Kaikki oikein, tai paljon väärin?

Ihan kysymysmerkin voimalla kysynkin, onko tällaiset somealustat sellaisia foorumeita, joissa kaiken pitää olla oikein? Siis ilman asia- ,sekä kirjoitusvirheitä.

Minä en paljon perusta noista asiavirheistä, kunhan ovat edes sinnepäin, eivätkä loukkaa ketään.

Kirjoitusvirheet ovatkin sitten ihan oma lukunsa, niitä minä tunnustan tekeväni paljon, monestakin eri syystä.

Minä käytän, ehkä noin 80% kirjoittamiseen, sekä tietysti lukemiseen pienintä 4.7 tuuman kännykkää, ihan käytännön syistä. Se on Mickrosoft W10 ennustavalla tekstinsyötöllä. Sillä pirulla on tapana muutella minun mielipiteitäni, joskus vielä jälkeenpäinkin. Silloin niitä ei aina edes huomaa. Monta kertaa sormi  painaa paria kolmea nappulaa samanaikaisesti. Yksi kurjuus on operaattorin onneton yhteys. Se vaan välillä sanoo, että tälle sivulle ei pääse, tarkista osoitteen oikeinkijoitus. Siinähän se sitten onkin kaiken kirjoitetun katoaminen.

Tahallani jätin viimeiseksi huolimattomuuden, syyttelen vaan muita, mutta ehkä se sittenkin on suurin syy. Osaamattomuus tietysti näyttelee jotakin osaa sekin.

Näillä sivustoilla onkin se erittäin hyvä ominaisuus, kun jo julkaistua tekstiä pääsee helposti korjaamaan. Aina kuitenkin tarttuu silmiin jokin virhe, eikä kun korjaamaan.

Joskus vaan olen huomannut, että niitä arvostelijoitakin on. En tiedä, onko se hyvä, vai huono asia, no kukin tavallaan. Minä vaan ”lasettelen”.

12 vastausta artikkeliin “Kaikki oikein, tai paljon väärin?”

  1. Ennakoiva teksin syöttö pois päältä ja isompi ruutu tai näppäinkynää käyttäen.
    Kaikki me halutaan kirjoittaa sillä se oikeus on meille annettu ja se oma asiamme on kai se tärkein maailmassa.
    Ennen toimittajat olivat jumalasta seuraavia ja arvonsa tuntevia sillä heidän totuus oli se mitä julkaistiin.

  2. ”Näillä sivustoilla onkin se erittäin hyvä ominaisuus, kun jo julkaistua tekstiä pääsee helposti korjaamaan. Aina kuitenkin tarttuu silmiin jokin virhe, eikä kun korjaamaan.”

    Miten pääsee korjaamaan jälkikäteen?

  3. Markku, siitä ”muokkaa”, pääsee sisään editoriin ja sitten ”päivitä” pääsee takaisin.

    1. ”Markku, siitä ”muokkaa”, pääsee sisään editoriin ja sitten ”päivitä” pääsee takaisin.”

      Minulla on Linux Mint Cinnamonin Firefox. Ei näy muokkaus -läpyskää.

  4. ”Minä en paljon perusta noista asiavirheistä, kunhan ovat edes sinnepäin, eivätkä loukkaa ketään.”
    Minäpä perustan. Varsinkin jos kirjoittaja yrittää julistaa asiaansa tietoisesti valehdellen tai faktoja väännellen tai peittäen. Myös asiat, jotka ovat olennaisia argumenteille, tulisi tarkistaa.

    ”Kirjoitusvirheet ovatkin sitten ihan oma lukunsa, niitä minä tunnustan tekeväni paljon, monestakin eri syystä.”
    On henkilöitä, jotka suorastaan ylpeilevät huonosti kirjoitetulla tekstillään. En ole puristi, mutta kohteliaisuus muita kohtaan edellyttäisi myös huolellisuutta.

  5. Harri, hyvähän se on, jos pystyy täydellisyyteen, minä en siihen pysty em syistä.

  6. Minusta pienet, ehkä vähän isommatkin suomenkielen virheet eivät haittaa näin meillä blogisteilla…mutta kun luen sanataiteen ammattilaisten tekstejä (toimittajat, kolumnistit, poliitikot jne), siellä en näe, että teksteissä saisi olla, varsinkaan mitään isompia virheitä.
    Tietoisesti valehteleminen lienee hieman kimuranttinen kysymys; faktat, argumentit, jne kuka määrittelee ne mitenkin oikeaksi?
    Suoranainen valehteleminen; ikävä kyllä näilläkin sivustoilla viljellään; xx valehtelee, totuus on näin…hmm? Tuskin kukaan, en usko, suoranaisesti valehtelee, tai edes yrittää sitä.

    1. ”Suoranainen valehteleminen; ikävä kyllä näilläkin sivustoilla viljellään; xx valehtelee, totuus on näin…hmm? Tuskin kukaan, en usko, suoranaisesti valehtelee, tai edes yrittää sitä.”

      Meikä kirjoittelee muunnettua totuutta muuntosuhteella 2:1. Näin saadaan totuudesta elämää suurempaa.

  7. Itse olen niin pikkumainen että katson ihmisten sukunimien kirjoittamisen pienellä alkukirjaimella kielii sivistymättömyydestä.
    Kirjaimia jää omista turinostakin pois kun en aina muista tarkistaa, on näet PC näppis niin jäykkä ja täynnänsä pullanmuruja ja muuta eväistä tippunutta.

  8. Ei ne pienet virheet kunhan asia on oikein .
    Itse Paatero moittii hallitusta virheellisen tiedon antamisesta. Jos nyt oikei lukaisin Usarista.

  9. Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä
    jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että
    esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput
    voiavt olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli
    lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna
    eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *