Tulipa eilen vietettyä oikein viimeisen päälle mukava lomapäivä.
Ohjelmassa oli visiitti suolle, joka tarjosi sen verran hillaa, että saa suun makeaksi jäätelön kanssa. Samoilla seuduilta upposi suuhun kourakaupalla isoja ja makeita mustikoita. Löytyipä yhden pikkukastikkeen verran ruokasieniäkin.
Päivän ruokailu sisälsi nuotiomakkarat Metsähallituksen upealla laavulla kristallinkirkkaasta vedestään tunnetun erämaalammen rannalla. Kuikkapari uiskenteli kuvioita tyynellä lammella, kun makkarat tykötarpeineen täyttivät vatsaa. Juotiinhan siinä tietysti vielä kahvitkin.
Kotimatkalla piipahdus kauppaan nappaamaan kotiin tuotavaksi huippulaadukkaita Leppävirran mansikoita.
Päivä oli sopivan pilvipoutainen ja vähätuulinen: ei kylmä muttei kuumakaan.
Pikku sivujuonteena kerrottakoon, että kun tuntikausia viettää korven keskellä ja näkee koko aikana tasan yhden ihmisen, niin tietenkin tuo ainokainen ihminen ilmestyy kuin tyhjästä juuri sillä hetkellä, kun päättää poiketa ”puskapissille”… 🙂
Olipa upea kirjoitus, kiitos Kari.
Minä kävin tänään aamupäivällä rämpimässä uskomattoman surkeassa maastossa. Olin joskus vuosia sitten pyöräillessäni pannut merkille suuren hakkuuaukean, jonka takana oli vielä suuret pellot. Tietysti rekisteröin automaattisesti paikan hyväksi väijytyspaikaksi ryssien kolonnaa vastaan kaukolaukaisimilla.
No, tänään sitten lähdin sinne ja kuinka ollakaan se silloinen hakkuuaukea oli jo ennättänyt kasvaa umpeen kaikenlaista ”paskaa”. Vesaikkoa, heinää, horsmaa, vattua, taimikkoa, jne. Kaikkea niin että ei nähnyt ollenkaan mihin jalkansa pistää. Kivikkoa, monttuja, ojia.
Kun kerran oli suunniteltu sen alueen maastotiedustelu ja testaus, niin pitihän se sitten myös toteuttaa. Sateitten jäljiltä se koko ”paska” oli tietysti ihan märkää vaikka enää ei satanutkaan. Aivan uskomatonta rämpimistä, toki jokusen vatun sain palkaksi. Kotoa lähtiessä olin vielä ollut toiveissa saavani samalla reissulla jonkun sienenkin. Ei sienetkään kuitenkaan ole niin tyhmiä, että kasvaisivat sellaiseen läpipääsemättömään viidakkoon.
Tein kuitenkin mitä olin päättänyt tehdä. Sinne en kuitenkaan enää lähde ”vaikka uhattaisiin ampua”.
Hilla näyttää Ranuallakin olleen melko hintavaa; poimijalle tosin ei makseta paljonkaan. Ei kymppiäkään kilolta.
Hillan makuun on täälläkin päästy; tuolla kun on tuommoinen suojelualue, Purinsuo, sieltä olen hillani poiminut vuosittain.
Niinpä tuo saattaisi ollakkin, eipä tullut heti mieleen kun sitä sienimaillani kovin vähän esiintyy. Herkullinen tatti muuten.
Olipa Karilta hieno kirjoitus ja kysymys ”mistä on mukava lomapäivä tehty”?
Itse ajattelen niin ettei mukava lomapäivä ole paikkaan tahi tekemiseen sidottu vaan se voi olla yhtä hyvin luontoelämys, ruokailu hyvässä seurassa kaupungin keskustassa tai vaikkapa päivä omalla sohvalla hyvän kirjan parissa.
Tunne siitä, että arki vetäytyy sivummalle, tuottaa hyvän lomapäivän.
Monet syysrapeat kerrat erämaan lammen reunoilla karpaloita poimien ja pienellä tauolla luonnon rauhaa ihmettelemässä.
Minä poimin karpalot pääosin kevään ensi pälviltä. Suo kantaa ja marjat ovat aivan eri makuisia kuin syksyllä.