Poliittinen muumio horisee

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708302200359940_pi.shtml

”Kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kirjoitti Facebookissa häpeävänsä suomalaistoimittajan kysymystä Suomen ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamisessa.

Tuomioja viittasi kirjoituksellaan STT:n toimittajan kysymykseen, jossa toimittaja tiedusteli miten Yhdysvallat voisi auttaa Suomea mikäli välit Venäjään heikkenisivät.”

Mitähän hävettävää tuossa kysymyksessä muka oli?

Parta-Erkki.joka ei itse ole käytöstapoja oppinut, ”häpeää ”…

Olisi jo aika siirtää Parta-Erkki, Mooses Lipponen ja Matti Vanhanen ukkokotiin hoidettavaksi.

Leninin Venäjän kommunistit murhasivat upseereitaan

Venäjän miehitysjoukot Suomessa murhasivat upseereitaan maaliskuussa 1917.

”Lopullisesti kuri romahti laivastossa maaliskuun 16. päivän iltana. Vallankumousta juhlivat matruusit nostivat omavaltaisesti punaiset lyhdyt laivojen mastoihin, huusivat uraata ja ampuivat ilmaan yhteislaukauksia. Yrittäessään palauttaa järjestystä päällystö joutui miesten raivon kohteeksi. Upseerinmurhat alkoivat leviten kulovalkean tavoin laivasta toiseen ja jatkuen myös maissa koko yön ja seuraavan aamupäivän. Ruumiit heitettiin jäälle, työnnettiin avantoihin tai jätettiin yksinkertaisesti kadulle. Kaikkiaan Helsingissä surmattiin 38 laivaston upseeria. Lisäksi joitakin yksityisiä maavoimien upseereita ammuttiin kaupungilla.”[i]

”Lähtiessään miehistön pakottamana 17. 3. Rautatientorilla pidettyyn Skobelevin tervetuliaisjuhlaan amiraali Nepenin joutui jakamaan monen alaisensa kohtalon saadessaan Katajanokan upseerikerhon luona takaapäin ammutun kiväärinluodin niskaansa.”[ii]

Ja syyskuussa.

”Viipurissa heitettiin 12. 9. 1917 Turun sillalta veteen ja ammuttiin sinne yksitoista kenraalia ja esiupseeria – näiden joukossa 42. AK:n komentaja, kenraali Oranovski. Viipurin varuskunnan keskuudessa tapahtuma kantoi nimeä »Upseerien uimakoulu». Yksityisiä upseerinmurhia tapahtui lisäksi mm. Helsingissä. Heikko hallitus ei rohjennut ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin syyllisten rankaisemiseksi.”[iii]

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Murhanhimoiset_venalaiset.htm

Jospa minäkin maahanmuutosta.

http://robertbrantberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201601-hapean

Yllä linkki Robert Brantbergin kirjoitukseen (US). Ko tietokirjalijan nimihän liitetään tähän avaukseen Mannerheim 150v.

Kuitenkin linkkini koskee saman kirjailijan maahanmuuttokäsityksiä.

Moni kokee nykyisen tilanteen ainutlaatuisena suomen maahanmuuttajahistoriassa, vaan eipä ole.

1920 Suomeen pakeni Venäjän vallankumousta n 30 000 Venäjän kansalaista ja asettui tuonne Tornion seudulle. Siis aikamoinen määrä silloin kun Suomen väkiluku oli n 3,3 milj asukasta.

He olivat V

ienan karjalaisia, venäläisiä pakolaisia ties mistäpäin Venäjää, osa Inkerinmaalta, Laatokan Karjalasta, …jne. Siis varsin kirjavaa väestöä syntyperältään. Kaikki köyhähkö Suomi asutti eri puolille maata, suurimman osan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun metsätyömaille. Iso osa jäi kuitenkin Kemin seudulle. Tosin varakkaammat venäläiset jatkoivat matkaansa eteenpäin aina Pohjois-Amerikkaan asti.

Näyttää tuo historia toistavan itse itseään.

Mannerheim – Suomen Sotilaan käsitys Marskista

Suomen Sotilas (Kustannus Oy Suomen Mies) julkaisi Marskista lehden ulkoasussa tavallaan kirjasen – kun Marskin syntymästä on 150 vuotta. Kirjoittaja on lähes kokonaan Robert Brantberg.

Kyseessä on katsaus Mannerheimin elämään syntymästä kuolemaan. Tietystikään 150 sivuun ei mahdu mistään erillisestä kaudesta kuin sirpaleita. Valtaosa ”lehdestä” käsittelee aikaa ennen Vapaussotaa, noin 10% Jatkosodan jälkeistä aikaa ja varsin vähän Vapaussotaa, Talvisotaa ja Jatkosotaa. Kun kuvia on varsin runsaasti, niin nykyajan ”kiireisetkin” ennättänevät lukea tekstin. Oletan kaikille olevan ”lehdessä” jotakin uutta ja kiinnostavaa tietoa Marskista. Kyseessä on tietysti enemmän mielipidekirjoitus kuin tutkimus.

Valitettavaa on, että pitkä ja syvä suomettuminen näkyy selvästi tässäkin teoksessa:

  1. Brantberg toki sanoo Vapaussotaa Vapaussodaksi, mutta toimittaja Puuperän mielestä pitäisi lopettaa sota sen sodan nimestä. Kumpikaan ei ”muistanut” että Vapaussota oli sota Suomen ja Venäjän välillä sekä päättyi Vapaussodan rauhansopimukseen Suomen ja Venäjän välillä.
  2. Talvisodan alusta kerrotaan vanha suomettunut loru, kuinka Venäjä ”irtisanoi” Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleen hyökkäämättömyyssopimuksen – vaan ”unohdetaan” mainita ettei sopimusta voinut noin vain irtisanoa ja hyökätä – siten Venäjä rikkoi törkeästi kyseistä sopimusta hyökätessään Suomen kimppuun 30.11.1939.
  3. Jatkosodan alku menee samaan suomettuneeseen tyyliin, ei mainita faktaa että Venäjä hyökkäsi ENSIN Suomen kimppuun aloittaen Jatkosodan.
  4. ”Unohdetaan” kertoa että Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot säästyen siten Venäjän miehitykseltä. Sen sijaan tuodaan esiin väite että Stalinilla oli kiire Berliiniin, joten hän veti Suomen rintamalta sen vuoksi joukkonsa.

Joka tapauksessa tämäkin kirjoitus Marskista kannattaa lukea, kyllä siinä oli minullekin jotakin uutta.

US, eilen.

Outo Venäjä-episodi Ahvenanmaalla: ”Suomea olisi osoitettu sormella maailmalla” (lainaus US)

Mielenkiintoinen ja tiivis artikkeli Charley Salonius-Pasternakilta tästä venäläisten yrityksestä vierailla Ahvenanmaalla koululaivallaan ja juuri ajoittuen Venäjän ja Valkovenäjän yhteiseen sotaharjoitukseen mm Kaliningradin alueella.

Olisi todellakin ollut Suomelta melkoinen kömmähdys suostua ehdotukseen. Ahvenanmaahan on mielestäni edelleenkin demilitarisoitua aluetta. Tosin melko kallis alue suomalaiselle veronmaksajalle.

 

Miksi Trump kutsui Niinistön Valkoiseen taloon juuri nyt?

Otsikkokysymystä pohditaan ankarasti maailmalla. USA:n presidentillä on kädet täynnä tehtävää omassa maassaankin ja myös maailmalla, miksi pieni Suomi sain pätkän hänen kalliista ajastaan?

Suomen satavuotinen itsenäisyys tuskin oli se syy. Suomen venäjäosaaminen on tunnustettua, mutta ei sekään voi olla syynä kutsuun Valkoiseen taloon. Liekö sekään se syy, että Trump sanoi rakastavansa suomalaisia.

On yksi syy, joka voisi saada maailman ”ykkösmyyntitykin” asialle ja se on uuden hävittälaivueen myyminen Suomelle, joka parhaillaan etsii korvaavaa kalustoa ikälopuille Horneteille.

Se kauppa on iso kauppa amerikkalaisillekin. Sen puolesta kannattaa käyttää jopa maailman mahtavinta presidenttiä myyntitykkinä. Varsinkin, kun Trumpin maine kauppamiehenä on tunnettu ja tunnustettu.

Trump ilmoitti Niinistön vierailulla, että Suomi ostaa Hornetit korvaavan kaluston USA:sta. Niinistö torjui heti tuoreeltaan asian, sillä mitään ei tiettävästi ole vieä päätetty, vain onko? Trump oli ovela, sillä ilmoituksella hän tavallaan sitoi Niinistön vierailun havittäjäkauppaan.

Niin tai näin. Niistön vierailu oli menestys ja sai maailman median huomion osakseen. Valkoiseen taloon ei helpolla pääse, mutta isot kaupat kiinnostavat aina myös jenkkejä.

Jos Niinistön ilmoitus siitä, että mitään ei vielä ole sovittu pitää paikkansa, niin nyt tämän vierailun jälkeen on Suomen lähes mahdotonta hylätä jenkkien tarjousta uudesta lentolaivueesta. Suomi siis maksoin Niinistön vierailun Valkoiseen taloon ostamalla nipun kalliita ja tehokkaita sotalentokoneita USA:sta. Kauppahinta tullenee olemaan miljardeja.

Jos Suomi ostaa uuden lentolaivueen, kuten Hornetitkin USA:sta, niin ruotsalaiset jäävät nuolemaan näppejään. Ruotsi on ollut silminähden kiinnostunut sotilaallisesta yhteistyöstä Suomen kanssa. Yhteistyö on keskittynyt paljolti kalustohankintoihin. Ruotsalaiset ovat halukkaita myymään Suomelle uuden lentolaivueen, onhan heillä Jaas-Gripen hävittäjä. Mutta onko se yhtä hyvä, kuin amerikkalaisten vastaava konetyyppi? Yhtä hyviä myytitykkejä ei ruotsalaisilla ole heittää tuleen, kuin amerikkalaisilla, joilla on Trump.

Facebook on saatana? Viides ja viimeinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen esitellyt havaintoja, johtopäätöksiä ja pohdiskelua ihmiskunnan tilasta. Tokihan tarinalle on saatava iloinen loppu, joten päätän blogisarjani erilaisiin ratkaisuehdotuksiin.

Ratkaisuehdotuksia

Hypoteettisesti; jos YK määräisi yksimielisesti Facebookin tuhottavaksi tänään, uusi nousisi huomenna emmekä oppisi tapahtuneesta mitään. Perään tulisi jatkuva taistelu muuntohuumeita vastaan, jonka tiedämme jo ennalta tuhoa kylväväksi, hävityksi sodaksi. Hieman kärjistäen voisi sanoa että on alkanut ihmiskunnan ensimmäinen sota tietokoneälyä vastaan. Somen algoritmi ei ”tee väärin” vaan ”tekee tehokkaasti”. Numerot sen vahvistavat: merkittävä osuus meistä ei ole tarpeeksi henkisesti kypsiä käsittelemään tehokasta syöttöä. Saamme niin sanotusti aatehuumeen yliannostuksen. Toki ilmiöstä on historiallisia merkkejä pitkältä ajalta, mutta koskaan ennen ilmiö ei ole ollut kansainvälinen tai näin suuri. Lisäksi tällä kertaa kasvun rajoista ei ole merkkiäkään.

Paljon voidaan tietenkin tehdä algoritmia kehittämällä. Tavallaan nykytila ei ole kovin viisas tai ihmistä hyvin tunteva algoritmi, kun se syöttää meille vain sitä mitä haluamme. Se on sama jos ruokailu olisi pelkkää jälkiruokaa, sangen hyvää alkuun mutta kovin epäterveellistä. On aivan mahdollista että sama tietokonetekniikka joka tähän suohon meidät vie myös nostaa meidät sieltä. Tietokone on juuri niin hyvä tai paha kun miksi sen opetamme. Suurin haaste voi olla että tämä vie huumeen tehosta kärjen ja siten on huonoksi liiketoiminnalle. Raha voi olla tietokoneälyä paljon pahempi ongelma ja sekös vasta inhimillistä onkin. Unohdetaanpa siis mielikuvat Terminator-elokuvista, vaikka monenlaisia mielipiteitä piisaakin.

Yksinkertainen on kaunista

Lopulta yksinkertaisin ja tutuin vastaus lienee paras: katse peiliin. Ihminen on kautta historian kohdannut käännekohtia, jossa viisas yhteisö on ymmärtänyt tarpeen oppia tapahtuneesta ja viisastua edelleen. Tämä on yksi niistä tilanteista ja tällä kertaa meidän on opittava paljon, paljon lisää objektiivisuudesta, tietokonealgoritmeista, terveestä kriittisyydestä ja medialukutaidosta. Lyhyesti sanoen, meidän on opittava lisää siitä maailmasta jossa tänä päivänä elämme. Kaipaamme 2000-luvun reformaation, tiedon vallankumouksen tai kutsu nyt sitä miksi vaan kunhan puhe on uuden sivistysaatteen noususta.

Tarjoan melko tuoretta referenssiä avuksi. Olemme vuosikymmenten varrella oppineet että eri ihonväri ei tee ihmisestä eriarvoista. Osa meistä on myös oppinut, että eri uskonto ei myöskään ole ongelma. Nyt pitäisi oppia, että erilainen someyhteisö ei tee toisesta ihmisestä sen pahempaa. Ihanan vaikeaa ja helppoa, mutta ehdottoman mahdollista.

P.S. Johtuen tuoreista verkkovihan havainnostani, liitän mukaan vielä yhden kertomuksen. Kuunnelkaapa Ahmed Mohamudin tarina. Uutinen tässä ei ole se, että vihamedia teki valheellisen jutun, vaan se miten moni tähän uskoi ja levitti. Siihen pahaan somekupla kykenee. Siihen pahaan auttaa vain medialukutaito.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5

Oudot unet

Olen viime aikoina joka yö nähnyt unen, että olen sotaväessä ja on päällä jonkinlainen kriisitilanne, muttei varsinaista sotaa.

Viime yönä ”olin” panssarijoukoissa panssarivaunun lataajana ja oli  jonkinlaiset sotaharjoitukset. Sinänsä outo uni, kun tosielämässä palvelin it-rykmentissä ja panssarivaunun sisällä en ole ikinä käynyt.

Panssarivaunuihin olin viimeksi kosketuksissa vuosi sitten, kun kävin hämeenlinnan panssarimuseossa, mutta armeija-aikana en ollut lähelläkään panssarivaunuja, enkä myöskään kertausharjoituksissa, joista viimeisestäkin on jo kauan aikaa.