myös päiviä sen jälkeen. Ymmärtäkäämme mitä se vaatii. Ymmärtäkäämme tarvittavan muutoksen kipua ja haasteellisuutta. Ymmärtäkäämme, mitkä osat palestiinalaista yhteiskuntaa ovat osa ratkaisua ja mitkä ovat osa ongelmaa. Jos välitämme heistä, käyttäytykäämme kuten vastuullinen ystävä. Tosi ystävä uskaltaa myös muistuttaa virheistäsi, samalla kun antaa auttavan käden, hymyn ja kuulevan korvan.

Jos haluamme itsenäisen Palestiinan, tärkein valmistusaine on rehellisyys. Siitä en näe lainkaan ylitarjontaa.

Julkaistu

Palestiinalaisten oikeus elää – mutta miten?

On ehdoton aksiooma, että palestiinalaisten siviilien oikeus elämään on puolustamisen arvoinen asia. On aivan yhtä selvä, että alueelle tarvitaan rauha. Tämän puolesta marssitaan aktiivisesti, mutta kipeisiin kysymyksiin ei paljoa panosteta.

Muutama askel eteenpäin

Kukaan, jonka nimi ei ole Harkimo, Rehn tai Aho tjsp, ei ehdota että Ukrainassa pitäisi tehdä tulitauko. Kaikki muut tietävät, että jos antaa venäjällä hetkenkin hengähtää, he tulevat vain kahta kovemmin pienen tauon jälkeen. Mielestäni sama pätee laajalti hamasin kanssa. Tulitauko ja tarvikkeiden vapaampi liikkuminen tarkoittaisi vain seuraavan hyökkäyksen varustamista. Se ei ole reilua. Se ei ole hyväksyttävää, että siviilit kuolevat hirveissä määrin sen takia, mutta se on valitettava, karmea, inhorealistinen tosiasia.

Fakta 1: Hamas pakottaa viattomat siviilit ihmiskilviksi.

Fakta 2: Vain osa (ehkä puolet?) Gazan asukkaista tukee hamasia, mutta muilla ei ole mahdollisuutta sanoa toisin.

Fakta 3: Israel on hutilioiva, mutta heillä ei ole mitään syytä maksimoida siviiliuhreja. Heillä ei toisaalta myöskään ole mahdollisuutta välttää niitä, jos tarkoitus on tuhota terroristit.

Yhtään hyvää optiota ei ole olemassa. On vain äärimmäisen huonoja ja täydellisen huonoja.

Fatah on ilmoittanut valmiutensa ottaa Gazan hallinto hoitoonsa. Se on vain marginaalisesti parempi optio. Gazan asukkaat eivät heitäkään arvosta ja syyt ovat selvät. Fatah on korruptoitunut, tehoton, holokaustin kiistävä jengi. Eivät he osaa hallita, saati etsiä tietä ulos.

Gazan ja sinänsä Länsirannankin asukkaat kaipaavat ratkaisua, eivät sitä samaa vanhaa hevonpaskaa. Rauha on ehdottomasti mahdollinen. Tietopohjaisen visualisoinnin arvostettu ekspertti Tomas Pueyo esitti tästä erinomaisia esimerkkejä taannoin. Rauhansopimus on ollut lähellä hyvin monta kertaa.

Loppuuko viha tuosta vaan?

Syksy Räsänen on esittänyt, että palestiinalaisten vihanpito israelilaisia kohtaan loppuu sillä sekunnilla kun Israel muuttaa tapansa. En usko näin olevan. Tietenkin Israelin täytyy tehdä lukuisia myönnytyksiä ja peiliin katsomisia rauhaa varten, mutta viha ei katoa sillä. Rauha ei ole napinpainallus vaan pitkä matka. Jos Israel lopettaisi sotatoimet Gazassa nyt, tämä teko ei tekisi yhtään mitään rauhan puolesta – päinvastoin. Se tarjoaisi polttoainetta terrorismille, niin resurssien kuin propagandasodankin merkeissä. Se säästäisi siviilien henkiä nyt, mutta pitkässä juoksussa vain lisäisi siviiliuhrien määrää. On hirveää sanoa näin, mutta se on inhorealistinen totuus.

Meidän pitäisi olla paljon valmiimpia ymmärtämään laajalti, että aseiden hiljeneminen on hyvä asia, mutta se on nähtävä kontekstissa. Jos halu tappamiseen ei katoa, on aivan sama lopetammeko ampumisen tänään, kun kuitenkin päätämme että pian sitä jatkamme. Jos siviilejä oikeasti haluamme suojella, emme saa tyytyä heidän suojeluun tänään, jos heidät tapetaan huomenna. On poistettava syyt tappamiseen. On ymmärrettävä että kyseessä on luunmurtuma, jota ei hoideta laastarilla.

Hamas ei voi olla olemassa. Se on kiistaton tosiasia. Minulla ei ole hetkenkään epäilystä, etteivätkö Gazan asukkaat voisi pystyä rauhalliseen yhteiseloon Israelin kanssa, jos he kokisivat sen realistisena vaihtoehtona ja sen ajamiseen löytyisi uskottava toimija oman kansan parista.

Ilman tällaista tahoa en kuitenkaan näe mitään toivoa. Kyllä, joku päivä aseet hiljenevät, mutta vain niiden uudelleen lataamista varten. On argumentoitavissa, että niissä oloissa aselepo on jopa vaihtoehdoista pahempi. Saat hetken rauhan, mutta samalla tiedät että sinua kohti tähdätään uusia aseita koko ajan ja sormi osuu liipaisimeen hetkenä minä hyvänsä. Ei se ole elämää.

On päivänselvää, että Israelin puolella Netanyahu tulee pian lähtemään pois vihattuna, potkittuna ja päälle syljettynä. Israel valitsee uuden johtajan. Vaan kenet palestiinalaiset valitsevat hänen vastaparikseen?

Julkaistu

Onko Israelin kansa syyllinen Palestiinan ahdinkoon?

Tiedostan astelevani vaarallisilla vesillä, joten korostan heti alkuun katsovani asiaa etäältä ja abstraktisti. Yhtä kaikki on mielestäni kohtuullista asettaa valokeilaan väite siitä, että kansa ei ole vastuussa johtajiensa teoista. Tietenkään suoraan ei olekaan, mutta asiassa on särmiä. Totean myös heti alkuun, etten aio ottaa puolia Israelin ja palestiinalaisten välisessä skismassa. Taustojen avaamiseksi ehdotan jaksoa radio-ohjelmasta Maailmanpolitiikan arkipäivää.

”Ulkopolitiikka ei muutu”

Benjamin Netanyahu eli nyt vaalit niukasti hävinnyt Israelin ex-pääministeri on yhdistetty toistuvasti kansainvälisessä mediassa palestiinalaisten sortoon. Kieltämättä hänen asenteensa rauhaan on kovin nuiva ja populistiset tempaukset ovat hänelle selkeästi reaalipolitiikkaa tai huomisen pohtimista tärkeämpiä. Siinä sivussa hän on myös tehnyt yhä kovemmasta linjasta valtavirtaa, vieläpä kovin helposti. Toisaalta sen huomaa siitä, että mitkään länsimaat eivät ole muutamaa lentävää lausahdusta kummemmin hänen toimiin reagoineet – ja toisaalta siitä, että muut vaaleissa kilpailleet suuremmat puolueet johtajineen, Benny Gantz mukaanlukien, eivät ole Netanyahun irtiottoja tuominneet tai ulkopolitiikan osalta vaihtoehtoisia linjoja esittäneet. Useita tutkijoita siteeraten, ulkopolitiikkaan ei ole tulossa muutoksia.

Tästä päädymme otsikon kysymykseen. Kansan äänistä yli 50% meni kahdelle puolueelle, jotka eivät siis halua palestiinalaistilanteeseen rauhanomaista ratkaisua. Pienemmissä puolueissa on lisäksi useita (Yisrael Beiteinu, Shas, URWP…) jotka suhtautuvat palestiinalaisiin vähintään yhtä nuivasti. Vastaavasti rauhaa palestiinalaisten kanssa hakevista puolueista suurin oli Hadash-Ta’al -vaaliliitto, joka keräsi vain neljä ja puoli prosenttia äänistä. Tästä voi mielestäni johtaa, että Israelin kansalaisista leijonaosa ei halua alueelle rauhaa, ainakaan tasavertaisesti rakennettuna. Tähän perään katson hyväksi korostaa, että harvassa päin maailmaa äänestetään tahoja, jotka haluavat luopua saavutetuista eduista. Ei ole huono muistuttaa siitäkään itsestäänselvyydestä, että palestiinalaisten puolellakaan rauhanaate ei saa hurjia suosinosoituksia kansalta. Siihen aiheeseen lienee kuitenkin parempi palata sitten kun palestiinalaiset käyvät vaaleihin.

Tässä kohtaa tyydyn kuitenkin toteamaan, että ei ole väärin sanoa vastuun verenvuodatuksesta olevan jaettuna isolle osalle kansasta. Sotilas painaa liipasinta komentajansa käskystä, joka toimii ministerin tahdon mukaan – ja kansan äänekkäällä hyväksynnällä (vrt. hiljainen hyväksyntä). Mielestäni pitää voida todeta, että Israelin kansalaisista leijonaosa haluaa jatkaa verenvuodatusta, ihmisoikeusrikoksia, segregaatiota ja valloituksia. Kontekstista irroitettuna tuo on kuitenkin aika ankea lausahdus. Helppo tekosyy on todeta että mikäs valloittaessa kun siitä ei koskaan koidu sanktioita tai seurauksia kansainväliseltä yhteisöltä. Äänestyspsykologiaan kuitenkin vaikuttanee eniten pelko naapurissa asuvista, raketteja yhtenään ampuvista, sinun ja läheistesi murhaamista fantasioivista vihaisista kansanjoukoista. Moinen ilmapiiri ei varsinaisesti ole omiaan synnyttämään suuria rauhantekijöitä, etenkään kun rauhantekijät tuppaavat menehtymään akuuttiin lyijymyrkytykseen.

Onko demokratiasta apua?

Pelottavin ajatus on, että vaalit ja demokratia eivät millään tavoin voi auttaa rauhan syntymisessä alueelle. Se on tosin aika yleinen ilmiö sodan ja epätoivon runtelemille alueille. Ulkoa tuleva rauhantekijäkään ei voi toimia ilman edes jonkin asteista tahtotilaa rauhanomaiselle ratkaisulle. En totta puhuen tiedä mistä tämän kipinän voisi löytää. Koko järjestelmä, molemmin puolin konfliktia, tukee vihanpitoa ja väkivaltaa. Kaikki nettoavat sodasta ja kaikilla olisi hävittävää rauhasta. Useammatkaan vaalit eivät tätä asiaa muuta, vaan kansa äänestää vastakin lähinnä siitä, pitääkö vastapuoli ampua vaiko ensin pahoitella ja sitten vasta ampua.

Israelin vaalit eivät siis korjaa tälläkään kertaa alueen tulenarkaa tilannetta. Tällä hetkellä arvelisin parhaaksi keinoksi ulkopuolisen asennoitumisen muuttumisen. Liian moni länsimaa toimillaan päätyy rahoittamaan sodan bisnestä, joko suoraan tai epäsuoraan, molemmin puolin konfliktia. Jos kansainvälisen kaupan lähtökohdat muuttuisivat molemminpuolista rauhaa tukevaksi niin, että rauha olisi sotaa parempi tapa menestyä kaupassa, voisi myös poliittinen ilmapiiri muuttua. Tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty, tai se olisi tehty jo aikapäiviä sitten.