Voiko demarihallitus torjua työmarkkinoiden rasismia?

Tänään on kirjoiteltu paljon maahanmuuttajavoittoisten työpaikkojen väärinkäytöksistä. Olen itse avustanut paria tusinaa mamua vastaavissa ongelmissa, joten asia ei ole uusi. Työministeri Tuula Haatainen otti kantaa odotetulla tavalla, vaatimalla AY-liikkeelle lisää rahaa ja valtaa. Vaan mitenkäs tehdään, kun iso osa työmarkkinoiden rakenteellisesta rasismista tulee AY-liikkeestä?

Vaikea pala Marinille

Minulla ei tietenkään ole mitään absoluuttista kokonaiskuvaa, mutta sen verran usein tutut elementit ovat toistuneet, että olen valmis seisomaan havaintojeni takana. Niiden mukaan AY-liike, erityisen vahvasti Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat ääriään myöten saturoitu rasismilla, niin rakenteellisella kuin muillakin muodoilla. Ei ole yksi tai kaksi heidän toimijaa, jotka syyttävät maahanmuuttajia suomalaisten työpaikkojen varastajina, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun palvelua kieltäydytään antamasta maahanmuuttajalle. Milloin englanninkielisessä palvelussa on taas kerran kaikki kipeänä, milloin tulkin tuominen paikalle loukkaisi yksityisyyttä, milloin vain penseästi kirjataan asia ylös ja tungetaan ö-mappiin. Kun katson tuoreita SAK:n julistuksia, havaitsen aivan liian paljon yhtäläisyyksiä, jonka pohjalta epäilen asenteen olevan AY-liikkeessä yleisempääkin. Voi kyllä, yleviä puheita ja julistuksia on, mutta pinnan alla laitos on joka nurkkaa myöten mätä.

Minulle on jäänyt se käsitys, että pääministeri Sanna Marin ei omaa niin vahvaa AY-järjestöjen kabinettitaustaa kuin keskivertodemari, saati hänen edeltäjänsä. Hänellä voi olla ihan aito halu tonkia työelämän sikailuja, kuten rakenteellista rasismia, löytyi tunkiosta sitten mitä tahansa. Kollegansa Haatainen esimerkiksi on varsin hyvin AY-kabinetit läpikäynyt perusdemari ja puolueen taustahahmoilla tämä on vieläkin vahvempaa. Rinteen valta ei sekään ole mihinkään kadonnut ja voisin nähdä kyseisen jäärän yhdistävän taas joskus kaksi rakkainta harrastustaan: AY-räyhäämisen ja naisvihan. Siitä ei hyvä seuraisi tälläkään kertaa.

Koska mieluiten oletan aina parempaa kuin huonompaa teoriaa, oletetaan siis että pääministerimme haluaa torjua tätä melkoisen häpeällistä ongelmaa maassamme. Minkälaisen vastaiskun hän saa? Vihreät todennäköisesti ovat valmiita rasismin torjuntaan vailla liiallisia ennakkoehtoja, vasemmisto todennäköisesti ei, kepusta ei osaa sanoa ja RKP:ta asia ei kiinnosta suuntaan eikä toiseen. Eduskunnan enemmistö todennäköisesti tulisi Marinin taakse tässä asiassa, mutta demarikabineteissa saatetaan puukkoja terottaa innolla. Kysymys oikeastaan on se, milloin ja miten sabotaasi alkaa. Koitetaanko Marin saada perääntymään projektista ennen sen alkamista, vai tyydytäänkö vesittämään toimenpiteet kun on päästy eteenpäin? En tiedä onko pääministerillämme taistelutahtoa vielä siinä kohtaa, mutta tietenkin toivon sitä löytyvän.

Ei bisnestä ilman pelisääntöjä

Yrittäjänä, oikeistoliberaalina ja kapitalistisikana olen aina sanonut, että markkinatalous pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa edellyttää samoja sääntöjä kaikille. Aina, kun luen vaikkapa sikailevasta siivousfirmasta, kiroan kahta lujemmin, koska tuollaiset täydelliset paskiaiset pilaavat markkinatalouden maineen. Tampereellakin toimii eräs laitos- ja hotellisiivousta tarjoavat yritys, jonka toimintaan jouduin tutustumaan viime viikkoina. Maahanmuuttajille ei tarjottu lainkaan taukoja, ei tietoa luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta, ei ylityökorvauksia, ei koulutusta työtehtävistä, mutta kylläkin suomalaistaustaisiin verrattuna tuplat kovemmat suoritusminimit. Tuollainen firma mustaa jokaisen firman maineen. En nimeä firmaa tässä tarinaan liittyvien asianomaisten pyynnöstä, sillä heidän on määrä lähteä jatkotoimiin.

En hetkeäkään usko, että SDP kokonaisuutena pystyy tai haluaa torjua työelämän rasismia, se on liian suuri osa heidän poliittista pääomaa. Toivon, että Marin sitä kuitenkin yrittää, vaikka läpi harmaan kiven. Maassamme on kuitenkin muitakin toimijoita. Voimme itse kukin vaikkapa seuraavalla hotellimatkalla vähän kysellä siivoajien oloista. Voimme pitää keskustelua yllä. Voimme vaatia parempaa. Kukaan suomalainen ei hyödy riistosta, se vain satuttaa meitä kaikkia hieman eri tavoin.

Jenkkilän rasismi on seuraus, ei syy

Niin sokeaa miestä on vaikea löytää, joka ei myöntäisi Yhdysvalloissa olevan melkoinen ongelma rasismissa ja syrjinnässä. Sen sijaan sen verran sokeita löytyy vino pino, jotka näkevät poliisin harjoittaman rasismin kaiken keskiössä, syynä kaikelle pahalle. Yhdysvaltojen ymmärtämiseksi on luettava lööppiä pidemmälle.

Tuotan Youtubeen Tylsä mies -videosarjaa, jossa käsittelen joka toinen sunnuntai ajankohtaista asiaa laajemmassa kontekstissa. Viime sunnuntaina hieman pidemmän jakson aihe oli Yhdysvaltain sielunelämä. Tämä blogaus on tiivistelmä samasta aiheesta.

Rahan valtaa ei ymmärretä

Kaikki Yhdysvalloissa on kvantifioitavissa dollareilla. Suomessa sanotaan ”kel onni on, se onnen kätkeköön”, kun siellä rahalla pröystäily on kaikki kaikessa. Lainaa on pakko ottaa, sillä luottokelpoisuuden saa vain hankkimalla ison lainataakan. Luottoa annetaan, oli kelpoisuutta tai ei, velkavankeus on vakio. Turhamaisuus ja löyhät luottomarkkinat luovat ihmiskohtaloita. Raha pitää saada millä tavalla vaan, eikä rikollisuus ole lainkaan poissuljettu tapa. Tämä mielenmaisema ohjaa ihmisiä. Hyvänä puolena se toki ohjaa myös laajamittaiseen yrittämisen kulttuuriin.

Jokainen amerikkalainen tietää, että rikkaat eivät maksa veroa ja että maan isoimmat firmat tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi. Nämä firmat eivät maksa veroja, saavat hurjia tukiaisia ja työllistävät lähinnä pohjapalkalla jota on subventoitava. Kansalaiset tietävät tämän kaiken, mutta eivät toimi sitä vastaan, koska he uskovat että voivat itse olla joskus rikkaita. He eivät halua lopettaa riistoa, he haluavat tulla riistäjiksi.

Syrjintää joka suunnassa

Yhdysvallat on vapaiden mahdollisuuksien maa ja se johtaa vahvimman oikeuteen. Mustat ja valkoiset on yksi aihe, jota en lainkaan vähättele. Vaan on maassa miljoonittain nälkäköyhyydessä eläviä valkoisiakin. Joissain paikoissa mustilla on etulyöntiasema, joissain valkoisilla. Alkuperäiskansojen jälkeläiset ovat todella heikoilla monessa päin. Joissain osavaltioissa on vaikea saada leipää pöytään. Jokainen pykälä ja käytäntö on luotu etninen raja mielessä. Mustille on yhdet kriteerit, valkoisille toiset, aasialaisille kolmannet. Koko yhteiskunta perustuu siihen, että etnisyytesi määrittää pelin säännöt. Tasa-arvosta ei ole etäistä käsitystäkään. Mustien ja valkoisten pöydällä oleva skisma on vain oire siitä. Ei syy. Jos syytä ei korjata, oireet palaavat aina uudestaan.

Morgan Freeman sen sanoi, löyhä käännös: Rasismi loppuu sillä, että sinä lakkaat kutsumasta minua mustaksi ja minä lakkaan kutsumasta sinua valkoiseksi. Hän ymmärsi pelin ongelman, lokeroinnin. Ihmisiä ei nähdä ihmisinä. Kulttuurien sulatusuuni on lähinnä kokoelma kulttuurien erillisiä tallelokeroita.

Koulutuksessa voi olla ydin

Usein kuultu näkökulma on, että paljon voisi tapahtua jos Yhdysvalloissa olisi tyydyttävä perusopetus. Peruskoulut ovat siellä kroonisen alirahoitettuja, opettajat alipalkattuja, alikoulutettuja ja aliarvostettuja. Jokainen uusi sukupolvi mitä niistä kouluista valmistuu omaa edellistä huonommat mahdollisuudet tehdä maasta parempi paikka. Maailmasta ei opeteta mitään. He eivät edes tiedä, että esimerkiksi polisiiväkivalta on ollut ongelma muuallakin, ja monissa maissa asiaa on korjattu. He eivät voi ottaa mallia muualta, koska kaikki mitä he tietävät maailmalta tulee Hollywoodista tai sosiaalisesta mediasta. Heillä ei ole valmiuksia tehdä maastaan parempaa.

Yhdysvallat on kaunis maa, jokaisella osavaltiolla tarinansa ja elämyksensä kuultavaksi ja koettavaksi. Se on hieno maa vierailla, eikä mitenkään hirveä paikka asua jos tulotaso on riittävä. Mutta se on sairas maa. Sen maan sairauden perusilmentymiä ovat epätasa-arvo, rahan palvonta, kapeakatseisuus ja tiedevastaisuus. Emme puhu näistä perustason ongelmista, sillä näemme vain yhden umpirasistisen, hullun väkivaltaisen poliisin ja/tai poltetut kaupungit. Me näemme valkoisen mustaa vastaan ja päinvastoin. Teemme todella tyhmästi, jos keskitymme vain siihen.

Zoomatkaamme ulospäin. Ymmärtäkäämme ongelman lähde, jos ei muuta niin omaksi hyväksemme. Mitä enemmän ymmärrämme ongelmista maailmalla, sitä paremmin osaamme välttää niitä täällä.

Näkökulma: ”Husu” Husseinin taksitarina on sivujuonne valtakamppailussa

HS-Husu-SDP
Lauri Nurmi
Lauri Nurmi

Tämä on IL:n toimittajan, Lauri Nurmen näkökulma

Väittelyssä on kyse siitä, pääseekö voitolle narratiivi hyvästä maahanmuuttajasta vai narratiivi epäluotettavasta maahanmuuttajasta. Eri väestöryhmiin liitettävät mielikuvat ovat osittain kollektiivisia, vaikka se on yksilöiden kannalta epäreilua.

Taksi Helsinki Oy on alkanut selvittää, pitääkö Husseinin kertomus rasismin kohtaamisesta taksiajossaan  paikkansa.

Lue myös: Taksifirma ei edelleenkään ole saanut selville, koska ja missä ”Husu” Husseinin väittämä rasismitapaus on käynyt Jatka lukemista ”Näkökulma: ”Husu” Husseinin taksitarina on sivujuonne valtakamppailussa”

Äärimmäisyys ei katso värisävyä

USA:ssa on valtava ongelma valkoisen ylivallan ja rasismin piirissä. Presidentti Donald Trump on tottavie osa ongelmaa, eikä tästä ei ole hetken epäilystä. Pitäen tämä vakaasti muistissa, meidän on ymmärrettävä mitä on tapahtunut ja osattava soveltaa sitä myös laajemmin. Kylvämme paljon vihaa näinä päivinä ja sen mennessä äärimmäisyyksiin on aina riski äärimmäiselle väkivallalle, oli konteksti mikä vaan.

Perusajatus on ikävän yksinkertainen

Perustasolla kyse on ihmisen epätoivosta. Monien äärimmäisten väkivallantekojen takana on ihminen tilassa, jossa hän näkee ympärillään vaan äärimmäistä epätoivoa. Epätoivo tuntuu äärimmäiseltä ja erittäin akuutilta – on toimittava nyt tai on jo liian myöhäistä. Mielen täytyy toki olla pohjaltaan jo rikki hieman, jotta on alttius ylipäänsä päätyä näin vaarallisille vesille. Siitä jatkaa sitten sopiva aate, vietynä äärimmilleen. Apuna on sosiaalinen media, jonka algoritmit on opetettu tarjoamaan päivä päivältä rankempaa materiaalia. Potentiaali lähtee ihmisestä itsestään, ehkäpä ikävästä taustasta, huonosta kasvatuksesta tai yksinkertaisesti terveydentilasta. Katalyytti löytyy verkosta ja jos palaset loksahtavat kohdalleen, on lopputulos verinen.

Kuten totesin, vihaa kylvetään paljon tänä päivänä eikä sen lokerointi ole kovin hyödyllistä. On monia jotka eivät usko äärimmäisen rasismin olevan ongelma mutta kokevat äärivasemmiston uhan. Yhdelle uskonto ei voi koskaan olla pahan taustalla, toiselle vain tietty uskonto voi olla ymmärrettävä pahan lähde. En haluaisi erotella näitä. En myöskään haluaisi jättää keskustelusta pois nousevia vihan ja ääriajattelun uhkia. Ilmastopaniikki on eräs mahdollinen nouseva riski eikä asia ole jäänyt akateemikoiltakaan huomaamatta.

Ongelma on tosi – entä ratkaisu?

Ilmastonmuutos on toden totta iso uhka, kuten on ääri-islam, kuten on rasismikin. Ongelmat ovat tosia, ratkaisuissa piilee haaste. Kun lähdemme kuvailemaan ongelmaa äärimmäiseksi, kaiken muun ohittavaksi, jokaisen arjen hetken valtaavaksi ja mittaluokaltaan liian suureksi, luomme pohjaa ääriteoille. Emme todellakaan tee tarpeeksi ilmastonmuutosta vastaan, mutta omaan silti uskoa ratkaisuun, tieteeseen ja viisaampiin valintoihin. Kaikki eivät näe tätäkään asiaa niin. Kauaa ei tarvitse hakea verkkokeskusteluja löytääkseen äärimmäisiä esimerkkejä ilmastopaniikin rakentamista mielialoista. Ne ovat toki vain sanoja, vaan kun sinulla on muutamia tuhansia sanoiltaan epätoivoisia, sinulla on kourallinen joiden maailmankuva hajoaa – ja pahimmillaan yksi, joka katsoo että on hänen tehtävänsä tehdä aivan mitä tahansa ongelman korjaamiseksi. Sitten soitetaan pappia.

Epätoivolla on mahtava markkina-arvo. Paniikki ja hätä ovat todella tehokkaita tapoja kerätä itselleen ja aatteelleen nimeä ja näkyvyyttä. On aikansa paniikille ja hädälle, mutta ne ovat kuin lääkkeitä. Oikeassa kohtaa, oikealla annoksella, ne pelastavat henkiä. Yliannostus sen sijaan voi johtaa kalmistoa pahempaan kohteeseen. Kun ihminen jakaa paniikkia ja hätää, hänellä tulisi olla lääkärin osaaminen sekä vastuu ja ymmärrys siitä, että kaikki hänen potilaansa – lukijansa – eivät välttämättä käytä ainetta oikein. Usein kaadetaan vain loputtomasti sytykettä kuiville puille ja luotetaan sokeasti siihen, ettei kukaan varmastikaan käy paikalle tulitikkujen kera.

Todellinen rauhanpalkinto

Todellista Nobelin rauhanpalkintoa tässä ajassa pitäisi ehdottaa henkilölle, joka löytää ratkaisun tähän jatkuvan vihan ja paniikin megatrendiin. Tarvitsemme kipeästi vaihtoehtoa, jotain tapaa nostaa pinnalle toivoa, ratkaisuja tai edes positiivisempia näkökulmia epätoivon tilalle. Meillä ei riitä maailmassa psykiatreja hoitamaan tätä epätoivon tulvaa ja toisaalta meillä valitettavasti todellakin piisaa uhreja joita tapetaan päivittäin vihan rakentamalle alttarille. Olkoon miten ideologista höttöä tahansa, mutta ei tämä voi olla ainoa tie eteenpäin. Ei se vaan voi.

Ensiaskel voisi olla ymmärtää, että vihan eri muotoja on turha liiallisuuksiin vertailla. Jos olet huolissassi joko islamistiterrorista, rasismista tai antifasisteista, ole huolissasi myös kahdesta muusta, samoin kriteerein. Epätoivoiselle ihmiselle kaikki epätoivon ja ääriajattelun tekosyyt ovat tasa-arvoisia.

Mutta kun nuo muut!

Mielestäni terve kansallismielisyys tai asiapitoinen kriittisyys vaikkapa EU:ta tai maahanmuuttopolitiikkaa mahtuvat erinomaisesti puoluekartalle. Rasismi ei mahdu. Yhtä lailla kansalaisaktivismille on tilaa vaikka se joskus arkea haittaisikin. Väkivallalle sen sijaan ei ole tilaa. Liian usein ongelmia kierretään argumentilla, joka tiivistyy sanoihin ”mutta kun nuo muutkin”.

Perusoppeja

On mielestäni osoitettu jo tähän mennessä tarpeeksi usein ja kiistatta, että poliittisen väkivallan suurin uhka tulee äärioikealta, ei puolueista vaan laitoksista kuten vastarintaliike ja odinistit. Toisaalta, on osoitettu myös merkittävää poliittisesti ja/tai etnisesti motivoitunutta väkivaltaa vaikkapa ääriuskonnoista ja äärivasemmalta. Kun kritisoit vasemmistoväkivaltaa, vastaus on ”mutta katso natseja” ja kun kritisoit natseja, vastaus on ”mutta katso vassareita”. Miten hemmetissä nämä poissulkevat toisiaan? Se, että on väkivallan ongelma numero yksi, ei tarkoita etteikö ongelmia numerolla 2-10 kannattaisi huomioida. Ei mikään yhteiskunta, yritys tai perhe toimi niin, että vain yhtä asiaa tehdään. Ei lautasella ole vain yhtä ruokalajia. Ei palkalla makseta vain yhtä asiaa. Ei poliisi suojele kansaa vain yhtä riskiä vastaan. Kokonaisuutta katsoessa on tarvetta värisokeudelle.


Rajanvetoja

Se, mitä perussuomalaiset nuoret tekivät tuoreessa somekampanjassaan, on puhdasta rasismia. Nuorisojärjestöt ovat aina tehneet irtiottoja ja totta puhuen minä nauroin parin vuoden takaiselle persunuorten tempaukselle pakkoruotsia vastaan. Olen hymyillyt myös muiden nuorisojärjestöjen kannanotoille. Pari kertaa olen myös suutahtanut. Tällä kertaa suuttumus ei riitä. Persunuoret ovat ottaneet raikkaan tuulahduksen 1930-luvun Ruotista, jossa rotuopit olivat herrasväen tiedettä. Ne olivat silloin äärimmäistä typeryyttä. Tänä päivänä ne nähdään oikeaoppisesti rikoksina ihmisyyttä vastaan. On harvoja tilanteita joissa eri heitot eivät ole vain osa poliittisten laitojen meteliä, nuoruusvuosien tunarointeja tai vihanpuuskauksia. Tämä on yksi niistä. Tätä ei voi ymmärtää tai selitellä. Persunuorten toiminta on väärin inhimillisesti ja mitä ilmeisimmin myös juridisesti.


Kaikki on tehtävä – vai onko?

Loppuun heitän ajatuksen, johon ei ole oikeaa vastausta.

  • Absoluuttista pahuutta vastaan pitää taistella kaikin keinoin, kynsin ja hampain, demokraattisesti tai muutoin, sillä fasismi ei saa koskaan enää nousta valtaan.
  • Kun lähdet taistelemaan absoluuttista pahuutta vastaan kaihtamatta keinoja, sinusta itsestä tulee se absoluuttinen paha jota vastaan taistelet.

Tämä ajatus on relevantti tässä ajassa. Historia opettaa meille molemmista esimerkeistä. On esimerkkejä joissa emme toimineet ajoissa, emmekä estäneet pahuutta kun olisimme vielä voineet. On esimerkkejä joissa lähdimme rajattomaan taistoon, luoden aiemman pahan tilalle kahta hirveämmän tilanteen. Historia ei kerro meille mikä on oikein. Voimme vain tehdä parhaamme, pitää silmät auki, eikä laittaa kaikkia munia yhteen koriin.

Monenlainen mielivalta on nousussa ja uhkaamassa meitä. Jotain on tehtävä. Minä en tiedä mitä se jotain on.

Asioiden oikeilla nimillä on väliä

Kävin taannoin keskustelun jota olen käynyt tusina kertaa ennenkin. Aiheena oli rasismin määritelmä. Keskustelu ei ollut turha ja termeillä on väliä. Fiksu ihminen ymmärtää mitä tarkoitetaan vaikka termeistä onkin monta tulkintaa. Kuitenkin kovin hutiloitu termien käyttö tarjoaa polttoainetta trolleille ja muulle vihanpidolle. Entäpä kun kaikelle ei edes ole sopivaa termiä?

Tätä mieltä olen.

Olivat termit mitä vaan, totean ensin omat pelisääntöni. Pidän vääränä kaikkea ihmisten eriarvoistamista synnynnäisten tekijöiden perusteella. Tällaisiin lukeutuu synnyinmaa, ihonväri sekä seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti. Minulle ihmisten eriarvoinen kohtelu on absoluuttisen väärin, kun sitä tehdään sellaisilla kriteereillä mihin ihminen ei voi itse vaikuttaa. Et voi tuomita ihmistä siitä mitä hän on, ainoastaan siitä mitä hän tekee. Siinä on punainen lankani, joka ei ole mihinkään muuttunut elinikäni varrella.

Sitten termeihin. Rasismi on termi jolle on liian monta määritettä ja tulkintaa. Olen jopa suurten medioiden ammattitoimittajilta kuullut keskenään pahasti ristiriitaisia versioita. Se on myös termi jota väärinkäytetään noin kymmenen kertaa kymmenestä. Pätevä ehdotus on rajata rasismi etnisyyteen – vaan kun etnisyyskin on tulkinnanvaraista. Osa etnisyyden määritteistä on selkeitä, kuten jo aiemmin mainitsemani alkuperämaa, ulkonäkö ja kieli. Joskus määritelmiin lasketaan myös henkilön valinnat elämässä ja tällöin luhistuu koko termistön korttitalo. Pahemman lisähaasteen saa muistaessaan että tietyt valinnat ovat joissain maissa ja olosuhteissa vapaita, toisissa eivät – ovatko ne siis osa etnisyyttä? Mielestäni ihminen saa valita oman elämänsä aatteet, mutta niitä ei tulisi käyttää yleisenä lyömäaseena esittämään kohtuuttomia vaatimuksia muille osapuolille. Milloin aate on aate, milloin tekosyy pahantekoon ja milloin osa etnisyyttä?

Palaan hieman aiempaan muistuttaen että Suomessa uskonto on henkilölle valinta. Uskontokunta puolestaan on organisaatio ja vertaantuu yritykseen. On aivan yhtä oikein kritisoida tietyn uskonnon valintaa kun on oikein kritisoida turkiskaupassa asiointia. On aivan yhtä sallittua kritisoida uskontokuntaa kuin firmaakin sen tekemisistä. Niin kauan kun yksilöön ei käydä käsiksi henkisesti tai fyysisesti, organisaation on siedettävä rajuakin kritiikkiä. Olen ollut uskontokriitikko iät ja ajat. Vuosikymmen sitten sain lähinnä jehovantodistajilta vihapostia kun heitä moitin. Kun myöhemmin kritisoin wahabismia, en menettänyt puhevälejä muslimeihin mutta herjat ja uhkaukset tulivat tuplat vahvempina puolestaloukkaantujilta. Sori vaan, mutta uskontolaitokset eivät ansaitse suojelua. Ym. elämäni perusarvo vaatii suojelemaan ihmisten oikeutta seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiin. Kun jokin uskontokunta on sitä vastaan, en pidä kynttilääni vakan alla. Tiedostan ironian käyttäessäni Raamatun sitaattia tässä kohtaa. En pidä kirjojen polttamista hääppöisenä ratkaisuna.

Termeistä tunteisiin

Entäpä sitten syrjintä jonkin tason kattoterminä? Siltäkin termiltä on valunut voima pois. Joku päätti kehittää konseptin positiivisesta syrjinnästä joka jo sananpartena tekee tosi kipeää otsalohkossa. Syrjintä paha, paitsi kun se on hyvä, onko selvä? Jotkut pitävät syrjintänä sukupuolitettuja käytäntöjä myös silloin kun ne ovat toivottuja. Esimerkkinä tulevat Aamulehden pariinkin otteeseen esilletuomat tapaukset, joissa kaikki wc:t muutettiin sukupuolettomiksi ja tämä aiheutti paljon tarpeetonta huolta etenkin asiasta metelin nostaneille naisille. Muihin sukupuoliin itsensä lukevat sekä transihmiset tulevat paremmin huomioiduksi josta voi olla tyytyväinen, mutta toisaalta joiltain seksuaalinen itsemäärääminen ja yksityisyys vähenivät. Tokihan tähän olisi kompromissi tarjolla, mutta kompromissien elintila nykyisessä somekratiassa on kovin ahdas.

Entäpä ihmisten tunteet ja kokemukset? Totesin että uskonnot eivät ansaitse suojelua. Henkilökohtainen usko, se joka asuu sydämessä muttei kaduilla, on sen sijaan eri asia. Emme saa määrätä henkilölle mitä hänen pitää uskoa tai ei. Usko itsessään ei automaattisesti johda hyvään tai pahaan joten yleislinjausta tästä ei sovi julistaa. Haasteet yleensä alkavat kun aatteet kokoontuvat. Voin hyväksyä vaikkapa uskovaisen yhteisön mielipiteen jonka mukaan he eivät haluaisi homopareja siunattavan. Olen täysin eri mieltä, mutta en voi kokea omaavani oikeutta päättää mitä heidän päässään liikkuu. Mielestäni työnantajana haluaisin nähdä tällaiseen ryhmään kuulumisen riittävänä perusteena työnhakijan hylkäämiseen. Kyse on kuitenkin valinnasta. Henkilö valitsee tietoisesti että hän haluaa kohdella ihmisiä epäoikeudenmukaisesti synnynnäisen tekijän perusteella. Näin toimivaa henkilöä ei mielestäni voi asettaa asiakaspalvelutyöhön. Tässä on ristiriita lain osalta. Olen eri mieltä mutten tietenkään ole lain yläpuolella.

Parempi on näyttää esimerkkiä

On sanottu, että vapauden hinta on ainainen valppaus. Se melko suuri vapaus mitä Suomessa monet seksuaalivähemmistöt nyt nauttivat, on vielä verrattain nuori ja kansainvälisesti kaukana valtavirrasta. Se on vapaus jonka ylläpito ja edistäminen vaativat valppautta. Valppaus ei ole väkivaltaa tai kiihkoa, vaan tarkkasilmäisyyttä, tiedon vaalimista ja sanan säilän taidokasta käyttöä. Siten näillä sanoilla ja termeillä on väliä eikä ole yhdentekevää millä nimellä asioita kutsuu. Oikeaa sanaa ei useinkaan ole ja tulkinnanvaraisuutta piisaa. Vääriä sanoja voi kuitenkin välttää ja siten välttää tuhat kriisit, pienet ja isot, jotka voivat saada veljeksetkin tukkanuottasille vain sanavalinnan tähden.

Itse kukin voi näyttää esimerkkiä myös kohtaamalla toiset ihmisinä ja jättämällä tuomion julistuksen ensikohtaamista myöhemmäksi. Olen sanonut tyhmästi ja niin sinäkin. Olemme sotkeneet termejä, mutta mitäpä jos erimielisyytemme ovatkin vain tahroja paperilla? Mitäpä jos somekratian ulkopuolella meissä onkin enemmän ystäviä ja vähemmän vihamiehiä? Kuulkaamme siis kertomukset loppuun asti. Twitterin viestin mitta on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Voiko valkoista rotua syrjiä?

racism-against-whites

Otsikon aihe herättää keskustelua ja tunteita erityisesti Pohjois-Amerikassa.

A majority of whites say discrimination against them exists in America today, according to a poll released Tuesday from NPR, the Robert Wood Johnson Foundation and the Harvard T.H. Chan School of Public Health.

Suurin osa valkoisista sanoo, että he Amerikassa nykyään kohtaavat syrjintää, NPR:n, Robert Wood Johnsonin säätiön ja Harvardin julkaiseman tutkimuksen mukaan.

”Jos haet töitä, he näyttävät antavan mustille etuoikeuden”, sanoi 68-vuotias Tim Hershman Ohiosta, ”ja periaatteessa tiedät, että jos haluat apua hallitukselta ja jos olet valkoinen, et saa sitä. Jos olet musta, saat sen.”

Törmäsin allolevaan Youtube-videoon, joka analysoi USA:n meksikolaisten lisääntyvää aggressiota hyväntekijöitään kohtaan.
Jatka lukemista ”Voiko valkoista rotua syrjiä?”

”Ilman maahanmuuttajia bussit eivät kulkisi”

Tuo suvakkien mielihokema sai taas uutta vahvistusta. Venäläissyntyinen Simanov on palkattu Onnibussille.
Yhtiön toim.joht. oli tähdentänyt, että heidän busseissaan ei kukaan matkusta liputta – eivät edes somalit. Uskon, että Simanov pystyy toimimaan tämän ohjeen mukaisesti.

Gleb Simanov on julkaissut Facebook sivuillaan päässeensä töihin Onnibussille. Glebin päivitys keräsi puolessa tunnissa jo 500 tykkäystä, eli moni on

Lähde: Nobinalta irtisanottu bussikuski Gleb Simanov sai töitä – Nykysuomi.com

Närpiön taito ottaa vastaan ulkomaalaisia ja työllistää heidät sopii malliksi muille?

Tilanne ei Närpiössä ole syntynyt itsestään eikä sen oleteta jatkuvan ilman ponnistelua. Lähtökohtana on myönteinen vastaanotto ja tarpeen tunnustaminen sekä itselle että tulijoille.

Lähde: Pääkirjoitus: Närpiön taito ottaa vastaan ulkomaalaisia ja työllistää heidät sopii malliksi muille | Pohjalainen

Närpiön ihmettä on ihmetelty aiemminkin, mutta ei kai vielä näillä blogeilla.

Kuten uustisista ilmenee ja kuvastakin näkyy, on Närpesin tomaatinvilelijöillä ainutlaatuinen kykuy erottaa jyvät akanoista. Palkataan työteliäiksi tunnettuja kauko-aasialaisia ja balkanilaisia.

Somalit ja Lähi-idän muslimit loistavat poissaolollaan eli voidaanko jopa puhua syrjinnästä eli rasismista? Miten Närpiön malli sopii malliksi kunnille, jotka ovat joutuneet vastaanottamaan näitä muita?