Avainsana: rasismi

Julkaistu

Antisemitismin jälkeen tulee kaikki muu rasismi

Viimeksi vaikkapa Uutispodcast käsitteli kasvavan antisemitismin ongelmaa, tällä kertaa Saksasta. Sama ongelma on kasvussa ympäri länsimaiden ja myös Suomessa. Toki joukossa on myös täysin hyväksyttävää antisionismia, mutta rajan yli selvästi meneviä ongelmatapauksia on liikaa. Vaan mitkä ovat vastareaktiot ja ymmärrämmekö niiden riskiä?

Viha luo vihaa. Aina.

Yksinkertaistetaan, per Saksan esimerkki.

1. Saksalaiset näkevät antisemitismiä, juutalaisten tuhoa vaativia ja hamasia kannattavia mielenilmauksia.

2. Saksalaiset yhdistävät ongelman muslimeihin ja seuraukseksi Wir schaffen das -ajatusmalliin, jota Merkel ajoi.

3. Politiikassa saksalaiset vaativat hurjalla volyymillä maahanmuuton kiristämistä, josta on jo merkkejä

4. Politiikan ulkopuolella vihat, ennakkoluulot ja jopa ääriteot maahanmuuttajia ja muslimeja vastaan lisääntyvät.

Harva eurooppalainen läksynsä lukenut ihminen reagoi juutalaisten tuhoa vaativiin kommentteihin millään muulla kuin absoluuttisella tuomitsemisella. Totta puhuen en näe miksi pitäisikään. Joukkotuho on täysin itsestäänselvä punainen viiva. Jos ihmiset näkevät joukon turvapaikan saaneita ihmisiä vaatimassa kansanmurhaa, ei ole järin kumma että asenteet turvapaikkajärjestelmää kohtaan kovenevat. Tietenkään kaikki antisemitistit eivät ole maahanmuuttajataustaisia, mutta tämä kytkös on äärimmäisen helppo nähdä. Ajatus siitä, että turvapaikan saanut ihminen haluaa luoda turvattomuutta, sotii jotain merkittävää vastaan. Tietenkään kaikki turvapaikan saaneet eivät näin esiinny, mutta riittävän moni jotta särö muodostuu. Ristiriita on yksinkertaisesti liian väkevä.

Reagoi nyt tai panikoi sitten

Jos annamme antisemitismin rehottaa tätä tahtia, vailla kontrollia, vailla määrätietoisia toimia, luomme kaikki edellytykset vihan ja väkivallan ryöpsähdykselle. Emme tarvitse uusia lakeja tai poliisivaltiota, emme joukkopidätyksiä tai sensuuria. Tarvitsemme vain määrätietoisen valtiojohdon, joka sanoo asian rauhallisesti, asiallisesti ja kunnioittavasti, mutta ilman pienintäkään riskiä väärinymmärrykseen. Tarvitsemme tämän mieluiten EU:n tasolla.

Saksassa ulostulot ovat jo voimakkaita ja sanamuodoiltaan erinomaisia, mutta ne jäävät herkästi kabinettitasolle. Ne pitäisi saada kaduille. Lisäksi oikeusjärjestelmän pitää toimia oikeudenmukaisesti. Henkilöllä, joka haluaa tuhota kansanryhmän, ei saa ikinä olla oikeutta turvapaikkaan. Tuollaiset henkilöt tuhoavat kaiken humanismin humanitaarisista toimista. Leimaamme kaikki avun tarvitsijat herkästi, jos emme ole valmiita näyttämään nopeasti ovea ongelmatapauksille.

Kyllä, olen valmis kutsumaan kansanmurhaa vaativia ihmisiä ongelmatapauksiksi. Kuulemma niin ei saisi sanoa. Minä sanon. Enkä katso mitään rajaa siinä, onko ongelmatapaus kotosuomalainen uusnatsi, irakilainen turvapaikanhakija tai yhdysvaltalainen akateemikko.

Joko pysäytämme antisemitismin nyt, tai nostamme pian kädet pystyyn historiassamme täysin ennennäkemättömän rasisminaallon edessä.

Julkaistu

Uskonnon ja rasismin vaikea suhde

Kesän-syksyn harrastusprojektini on tutkia rasismin olemusta monilta eri kannoilta. Pian huomasin että viikon sijaan tähän pitää varata kuukausia. Yksi monista kulmista mihin matkalla törmäsin on uskonnon ja rasismin monella tapaa vaikea suhde.

Ongelma yksi: uskonto länsimaisessa yhteiskunnassa

Kaikkiin laajalti käytettyihin rasismin määritelmiin on kirjattu, että yksi sen muoto on syrjintä uskonnon perusteella. Tämä ei oikein osu yhteen länsimaiden, esimerkiksi EU:n arvojen ja lakien kanssa. Täällä uskontoon liittyminen tai siitä eroaminen on nopea, pikainen prosessi, joka vertaantuu kaupan kanta-asiakaskortin hankkimiseen. Toisin sanoen, uskonto on yksinkertainen henkilön valinta, de jure. Erityisen vahvaa akrobatiaa ei aasilta tarvita jotta päädytään vertaileviin kysymyksiin: pitäisikö henkilön syrjiminen Plussakortin omistamisen vuoksi myös laskea rasismiksi? Juridisesti katsoen kyse on vastaavasta asiasta.

Historia osin selittää tämän outouden rasismipykälissämme, mutta historiaa paljon paremmin sen selittää ongelma numero kaksi, alla.

Ongelma kaksi: uskonnon rasismin mahdollistajina

Viimeisen vuosituhannen aikana islam ja kristinusko ovat toimineet orjuuden ja kaiken sen ympärillä olevan äärimmäisen vihan, syrjinnän ja rasismin mahdollistajina. Molempien uskontojen osa orjuuden tukemisessa, kehittämisessä ja oikeuttamisessa, kuten myös orjien kohtelun äärimmäisessä julmuudessa on valtava. Hieman lähemmästä historiasta löytyy vaikkapa rohingojen kansanmurha Burmassa, jossa puolestaan buddhalaisuus toimi hirveän rikoksen tukijana, suunnittelijana ja toteuttajana.

Pienemmässä mittakaavassa uskontokunnat saarnaavat yhtenään syrjintää monissa muodoissa. Juutalaiset ja islamilaiset liputtavat seksuaalisen vähkivallan puolesta. Kauaa ei tarvitse hakea suomalaista kristittyä pappiakaan, joka mieluusti pistää ihmisiä eriarvoisiin lokeroihin synnynnäisiin ominaisuuksiin perustuen. Yhä useampi uskontokunta ympäri maailman rajaa toimintaansa ihonvärin perusteella, milloin sanoin ja milloin väkivallan avulla. Tässä on enemmän kuin vähän rasismia.

Uskontokuntien pääjehut tietävät, että viha myy. Siksi heille on tärkeää suojella itseään kritiikiltä lobbaamalla lainsäädännön nykylinjan puolesta. Kun olet rasisti uskonnon nimissä, olet yleisesti kritiikin yläpuolella tämän ansiosta.

Johtopäätös

Johtopäätös on selvä: yksi isoimpia rasismia mahdollistavia, tukevia ja pahentavia voimia maailmassa ovat uskontokunnat. Niin ei tarvitsisi olla. Rasismi ei ole uskon tai uskonnon edellytys. Jokin kaunis päivä meidän on käytävä vakava keskustelu perustuslain 6 ja 7 pykälän välisistä prioriteeteista, sekä vastaava keskustelu vähintään EU-tasolla. Muuten emme ikinä pääse rasismista eroon.

Julkaistu

Karmiviin asioihin inhorealismia

Huumeet ovat järkyttävän paha ongelma. Kuten myös katuväkivalta, jengiytyminen, seksuaalirikollisuus ja moni muu. Näiden ongelmien äärellä ymmärrettävästi panikoimme, mutta juuri silloin on ymmärrettävä rauhoittaa sydäntä ja lämmitää vinttiä.

Paha ruokkii pahaa

Olen nähnyt mitä huumeet tekevät ihmisille, liian monta kertaa. Se pistää vihaksi ja mielestäni se viha on ymmärrettävää. Siinä kohtaa sitä haluaa teljetä vankilaan jokaisen huumeiden kanssa näpräävän ja kuskata saunan taakse sen myyjät. Ongelma on kova, jolloin keinojenkin on oltava kovia!

Vaati merkittävän määrän aikaa, opiskelua, itsensä katsomista peilistä ja debatointia oppia edellisestä yli. Kyse ei ole siitä, että vihani olisi väärää, mutta se pitää vain hyväksyä ja sitten siirtää sivuun. Sitten tulee tiede, tutkimus, jatkuva oppiminen. Sitten tulee strateginen ajattelu, joka muistuttaa että hyvin harvassa asiassa toimii jatkuvan eskalaation periaate. Jos huumeita vastaan käydään sotaa, otettakoon sitten sotastrategian oppeja pöydälle.

Jos haluamme huumeiden helvetistä eroon, meidän on nieltävä ylpeytemme ja vaihdettava strategiaa. Rangaistusten sijaan hoitoa, kieltojen sijaan sääntelyä, koston sijaan katsetta eteenpäin. Tämä ajatus tuntuu vieläkin itseltäni pahalta, ja hyväksyn sen. Sitten hengitän syvään ja totean, että minun pitää valita yksi: ylpeys ja uppiniskaisuus, tai huumeongelmien vähentäminen. Se on just niin simppeliä.

Sama pätee moneen muuhunkin

Huumeasiassa – vaikkapa Petteri Orpon sanoin – me uskomme että kovat rangaistukset ovat oikea signaali. Jossain välissä humanitaarisessa maahanmuutossa me uskoimme, että kaikki ratkeaa rahalla ja ymmärryksellä. Toisessa kohtaa olimme julman kovia koska uskoimme siihen, toisessa kohtaa naurettavan pehmeitä koska uskoimme siihen. Ongelma on täysin sama: politiikan ja linjausten imago on tärkeämpää kuin tulos. Se myy hyvin. Yleensä huono valinta myös ruokkii ongelman pahenemista, jolloin on hyvä tilaisuus olla vielä kovempi tai vielä pehmeämpi ja se myy vieläkin paremmin.

Heitän viimeisenä analyysiä USA:sta, jossa etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat pahentuneet tällä vuosituhannella. Samaan aikaan rasismista ja sen torjunnasta on tullut bisnes ja rankan politiikan väline. Martin Luther King Jr lausui unelmastaan, ettemme tuomitsisi ihonvärin perusteella. Hän halusi puhua siitä mikä yhdistää. Tänä päivänä korostetaan sitä mikä erottaa. Tänä päivänä yhä useampi vallanpitäjä lausuu itselleen, että hänellä on unelma miljardituloista antirasistisen koulutuksen läpiajajana. Sen tulokset ovat hirveitä. Viha kasvaa samaa vauhtia tulosten kanssa. Moni uskoo, että rankat inklusiivisuus- ja diversiteettiohjelmat (DEI) auttavat, kun ongelmat pahenevat. Totuus lienee kuitenkin, että ongelmat pahenevat koska nämä ohjelmat pyörivät.

Olen nähnyt Yhdysvaltain tilanteen ja sekin pistää vihaksi. Jos asuisin siellä pysyvästi, minun olisi helppo suuttua ja suutuksissa kannattaa esim. DEI:n kaltaisia voimatoimia. Toivottavasti silloinkin hengittäisin syvään ja pohtisin.

Ei vain päättäjän syytä

Voit perustellusti kritisoida päättäjiä huonoista päätöksistä, mutta lopulta vallassa pysyvällä päättäjällä on melkoisen hyvä barometri. Jos kansa vaatii häneltä toista, hänen pää voi kääntyä. Siten on paljon sinusta ja minusta kiinni se, onko tulevien päättäjien linjauksissa enemmän tieteeseen vai vihanhimoiseen kostoon perustuvaa.

Lopuksi: Jos sinua suututtaa aivan helvetisti ajatus päästää huumehörhöt vähemmällä, hyvä juttu. Tunteesi ovat rehellisiä enkä niistä moiti. Mieti kuitenkin, mitä teet kovimpien tunteiden laannuttua. Minun keskeinen tunne tätä kirjoittaessa oli voimakas kipu, kun menin telomaan itseni. Päätin, että tämä on paras mahdollinen aika kirjoittaa tästä aiheesta. Kipu pitää hyväksyä ja kestää, elämän pitää jatkua.

Julkaistu

Kulttuuri on kielletty

Voi minua pöhköä, kun ajattelen ettei mikään minua enää yllätä. No, ei tavallaan yllätä tämäkään, mutta pistetään nyt vahinko kiertämään. Tarinamme kertoo säveltäjä-pianisti-professori Bright Schengistä ja hänen epäonnistuneesta yrityksestä tehdä työtään, eli opettaa. Ei olisi kannattanut.

Kauan sitten kaukaisessa korrektiuden valtakunnassa

Kun ajattelemme Yhdysvaltoja, ajattelemme varmaan kaikki samaa? Maata, jossa ei ole jännitteitä eri ihmisryhmien välillä, ei köyhyyttä, ei nälänhätää, ei välinpitämättömyyttä. Samaa mieltä? Hyvä, sillä nyt keskustellaan siitä, miten he ovat tässä onnistuneet. Häpeällinen professorimme oli näyttänyt oppilailleen vuoden 1965 brittielokuvan Othello, joka siis perustui samannimiseen näytelmään. Tämän näytelmän kirjoitti muuan Shakespeare, joka muistetaan historiassa ennen kaikkea rasismista, syrjinnästä, naisvihamielisyydestä ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Voi tuota meidän pöhköä professoria, minkä perkuleen meni tekemään! Kyllähän jokaisen pitäisi tietää, että tuo elokuva on umpirasistinen ja sen näyttäminen on väkivaltainen hyökkäys paitsi oppilaita, koko opiskeluilmapiiriä, oppilaitosta ja yhteiskuntaa vastaan. Varmistettujen mielensäpahoittajien mukaan elokuva normalisoi orjuuden ja kaiken muun tummaihoisten kokeman kohtalon ja sen näyttäminen tekee opettajasta valkoisen ylivallan edustajan, ihmishirvön ja pahoinpitelijän. Kahta hirveämpää on, että opettaja ei edes pohjustanut asiaa varoittamalla oppilaita elokuvasta, tai järjestänyt keskustelutilaisuutta orjuuden historiasta sen pohjalle. Jos orjuuden historian opetus ei aiheena kuulu säveltämisen kurssille niin mikä sitten?

Tarinan onni on, että opettaja pakotettiin pyytämään anteeksi, sitten pyytämään anteeksi anteeksipyyntöään, sitten eroamaan tehtävästään ja lopulta hänen tulevat työmahdollisuudet ja ihmiskontaktit estettiin. Se on toki laiha lohtu sille, että lukuisat oppilaat ovat menettäneet kykynsä opiskella normaalisti, jouduttuaan tällaisen groteskin, hirveän väkivaltaisen hyökkäyksen kohdalle. Juu, kyllä te lukijat nauratte, ”isoisäni haavoittui sodassa”, ”isoäitini oli Auschwitzissa” ja muuta typeryyttä. Ei se ole MITÄÄN rasistiseksi leimatun elokuvan näkemisen rinnalla.

Olkoon tämä opiksi: sinua, rasisti, tarkkaillaan. Sinun kirjahyllysi luetteloidaan, sinun kaveripiirisi kuulustellaan, sinun elokuvamakusi syväluodataan ja sinun elämäsi viedään sinulta, kuten sinä olet vienyt kaiken jokaiselta vähemmistöön kuuluvalta ihmiseltä. Professori Scheng selvisi ihmeen kaupalla Maon kulttuurivallankumouksesta, mutta siinä missä Mao epäonnistui, nykyinen sukupolvemme onnistuu: paha saa vihdoin palkkansa.

Joku, epäilemättä täysin teoreettinen persoona, voisi kysyä miten tällä kaikella parannetaan yhteiskunnan ilmapiiriä, korjataan eriarvoisuutta, rakennetaan siltoja ja paikataan vanhoja haavoja. Onneksi tämä henkilö on täysin teoreettinen, ettei häntäkin tarvitse haukkua valkoista ylivaltaa kannattavaksi natsiksi. Teoriaa ei sen sijaan ole varma kehitys: se, mikä tapahtuu tänään Yhdysvalloissa, tapahtuu huomenna myös maamme yliopistoissa. Oli jo aikakin saada orjuudella rakennettu maamme vastuuseen teoistaan!

Julkaistu

Voiko demarihallitus torjua työmarkkinoiden rasismia?

Tänään on kirjoiteltu paljon maahanmuuttajavoittoisten työpaikkojen väärinkäytöksistä. Olen itse avustanut paria tusinaa mamua vastaavissa ongelmissa, joten asia ei ole uusi. Työministeri Tuula Haatainen otti kantaa odotetulla tavalla, vaatimalla AY-liikkeelle lisää rahaa ja valtaa. Vaan mitenkäs tehdään, kun iso osa työmarkkinoiden rakenteellisesta rasismista tulee AY-liikkeestä?

Vaikea pala Marinille

Minulla ei tietenkään ole mitään absoluuttista kokonaiskuvaa, mutta sen verran usein tutut elementit ovat toistuneet, että olen valmis seisomaan havaintojeni takana. Niiden mukaan AY-liike, erityisen vahvasti Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat ääriään myöten saturoitu rasismilla, niin rakenteellisella kuin muillakin muodoilla. Ei ole yksi tai kaksi heidän toimijaa, jotka syyttävät maahanmuuttajia suomalaisten työpaikkojen varastajina, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun palvelua kieltäydytään antamasta maahanmuuttajalle. Milloin englanninkielisessä palvelussa on taas kerran kaikki kipeänä, milloin tulkin tuominen paikalle loukkaisi yksityisyyttä, milloin vain penseästi kirjataan asia ylös ja tungetaan ö-mappiin. Kun katson tuoreita SAK:n julistuksia, havaitsen aivan liian paljon yhtäläisyyksiä, jonka pohjalta epäilen asenteen olevan AY-liikkeessä yleisempääkin. Voi kyllä, yleviä puheita ja julistuksia on, mutta pinnan alla laitos on joka nurkkaa myöten mätä.

Minulle on jäänyt se käsitys, että pääministeri Sanna Marin ei omaa niin vahvaa AY-järjestöjen kabinettitaustaa kuin keskivertodemari, saati hänen edeltäjänsä. Hänellä voi olla ihan aito halu tonkia työelämän sikailuja, kuten rakenteellista rasismia, löytyi tunkiosta sitten mitä tahansa. Kollegansa Haatainen esimerkiksi on varsin hyvin AY-kabinetit läpikäynyt perusdemari ja puolueen taustahahmoilla tämä on vieläkin vahvempaa. Rinteen valta ei sekään ole mihinkään kadonnut ja voisin nähdä kyseisen jäärän yhdistävän taas joskus kaksi rakkainta harrastustaan: AY-räyhäämisen ja naisvihan. Siitä ei hyvä seuraisi tälläkään kertaa.

Koska mieluiten oletan aina parempaa kuin huonompaa teoriaa, oletetaan siis että pääministerimme haluaa torjua tätä melkoisen häpeällistä ongelmaa maassamme. Minkälaisen vastaiskun hän saa? Vihreät todennäköisesti ovat valmiita rasismin torjuntaan vailla liiallisia ennakkoehtoja, vasemmisto todennäköisesti ei, kepusta ei osaa sanoa ja RKP:ta asia ei kiinnosta suuntaan eikä toiseen. Eduskunnan enemmistö todennäköisesti tulisi Marinin taakse tässä asiassa, mutta demarikabineteissa saatetaan puukkoja terottaa innolla. Kysymys oikeastaan on se, milloin ja miten sabotaasi alkaa. Koitetaanko Marin saada perääntymään projektista ennen sen alkamista, vai tyydytäänkö vesittämään toimenpiteet kun on päästy eteenpäin? En tiedä onko pääministerillämme taistelutahtoa vielä siinä kohtaa, mutta tietenkin toivon sitä löytyvän.

Ei bisnestä ilman pelisääntöjä

Yrittäjänä, oikeistoliberaalina ja kapitalistisikana olen aina sanonut, että markkinatalous pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa edellyttää samoja sääntöjä kaikille. Aina, kun luen vaikkapa sikailevasta siivousfirmasta, kiroan kahta lujemmin, koska tuollaiset täydelliset paskiaiset pilaavat markkinatalouden maineen. Tampereellakin toimii eräs laitos- ja hotellisiivousta tarjoavat yritys, jonka toimintaan jouduin tutustumaan viime viikkoina. Maahanmuuttajille ei tarjottu lainkaan taukoja, ei tietoa luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta, ei ylityökorvauksia, ei koulutusta työtehtävistä, mutta kylläkin suomalaistaustaisiin verrattuna tuplat kovemmat suoritusminimit. Tuollainen firma mustaa jokaisen firman maineen. En nimeä firmaa tässä tarinaan liittyvien asianomaisten pyynnöstä, sillä heidän on määrä lähteä jatkotoimiin.

En hetkeäkään usko, että SDP kokonaisuutena pystyy tai haluaa torjua työelämän rasismia, se on liian suuri osa heidän poliittista pääomaa. Toivon, että Marin sitä kuitenkin yrittää, vaikka läpi harmaan kiven. Maassamme on kuitenkin muitakin toimijoita. Voimme itse kukin vaikkapa seuraavalla hotellimatkalla vähän kysellä siivoajien oloista. Voimme pitää keskustelua yllä. Voimme vaatia parempaa. Kukaan suomalainen ei hyödy riistosta, se vain satuttaa meitä kaikkia hieman eri tavoin.

Julkaistu

Jenkkilän rasismi on seuraus, ei syy

Niin sokeaa miestä on vaikea löytää, joka ei myöntäisi Yhdysvalloissa olevan melkoinen ongelma rasismissa ja syrjinnässä. Sen sijaan sen verran sokeita löytyy vino pino, jotka näkevät poliisin harjoittaman rasismin kaiken keskiössä, syynä kaikelle pahalle. Yhdysvaltojen ymmärtämiseksi on luettava lööppiä pidemmälle.

Tuotan Youtubeen Tylsä mies -videosarjaa, jossa käsittelen joka toinen sunnuntai ajankohtaista asiaa laajemmassa kontekstissa. Viime sunnuntaina hieman pidemmän jakson aihe oli Yhdysvaltain sielunelämä. Tämä blogaus on tiivistelmä samasta aiheesta.

Rahan valtaa ei ymmärretä

Kaikki Yhdysvalloissa on kvantifioitavissa dollareilla. Suomessa sanotaan ”kel onni on, se onnen kätkeköön”, kun siellä rahalla pröystäily on kaikki kaikessa. Lainaa on pakko ottaa, sillä luottokelpoisuuden saa vain hankkimalla ison lainataakan. Luottoa annetaan, oli kelpoisuutta tai ei, velkavankeus on vakio. Turhamaisuus ja löyhät luottomarkkinat luovat ihmiskohtaloita. Raha pitää saada millä tavalla vaan, eikä rikollisuus ole lainkaan poissuljettu tapa. Tämä mielenmaisema ohjaa ihmisiä. Hyvänä puolena se toki ohjaa myös laajamittaiseen yrittämisen kulttuuriin.

Jokainen amerikkalainen tietää, että rikkaat eivät maksa veroa ja että maan isoimmat firmat tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi. Nämä firmat eivät maksa veroja, saavat hurjia tukiaisia ja työllistävät lähinnä pohjapalkalla jota on subventoitava. Kansalaiset tietävät tämän kaiken, mutta eivät toimi sitä vastaan, koska he uskovat että voivat itse olla joskus rikkaita. He eivät halua lopettaa riistoa, he haluavat tulla riistäjiksi.

Syrjintää joka suunnassa

Yhdysvallat on vapaiden mahdollisuuksien maa ja se johtaa vahvimman oikeuteen. Mustat ja valkoiset on yksi aihe, jota en lainkaan vähättele. Vaan on maassa miljoonittain nälkäköyhyydessä eläviä valkoisiakin. Joissain paikoissa mustilla on etulyöntiasema, joissain valkoisilla. Alkuperäiskansojen jälkeläiset ovat todella heikoilla monessa päin. Joissain osavaltioissa on vaikea saada leipää pöytään. Jokainen pykälä ja käytäntö on luotu etninen raja mielessä. Mustille on yhdet kriteerit, valkoisille toiset, aasialaisille kolmannet. Koko yhteiskunta perustuu siihen, että etnisyytesi määrittää pelin säännöt. Tasa-arvosta ei ole etäistä käsitystäkään. Mustien ja valkoisten pöydällä oleva skisma on vain oire siitä. Ei syy. Jos syytä ei korjata, oireet palaavat aina uudestaan.

Morgan Freeman sen sanoi, löyhä käännös: Rasismi loppuu sillä, että sinä lakkaat kutsumasta minua mustaksi ja minä lakkaan kutsumasta sinua valkoiseksi. Hän ymmärsi pelin ongelman, lokeroinnin. Ihmisiä ei nähdä ihmisinä. Kulttuurien sulatusuuni on lähinnä kokoelma kulttuurien erillisiä tallelokeroita.

Koulutuksessa voi olla ydin

Usein kuultu näkökulma on, että paljon voisi tapahtua jos Yhdysvalloissa olisi tyydyttävä perusopetus. Peruskoulut ovat siellä kroonisen alirahoitettuja, opettajat alipalkattuja, alikoulutettuja ja aliarvostettuja. Jokainen uusi sukupolvi mitä niistä kouluista valmistuu omaa edellistä huonommat mahdollisuudet tehdä maasta parempi paikka. Maailmasta ei opeteta mitään. He eivät edes tiedä, että esimerkiksi polisiiväkivalta on ollut ongelma muuallakin, ja monissa maissa asiaa on korjattu. He eivät voi ottaa mallia muualta, koska kaikki mitä he tietävät maailmalta tulee Hollywoodista tai sosiaalisesta mediasta. Heillä ei ole valmiuksia tehdä maastaan parempaa.

Yhdysvallat on kaunis maa, jokaisella osavaltiolla tarinansa ja elämyksensä kuultavaksi ja koettavaksi. Se on hieno maa vierailla, eikä mitenkään hirveä paikka asua jos tulotaso on riittävä. Mutta se on sairas maa. Sen maan sairauden perusilmentymiä ovat epätasa-arvo, rahan palvonta, kapeakatseisuus ja tiedevastaisuus. Emme puhu näistä perustason ongelmista, sillä näemme vain yhden umpirasistisen, hullun väkivaltaisen poliisin ja/tai poltetut kaupungit. Me näemme valkoisen mustaa vastaan ja päinvastoin. Teemme todella tyhmästi, jos keskitymme vain siihen.

Zoomatkaamme ulospäin. Ymmärtäkäämme ongelman lähde, jos ei muuta niin omaksi hyväksemme. Mitä enemmän ymmärrämme ongelmista maailmalla, sitä paremmin osaamme välttää niitä täällä.

Julkaistu

Näkökulma: ”Husu” Husseinin taksitarina on sivujuonne valtakamppailussa

HS-Husu-SDP
Lauri Nurmi
Lauri Nurmi

Tämä on IL:n toimittajan, Lauri Nurmen näkökulma

Väittelyssä on kyse siitä, pääseekö voitolle narratiivi hyvästä maahanmuuttajasta vai narratiivi epäluotettavasta maahanmuuttajasta. Eri väestöryhmiin liitettävät mielikuvat ovat osittain kollektiivisia, vaikka se on yksilöiden kannalta epäreilua.

Taksi Helsinki Oy on alkanut selvittää, pitääkö Husseinin kertomus rasismin kohtaamisesta taksiajossaan  paikkansa.

Lue myös: Taksifirma ei edelleenkään ole saanut selville, koska ja missä ”Husu” Husseinin väittämä rasismitapaus on käynyt Jatka lukemista ”Näkökulma: ”Husu” Husseinin taksitarina on sivujuonne valtakamppailussa”

Julkaistu

Äärimmäisyys ei katso värisävyä

USA:ssa on valtava ongelma valkoisen ylivallan ja rasismin piirissä. Presidentti Donald Trump on tottavie osa ongelmaa, eikä tästä ei ole hetken epäilystä. Pitäen tämä vakaasti muistissa, meidän on ymmärrettävä mitä on tapahtunut ja osattava soveltaa sitä myös laajemmin. Kylvämme paljon vihaa näinä päivinä ja sen mennessä äärimmäisyyksiin on aina riski äärimmäiselle väkivallalle, oli konteksti mikä vaan.

Perusajatus on ikävän yksinkertainen

Perustasolla kyse on ihmisen epätoivosta. Monien äärimmäisten väkivallantekojen takana on ihminen tilassa, jossa hän näkee ympärillään vaan äärimmäistä epätoivoa. Epätoivo tuntuu äärimmäiseltä ja erittäin akuutilta – on toimittava nyt tai on jo liian myöhäistä. Mielen täytyy toki olla pohjaltaan jo rikki hieman, jotta on alttius ylipäänsä päätyä näin vaarallisille vesille. Siitä jatkaa sitten sopiva aate, vietynä äärimmilleen. Apuna on sosiaalinen media, jonka algoritmit on opetettu tarjoamaan päivä päivältä rankempaa materiaalia. Potentiaali lähtee ihmisestä itsestään, ehkäpä ikävästä taustasta, huonosta kasvatuksesta tai yksinkertaisesti terveydentilasta. Katalyytti löytyy verkosta ja jos palaset loksahtavat kohdalleen, on lopputulos verinen.

Kuten totesin, vihaa kylvetään paljon tänä päivänä eikä sen lokerointi ole kovin hyödyllistä. On monia jotka eivät usko äärimmäisen rasismin olevan ongelma mutta kokevat äärivasemmiston uhan. Yhdelle uskonto ei voi koskaan olla pahan taustalla, toiselle vain tietty uskonto voi olla ymmärrettävä pahan lähde. En haluaisi erotella näitä. En myöskään haluaisi jättää keskustelusta pois nousevia vihan ja ääriajattelun uhkia. Ilmastopaniikki on eräs mahdollinen nouseva riski eikä asia ole jäänyt akateemikoiltakaan huomaamatta.

Ongelma on tosi – entä ratkaisu?

Ilmastonmuutos on toden totta iso uhka, kuten on ääri-islam, kuten on rasismikin. Ongelmat ovat tosia, ratkaisuissa piilee haaste. Kun lähdemme kuvailemaan ongelmaa äärimmäiseksi, kaiken muun ohittavaksi, jokaisen arjen hetken valtaavaksi ja mittaluokaltaan liian suureksi, luomme pohjaa ääriteoille. Emme todellakaan tee tarpeeksi ilmastonmuutosta vastaan, mutta omaan silti uskoa ratkaisuun, tieteeseen ja viisaampiin valintoihin. Kaikki eivät näe tätäkään asiaa niin. Kauaa ei tarvitse hakea verkkokeskusteluja löytääkseen äärimmäisiä esimerkkejä ilmastopaniikin rakentamista mielialoista. Ne ovat toki vain sanoja, vaan kun sinulla on muutamia tuhansia sanoiltaan epätoivoisia, sinulla on kourallinen joiden maailmankuva hajoaa – ja pahimmillaan yksi, joka katsoo että on hänen tehtävänsä tehdä aivan mitä tahansa ongelman korjaamiseksi. Sitten soitetaan pappia.

Epätoivolla on mahtava markkina-arvo. Paniikki ja hätä ovat todella tehokkaita tapoja kerätä itselleen ja aatteelleen nimeä ja näkyvyyttä. On aikansa paniikille ja hädälle, mutta ne ovat kuin lääkkeitä. Oikeassa kohtaa, oikealla annoksella, ne pelastavat henkiä. Yliannostus sen sijaan voi johtaa kalmistoa pahempaan kohteeseen. Kun ihminen jakaa paniikkia ja hätää, hänellä tulisi olla lääkärin osaaminen sekä vastuu ja ymmärrys siitä, että kaikki hänen potilaansa – lukijansa – eivät välttämättä käytä ainetta oikein. Usein kaadetaan vain loputtomasti sytykettä kuiville puille ja luotetaan sokeasti siihen, ettei kukaan varmastikaan käy paikalle tulitikkujen kera.

Todellinen rauhanpalkinto

Todellista Nobelin rauhanpalkintoa tässä ajassa pitäisi ehdottaa henkilölle, joka löytää ratkaisun tähän jatkuvan vihan ja paniikin megatrendiin. Tarvitsemme kipeästi vaihtoehtoa, jotain tapaa nostaa pinnalle toivoa, ratkaisuja tai edes positiivisempia näkökulmia epätoivon tilalle. Meillä ei riitä maailmassa psykiatreja hoitamaan tätä epätoivon tulvaa ja toisaalta meillä valitettavasti todellakin piisaa uhreja joita tapetaan päivittäin vihan rakentamalle alttarille. Olkoon miten ideologista höttöä tahansa, mutta ei tämä voi olla ainoa tie eteenpäin. Ei se vaan voi.

Ensiaskel voisi olla ymmärtää, että vihan eri muotoja on turha liiallisuuksiin vertailla. Jos olet huolissassi joko islamistiterrorista, rasismista tai antifasisteista, ole huolissasi myös kahdesta muusta, samoin kriteerein. Epätoivoiselle ihmiselle kaikki epätoivon ja ääriajattelun tekosyyt ovat tasa-arvoisia.

Julkaistu

Mutta kun nuo muut!

Mielestäni terve kansallismielisyys tai asiapitoinen kriittisyys vaikkapa EU:ta tai maahanmuuttopolitiikkaa mahtuvat erinomaisesti puoluekartalle. Rasismi ei mahdu. Yhtä lailla kansalaisaktivismille on tilaa vaikka se joskus arkea haittaisikin. Väkivallalle sen sijaan ei ole tilaa. Liian usein ongelmia kierretään argumentilla, joka tiivistyy sanoihin ”mutta kun nuo muutkin”.

Perusoppeja

On mielestäni osoitettu jo tähän mennessä tarpeeksi usein ja kiistatta, että poliittisen väkivallan suurin uhka tulee äärioikealta, ei puolueista vaan laitoksista kuten vastarintaliike ja odinistit. Toisaalta, on osoitettu myös merkittävää poliittisesti ja/tai etnisesti motivoitunutta väkivaltaa vaikkapa ääriuskonnoista ja äärivasemmalta. Kun kritisoit vasemmistoväkivaltaa, vastaus on ”mutta katso natseja” ja kun kritisoit natseja, vastaus on ”mutta katso vassareita”. Miten hemmetissä nämä poissulkevat toisiaan? Se, että on väkivallan ongelma numero yksi, ei tarkoita etteikö ongelmia numerolla 2-10 kannattaisi huomioida. Ei mikään yhteiskunta, yritys tai perhe toimi niin, että vain yhtä asiaa tehdään. Ei lautasella ole vain yhtä ruokalajia. Ei palkalla makseta vain yhtä asiaa. Ei poliisi suojele kansaa vain yhtä riskiä vastaan. Kokonaisuutta katsoessa on tarvetta värisokeudelle.


Rajanvetoja

Se, mitä perussuomalaiset nuoret tekivät tuoreessa somekampanjassaan, on puhdasta rasismia. Nuorisojärjestöt ovat aina tehneet irtiottoja ja totta puhuen minä nauroin parin vuoden takaiselle persunuorten tempaukselle pakkoruotsia vastaan. Olen hymyillyt myös muiden nuorisojärjestöjen kannanotoille. Pari kertaa olen myös suutahtanut. Tällä kertaa suuttumus ei riitä. Persunuoret ovat ottaneet raikkaan tuulahduksen 1930-luvun Ruotista, jossa rotuopit olivat herrasväen tiedettä. Ne olivat silloin äärimmäistä typeryyttä. Tänä päivänä ne nähdään oikeaoppisesti rikoksina ihmisyyttä vastaan. On harvoja tilanteita joissa eri heitot eivät ole vain osa poliittisten laitojen meteliä, nuoruusvuosien tunarointeja tai vihanpuuskauksia. Tämä on yksi niistä. Tätä ei voi ymmärtää tai selitellä. Persunuorten toiminta on väärin inhimillisesti ja mitä ilmeisimmin myös juridisesti.


Kaikki on tehtävä – vai onko?

Loppuun heitän ajatuksen, johon ei ole oikeaa vastausta.

  • Absoluuttista pahuutta vastaan pitää taistella kaikin keinoin, kynsin ja hampain, demokraattisesti tai muutoin, sillä fasismi ei saa koskaan enää nousta valtaan.
  • Kun lähdet taistelemaan absoluuttista pahuutta vastaan kaihtamatta keinoja, sinusta itsestä tulee se absoluuttinen paha jota vastaan taistelet.

Tämä ajatus on relevantti tässä ajassa. Historia opettaa meille molemmista esimerkeistä. On esimerkkejä joissa emme toimineet ajoissa, emmekä estäneet pahuutta kun olisimme vielä voineet. On esimerkkejä joissa lähdimme rajattomaan taistoon, luoden aiemman pahan tilalle kahta hirveämmän tilanteen. Historia ei kerro meille mikä on oikein. Voimme vain tehdä parhaamme, pitää silmät auki, eikä laittaa kaikkia munia yhteen koriin.

Monenlainen mielivalta on nousussa ja uhkaamassa meitä. Jotain on tehtävä. Minä en tiedä mitä se jotain on.