Multa joskus aina kysyttään, että kirjotassie yksinäisyyestä ja kaippuusta ja mie olen sanonu, että olen aina kirjottanu, jos on ollu jotaki, en ossaa enämpää, sei ehkä puhuttele niinko sinänsä minua.
Nytko olen nuot epäkohat niinko alkanu jättähmään kirjottamisesta pois, hoksaanki, ettei net sinänsä ehkä minua nekhään niin puhutelheetkaan, siis tottakait mie puolustan aina sortunheita, kärsiviä ja heikompiani, mutta enhän vain niinko sen takia paukuttanu niistä, etten viittiny puhua, = lue, en osanu puhua livenä ihmisille, kukas semmosta ois jaksanu ees kuunnellakko amatööri jauhaa politiikkaa ja yhteiskunnallista jargoniaa ja vastustaa globaalia maailmantalhoutta, nojoo, ei kukhanko enhän nykkään saa selvästi sanottua.
Siis oiskosse yks yksinäisyyen nurkka semmonen, että haluaa kaataa johonki turhat ylimääräset ajatuksensako ei älyä heittää niitä vaphaasti suohraan ilhmaan ja unohtaa sinne. Siis jotaki henggen laiskuutta? Alkaa puhuhmaan yksinäisyyestä ja kaippuusta, joka on jotaki, jota ei ihan itte aattele ja tutki tykönänsä, vaan kaataa toisile tai kirjottaa johonki yhä uuestaan?
Että sitä voi sortuakki puhhuun jostaki, jolle ei oikeasti itte voi mithään tai siis puhhuu yksinäisyyestä ja loputtomasta kaippuustako, on itte täyttäny oman syämmenstä ja päänsä semmosilla epäpuhtailla ajatuksilla, joitten takana on joku epämääränen yritys johonki?
En tiä enkä kerkiä söpöttään nyt enämpää, mutta kärsiminen ja tuska ja kipu on eri asioita, kärsiminen on jotaki, josta kärsii koko ruumis ja naapurit ja yhteistyötahokki ja kärsiminen on oma valinta ja yks keino selvitä jostaki omasta kärsimisestä ees pikkuliikahuksen johonki päin, on kaataa sitä johonki sanoina ja ajatuksina.
Turhaa hommaa.
Antaa tuntojen tuntua ja antaa niitten mennä. Samoin ajatukset asioista, joile ei voi mithän, siis asioista, joile ei itte voi mithän.
Hei haloo maailma, täälä höpöttää ämmi, jokon jonku oivalluksen äärellä, inspiraation tai ainaki muutoksen äärellä, keskellä muutosta, mikhän ei ole niinko ennen, ei teiläkhään.
Hei hei pai pai pus pus t. hilkkapien
Luenpikku ämmi nuot ja oikeasti sen vuoksi koskapa siellä on aina jokin asia jolle voin sanoa täyttä asiaa .
Politiikka oikeasti on aika tylsä aihio vaikka niitä itse etusijalla kirjoitan .
Ainoa jonne en politikoi on tuo kalevan blogi sivusto oulussa siellä on lähinnä minulta valokuvia plikka kaveristani iraplikasta jolla on nytkin jotain asiaa liekkö kakka hätä terv iraplikka ja tepivaari
Jos haluat olla onnellinen ota vuohi ja asetu erämaahan suon laitaan seuraa luonnon suuria ihmeitä kuten Havukka-ahon ajattelija.
On myös ihmisiä joiden ei ole hyvä jäädä yksin sillä heistä tulee maailman ja lajitoveriensa vihaajia kuten ne ampujat.
Niilo se laukaisi ihan tosiasian. Minä kun istahan tuonne saunan terassille (vai mikäköhän se lienee), katselen kanojani, jotka siinä pihassa touhuilevat. Nytkin yksi mamma, joka sai kolme untuvikkoa keätkesästä; yksi kukko ja kaksi kanaa, nyt ei enää oikeastaan mammastaan erota, paitsi kukko. Se on sellainen elämän näytelmä, kun sitä seuraa, saa tämmöisen ihmisen hiljaiseksi ja osin uteliaaksikin, kenet sitten saa.
Minä kun aamulla laittelen aamuaterian kanoille; ei niitä missään näy mutta kun hihkaisen, missäs meidän tirpat, johan tullaan.
Jospa me ihmisetkin osaisimme elää kuin luontokappaleet, melko helppoa olisi keskenämme. Vaan kun emme osaa.
Hilkka; Sinun ajatelmasi luulen ymmärtäväni, ainakin pääpiirtein. Ne ovat hienoja kuvioita; mielestäni.
Voi kiitos ihanista kommenteista, luin tarkoin, kyllä kannatti taas tänne laittaa tuo postaus.