Facebook on saatana? Kolmas osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen jo käsitellyt havaintoprosessejani parilta eri kantilta. Tällä kertaa kokoan aiempien osien havainnot johtopäätöksiin.

Johtopäätöksiä ja aasinsiltoja

Facebookissa on kaksi miljardia aktiivikäyttäjää. Kun tästä eliminoidaan valekäyttäjät, vain lähipiirin kanssa viestintää pitävät sekä ne harvat jotka osaavat ottaa tiedon vastaan objektiivisesti, heitän lonkalta että noin miljardi ihmistä on altistunut somekuplan voimakkaimmille vaikutuksille. Jotta johtopäätöstä ei tarvitse etsiä pitkään, tässäpä se: Facebook on muuttanut miljardi ihmistä kyvyttömäksi tai vähintään rajoittuneemmaksi tasapainoiseen yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen. He eivät näe enää kilpailevassa puolueessa idiootteja vaan paholaisen, väärämielisessä verkkosivustossa tunkiota vaan maalitaulun. Ennen kaikkea, he eivät näe toista mieltä olevassa enää ihmistä vaan epäinhimillisen, akuutin vaaran. He eivät tunne tätä ns. vastapuolta kohtaan ymmärrystä saati kunnioitusta tai edes sääliä. Pahimmillaan ns. vastapuolen sanat on opetettu kokemaan väkivaltana ja tuleen on vastattava tulella.

Tästä miljardista ihmisestä osa, ehkäpä jotain 1-10 miljoonan välillä on mennyt vielä pidemmälle. He ovat muuttuneet ideologiansa pyhiksi sotureiksi. He ovat muuttuneet siviileistä sotilaiksi. He näkevät vihollisia kaikkialla, he elävät keskellä pahinta paranoiaa ja fantasioivat yhtenään vastapuoleen kohdistetusta silmittömästä julmuudesta. Yhteiskuntarakenteemme ovat pitkälti ansiona siihen että fantasian ja kovimpien tekojen rajamuuri on sangen korkea, mutta tässä joukossa on myös teon tehneitä pahoinpitelijöitä, kiduttajia ja murhaajia. Täten tuon seuraavan johtopäätöksen pöydälle: Facebook on aiheuttanut enemmän kärsimystä viime vuosikymmeninä kuin monet ihmisoikeuksia polkeneet valtionpäämiehet ja aikamme diktaattorit. Jos meno jatkuu, kohta kolkutellaan George W. Bushin tai tai Ratko Mladićin numeroita. Kun huumeiden annosvahvuudet nousevat, kauanko menee kun hätyyttelemme tilastoissa Stalinin tai Maon lukemia? On hyvä muistaa, että historiassamme moni hurjat määrät ihmishenkiä vaatinut tragedia ei ole yhden ihmisen vaan yhden aatteen tekosia. Pahuuskin voidaan joukkoistaa.

Ei hypätä johtopäätöksiin

Nyt pakitan vähäsen ja lisään tarkennuksia. En ole väittänyt tai väittämässä että Mark Zuckerberg olisi hirviö tai että hän olisi edes pahat mielessä ollut luomassa hirviötä. En myöskään väitä että Facebook avittaisi suoraan terrorismia, siitä ei ole merkkejä. Facebook vain noudattaa jäätävällä tarkkuudella ja lukuisten supertietokoneiden teholla ihmismielen perusvaistoja. Se on pätevä keksintö, loistava liiketoimi ja jos Zuckerberg ei olisi sitä rakentanut, joku muu olisi. Länsimaiden ulkopuolisissa valtioissa moni muu onkin luonut omia facebook-kloonejaan. Se on aikakautemme freoni, alkuun ylistetty ja paljon hyvää luonut keksintö jonka haitoista opimme vasta myöhemmin. Facebook on aikamme sosiaalisen pahuuden ilmentymä, mutta se on vain naamio jonka taakse kurkistamme ensi kerralla.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5

5 vastausta artikkeliin “Facebook on saatana? Kolmas osa”

  1. En tiedä naamakirjasta mitään sillä en käytä sitä muuhun kuin vain kirjautumisvälineenä.

    Olen saanut lukemattomia pyyntöjä ruveta käyttämään sitä, mutta olen jopa kieltänyt naamakirjaa lähettämästä minulle sähköpostia mistään syystä.

    Niin rauhallista ja mukavaa elämää minä elän.

  2. Minä en tunne ”Naamakirjaa” enkä ole sitoutunut mihinkään muuhunkaan keskustelupalstaan. Ainoastaan Whats Appin pikaviestipalvelua käytän aika paljonkin, koska puhun pitkiäkin puheluita ulkomaille. Ne tulisivat muuten hervottoman kalliiksi. Sitä kautta kuvatkin välittyvät joustavasti.

  3. Itse olen käyttänyt niin Facebookia kuin Google Plussaa. Kunnes lopetin niiden käytön, mutta vielä tänä päivänäkin käytän Facebookin pikaviestin-ominaisuutta kolmannen osapuolen ohjelmalla nimeltä Pidgin. Johon ikävä kyllä nykyään tarvitaan neljännen osapuolen lisäosa nimeltä Purple Facebook, jotta Naamakirjan viestintä toimisi siinä.

    Lisäksi käytän vielä nykyäänkin Facebookin ja Google Plussan avoimen lähdekoodin kilpailijaa nimeltä Diaspora.

  4. Mie rakastan twitteriä ja feispuukkaamista ja pinterestiä ja Linkendissäki mullon tili, siis eihän niitten orjaksi ja uhriksi tartte alkaa ja net jokkei niihin syvenny ja opettele ittele sopivasti käyttään, niin niilähän niitä mielipitheitä riittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *