Hurrit taitavat vähitellen ruveta heräämään ”Ruususen unestaan”

Ruotsiin on rakennettu haitallista sattumavoimaa tuulivoima ihan urakalla. Samalla on laiminlyöty vanhojen, mutta toimivien ydinvoimaloiden uudistamista ja ylläpitoa – puhumattakaan, että olisi rakenettu uutta ydinvoimaa. Ydinvoimaloita on myös ajettu alas Ruotsissa.

Nyt Ekspressenissä on ylistetty ”isoveli Suomea”, jonka Olkiluoto 3 ydinvoimala valmistuu käyttöön sopivasti lieventämään sähkökriisiä Suomessa.

Parhaimmillaan Ruotsissa oli käytössä ydinvoimaa teholtaan 10 041 MW. Enää ydinvoimaa on käytössä 6885 MW. (Lähde)

Omaa typeryyttämme maksamme itsemme kipeiksi kalliista energiasta ja heikenämme kilpailukykyämme

Niin, kukaan ei ole pakottanut meitä suomalaisia olemaan typeriä – ei kukaan. Vanhan ja hyvän sanonnan mukaan: Kun on tyhmä pää, niin siitä kärsii koko ruumis. Se sanonta pitää paikkansa tässäkin yhteydessä.

Ei tarvittaisi kovinkaan korkeaa älykkyysosamäärää, eikä kummoista päättelykykyä ymmärtämään, että Suomeen on ollut aivan idioottimaista rakentaa yli 2500MW nimellisteholla haitallista sattumavoimaa tuulivoima.

Oheisesta kuvasta näkyy millaista se tuulivoiman tuotanto aikuisten oikeasti on. Kuva on syyskuulta 2021. Pitkä sarja vastaavia kuvia löytyy täältä.

Oli muutama tuulinen päivä, jolloin tuulivoima tuotti sähköä hyvällä ”hyötysuhteella” – silloin sähkön markkinahinta putosi alas, heikentäen hyvien sähkövoimaloiden kannattavuutta. Kahta puolen sitä tuotantopiikkiä näkyy vastaavasti pitkät kaudet, jolloin tuulivoimalat eivät tuottaneet sähköä juuri mainita saakka.

Kun Suomi on suhteellisen tasainen, niin meillä ei ole vesivoimaa varastoaltaineen kompensoimaan tuulivoiman suurta tuotannonvaihtelua. Vesivoimaa voitaisiin toki rakentaa lisää, mutta varsin vaatimattomasti. Suosittelen rakentamaan Vuotoksen ja Kollajan.

Mitä enemmän Suomeen rakennetaan tuulivoimaa, sitä hullummaksi tilanne menee, vaikka Fingrid joutuu tuulivoiman takia rakentamaan miljardeilla uusia sähköverkkoja.

Sähkön kulutus kasvaa melkoisen voimakkaasti – ja sähkö on välttämättömyyshyödyke, jota täytyy koko ajan tuottaa vähintään sen verran kuin sähköä  kulutetaan.

Suomeen täytyy rakentaa runsaasti lisää ydinvoimaa, ainakin: Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1. Suosittelen, että ostetaan kerralla kolme identtistä 1400MW laitosta sarjatuotantona Etelä-Koreasta. He rakentavat niitä koko ajan, joten osaaminen on kunnossa ja kokemusta tulee yhä lisää.

 

 

Valtion ”sähkölaitos”

Sähkö on välttämätön paha jokaisessa taloudessa, niin köyhässä, kuin rikkaassakin. Samoin on jokaisessa yrityksessä, oli se sitten pieni, tai suuri. Harva vielä saa tuotettua omaa sähköä, jos saa sitä tulevaisuudessakaan. Sähkö alkaa siis olla, tai on nyt jo perushyödyke ihan kakille.

Sähkön hinta, tai paremminkin sen kuljetus alkaa olla, tai on jo nyt kipurajoilla. Jotenkin se on ymmärrettävissä, koska isot yhtiöt ovat ulkomaisten sijoitusyhtiöiden omistuksessa. Ne tietysti vaativat sijoituksilleen maksimaalista tuottoa, eikä siihen vaikuta pienen kuluttajan valitukset. Suomessa Kilpailuvirasto yrittää valvoa kuluttajahintojen kehitystä, mutta ei sekään pysty niihin määrättömasti vaikuttamaan. Aina vedotaan siihen ”säävarman” verkoston rakentamiseen.

Pitäisikin olla, tai paremminkin perustaa valtion omakustanteisesti toimiva sähkön jakelusta vastaava yritys. Siinä ei olisi kovinkaan suurta riskiä, ei olisi suurten kiinteistöjen rakentamista, eikä valtavan suurta henkilöstöä. Valtio on ennenkin yrittänyt, mutta tätä ei voisi mitenkään verrata kuvaputkitehdas Valcoon, jonka tarina oli lähinnä surullinen.

Perustettavan yrityksen omistusta ei saisi päästää ulkomaille, eikä se saisi olla osakeyhtiö muutenkaan. Tietysti voisi harkita, miten sähkön kuluttajat saisivat määrätyn osuuden yrityksestä, sen äänivaltaan  ei kuitenkaan saisi päästää ketään ulkopuolista.

Tavoitteena siis pitäisi olla pelkästään mahdollisimman edullinen sähkön kuljetus, kaikkia hyöduntävälle perushyödykkeelle. Ehkä se tulisi vaikuttamaan muiden sähkön siirtoon erikoistuneiden yritysten hinnoitteluun.

Tuulen suunta muuttuu

https://yle.fi/uutiset/3-10353562

Mahtaako tuulen suunta silti olla vielä sama, kuin viime keväänä, jollain blogilla silloin tästä samasta asiasta kommentoin. Sain osakseni valehtelijan nimen ja myllyjen rakentajat olivat ”huijareita”.

Olkoon niin, tai näin, tuulen suunta on ihan oikeasti muuttumassa. Siis nyt ollaan rakentamassa niitä omakustanteisia tuulivoimaloita. Suomeksi sanottuna ne eivät rasita yhteiskunnan kukkaroa, eikä liioin veronmaksajien. Päin vastoin ne tuovat työtä ja veroeuroja jo rakennusvaiheessa ja myös jatkossa ylläpidossa, sekä sähkön myynnissä.

Tarkoitus on rakentaa useamman myllyn tuulipuistoja, joiden sähkön myynnistä tehdään pitkä 10- 25 vuoden kiinteä sopimus. Niiden tuottama sähkö on tällä hetkellä markkinoiden edullisinta, joten sitä on helppo kaupata isoille, paljon sähköä kuluttaville yrityksille.

Tässä toistuu sama kaava kuten monen muun yrityksen historiassa. Tuotantoa ja myllyjen kehitystä on rakennettu yhteiskunnan tuella. Nyt kun se alkaa olla valmista ja kannattavaa, niin voidaan siitä tuesta luopua. Niinhän se tapahtuu kaikessa muussakin uuden kehittelyssä. Muuten tuskin oltaisiin tässä tilanteessa.

Tarkemmin tuosta YLE; n linkistä

( Jos vielä olen valehtelija…ihan sama, ”pitäkää tunkkinne” )

Haiskahtaa sähköpulalta

Tänään 1.8.2018 klo 11.44 sähkön markkinahinta on 80,03 €/MWh. Normaalisti se pyörii jossakin 30 euron hujakoilla.

Tuonti on teholla 2484 MW ja ydinvoimalamme antavat teholla 2616 MW.

Kulutus on 9133 MW.

Kun lama näyttää olevan ohitse ja sähköä taas kuluu normaalisti sekä Norjan ja Ruotsin vesialtaissa on kuivuuden vuoksi vähän vettä – niin haiskahtaa siltä, että talvella meillä on huutava pula sähköstä ja sähkön hinta taivaissa.

Kiroan ydinvoiman vastustajat ja tuulivoimahörhöt alimpaan helvettiin.