Alku aina hankalaa ja vaikeata

Tämä sivusto on ollut olemassa nyt reilun kuukauden päivät. Sivusto on luotu tyhjästä, siis tätä ei ollut olemassakaan aiemmin. Kaikki kunnia siitä on annettava yhdelle ihmiselle, muut ovat olleet lähinnä koeajureita, minä mukaanlukien.

Nyt minä saan syytteen kommenttien jarruttelemisesta, asiasta jota en oikein edes ymmärrä. Jos näin on päässyt tapahtumaan tietämättäni ja taitamattomuuttani pyydän tuhannesti anteeksi.  Tiedän ja tunnen, että täällä on blogialustojen käsittelyn ammattilaisia. Voiko meiltä vaatia, ainakaan heti samaa osaamista.

Jos ja kun niitä virheitä tapahtuu, aina voi ja on hyvä huomauttaa niistä, kuten nyt on tapahtunutkin. Otamme kaiken kritiikin avoimesti vastaan ja yritämme parhaamme.

”Eiköhän se siitä” , sanoi entinen presidenttimmekin.

16 vastausta artikkeliin “Alku aina hankalaa ja vaikeata”

  1. Panin merkille tuon kommentoinnin; en aivan asiallisena pitänyt. Kyllä se nyt vaan niin on, että tämä sivusto on, kuten sanoit, tyhjästä luotu ja nyt sentään ollaan jo tässä. Se on yhdeltä ihmiseltä huippusuoritus.

  2. Tuskinpa nyt syytettä sentään, tai sitten kyseisen kommentin esittäjä omaa suunnilleen yhtä kovan juridisen kompetenssin kuin ex-oikeusministerimme.

  3. Tokihan se on hyväksyttävä, että on alkukankeutta, kuin nudistileirillä. Kyllä se siitä sitten ajan kanssa alkaa sujua. Tämä on ollut mielestäni suorastaan loistava hanke, josta kiitokset niille, jotka ovat toimeen tarttuneet.

  4. Pentti, silti ihmettelen, miksi eilen kirjoittamani artikkeli on vieläkin tarkastettavana. Uusia artikkeleja, muunmuassa tämä, on ilmestynyt sen jälkeen useita.

    Kirjoitukseni käsitteli talouselämää, eikö siinä ollut sanoja maahanmuutto, islam eikä muslimi.

  5. Kerrataan nyt vielä hiukan näitä olemassaolevia sääntöjä. niitä ei varmaankaan kaikki ehdi lukemaan.

    ”Oletusarvoisesti käyttäjällä on oikeus kommentoida, mutta ei suoraan julkaista blogauksia. Uusi käyttäjä voi kirjoittaa blogauksen moderointijonoon, josta moderaattori tarkastaa asianmukaisuuden. Kolmannen hyväksytyn blogauksen jälkeen voidaan käyttäjälle antaa oikeus blogausten julkaisuun suoraan.”

    Eroa on siis kommenteilla ja uusilla blogeilla. Kolme ensimmäistä blogia jäävät ns. jonoon, eivät kommentit.

    Tämä on se ainut pieni kynnys, että ei kaikenlaisia ohikulkijoita sekaan sotkeennu.

    Harri, vanha tuttavuus ei tähän joukkoon kylläkään kuulu, jos nyt vielä satut tämän lukemaan.

  6. Harri, ehdit juuri kommenttini alle.

    Tarkistetaan asia, onko jostain syystä vaikka hävinnyt vallan.

  7. En oo saanut millään konstilla naamavärkkiäni tänne. Meinaan siis sitä verkosta napattua ”omakuvaa”. Ei auta mikään.

  8. Ettei Harrin blogikirjoitus vaan olisi tullut tallennettua luonnoksena?

    Aamulehden blogeissa kirjoittaneita on päästetty bloggaamaan suoraan ilman moderointia, mutta se on pitänyt näyttää toteen.

    1. ”Ettei Harrin blogikirjoitus vaan olisi tullut tallennettua luonnoksena?”
      Se ei ole en” luonnoksena, vaan merkinnällä ’tarkastettavana’.

      ”Aamulehden blogeissa kirjoittaneita on päästetty bloggaamaan suoraan ilman moderointia, mutta se on pitänyt näyttää toteen.”
      Monet muistavat Harri Rautiaisen AL-blogeista ja naamakuvani, mutta millä sen nyt todistan, kun olen profiilini ja kirjoitukseni sieltä poistanut.
      Jotain jälkiä löytyy kuitenkin:
      http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/olen-vahvasti-samaa-mielt

  9. Juhani, juuri niin kävi kerran minullekin, lopulta sitten hukkasin sen vallan. Tosin silloin olin mobiililla liikkeellä, eikä siinä näy edes koko sivua.

    Eemeli, onkohan se netistä napattu kuva vielä omalla koneellasi, sieltä se pitäisi kaivaa. Sinne järjestelmään pitää kirjautua ja vielä vahvistaa se uudestaan.

  10. Hei, blogialustalla on tosiaan olemassa toiminto että kommentti voi päätyä jonoon. Esimerkiksi jos kommentissa on paljon linkkejä, se voi siihen johtaa.

    Saan tosin ilmoituksen heti jos niin käy ja pyrin semmoiset hoitamaan kentältäkin käsin nopeasti. Viimeksi sellainen tuli kaksi päivää sitten, allekirjoittaneen omaan blogaukseen.

    Mutta kaikin mokomin hienosäätötoiveita peliin. Kerään niitä nyt hetken ja kun on seuraavan kerran pari-kolme päivää aikaa oikein paneutua koodiin, katson mikä onnistuu ja miten.

    Ihan joka päivä en voi tässä olla, mutta jos hätä on iso, puhelinnumeroni on tuolla tietoja-sivulla olemassa ihan sitä varten.

    1. ”Ihan joka päivä en voi tässä olla, mutta jos hätä on iso, puhelinnumeroni on tuolla tietoja-sivulla olemassa ihan sitä varten.”

      Ei tässä soittelemaan viitsi ruveta, mutta jos artikkeli on tarkastettavana (ja ilman linkkejä), niin montakohan viikkoa se tarkastus kestää? 🙂

      1. Harri, tarkastettavia artikkeleja katson tiuhaan – kuten juuri nyt! Eilisen olin tien päällä ja eilen päiväseltään tuota ei vielä näkynyt.

        Jatkossa voitkin julkaista suoraan ilman tarkastusta.

        Valitettavasti tästä tämä järjestelmä ei osaa hälyttää minua kun on artikkeli tarkastettavana. Siihenkin voi löytyä tekniikkaa, korvan taakse laitettu.

  11. Se oli pääasia, että asia tuli ratkottua, eikä siinä kulunut ”viikkoakaan”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *