Avainsana: terveydenhoito

Julkaistu

Porvarin terveydenhoito

Minulla on hyvä työterveyssopimus ja minulla on loistava sairaskuluvakuutus. En onneksi ole usein näitä tarvinnut, mutta kun tarvitsen, apu on melkoisen lähellä. Kun katson tätä mallia ja vertaan julkiseen puoleen, totean että jommallakummalla täytyy olla matematiikan täysin pielessä.

Onko hoito hyväksi?

Omassa tapauksessani, tosielämän kokemuksiin perustuen: jos tarvitsen lääkäriä, pääsen sinne yleensä noin tunnissa. Jos diagnoosi kaipaa magneettikuvausta, siihen pääsee alle tunnissa. Hyvässä lykyssä erikoislääkärin tutkimus, kuvantaminen ja diagnoosi onnistuu ennen kuin päivä on puolivälissä. Tästä tulee kuluja, mutta vakuutusyhtiön pointti on että se on ihan okei, koska mitä nopeammin henkilö on terve, sen parempi bisnekselle. Tuo on heidän toimintamallinsa ydin. Kas, jos henkilö on kipeänä pitkään, sitten heidän pitäisi maksaa päivärahakorvauksia. Työtä tekevä ihminen on se mihin pyritään.

Julkisella puolella pitää jonottaa ensin lääkärille viikkoja, sitten erikoislääkärille kuukausia, sitten magneettikuvaukseen vähintään puoli vuotta. Tässä asemassa on usein työtön. TE-toimisto kyllä muistaa käskeä hakemaan töitä vähintään viikottain. Sillä ei ole väliä että henkilö on työkyvytön, tai sillä että sairaus ehtii kroonistua tuossa ajassa ja että väliaikainen työkyvyttömyys voi muuttua pysyväksi. Julkinen talous on laskettu sen varaan että optimoidaan ja säästetään, ei hosuta.

Toinen kahdesta edellisestä on väärässä.

Säästämmekö oikeasti?

En väitä sairaanhoitopiirejä idioottien johtamiksi tai terveyskeskuksiamme surkeiksi. Siellä on hurja määrä hyviä lääkäreitä ja hoitajia, joista jälkimmäisten palkankorotuksille on korkea aika. Joku tässä loogisessa mallissa kuitenkin mättää. Kas, tiettyyn pykälään pieni odotus on loogista. Magneettikuvauslaitteiden tehokas käyttö paranee kun niitä ei käytetä viiden minuutin varoajalla, vaan päiväaikataulut voidaan suunnitella hieman ennalta. Sama koskee monia muita kohtia.

On siis järkevää, että tietyissä kohdin kiiretöntä apua tai jatkoprosessia voi lykätä päivän-kaksi, se tehostaa prosesseja hurjasti. Siitä ryhdyimme vaan jossain kohti venymään. Ensin viikko, sitten kuukausi, sitten vuosi. Sitten tuo koko teoria muuttuu hienosti öljytystä koneesta haisevaksi kasaksi ruostuneita pultteja ja muttereita. Kyse ei ole vain siitä että lääkäripula tuolla, hoitotakuu siellä, vaan puhumme laajalti kroonistuneesta ongelmasta. Koko lähtökohta on väärä.

Ajatuksen pitäisi olla se, että henkilö saa hoitoa välittömästi, mutta siitä välittömyydestä voidaan pieni määrä joustaa jos se saa koneiston käyttöasteen paremmaksi. Lähdökohdaksi tulisi välittömyys, jousto on siitä vähän eteenpäin. Nyt lähtökohta on viive, jonka jälkeen koitamme lotota kuinka pitkäksi viivettä voidaan venyttää. Tällä lähtökohdalla ei voida koskaan saavuttaa tilannetta, jossa ihmisten saaminen nopeasti takaisin terveeksi on arvokas tavoite. Mielestäni tuon pitäisi olla ykköstavoite – ei sivulause, eikä taatusti ö-mappiin heitetty ajatus.

Tai sitten julkisen nykymalli on vain parasta mitä on, ja yksityisen tapa hoitaa asioita on väärä.

P.S. Juttu on kirjoitettu alkuvuodesta, mutta jäi muiden alta julkaisematta. Totesin sen yhä riittävän ajankohtaiseksi etenkin hoitotyön kriisin myötä.

Julkaistu

Jätetään tuomitsematta

Syytetty on todettu syylliseksi henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, törkeisiin talousrikoksiin ja useiden viranomaisohjeiden laiminlyönteihin. Syytetty jätetään tuomitsematta, koska tuomarilla on käsi väsynyt ja tuomitsemisohjeet olisivat vasta kirjan seuraavalla sivulla. Tässä tiivistelmä kotimaisesta kilpailutuksesta, oli puhe sitten vanhustenhoidosta, tietojärjestelmistä tai mistä vaan.

Epäreilu kilpailu on yritysten haitta

Minua voi kaikessa rauhassa kutsua kapitalistisiaksi, sillä olen yrittäjä ja Kokoomuksen jäsen. Juuri siksi että olen yrittäjä, haluan että yritykset saavat toimia samalla viivalla. Epäreilu kilpailutus haittaa koko yrityskenttää. Minä en tee mitään kauppoja julkisen sektorin kanssa, luojan kiitos, mutta näen jatkuvasti hyvin läheltä miten sairasta se toiminta on. Kas, jos minä ryssin oikein huolella jonkun asiakkaani tietojärjestelmän ja vika osoittautuu minun firmani tekemäksi, voin olla aivan varma että uusia kauppoja ei synny. Se on pelin henki – virheistä joutuu vastaamaan. Julkisella sektorilla tämä ei toteudu ja tätä perustellaan kiireellä sekä EU-pykälillä. Edellinen on huono tekosyy ja jälkimmäinen suora valhe. Jopa meppimme ovat kritisoineet Suomen huonoa kykyä lukea EU:n kilpailutussäännöt loppuun asti. Me katsomme vain hintaa, vaikka sen pitäisi olla vain yksi tekijä, eikä suinkaan tärkein.

Tietenkin virheitä sattuu kaikille ja ensisijaisesti ne korjataan. Ei ensimmäisestä puuttuvasta i:n pisteestä nosteta haloota. Sadistisiin hoitopalveluihin erikoistunut Esperi sen sijaan ohitti ensimmäiset puolen tuhatta varoitusta parin vuoden ajan kunnes päätyi tähän tilaan. Jo puolivälissä tätä farssia olisi pitänyt firman pisteytykseen tulla miinus julkiselle sektorille. Nämä voisivat mennä esimerkiksi näin.

  1. Toistuvia pikkuvirheitä – laskunmaksu jäihin kunnes virheet on korjattu.
  2. Vähän isompi virhe – yritys saa miinuspisteitä kilpailutuksessa mutta saa osallistua kilpailutukseen kunnes virheet on korjattu.
  3. Iso virhe – yritys ei saa osallistua kilpailutukseen kunnes virheet on korjattu ja asia varmistettu kolmannen osapuolen tarkituksessa, jossa kolmannen osapuolen valitsee julkinen taho ja tarkistuksen maksaa yritys.
  4. Toistuvat isot virheet tai isot virheet jätetty korjaamatta pitkään – kuten edellinen, mutta sulkuaika kilpailutukseen jatkuu vielä kolme vuotta virheiden korjaamisen jälkeen.

Edelliset eivät tietenkään poista korvausvelvollisuutta, mutta ne tiedämme jo tehottomiksi, ja niistä on helppo livetä oikeusteitse. Sen sijaan sulkeminen pois kilpailusta on jäätävän paha riski yrityksen taloudelle. Tähän kun lisätään esim. Tanskan malliset julkiset tarkastusraportit ja pisteytykset, alkaa yrityksillä vähitellen olemaan pientä intressiäkin asioiden hoitamiselle. Todennäköisesti tarvitaan vielä lisätarkistuksia jotta yrityksen omistajat eivät vaan perusta toista yritystä kiertämään edelliselle asetettua kieltoa.

Vain yksi intressi

Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen, ei enempää eikä vähempää. Kautta historian yritykset ovat tehneet paljon hyvää, löytäneet uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin, uusia toimintatapoja ja lisääntynyttä tehokkuutta. Yrittäminen ei ole ongelma, mutta ostajan pitää muistaa yrityksen tarkoitus. Niin kauan kun voiton tuottaminen ei häiriinny sopimuksen laiminlyönnistä lainkaan, ei yrityksellä ole mitään syytä noudattaa sopimusta. Kun taas voitot ovat uhattuna huonosta asianhoidosta, on yrityksellä kaikki intressi hoitaa sovitut tehtävät.

Niin simppeliä tämä kaikki on: yritys pyrkii löytämään parhaan tavan voiton tuottamiseen. Ei parasta tapaa vanhusten hoitoon, ei parasta tapaa IT-järjestelmän toteutukseen tai Kela-taksikyytien ajoon, vaan ainoastaan paras tapa voiton tuottamiseen. Ei tuo ole moraalitonta tai liioittelua. Se on yritystoiminnan kulmakivi. Jos julkishallinto ei edes sitä tajua, olen hieman huolissani.

Julkaistu

Tarinoita tiedon ääreltä

Julkisen sektorin tietohallinto on surullinen kirja josta löytyy kertomuksia jaettavaksi. Sain tänään kuulla lisää eräästä alkuvuoden isosta farssista ja katsoin hyödylliseksi jakaa tarinan tragediaa. Vastuuton tietotekniikan hoito ei ole vain nörttien kiikarissa vaan se on veronmaksajille pitkä penni maksettavaksi sekä sairaalle ihmiselle pahimmillaan elämän ja kuoleman kysymys.

Vuosi myöhässä

Kun käyttöjärjestelmään tai kriittiseen sovellukseen tulee turvapäivitys, on kiire. Fiksuinta on asentaa päivitys alle vuorokaudessa, mutta yritysmaailmssa voi mennä viikon päivät jos testailua tekee. Vaan entäpä kun eräässä kaupungissa ei asiaa saatu vuodessa tehtyä? Entäpä jos työasemilla ei ole minkään asteen tietoturvajärjestelmiä? Entäpä jos järjestelmissä ei ole edes perustason turva-asetuksia tehty? Entäpä jos verkkoliikennettä ei ole suojattu palomuureilla? Entäpä jos ovat nämä kaikki yhdessä? Näin juuri tapahtui alkuvuodesta Päijät-Hämeessä.

Kyse ei ollut huippurikollisten täsmäiskusta tai moderneimmasta haittaohjelmasta vaan sellaisesta jonka hyökkäysmenetelmät oli paikattu yli vuosi sitten. Mikä tahansa kymmenestä eri suojautumismenetelmistä olisi estänyt tämän. Keskiverto keskisuuri yritys käyttää näistä keinoista ainakin puolta rinnakkain. Suuri yritys käyttää niistä vielä useampia. Arkaluonteista tietoa käsittelevä yritys lisäksi auditoi järjestelmiä aktiivisesti. Kuitenkin terveydenhuoltoa käsittelevissä, ehkä kaikkein arkaluonteisinta materiaalia käsittelevissä järjestelmissä ei oltu suojausta hoidettu edes pienyrityksen tasolle.

Onhan meillä näitä tapauksia – peruuntuneita lääkäriaikoja kun ei järjestelmä toimi, vääriä lääkkeitä, väärille henkilöille lähetettyjä sairaskertomuksia ja vaikka mitä. Pelkästään tämän vuoden lista julkisen terveydenhoitoalan tietoteknisiä töppäyksiä on pitkä kuin nälkävuosi. On törkeä perustuslain rikkomus kun arkaluonteiset yksityiset tiedot vuotavat törkeän huolimattomuuden vuoksi. On kuitenkin myös nähtävä eurot. Meneekö kunkin ongelman kanssa satoja vai tuhansia työtunteja hukkaan? Moniko sairaus jää havaitsematta tai hoitamatta? Moniko lääkärillä hoidettava asia päätyy ensiapuun?

Vastuu kansanterveydestä, vastuu kansantaloudesta

Tietotekniikka on työkalu, kuin vasara. Tarvitaan sekä hyvä työkalu että hyvät taidot sitä käyttämään. Huonoissa käsissä hyväkään työkalu ei paljoa auta ja huono työkalu myös pilaa työn sujumisen tehokkaasti. Emme saa antautua ajatukselle siitä että huonoon pitää tyytyä tai että tietohallinnosta voi tinkiä. Se tonni mikä alkupäässä säästetään maksetaan miljoonana takaisin, vieläpä moneen kertaan. Yksi asia on jos ei kokoushuoneen tilavaraus pelaa, mutta kun pelissä on ihmisten terveys – jopa henki. Emme saa tyytyä nykyiseen asianlaitaan, emme toisistamme välittävinä ihmisinä emmekä veronmaksajina.

Monimutkainen tietojärjestelmä on aina kompromissi eikä sataprosenttista turvaa olekaan. Nollaa prosenttia parempaan pitäisi kuitenkin päästä. Jo varsin kohtuullisella suunnittelulla ja järjellisillä investoinneilla eliminoidaan uhista pahimmat. Näin säästetään sekä lääkärin että potilaan aikaa ja veronmaksajien kukkaroa. Minun on vaikea ymmärtää miten vaikeaa tämä voi olla.