Isoveljeni törmäsi karhuun Iso-järven kansallispuistossa.

Oli torvisieniä keräämässä niin karhu tuli noin 50 metrin päähän. Veljeni perääntyi hitaasti pitäen kokoajan katsekontaktin karhuun. Ei lähtenyt otus onneksi perään.

Mökiltä sitten veljeni vitsaili, kun soitti minulle tapauksesta, että se oli päivän kolmas iso karhu, kun sienimetsällä oli mukana kaksi isoa tölkkiä karhu-olutta.

6 vastausta artikkeliin “Isoveljeni törmäsi karhuun Iso-järven kansallispuistossa.”

  1. Toisilla on onnea ja toiset eivät vuosikymmenten yritystenkään jälkeen ole päässeet näkemään, vaikka pääosan iästään karhualueilla ovatkin asuneet.

  2. Lortikan metsäkämpän suunnassa lienen nähnyt lumien aikaan karhun kaivauksia muurahaispesissä. Lunta oli satanut mahdollisten tassunjälkien päälle. Viime yönä oli tarkoitukseni uinailla autossa Lortikan tiellä. Ajoin vahingossa tienhaaran ohi, joten yövyin Heretyn parkkipaikalla. Parkkipaikalta lähti aamulla melkoinen vaeltajalauma varmaan Kurkijärven suuntaan, joten lähdin koettamaan kalaa lännemmäksi laihoin tuloksin.

    1. Jokunen vuosi sitten kun Längelmäellä oli enemmän susia havaitsin kyseiseen kansallispuistoon mennessäni jotosjälkiä, jotka seurasivat tietä noin 50:n metrin etäisyydellä. Arvelin jälkiä suden tekemiksi. Saattoivat olla muitakin.
      Lortikan ja Heretyn keskivaiheilla päättelin eräistä jäljistä, että susi olisi ajanut jänistä.
      Louhikkoisissa osissa kansallispuistoa saattaa asua ilveksiä. Ahmojakin saattaisi olla. Jälkien perusteella nisäkäskunta vaikuttaa yllättävän niukalta. En muista kohdanneeni edes ketun jälkiä.
      Keväthangilla hiihtäessä ei juurikaan kuule lintujen ääniä. Lähinnä vain palokärkiä. Niitä on, koska muurahaispesiä on runsaasti. Ainoatakaan korppia en ole havainnut.
      Koko kansallispuiston alue lienee hakattu paljaaksi 1950 -luvun alussa. Paljaaksihakkuulla lienee ollut eläinkantaa supistava vaikutus.
      Alueella on monta pientä järveä, niistä voisi tehdä löytöjä, koska ylikalastusta ei liene.

  3. Markku

    Niitä susia on ollut enemmänkin, mutta lienee salakaadettu suurin osin. Esim yhdeltä mökkiläiseltä hävisi koira pihalta, niin että vain hihna jäi. Kerran kävi iso lauma meidänkin mökkitontin läheisyydessä. Kuultiin vain kauhea ulvonta.

    1. Kuhmalahden takamailla hirvenmetsästysaikaan pimeyden laskeuduttua alkoi melkoinen koiraeläinten rähinä siinä lähistöllä. Arvelin susien löytäneen teurastusjätteitä. En tohtinut käydä mulkaisemassa. Vedin unoset autossa. En ollut aamullakaan kovin utelias. Saattoihan siellä olla enemmänkin lihaa vartioitavana.

      Varmaan ainakin vuoden päivät yhteensä on tullut asuttua teltassa. Nykyään ei vain tahdo löytyä kunnon patjaa kaupasta.

      On ollut haaveena lähteä patikalle Ruotsin Lappiin. Mutta taitaa jäädä kokematta se avaruus. Siellä olisi ainakin karhuja. Lienevät kuitenkin arkoja, kun poromiehet ovat ne pelotelleet. Eikä minulla karhujen bongaukseen kovin suurta intoa ole. Katselin Savukosken karttaa. Löytyi paljon kannaksia soiden välissä, joita pitkin karhut todennäköisesti liikkuivat. Susia tapasin siellä Painopää-tunturin lähellä olevalla kannaksella. Yöllä ei havaintoa, mutta keskipäivällä pannessani telttaa kasaan söin mustikoita ja havahduin vongahdukseen ja näin kun pieni lauma teki U-käännöksen. Oli vähän kiire jäämerelle, joten karhubongaus jäi.
      Jäämerellä Norjan ja Venäjän rajalla oli helteet. Uintivesi Barentsin meren rannalla oli 17 asteista Golfvirrankin ansiosta. Ei ollut välttämättä hauskaa, kun aurinko hiosti päivät ja yöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *