Saksa, Unkari ja Georgia ovat tällä hetkellä ongelmallisia ja/tai kummallisia valtioita tällä hetkellä

Niin, niin, tiedän varsin hyvin, että imperialistinen roistovaltio Venäjä on varsinainen syyllinen ongelmiin.

Kuitenkin se on lähestulkoon kaikkien tiedossa, joten ei Venäjästä juuri nyt kannata kirjoittaa. Katsotaanpa näitä muita pikkuisen:

Saksa

Saksa on jostakin käsittämättömästä syystä kaveerannut imperialistisen roistovaltion Venäjän kanssa käytännöllisesti katsoen mm. Toisesta Maailmansodasta lähtien ja varsinkin neukkulan kemahdettua.

Saksa on ihan itse hirttänyt itsensä Venäjän kaasutoimituksiin rakentamalla haitallisia sattumavoimia tuulivoima ja aurinkovoima, sekä ajamalla alas hyödyllistä ydinvoimaa.

Nyt sitten tämän käynnissä olevan Venäjän suurhyökkäyksen aikana (alkaen 24.2.2022) Saksa on toimittanut vain vähän apua hyökkäyksen uhrille Ukrainalle, eikä ole suostunut katkaisemaan valtavia maakaasun ostoja Venäjältä, eikä edes raakaöljyn ostoja. Siten Saksa toimii suoraan Venäjän hyväksi ja Ukrainaa vastaan.

Unkari

Unkarin pääministeri Orban on kaveerannut Putinin kanssa sitaateissa kaiken aikaa – en tiedä miksi.

Tämän Venäjän brutaalin suurhyökkäyksen aikana, jota on kestänyt tätä kirjoitettaessa jo 52 päivää, Unkari ei ole luvannut edes kuljettaa alueensa kautta aseita Ukrainalle, puhumattakaan siitä, että olisi auttanut Ukrainaa puolustautumaan.

Grrr…

Georgia

Georgian varhaishistoria on aivan upea, siitä voi lukea täältä. Se oli varsinainen loistava menestystarina, kunnes Georgia erehtyi luottamaan Venäjään, sen voi sitten helposti arvata kuinka siinä kävi.

Niin, Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja valloitti Georgian orjuuteensa.

Tietysti Georgiakin palautti itsenäisyytensä voimaan kun Venäjä hävisi Ensimmäisen Maailmansodan. Suomi voitti Vapaussodan Venäjää vastaan, mutta Georgia valitettavasti hävisi sen, joutuen uudelleen Venäjän orjaksi.

Kun neukkula kemahti, niin mm. Viro ja Georgia käyttivät tilaisuutta hyväkseen palauttaen itsenäisyytensä voimaan. Viro onnistui ”Laulavassa vallankumouksessa”, mutta Georgialle kävi taas kalpaten varsin pian. Georgia sattuu olemaan strategisesti erittäin tärkeällä alueella.

Uusi menestystarina alkoi kun Mihail Saakashvili valittiin vapailla vaaleilla Georgian presidentiksi. Saakashvili oli/on länsimielinen ja rupesi rakentamaan Georgiasta demokraattista, korruptoitumatonta länsimaata.

Se ei tietenkään sopinut imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle, joka hyökkäsi Georgian kimppuun elokuussa 2008 yrittäen valloittaa koko Georgian. Onneksi Venäjä kuitenkin ryssi Georgian sodan ihan perusteellisesti. Siten Venäjä ei onnistunut hirttämään Georgian laillista presidentti Saakashviliä munistaan, kuten oli julkisesti uhannut.

No, kun Venäjä ei voittanut Georgian sotaa, niin se panosti taas kieroiluun, joten lopuksi Georgiassa pääsi valtaan venäjämielinen Ivanishvili, jonka porukka on edelleen vallassa Georgiassa.

Georgian kansa haluaisi auttaa Ukrainaa sen puolustussodassa Venäjää vastaan, mutta Georgian venäjämielinen hallinto toimii Ukrainaa vastaan ja Venäjän puolesta. Georgian hallinto pitää Georgian entistä presidentti Saakashvilia vankinaan, jopa kiduttaen häntä. Se kaikki on ihan päin /Cettä. Lännen pitäisi painostaa Georgian hallintoa vähintäänkin vapauttamaan Saakashvili.

Georgialla olisi nyt historiallinen mahdollisuus valloittaa Venäjältä takaisin Venäjän miehittämänä olevat lailliset alueensa: Abhasia, ns. E-Ossetia ja Akhalgori.

Visegrád-ryhmän maat turvaavat yhdessä Unkarin etelärajat mahantunkeutujilta

Viktor Orbán: Visegrád-ryhmän liittolaiset ovat valmiita auttamaan Unkaria rajavalvonnassa, jos Turkki päästää siirtolaisvirran Eurooppaan.

Migrants_in_Hungary_2015_Aug_009-900x556

Kuva: Wikipedia

Bertalan Havasi, Unkarin pääministeri Viktor Orbánin lehdistöpäällikkö kertoi torstaina Visegrád-maiden (V4) kokouksesta ennen EU-huippukokousta torstaina Brysselissä.

Visegrád-ryhmään kuuluvat Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari olivat yhtä mieltä siitä, että Eurooppaa uhkaa todellinen siirtolaisvyöryn vaara, jos Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan epäonnistuu yrityksissään muodostaa turva-alue Syyriaan palautettaville siirtolaisille Syyrian ja Turkin rajalle.

Asiasta kertoi Hír TV

Polttakaa sillat, media tarjoaa bensat

Aamulehti, Helsingin Sanomat, Yle – kaikki ovat kilpaa viimeisen viikon haukkuneet EPP-puolueen yhteistyötä Unkarin Viktor Orbanin kanssa. Kieltämättä Orban ansaitsee kritiikkinsä ja osa hänen toiminnastaan on ollut yhteisten pelisääntöjen vastaista. En kuitenkaan muista turhan montaa hyvää tarinaa historiasta, lähempää tai kauempaa, jossa täydellinen siltojen polttaminen ja herjauskampanja olisi johtanut asioiden paranemiseen.

Hyvä valhe, parempi mieli

Jos nyt ihan suoraan sanon niin tällaiset yltiöpopulistiset henkilökohtaisen moraalin nostatuspuheet ovat säälittäviä. Tekstin tarkoitus on lähinnä korostaa omaa moraalista ylemmyyttä. Niillä osoitetaan miten ollaan nyky-yhteiskunnan mittapuulla valmiita toimimaan hirveitä vääryyksiä vastaan tekemällä suurin mahdollinen teko, eli muutaman lauseen kirjoittaminen artikkeliin tai blogiin. Mitä rankemmilla termeillä haukut vihollisia, mitä enemmän natsikortteja pelaat ja mitä rankempia toimia vaadit heidän eristämiseksi universumista, sen parempi olo kirjoittajalle tulee. Mitäänhän ei tietenkään tapahdu, yksinvaltainen paskiainen pysyy yhä vallassa, mutta ei tuloksilla ole väliä. Tärkeintä on olla itse oikeassa.

Eikö tätä ole kokeiltu jo? Naapurimaassamme ruotsidemokraatteja haukuttiin vuosikausia ja kannatus vain nousi. Unkarin tunari Orban osoittaa samaa. Italiassa, Saksassa, Tanskassa ja monessa muussa Euroopan maassa on sama juttu. Media ja sen lellikit ovat niin ehdottoman oikeassa. Me olemme hyviksiä ja nuo pahiksia. Musta ja valkoinen, oikeus ja kohtuus. Tämän mallin ongelma vaan on siinä, että ihan oikeat EU-kansalaiset äänestävät näitä vääriä tahoja. Voimme kritisoida ääänestyspäätöstä, voimme haukkua äänestäjiä tyhmiksi, mutta emme muuttaa äänestystulosta. Ensi keväänä jälleen EU:n kabinetteihin äänestetään tällaisia tahoja – niitä, joilla ei monen vastuullisen median päätoimittajan mukaan pitäisi olla oikeutta edes olemassaoloon, saati puhumiseen julkisuudessa.

Olen monelta osin samaa mieltä kritiikistä Unkarin ja etenkin Puolan johtoa kohtaan. Heidän toiminta on monelta osin räikeästi yhteisten sääntöjen vastaista. Sen sijaan että hiljennämme heidät kuoliaaksi, meidän pitäisi puristaa heistä ulos viimeinenkin sana. Heidät pitäisi laittaa avoimeen debattiin. Heidät pitäisi ottaa mukaan joka viimeiseenkin kabinettiin jossa he joutuvat ottamaan vastuun valinnoistaan. Heidän haastattelunsa pitäisi olla TV-kanavien himoitsema prime time -ohjelma. Meidän pitäisi näyttää mitä ne länsimaiset arvot ovat ja ottaa heidät täysin tasavertaisina vastaan, päinvastoin kuin he tekevät. Meidän ei pidä alentua diskriminoinnin ja herjojen tielle, vaan näyttää jokaisessa teossa paitsi parempi kyky noudattaa sääntöjä, myös paremmat käytöstavat.

Elitismillä mennään metsään

Sinänsä oli medialta hyvä idea pitää silmällä EPP-kokousta. Etenkin Stubbin saaman katastrofaalisen murskatappion pitäisi toimia muistutuksena siitä, että elitismi ja ylhäältä päin julistaminen eivät uppoa sen paremmin päättäjiin kuin kansaankaan. On monia toimivia keinoja toimia pölhöpopulismia vastaan, mutta itserakas elitismi ei ole yksi niistä. Itse asiassa elitistinen lähestyminen toimii yleensä tasan päinvastoin. Toimittajan, poliitikon tai someaktiivin olo kyllä paranee ja sometykkäyksiä kertyy, mutta pölhöpopulistien monien uhrien asema vain heikkenee heikkenemistään.

Selvähän se on, että Oy Kustannusyhtiö Ab:n tulos on se millä on väliä ja sanaakaan ei mediatalo julkaise muulla motiivilla. Yrityksen tehtävä on tehdä voittoa. Sanokaamme kuitenkin sen tuloksen hinta selvään ääneen. Hyvin myyvät lööpit maksetaan EU:n heikon poliittisen tilanteen ihmisuhreina. Tällaiset pääkirjoitukset kirjoitetaan verellä. Mielestäni se on liian kova hinta painomusteelle.

Unkarin hallitus tekee hyvää työtä

No, ei tietenkään aina ja joka asiassa, mutta kansan enemmistö kannattaa hallituksen politiikkaa.

EU, Suomen hallitus, ja moni muu kritisoi Unkarin hallituksen tekemisiä – haluaisivat asettaa Unkarille sanktioita.

Jännä juttu – Unkarin kansa on vapailla vaaleilla valinnut johtajansa ja on heihin enimmäkseen tyytyväinen. Ulkopuoliset haluaisivat asettaa Unkarille sanktioita siksi, että Unkarin hallitus tekee sitä mitä on luvannut ja jolla on kansan kannatus.

Unkarin hallituksen pakolaispolitiikka on pysäyttänyt kansainvaelluksen Unkariin ja Unkarin kautta edelleen muihin EU-maihin. Unkarin kansa on tyytyväinen, mutta EU uhkaa sanktioilla.

Unkarin hallituksen talouspolitiikka on tuonut Unkariin suuren määrän ulkomaisia investointeja – työtä unkarilaisille, tietysti kansa on tyytyväinen.

Verotus on kohtuullista, tietysti kansa on tyytyväinen.

Toki on korruptiota ja muitakin ongelmia, mutta unkarilaisten mielestä hyvät teot voittavat ne ongelmat.

Vironkielentaitoiset voivat lukea tästä hyvän artikkelin Brysselissä olevan unkarilaisen hallituksen vastustajan kannoista.

Minun mielestäni ulkopuolisten ei pitäisi sekaantua Unkarin politiikkaan kun kerran unkarilaisten enemmistö kannattaa sitä.

Toki itse näen ongelmana, että Unkarin johto kaveeraa imperialistisen roistovaltion Venäjän kanssa. Venäjä pyrkii hajottamaan EUta ja NATOa.