Enemmän tulosvastuuta, vähemmän fiilistä

Nostan nyt esille kaksi taannoista uutista, somalijärjestöjen avustuksiin ja ministeri Lindströmiin liittyvä tapaus, sekä kysely kehitysyhteistyöstä. Molemmissa tapauksissa puhutaan rahan antamisesta hyväntekeväisyyteen, vaan mielestäni kovin kritiikittömästi. Vaan kukapa sitä nyt kehtaisi hyvyyttä vastustaa? Kiintiökyynikkonne ilmoittautuu.

Tuloksia vai huumeaddiktioita?

Lähes kiistämätön yleisen mielipiteen ja poliitikkojen lausumien väite on, että kehitysyhteistyöllä nostetaan maita köyhyydestä ja etenkin viime aikoina korostetaan sen vähentävän turvapaikanhakijoiden määrää. Globaali kehitysavun rahoitus on ollut kasvussa, mutta sen paremmin kehitysmaiden väestönkasvua kuin rajua maahanmuuttoaaltoakaan ei ole lainkaan hidastettu – päinvastoin. Rohkenen kysyä, toimivatko kehitysyhteistyön tekijät maahanmuuton jarruna vaiko kaasupolkimena, kehuessaan laajoille kansanjoukoille mahdollisuuksia Euroopassa? En tietenkään kiistä etteikö monia maita olisi saatu köyhyydestä ulos, mutta näkemättä on tutkittu syy-seuraussuhde kehitysavun suhteen.

Esille sopii nostaa myös referoimani tutkimus, jossa yhä useampi epäili kehitysavun tehoa. Epäilemättä tietoisuus on lisääntynyt, esimerkiksi Eero Paloheimon tai Matti Kääriäisen kirjojen johdosta. Kyse ei ole mistään kehitysapuänkyröistä, vaan molemmat ovat antaneet lukuisia, konkreettisia ideoita Afrikan auttamiseen tehokkaammilla tavoilla. Silti heidät leimataan vihapuhujiksi. Totisesti kysynkin: onko kehitysavusta saatava mielihyvä tullut meille niin tärkeäksi kehon sisäiseksi huumeeksi, että se estää ajattelemasta edes kehitysavun kohteiden parasta? Ajatus vaikkapa joidenkin Afrikan maiden auttamisesta on jalo ja tuettava, mutta sitä ei saa tehdä laput silmillä. Mikä on avun tarkoitus? Onko se hyvän olon tunne meille, vai apu heille?

Järjestöille on käyttöä

En missään nimessä lähde kiistämään tarvetta monenlaisille kansalaisjärjestöille. Näin kohta 20 vuoden järjestökokemuksella ehdotan kuitenkin että pelkkä laitoksen kutsuminen järjestöksi ei takaa mitään, vaan joukossa on monenlaista toimijaa. Mennään vaikka suoraan asiaan ja kysytään, miten näin jättimäisiä tukia saaneet somalijärjestöt ovat voineet hoitaa asiansa näin katastrofaalisen huonosti? Somalit ovat tasan samoja ihmisiä siinä missä muutkin maahanmuuttajat, mutta jostain syystä heidän työllisyysaste ja muut integroitumisen luvut ovat surkeita. Näin hirveiden lukujen äärellä on jo tarpeen etsiä syitä. Ehkäpä avustustoiminta onkin kääntynyt itseään vastaan ja ne korkeaan arvoon nostetut avustusjärjestöt ovatkin osaltaan syyllisiä tilanteeseen? Ehkä näin, ehkä ei – mutta kun asiaa ei näy saavan tutkia, kaikkea voi spekuloida.

Luulisi olevan helppoa pistää avulle ehdot. Jos järjestö auttaa vaikkapa 100 kpl työikäistä ja -kykyistä työtöntä henkilöä, pitäisi vuoden päästä heistä puolen olla vakituisessa yksityisen sektorin työssä ja toisen puolen jatko-opinnoissa. Jos määrä alittuu tästä hurjasti, järjestö ei selvästikään ole tehtäviensä tasalla ja sitä on turha tukea. Järjestöt ovat yhteisöjä missä firmatkin – jotkut onnistuvat, jotkut kaatuvat.

Tase töihin

Sipilän yksi suosikkifraaseja on vaatia että pistetään tase töihin. Lähtökohtaisesti lausahdus on varsin pätevä, joskaan en ole vielä nähnyt Sipilän itse tuota noudattavan. Tässä kohtaa se kuitenkin pätee. Rahaa on kaikesta huolimatta rajallinen määrä, oli se sitten kehitysavun 900 miljoonaa tai somalijärjestöjen muutama miljoona. Veronmaksajien rahaa on käytettävä vastuullisesti ja tehokkaasti. Jos menee metsään, sitten vihelletään peli poikki. Jos menee hyvin, koitetaan laajentaa.

Hyvyys on kaunis ajatus, mutta ontot sanat eivät ole minkään asteen peruste vastuuttomaan rahankäyttöön. Kas, kun kriittisellä suhtautumisella sitä ihan aitoa, varmaa hyvääkin saa paljon, paljon enemmän.

7 vastausta artikkeliin “Enemmän tulosvastuuta, vähemmän fiilistä”

  1. Oikein hyvä avaus. Joku viisas tuolla afrikkalaisessa valtiossa antoi tästä kehitysavusta viisaan neuvon. Älkää opettako meitä kalastamaan vaan avustakaa meitä kalastustarvikkeilla.
    70-luvulla Tansaniaan vietiin kehitysapuna kaksi huippunykyaikaista katkaraputroolaria; päälliköt koulutettiin kolmessa kuukaudessa Paraisilla.
    Seuraus; kolmen vuoden kuluttua tuttava konepäällikkö kun kävi Dar Es Salaamissa, kertoi, että siellä ne makaavat ne troolarit sataman redillä puoliksi uponneina. Siis kukaan ei ilmeisestikkään ollut opettanut, että aluksia pitää huoltaakkin.
    Mitä somalien kulttuuriin tulee, heillä mies on kauppias tai metsästäjä; vaimot tekevät muut työt.
    Suomessa somalikin voisi olla kauppias, vaan en ole koskaan tavannut somalikauppiasta. Metsästäminen ei oikein Suomessa elätä. Fyysiseen työhön ei somalimies alennu. Näin on asiat kertonut minulle pitkäaikainen tuttavani, Suomessa syntynyt somali.

  2. Samanlainen oli Valmetin loistotraktorien kohtalo.
    Ne jämähtivät pelloille huoltamattomuuden takia ja siinä meni iso määrä rahaa täysin hukkaan.

    1. On tullut tutustuttuakin näihin. Ihan hyvää asiaa on.

      Keskiverto länsimaisella ”hyväntekijällä” on niin massiivinen ego, että se ei kestä ajatusta ”hyvän työnsä” virheistä.

  3. Ei ole paljoa kansalle hyötyä jos viljaa saa kuorma-autoista. Kuka hullu sitä enää pellolle töihin menisi. Sukupolvien jälkeen ei kukaan enää edes tiedä, miten pelloilla aiemmin pystyi kansan ruokkimaan.

    Jos karussa luonnossa on kulttuurina tehdä mahdollisimman paljon jälkeläisiä, alkaa maan kantokyky loppumaan. Tähän yhtälöön kun tuodaan ulkopuolista ruoka-apua on varmaa, että ylikansoitus toteutuu. Jos auttajien tavoite vielä on, ettei kukaan kuole, toivo tulevaisuudesta kuolee.

    Kun tietyllä osalla kansasta on rahaa aseisiin, voi se hankkia niitä käyttämällä lisää varallisuutta. Eli jos naapurilla menee liian hyvin, käydään hakemassa se hyvä pois. Tämä tosin auttaa pieneltä osaltaan ylikansoituspulmaan.

    Smoke

  4. Samaa mieltä Ismon kanssa; joskaan en 100%:sti. Hyödykkeiden liian helppo saanti todellakin tappaa omatoimisuuden. Eikä tämä koske pelkästään kehitysmaita, sen näkee ihan meillä kotimaassakin, varsinkin viimeisin vuosikymmenin erilaisten avustusten, lasten tarpeiden täyttämisen ilman työtä, monenlaiset liian suuret tukiaiset yms.

Kommentoi