Kroppani ja minä eri linjoilla Suomen juhlavuodesta

 

 

En pidä juhlista. Suomen hoiperteleva sadan vuoden itsenäisyys ei ole houkuttanut myöskään juhlimiseen. Mitä nyt runon kirjoitin, palkinnon toivossa, heh heh. Juhlimattomuus ei tarkoita, ettenkö arvostaisi eri asioita, muun muassa synnyinmaatamme.

 

Kroppani sen sijaan aloitti 100 vuotiaan Suomen juhlimisen jo viime vuoden lopulla, jolloin sinnikkäästä vastustelustani huolimatta nosti painon tasan 100 kiloon. Mukamas hauska oivallus – Suomi sata vuotta, paino sata kiloa. Arvatkaa onko joulun jälkeen naurattanut yhtään?

 

Kasvatti mokoma kroppa ihan salaa vyötärön seudulle sellaisen ihrakerroksen, johon ei pääse millään puuttumaan ja naureskelee läskit löllyen toivottomille yrityksilleni hilata painoa alaspäin, siedettäviin ysillä alkaviin lukemiin.

 

Ei pääse juhlavuosi unohtumaan ei. Heti aamusta peilin edessä harvoja hiuksia ojennukseen laittaessa, kaksoisleuka muistuttelee mitä vuotta elellään. Kenkiä jalkaan laittaessa, hengitys puuskuttaen, hikeä otsalle pukaten, haluaa kroppa ilmeisesti kertoa itsenäisyytemme kovasta taipaleesta. Housun nappien poksahdellessa tämän tästä, suur- Hannusta unelmoiden, haluaa se muistuttaa eräästä historian ajankohdasta, mutta mistä, täytyypä oikein pohtia.

 

No, juhlikoon nyt loppuvuosi satakiloisena, jos siitä hyvän mielen saa. Virnuile vielä tovin kun alastomana seison puntarissa, mutta älä luulekaan juonesi onnistuvan enää ensi vuonna. Tiedän halustasi nostaa painosi 101 kiloon ja siitä eteenpäin kilo kerrallaan, itsenäisyytemme vuosien tahdissa.

 

Turha kuvitellakaan moisesta, luulet päässeesi niskanpäälle, kun en enää kykene tarpeeksi kuntoilemaan, mutta kyllä tässä keinot keksitään. Jollei muu auta, niin huijaan lähtemään maalikylään, vienkin rasvaimuun, mitäs siihen sanot. Ala vaan suosiolla valmistautua luopumaan rasvakerroksistasi ja antaa navan lähestyä rakasta selkärankaa josta olet heidät karkottanut, tuottaen etenkin lantion seudun rangalle tuskaa ja kipua.

 

Ensi vuosikymmen alkaakin tässä torpassa henkien taistelulla – minä vaiko ihraan sokeasti rakastunut kroppa. Edessä on luvassa tiukkaa vääntöä, itkua ja hammasten kiristelyä. Olen valmis jopa lakkoon – syömälakkoon – ainakin siihen asti kunnes nälkä yllättää.

 

 

 

 

 

4 vastausta artikkeliin “Kroppani ja minä eri linjoilla Suomen juhlavuodesta”

    1. Aivan totta, mutta kun siinä piilee kaikkia häiriötekijöitä, niin ei tunnu kivalta:))

  1. Vatsani ympärys on nyt 98 senttiä, satavuotiseen itsenäisyyspäivään mennessä uskon pääseväni 100 senttiin. Sen uhrauksen joutunen tekemään että vähennän koiran ulkoilutusta ja lyhennän pyörälenkkejä nykyisestä noin kolmestakymmenestä viidestä pariinkymmeneen kilometriin.

  2. Minulle riitti se sata sivua valtioneuvoston ohjeita mitä piti lukea että sain yhden tuottamani kulttuuriproduktion Suomi100-logolla varustetuksi.

    En tiedä oliko sen arvoista mutta tulipa tehtyä. Kyseinen projekti alkoi jo viime joulukuussa ja saa päätöksensä tänä lauantaina illasta Tampera-talon isossa salissa. Vähän jännittää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *