Hyvää itsenäisyyspäivää, ihmiset

Tänä päivän olen ollut osoittamassa mieltä. Osoitin Peltolammin alueen oraville mieltä vääränkokoisista lumihiutaleista. Ihan vain koska mielensä ilmaisu on tärkeä demokraattinen perinne josta en mitenkään pääse irti. Päätin myös vähän jakaa mielipiteitä videomuodossa pitkästä aikaa.

Kuuntele ja ylläty

Sanomani on tekstimuodossa sama: ihmiset. Se on se juttu jonka me jaamme. Jaamme tätä maata ystävien kanssa, mutta niin jaamme sen myös niiden kanssa jotka ovat niin kovin eri mieltä kanssamme. Kun kuuntelen presidenttiehdokkaita, osalla heistä tuntuu olevan valtaosa tätä maata tähtäimessä aatteen pyhänä vihollisena. Eräs taannoin palkittu kirjailija herjasi yhdeksää kymmenestä suomalaisesta, piti heitä vihollisinaan ja kiihotti riitaan. Tässä itsenäisessä maassa heillä on se oikeus ja media – voi, media tuota rakastaa niin runsaasti. Se ei mielestäni silti ole hyvin tehty. Se on hyvää bisnestä ja mainosta, mutta ei hyvää ihmisyyttä.

Hän on kanssasi eri mieltä ja tiedät sen. Somekuplasi saattaa tietää miten absoluuttisen paha hän on ja miten itsestään selvää on että hän ja kaikki hänen lähellään ovat täyttä pahuutta joka pitää tuhota. Vaan entäpä jos kohtaisit hänet? Entäpä jos kuulet häntä, vaikket hänen mietteitä jaakaan. Entäpä jos yllätyt huomatessasi, että myös hän välittää lähimmäisistään ja tekee hyvää toisille ihmisille? Väitän, että todellisia, absoluuttisen pahoja ihmisiä on lopulta melkoisen vähän ja loppu on mielikuvia. Keskustelu ei ole luovutusvoitto.

En voi parempaa neuvoa antaa tuleville vuosille kuin sen että ollaan ihmisiksi. Ole hyvä itsellesi ja toiselle. Pidä pääsi, omaa mielipiteesi ja ilmaise se reippaasti, mutta muista että samaa venettä jakavat jos jonkinmoiset erilaiset ihmiset ja ajatukset. Se ei ole uhka, se on voimavara. Se on suomalaisuutta.

9 vastausta artikkeliin “Hyvää itsenäisyyspäivää, ihmiset”

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää, kyuu

    Mä tässä odottelen velipoikaa kylään, ennenkuin korkkaan ensimmäisen huurteisen.

  2. Kiitos Timo. Unohtuipa se video viimeisimmästä muokkauksesta, nyt sekin siinä. Taidan itse kävellä nyt kotio, tämä videokone kun oli toimistolla. Onneksi on lunta maassa, helppo kävellä.

  3. Kiitos hyvistä sanoista ja Hyvää Itsenäisyyspäivää!
    – Olen myös pohtinut, että miksi hyökätään voimakeinoin toista ihmistä kohtaan – johtuuko se syrjäytymisestä kenties ja ainakin toivoisin enemmän tekoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

  4. Spekuloin, että syrjäytymisen vastaisessa työssä tehdään usein pari virhettä.
    1. Etsitään vihollista, syyllistä syrjäytymiselle ja keskitetään voimavarat tähän eikä ihmiseen, ei syrjäytyneeseen, ei tiehen eteenpäin.
    2. Hoidetaan syrjäytynyttä kuin petipotilasta, pureskellaan ruoka valmiiksi niin sanotusti, sen sijaan että annettaisiin hänelle tilaisuus itse rakentaa omaa elämäänsä pienellä avustuksella.
    jokeri: Keskitetään tuki poliittisiin ja kaupallisiin järjestöihin, ei anneta arvoa, tukea tai tunnustusta epäpoliittisille ja vapaaehtoisvoimin toimiville.

    Paljon toki tehdään hyvää, ehdottomasti, mutta mielestäni edelliset ovat yleisimmät virheet joista voisimme oppia.

  5. Mielenkiintoista, kuinka linnanjuhlissa oikein ylenmäärin haastatellaan ruotsinkielisiä ja ruotsiksi.
    Ilmeisesti YLE:n ideologia on nyt oikein iskussaan.

  6. Voihan sitä kiukutella ja osoittaa mieltänsä siitä, että niitä hiutaleita tuli niin vähän.

    Taikka siitä, että onnitteluni eilisestä päivästä sinulle, Kyuu, jäi näin jälkeiselle päivälle.

  7. juhakn kanssa samaa mieltä. Suomi100 juhlassa olisi pitänyt enemmän haastatella suomeksi aitosuomalaisia veteraaneja sillä hehän tämän maan ovat rakentaneet. Ruotsikielisethän eivät halunneet ottaa edes karjalan evakkoja.

  8. Tästä Niilon ja Juhan aiheesta tulen kirjoittelemaan lähipäivinä kun saan opiskeltua vähän taustoja. En itse pystynyt yli kahta minuuttia katsomaan tv:tä linnan juhlia joten en nähnyt itse tapahtumaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *