Fasistin kanssa marjassa

 

 

Kirjoitan nykyään Pirkan blogiin jonka ympärille lyötiin leimakirves jo alkumetreillä. Miksi syntyi Pirkan blogi ja mistä syystä se sai nuivaa kritiikkiä. Valaisen siis hieman taustoja. Aamulehti päätti kesällä lopettaa pitkään jatkuneen bloginsa. Osa siellä kirjoittaneista alkoi pohtia missä jatketaan ja päätyivät ratkaisuun perustaa oma alusta johon voi kirjoittaa – syntyi Pirkan blogi.

 

Leimakirves heilahti syystä, että AL: n blogissa oli saanut yhä enenevässä määrin jalansijaa ns. halla-aholaiset ja maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat ja moni epäili uudesta Pirkan blogista tulevan heidän puhujalavansa. Kun blogia perustamaan pyydettiin oman yrityksen kautta alan ammattilainen, AL; n blogissa alusta asti vaikuttanut Kyuu Eturautti, niin soppa alkoi kiehua yli äyräiden.

 

Eturautti on persoona joka ei jätä ketään kylmäksi, ei kannattajia tai vastustajia. Hän kyseenalaistaa lähes kaiken ja haastaa ihmisiä laidasta laitaan väittelyihin ja välillä rankkaankin keskusteluun. Valmiita vastauksia hän ei suostu nielemään. Hän oli AL: n blogissa niitä harvoja itseni lisäksi joka puolusti homojen oikeuksia ja tasa-arvoista kohtelua. Olen lähes kymmenen vuotta ”ottanut yhteen” hänen kanssaan, jopa välillä suuttuen. Olemme aikoinaan soitelleet ja tavanneetkin, kun olimme mukana Pelastetaan Tampere asukkaille – liikkeessä. Siirtyminen Piraattipuolueesta Muutos 2011 teki hänestä joissain piireissä epähenkilön ja kun hän kaiken lisäksi osallistui Homma – foorumin keskusteluihin, niin asia oli sillä selvä, fasisti mikä fasisti. Hassua kaikessa tässä on, että MV – lehdessä häntä haukuttiin suvakkimädättäjäksi ja toiselta laidalta saman viikon aikana äärioikeistolaiseksi. Jos en ihan väärässä ole, on hän sittemmin ollut kokoomuksen riveissä, siis paikkaansa hakeva kuin Päätalon Herkon uuni.

 

Kyuu Eturautin suostuttua meidän erilaisten maailmankatsomuksen omaavien pyynnöstä laittaa alulle blogi ja muutamat saivat hänet suostumaan ylläpitäjäksi, niin sen seurauksena myös Pirkan blogi leimattiin fasistiseksi. Kun leima oli lyöty ja oikeaksi todettu oli luonnollinen jatkumo, mitä kommunisti (minä) veljeilee fasistin kanssa. On jo aikoihin eletty, ennen joitain työväenedustajia syytettiin herrojen kanssa marjaan lähtemisestä ja nyt marjareissulla ovat fasisti ja kommunisti.

 

Me kommunistit olemme historiamme lukeneet, nuoret ja vanhemmat. Me tiedämme mitä mm. Lapuan liike ja IKL tekivät kommunisteille ja muille työväenliikkeessä toimineille. Tiedämme, totta kai natsien ja fasistien historian ympäri maailmaa. Emme koskaan tule sivuuttamaan heidän tekojaan olankohautuksella. Itse juuri kommunistiseen liikkeeseen tulleena koin pelottavia tunteita, kun Tiedonantajan kirjapaino Kursiiviin fasistit iskivät tuhopoltolla.

 

Äärioikeisto on voimistunut ja nostanut kannatustaan ja nimenomaan maahanmuuttoa vastustamalla. Vastustamalla siten, joka on kuvottavaa ja raukkamaista. Sitä vastaan on taisteltava, monin eri keinoin. Kuitenkin on myös niitä jotka haluavat asian nostaa keskusteluun vuoropuhelun keinoin ja siihen olen aina valmis.

 

En tunnista Kyyu Eturauttia fasistiksi, enkä Pirkan blogia fasistien temmellyskentäksi. Ajattelen asioita omilla aivoillani ja sillä kokemuksella joita vuosikymmenien saatossa olen oppinut ja havainnut. Valitettavasti puoluejohdossa eräs toveri antoi ymmärtää, etten voi linkittää Pirkan blogin juttujani Facebookin SKP: n ryhmään, koska ylläpitäjänä on hänen mielestään fasisti. Olen hyvin surullinen. Minuun, useat taistelut ja kamppailut käyneeseen toveriin ja arviointikykyyni ei enää luoteta. Yhä enemmän annan arvoa Pirkko Saision ajatuksille ja pohdinnoille punavihreästä kuplasta. Mutta tietäkää se, aatteeni ei ole kaupan eikä koskaan tule olemaan.

 

16 vastausta artikkeliin “Fasistin kanssa marjassa”

  1. Näin kapitalistisikana ja yrittäjä-työnantajana, Lepomäkiläisenä kokkarina olen melko etäällä siitä miten SKP haluaa yhteiskuntaa kehittää.

    En kuitenkaan ole kovin kaukana siitä hyvästä mitä he haluavat ihmisille. Hyvyys ja halu puhaltaa yhteen hiileen eivät katso lippuja, vaan hyviä päämääriä ja määrätietoisia askelia sitä kohti. Olen useasti marssinut rinta rinnan niin vasemman kuin oikean reunankin edustajien kanssa, myös SKP:n. Ennen kaikkea tiedostan että terve yhteiskunta tarvitsee useita ääniä, mielipiteitä ja näkökulmia. Mikään puolue tai aate ei saa yksin johtaa, jonkun on muistutettava elämästä kuplan ulkopuolella.

    Tässä onkin sitten se laajempi punainen lanka: oikea ratkaisu ei ole mennä omiensa kanssa pohtimaan miten muut ovat väärässä, vaan astua rohkeasti etsimään debattia, toisia näkökulmia, ymmärrystä. Näkökulmien puute on todellinen uhka yhteiskuntarauhalle. Aina, AINA meillä tulee olemaan erilaisia ihmisiä keskuudessamme, oli se erilaisuus sitten sukupuolta, ihonväriä, aatetta tai politiikkaa. Jos emme kykene heidän kanssa tulemaan toimeen, emme kykene ylläpitämään yhteiskuntaa.

    Ja siinä, hyvä yleisö, on tämänkin blogisivuston pointti.

  2. Sinänsä hyvä kirjoitus Hannulta.

    En kuitenkaan malta olla kysymättä, kun tiedätte, ” mitä mm. Lapuan liike ja IKL tekivät kommunisteille ja muille työväenliikkeessä toimineille. Tiedämme, totta kai natsien ja fasistien historian ympäri maailmaa. Emme koskaan tule sivuuttamaan heidän tekojaan olankohautuksella”, että tunnustattekovai kiellättekö sitten kommunistien tekoset eri puolella maailmaa ja tuletteko ”sivuuttamaan heidän tekonsa olankohautuksella”?

    1. JuhaK
      Meillä on esim. puolueohjelmassa tuomittu ja otettu kantaa Stalinin vainoihin joista muut puhuvat ja nostavat esille vasta nyt.

  3. Kiitos ”pojat” hyvistä kommenteista. Juu, eipä ole Kyuun pohdintoihin lisäämistä ja voi vielä ihme tapahtua, että onnistun hänet ”käännyttämään”, kommunistiksi:))

  4. … jonkun on muistutettava elämästä kuplan ulkopuolella
    …. oikea ratkaisu ei ole mennä omiensa kanssa pohtimaan miten muut ovat väärässä

    Hienoja lauseita kirjoitti Kyuu.

  5. Kuinkahan moni täällä kirjoitelleista on oikeasti ns kansan keskuudessa tutustunut paikalliseen/kansalliseen kommunismiin.
    Minä kohtuullisissa määrin olen. Moottoripyörällä kun liikuin pitkin poikin entisten itä-blokin maiden arkipäivää.
    Puola; maa, jossa kommunismia ei oikeasti havainnut, oli vain puolalaisia, ei pelätty salaista poliisia, oltiin puolalaisia, puolalaiseen kun tutustuit, sait ystävän.
    Tsekkoslovakia (ent); maa, joka oli tsekin ja slovakian kanssa hyvin erilainen. Tsekit olivat teknograatteja, laadukas kone- ja aseteollisuus, slovakia maaseutuelinkeinon ja turismin harjoittajia. Kaiken kaikkiaan, kommunismi ei kyllä missään näkynyt.
    Unkari; vilkas turistimaa, jos ei lasketa NL:n sotilastukikohtia, erittäin vapaasti elävä maa. Kansalaiset, jos rahaa oli, saivat matkustaa vapaasti. Hieno maa reissailla omin toimin.
    Jugoslavia (ent), aivan uskomaton maa; länsimaisia turisteja pullollaan, kansalaisilla melko vapaa matkustusoikeus länteen. JB Tito piti ohjakset käsissään ja oli suosittu jopa nuorison keskuudessa. Hieno maa matkustella.
    Itä-Saksa; ns kommunistimaista ”harmain”, vain eliitti pääsi länteen, kansalaiset kyräilivät toisiaan (Stasin vakoojia pelättiin), raja-alueiltaan miinapeltojen ympäröimä, todella suljettu maa.
    Ei kommunismi minusta mikään mörkö (valtion uskontonakaan) ole. Se, mitä kokemuksia minulla ko maihin oli; kulminoituu ns köyhän miehen havaintoihin; ei ollut autoa, piti vain moottoripyörällä matkustella. Se oli systeemi päästä mahdollisimman lähelle tavallista kansaa.
    monet kerrat näissä maissa (pl Itä-Saksa), illan tullen menin lähimpään taloon ja kysyin yösijaa; aina sain ja aamiaisenkin, varsinkin kun tuli selville, että olen suomalainen.
    Tämä siis arkipäivän kommunistisesta maasta (Itä-Saksa taas kerran pl).

  6. Minut heitettiin SKP:n sivuilta vuosia sitten tämän takia, jota pari Ukraina-fani-tanttaa rupesi oikein ”kumoamaankin”.

    https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/aamulehden_lenin-museon_kgb-metodeineen-vaatii-tasmennysta-ollakseen-loukkamatonta-oiketa-historiaa/

    Ja minä olen tuota samaa sentään Aamulehden blogeissakin eri aikoina, ja muissa porvarilehdissä.

    Toinen asia, mikä ei mennyt putkeen, oli, että WTC-torneja EI TODELLAKAAN RÄJÄYTETTY!

    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/09/wtc-torneja-ei-rajaytetty

    Tämän takia lensin kerran Aamulehden blogeista: ”Kommunistin” olisi pitänyt kannattaa teknisesti järjetöntä ”teoriaa”! Järkimielipittet tekniikasta ja teknisistä tieteistä ”oli varattu” kokoomuslaisille insinööreille!

  7. Lopulta toki on yhteisön oma asia kenet se potkii ja mistä syistä, Ristonkin teoriat ovat – noh, minun puolesta sallittuja mutta ymmärrän että moneen keskusteluun ei niitä haluta. SKP:llä on oikeus hallita yhteisöään miten haluaa.

    Kuten toki on yleisöllä oikeus kritisoida SKP:tä päätöksistä jotka voivat tuntua oudoilta.

    Minun käännyttämisessä on vähän se vaikea ja helppo puoli kun en ole oikeasti pultattu mihinkään muuhun mielipiteeseen kun siihen että pitää toimia saatavilla olevan tiedon pohjalta.

  8. Olihan Hannu taas kerran teroittanut ”kynänsä” todella liukkaaksi. Siinä oli osa asiaa ja osa asian vierestä, mutta niin oli kai tarkoituskin. Monta vuotta olen Kihniön ”pojan” juttuja lukenut, eikä niissä tunnu yhtään edes hiipumisen merkkejäkään.

    Kyllä niissä on oikeinkin vahva poliittinen sydämen sytke ja harva osaa / uskaltaa sen sanoa suoraan, pois lukien itse poliitikot. Sitähän toki Hannukin on tietyssä mitassa, ainakin kunnallisessa elämässä. Harmi vaan, kun punainen aate on katoavaa perinnettä, menee tässä hyvä mies hukkaan.

    Jatka vaan, Hannu, ihan samaan tyyliin, se on kuitenkin omasi ja rehellinen.

    1. Pentti
      Kiitos kommentista. Ei punainen aate suinkaan ole katoavaa perinnettä. Aallonpohjassa ollaan, mutta sieltä on vain yksi suunta eli noustaan kunhan maltetaan tehdä työtä ja kapitalismi näyttää yhä rujompia kasvojaan.

      Markku
      Lueppa Leniniä ja hänen ajatuksiaan kansallisuudesta ja sen tärkeydestä.

  9. ”Äärioikeisto on voimistunut ja nostanut kannatustaan ja nimenomaan maahanmuuttoa vastustamalla. Vastustamalla siten, joka on kuvottavaa ja raukkamaista. Sitä vastaan on taisteltava, monin eri keinoin. Kuitenkin on myös niitä jotka haluavat asian nostaa keskusteluun vuoropuhelun keinoin ja siihen olen aina valmis.”

    Älä vaan vastusta rajojen turvaamista kirjoittelemalla siten, että se osoittautuisi kuvottavaksi tai raukkamaiseksi.

    1. Tuo edellinen saattoi olla vaikea tulkita oikein päin, joten selvennän:

      Kaiken maailman hanttapulistit ovat hyökänneet niiden kimpuun, jotka haluavat tämän maan säilyvän turvallisena ja yhtenäisenä ja haluavat noudattaa siihen tähtäävää strategiaa., eivätkä halua maamme joutuvan siihen pirstomielisyyden tilaan, jossa väki oli toistensa kurkussa kiinni alituiseen. Muistamme, kuinka isoruotsalaisten johdolla suoritettiin kansanmurha vuonna 1918. Ja koko kapinakin oli isoruotsalaisen ylimielisen yläluokan provosoima.
      Tietenkin niihin selkkauksiin tarvittiin myös vankkumattoman kansallisvaltioiden vihamiehen, Karl Marxin, oppeja vauraampien henkilöiden nitistämisestä. Täällä Suomessa se sattuneesta syystä kohdistui paljolti isoruotsalaisiin rikkaisiin, kun suomalaisista ei löytynyt nitistettäviä tarpeeksi.

      1. Jos ruosinkielinen yläluokka olisi vanhaan tapaan kutsunut itseään finneiksi eikä finländareiksi ja käyttäytynyt finnejä kohtaan sen mukaisesti, niin koko kapinaa ei olisi syntynytkään.

        Kapinan takana vaikuttivat syvällisesti kansaa jakavat toisen polven isoruotsalaisen nationalistin A. O. Freuenthalin kiihkoilevat rotuopit.

        Nyt tänne lappaa rajan yli suomalaisia paljon suuremmista kansoista kiihkomielisiä julistajia, jotka iskostavat ylenkatsetta suomalaisia kohtaan. No, tämähän on älyykkyysosamäärältään vaatimattoman vihreistön mielestä hieno asia.
        No, saattaahan niillä vähän älyä olla ja onkin, mutta kun eivät ymmärrä historiasta tai biologiasta paljon paskaakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *