Sieltä suunnasta ei koskaan mitään hyvää

Kun imperialistinen roistovaltio Venäjä miehitti Viroa puoli vuosisataa, niin kerran oli mielenkiintoinen sääennustus ”Viron Sosialistisessa Neuvostotasavallassa”:

Meteorologi kertoi, että: Idästä tulee huonoa säätä, mutta eihän sieltä ole koskaan mitään hyvää tullutkaan.

Meteorologi sanoi kylmän totuuden, mutta miehittäjän vaatimuksesta sai saman tien potkut.

——

Suomessa on nyt vähän samankaltainen tilanne. Suomeen ei ole koskaan tullut idästä mitään hyvää. Vaihteluna on nyt, että Saharasta tuli Eurooppaan kuuma ilmamassa.

Kuinka ollakaan Sahara sijaitsee Suomesta etelään. Siten myös etelästä on mahdollista tulla Suomeen huonoa säätä, eikä pelkästään idästä. Kannattaa huomata, että sieltä Saharan suunnasta on tulossa paitsi liian kuumaa säätä, niin myös neekereiden kansainvaellus. Sään torjumiseksi ei ole paljon tehtävissä, mutta sitä neekereiden kansainvaellusta Suomeen pitää mielestäni edes yrittää torjua. Siitä ei taatusti seuraa Suomelle, eikä meille suomalaisille mitään hyvää – kuten ei ryssienkään Suomeen tulosta.

Liian kuivaa

Viime kesänä oli pitkiä hellejaksoja, jolloin ei satanut vettä. Siten täälläpäin oli heikosti mustikkaa ja puolukkaa.

Nyt puolukka kukkii hyvin, mutta jos taas tulee pitkiä kuivia kausia, niin marjasato on vaarassa. Tähän mennessä on juuri ja juuri tullut tarpeeksi vettä, mutta ei ole ollut yhtään kunnollista pidempiaikaista sadetta. Pelkät kuurot eivät riitä ja niitä ei satu kaikkialle.

Keskimääräinen sää?

Minä oletan, että vuosittain sää on keskimäärin samankaltainen.

Kun Suomessa huhtikuu ainakin tuntuu olevan tavanomaista lämpimämpi ja kuivempi – niin oletukseni on, että jossakin vaiheessa sitten tulee tavanomaista kylmempi ja märempi kausi. Saapas nähdä, että missä vaiheessa.

Viime vuonna oli ainakin täällä Varkauden seudulla surkea metsämarjavuosi kuumuuden ja kuivuuden vuoksi. Viljasatokin jäi muistaakseni heikoksi.

Toivottavasti tämän vuoden syksyllä saadaan nauttia hyvästä metsämarjasadosta, eikä hyvä viljasatokaan olisi pahitteeksi.

Ei ole olemassa huonoa säätä,

mutta voi olla sopimaton varustus vallitsevaan säähän nähden.

Oli taas ihan mahtava ulkoilukeli, parikymmentä astetta pakkasta, aurinko paistoi täysillä, vähän tuultakin. Poikkeuksellisesti pistin Raybanitkin silmille kun on puhdasta valkoista lunta ja aurinkoa.