Juristi Sauli Niinistö kehuu Suomen oikeuslaitosta

Eihän korppikaan toisen korpin nokkaa noki. Siispä on kehuttava ammattiveljiä.

Niinistö sanoi suurlähettiläspäivillä, että Suomen oikeuslaitos on niin korkeata tasoa, että on majesteettirikos arvostella sitä. Oikeuslaitoksemme on paljon vartijoina, sillä siellä ratkaistaan mm. turvapaikan hakijoiden kielteisiin päätöksiin tehdyt valitukset. Niistä päätöksiä on valitettu ja se ei ole Niinistön mielestä soveliasta, kun oikeuslaitoksemme on niin korkeata tasoa.

Muistissa on kuitenkin mm. Itä-Suomen hovioikeuden monet päätökset raiskauksista, jotka ovat tyrmistyttäneet kansalaisia. Jos raiskaa vain vähän, niin tuomiokin vähän raiskaajalle on vähäinen.

Muutenkin Sauli Niinistö on viime aikoina esiintynyt julkisuudessa tavallista tiuhempaan. Jotkut puhuvat jo Niinistön puhuvasta päästä. Syynä lienee se, että Niinistö käy samalla vaalikampanjaa pressan vaaleija silmällä pitäen. Aina ei tiedä puhuuko Niinistö julkisuudessa tasavallan presidenttinä vai presidenttiehdokkaana .

Mainittakoon tässä vielä lopuksi, että Sauli Niinistö on kuuluisan salaseuran Bilderber-ryhmän jäsen, jonka tavoitteista ja suunnitelmista tiedetään hyvin vähän, koska kyseessä on salaseura Vapaa muurarien tapaan.

12 vastausta artikkeliin “Juristi Sauli Niinistö kehuu Suomen oikeuslaitosta”

  1. Kaikkia asioita pitää arvostella jos siihen on aihetta ja siinä ei edes oikeuslaitos ole ulkopuolella .
    Nyt vaan pitää muistaa haukkuminen ja arvostelu ne ovat eri asioita kokonaan . terv tepivaari

  2. Suosittelen perehtymään runsaasti muiden maiden oikeuslaitokseen ja alkaa yleinen arvostelu vasta sitten, jos vertailu antaa aihetta.
    Toki on eri asia arvostella jotain tiettyä tuomiota, mutta sekin nimenomaan vain tosiasioihin perustuen.

  3. Tuon sananlaskun, kansanviisauden olen kuullut muodossa ”Ei korppi korpin silmää noki”.
    Tuosta Väinön avauksesta saa äkkiä sellaisen kuvan että hänellä ihan noin ylipäänsä on jotain Sauli Niinistöä vastaan. Onneksi kuitenkin lienee aika pienessä vähemmistössä Saulista tykäämisen suhteen.
    Juhak:n tavoin moittisin Suomen oikeuslaitosta vasta sitten kun tietäisin mihin on muuaalla maailmassa päästy. Itselläni on sellainen mutu että oikeuslaitoksemme toimii hyvin, eniten näen ongelmana pitkät viiveet juttujen käsittelyssä.

    Jos tuomioita jaettaisiin turuilla ja toreilla huutoäänestyksellä päädyttäisiin silmä silmästä ja hammas hampaasta tuomioihin, itse asiassa ei tuomittaisi vaan kostettaisiin väärintekijöille.

      1. Demokratiaan toden totta kuuluu oikeus arvostella mutta arvostelun ja kuvittelun jopa panettelun raja on aikalailla veteen piirretty, itse kunkin oman mielensä mukaan asettama.

  4. Mikään instituutio ei ole arvostelun ulkopuolella, haukkuminen ei arvostelua ole vaan on aivan eri asia .
    Turuilla ja toreilla ei suomessa tuomioita jaella . terv tepivaari

  5. Onneksi tuomioita ei jaella turuilla ja toreilla. Usein kun some turuilla ja toreilla vaaditaan paljon kovempia rapsuja kuin mitä tuomarit jakelevat.

  6. Suomen oikeuslaitoksen rinnalla esimerkiksi USA: n oikeuslaitos on pelleporukkaa, toki vaihdellen osavaltiosta toiseen kohtuuttomuudessaan.

  7. Kyllä noinkin voi sanoa mutta yhdysvalloissa on hyvä puoli että siellä syyttäjän pitää todistaa syyllisyys .
    Suomessa se menee että syytetyn pitää todistaa syyttömyytensä .
    Mutta kyllä suomen oikeuslaitos on monen maan laitoksiin verrattuna valovuosia niitä edellä mm yhdysvaltoja .
    Jossa se on lakimiesten pelleily kenttä terv tepivaari

  8. Ehkä Niinistö tuntee asiat meitä paremmin ja pystyy vertailemaan niitä kansainvälisiin keskiarvoihin.

    Mehän olemme pelkästään median ja sen tarjoilemien tapausten varassa. Sehän ei tunnetusti kerro, muita asioita, kuin ne, mitä me haluamme kuulla. Siis melkoisen huono lähtökohta arvostelulle.

    ”Puhuva pää” en ikinä ennen ole edes kuullutkaan, no nyt sain lukea. Kukin saa arvostella häntä ja kaikkea muutakin omalla tavallaan.

  9. Saulissa ei ole vikaa, ja hän on oikeasti ollut koko ajan maan isänä erittäin hyvällä tasolla kuten maan päämiehen pitääkin olla .
    Kaikista pelle hermanneista ei voi kertoilla edes samana vuonna samoilla sanoilla . terv tepivaari

  10. Kyllä nyt Väiski taas sekoitaa kaikki asiat samaan soppaan: Presidentti Niinistö, presidenttiehdokas Niinistö, juristi Niinistö, korpit, bildenbergerit, rapparit, raiskaajat, lainsäädäntö, oikeuslaitos ja demokratia ? Ota nyt tuosta selvää- mikä oli viestin ydin ? Presidentti lentelee ja nokkii kuin korppiko ?

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *