Nykyinen tiedonvälitys

Ennen oli Virallinen Lehti ja on vieläkin. Nykyään se kertoo valtion virallisista ilmoituksista, lakimuutoksista, konkursseista jne. Taisi kertoa ennenkin.

 

Nykyisiksi pääkanaviksi kuitenkin ovat nousseet Facebook ja Twitter, saattaa olla joku muukin. Poliittiset  päättäjät kirjoittelevat ”seinällensä” päätöksistään ja pikaviestipalvelu Twitterillä lähetellään tärkeitä selfie kuvia.

Eräs entinen pääministerimme ja peräti yhden ison tasavallan presidentti ovat ahkeria Twitter palvelun käyttäjiä.

Näistä palveluista lehdet sitten noukkivat sen, mikä niitä sattuu kiinnostamaan. Aamuisista iltalehdistä tuntuu tosin eniten kiinnostavan ihan muut asiat esim. ”povipommit” jne.

Onko se kuitenkaan oikein, suuri osa kansasta ei ole näiden palvelluiden käyttäjiä, ei ainakaan vanhempi väestö. Kuitenkin he ovat suurkäyttäjiä tiedon valtatiellä, koska eivät oikein muuhun enää pysty. Tavallaan siis tärkeätkin asiat saattavat mennä ohi suun.

 

5 vastausta artikkeliin “Nykyinen tiedonvälitys”

  1. Mediakenttä on tosiaankin muuttunut aivan valtavasti.

    Vanhoina hyvinä aikoina minullekin tuli paperiset Uusi Suomi, Savon Sanomat ja muitakin lehtiä. Ne olivat tärkein tiedonlähde. ”Reporadioon” ei ollut uskomista.

    En ole edelleenkään naamakirjan, enkä twitterin käyttäjä.

  2. Kyllä tässä ajassa pitää suhtautua erittäin suurella kritiikillä valtaosaan ”uutisista” ja jos kyse on oikeasti tärkeästä asiasta, on hyvä tarkistaa uutisoitua useammasta eri lähteestä.

  3. Mika, jos vaan ei ole niitä vaihtoehtoja, tai niihin on olemassa tietty kynnys, kuten Juhanilla, minulla ja monella muulla.

    ” on hyvä tarkistaa uutisoitua useammasta eri lähteestä.”

    Miksi se perinteinen uutisten välitys on täysin karannut käsistä.

    Oikeastaan minä tarkoitinkin, että miksi poliitikot ovat lokeroituneet joillekin Fc ja Tw kanaville. Siis kyse on tiedon antamisesta, eikä sen hakemisesta.

    Hakijoina toimivat edelleen Yle ja laaja lehdistö, miksi ihmeessä se ei vaan toimi.

  4. Varmaan kaikki vähänkin seuraavat ihmiset ovat huomaneet saman ilmiön – että somessa poliittiset päättäjät uutisoivat ”lähes kaikkea mikä liikkuu” – joten aikaa tuntuu olevan heillä vähän joka lähtöön.

    Hyve vaiko pahe kun pelkät ”viralliset uutiset” eivät riitä vaan pitää jakaa hektisesti tietoutta ymv.somessa tuhkasen tiheää.

    Perinteiset uutiset/tiedonvälitykset ovat edelleenkin se tärkein kanava ”uutisjaolle”. Huolimatta nykyaikaisuuden villityksistä.

    Luppoaikaa-ko ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *