Nyt arvuutellaan kenestä nykypersujen presidenttiehdokas?

Jussi Halla-aho on ilmoittanut, että oma ehdokas pressanvaaleihin tulee, mutta panttaa tietoa kuka hän on. Kentällä käy kova kuhina kahden ehdokasehdokkaan nimen ympärillä. Itse Halla-aho vai puolueen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari?

Kummallakin on puolensa. Molemmat ovat hyviä esiintyjiä hieman eri tavalla. Pressanvaalikampanja tarjoaa hyvät mahdollisuudet saada puolueen sanomaa perille kansan keskuuteen. Sitä taustaa vasten ajateltuna puolueen puheenjohtaja Halla-aho olisi parempi vaihtoehto ehdokkaaksi. Vaalikampanjassa ja erikoisesti tv- väittelyissä  taas Huhtasaari voisi pärjätä paremmin, kuin Halla-aho.

Kun on melko varmaa, että kummastakaan ei tule Suomen seuraavaa presidenttiä on oman ehdokkaan oleminen tärkeää puolueen sanoman saattamiseksi kansan tietoon. Se on sitä nyt siksi, että EU:ssa on menossa kova vääntö syvenevän integraation puolesta ja sitä vastaan. Maahanmuutto on myös tullut siihen vaiheeseen, että oppirahat on maksettu ja jotain olisi pitänyt oppia siitä, miten maahanmuutto tulisi järjestää, kun Eurooppaan pyrkii kaiken aikaa miljoonia paremman elämän toivossa.

Kuten tunnettua Perussuomalaiset ovat nyt uuden johdon astuttua remmiin valmiit yhä selvemmin taistelemaan EU:n liittovaltioistumista  ja hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan.

Kun ruutukasvot ja ääni ovat tänään avainasemassa poliitista menestystä mitattaessa, niin paras Perussuomalaisten ehdokas pressavaalikampanjassa on paras ruutukasvo.

7 vastausta artikkeliin “Nyt arvuutellaan kenestä nykypersujen presidenttiehdokas?”

  1. Onko sillä yleensäkään mitään merkitystä, kumpi ehdolle asettuu. Puolensa kummallakin, saattaa se olla jopa ”inhorealisti” Luhtasaari”. Johan Halla- Aho on ilmoittanut, että hän se ei ole.

  2. Kovinpa sama minunkin mielestäni ja kaiken lisäksi yhdentekevää. PS:n ja muutaman muunkin pienpuolueen äänimäärät edes yhdessä eivät mainittavampaa tulosta tee.

  3. Kalle, alunperin ajattelin aivan samoin, mutta sitten pysähdyin pohtimaan asiaa tarkemmin ja mieleni osin muuttui.

    Lähtökohtaisesti suorassa presidentin vaalissa äänestetään myös henkilöä, puolueen lisäksi.

    Toisaalta kuten Väinö avauksessaan sanoo, vaalit ovat oivallinen näyttämö myös tuoda puolueen linjaa esillle ja PerusSuomalaisille se on hyvinkin ajankohtaista.

    Jos taasen katsotaan nyt tiedossa olevat ehdokkaat niin tuloshan on se, että meillä on Sauli Niinistö ja joukko häntä kopioivia ”lässyttäjiä”, joten jo pelkästään selkeästi poikkeavan vaihtoehdon olemassaolo luo aivan erilaista energiaa politiikkaan ja herättää takuulla myös kansalaiskeskustelua.

    4.8.2017 olemme viisaampia asian suhteen.

  4. Eihän tuo mielestäni mitään lisäarvoa puolueelle tuo vaikka ehdokas olisi Kiemunkikin (jaa niin potkaistiin pois) mutta kuitenkin. Kaiketi poliitikkojenkin tulisi omata edes jotain arkielämän tuntemusta.

  5. Laura Huhtasaari olisi kiintoisa ehdokas.

    En pidä hänen ajatuksistaan, hän on tiedevastainen ja taipuvainen salaliittoteorioihin.

    Mutta pidän hänen tyylistään millä hän ilmaisee asiat ymmärtäen, keskustellen, eikä syyttävästi.

    Hän olisi mainio mauste mediakeskusteluihin ja voisi pakottaa myös muut ehdokkaat pois mukavuusalueiltaan.

  6. Edelliset presidentin vaalit:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_2012

    Sauli Niinistö 36,96
    Pekka Haavisto 18,76
    Paavo Väyrynen 17,53
    Timo Soini 9,40
    Paavo Lipponen 6,70
    Paavo Arhinmäki 5,48
    Eva Biaudet 2,70
    Sari Essayah 2,47

    Jos Väyrysen kannattajien ja Soinin kannattajien välillä olisi ollut vaaliliitto, niin Väyrynen olisi luullakseni helposti päässyt toiselle kierrokselle.

    Ennen kaikkea Europolitiikassa ja EU -politiikassa Soinin ja Väyrysen kannanotot tukivat toisiaan, miksi ei muutenkin.

    Kuka sitten PS:n ehdokas onkin, niin olen ehdottomasti vaaliliiton kannalla nytkin.

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *