Talouden uhka ei ole SDP, Kokoomus tai Persut

Spekuloidaan, että Kokoomus johtaa maata ensi vaalien jälkeen. Kannattajat hurraavat, vastustajat ennakoivat Suomen tuhoa. Korvaa edellisessä lauseessa Kokoomus demareilla tai persuilla, sama juttu. Todellisuudessa kansantalouden uhka löytyy kuitenkin muualta.

Joka kerran keksitään…

Ei tarvitse lukea pidemmälle, vastaus on RKP. Suomen valtiontalouden korjausohjelma tulee epäonnistumaan heidän ja yksinomaan heidän takia. Se on tapahtunut aiemmin, se tulee tapahtumaan jälleen.

VTV tai jokin tutkija tulee sanomaan, että verotuksen reiät on tukittava. Säätiöiden verokikkailut pitää lopettaa. RKP toteaa että ei käy ja reiät jäävät tukkimatta.

Asiantuntijat nostavat esiin valtion avustusten ja tukiaisten hurjat määrät ja vaatii tuhlaamiselle rajoja. RKP toteaa että ei käy, ja kulut jatkavat kasvamistaan.

Maahanmuuttoon ehdotetaan pisteytysjärjestelmää tai muuta reilumpaa käytäntöä, Kanadan tai Tanskan tyyliin. Halutaan saada työperäinen maahanmuutto kasvuun, hämäräperäinen laskuun. RKP katsoo tuloja vokkibisneksestä ja toteaa että ei käy. Ja siten mikään ei muutu.

Sähköautojen hinta laskee ja saatavuus paranee, jolloin niiden tukemiselle ei ole enää tarvetta. Sähköautojen hankintatuki halutaan poistaa ja verotus saattaa muiden autojen tasolle. RKP:n täti katsoo sähkö-volvoa tallissaan ja toteaa että ei käy.

Yritysten lainsäädäntöä yritetään selkeyttää, niin että pienet voivat osallistua julkisiin kilpailutuksiin missä isotkin. RKP:n päättäjä tuhahtaa niin että samppanjalasi meinaa keikahtaa ja totaa että nej helvete. Hallitus myöntyy.

Tämä ja tuhat muuta

Tämä tarina on nähty. Se on nähty niin monen hallituksen toimesta, niin monessa asiassa, aiheuttaen niin monen miljardin euron loven maamme talouteen. Se jatkuu ensi hallituskaudella myös. Toimittajat eivät juuri uskalla aiheesta puhua ja jos uskaltavat, heitä haukutaan rasismista suomenruotsalaisia kohtaan. Ja me nielemme tuon purematta.

Vaan kas, suomenruotsalaiset ovat RKP:n vallan uhreja siinä missä me kaikki muutkin suomalaiset. Ei tässä ole puhe kielestä vaan rahasta, tai tarkemmin sanoen sen varastamisesta. Suurin valppaus tarvitaankin tämän ymmärtämisessä: yksikään suomalainen – puhui hän kotonaan suomea, ruotsia, venäjää, saksaa tai arabiaa – ei ole vihollinen. Vihollinen on hän, joka vie meiltä kaikilta.

Äänestäjä ei siedä tuloksellista politiikkaa

Ne harvat asialliset analyysit USA:n poliittisesta tilanteesta muistavat kertoa, että kansa on jo pitkään pettynyt politiikkaan. Vietettyäni siellä aikaa taannoin ja vertailtuani Suomen tilanteeseen, ymmärrän näitä ihmisiä jo liiankin hyvin. Kansa ei halua päättäjiltään tuloksia vaan imagotemppuilua.

Joka puolueella oma kompastuskivensä

Ei, tarkoitus ei ole puida Sanna Marinin tyyliä sen isommin, joskin hänen edustama ns. instagram-politiikka on toinen demarien pöhköilyistä. Siinä kansa rakastaa imagoa, eikä tuloksella niin väliä. Toinen on taloudenpidon vastuun puute, joka kuului taas ikävästi tuoreessa Politiikkaradiossa. Demariäänestäjä ei halua ehjää valtiota, vaan rahan heittelyä sinne ja tänne.

Oikeastaan koko oikeisto – kyllä, myös kotipuolueeni – aiheutti massiivista myötähäpeää ehdotuksillaan jengirikollisuuden torjumiseen. Kokoomuksen Kari Tolvanen ei ollut porukan pahin, mutta hänkin sortui populismiin KD:n ja Persujen vanavedessä, tarjoten amerikkalaistyylistä poliisivaltiota jengiväkivaltaan ratkaisuna. Tiedepuolueella ei pitäisi olla varaa tieteen vastaiseen toimintaan. Toisaalta, ei kansa halua rauhaa tai turvaa, vaan kostoa ja moraalisaarnoja. Niitä he tulevat myös keväällä äänestämään. Hetki sitten olimme Ruotsin tiellä, tätä menoa olemme pian heitä edellä jengiväkivallassa.

Vihreät ymmärtävät maahanmuuttopolitiikan ongelmista suunnilleen yhtä paljon kuin minä hävittäjälentokoneista, mutta eivät heidän äänestäjät halua toimivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Heille vastakkainasettelut tuovat kannatusta ja väkeä mielenosoituksiin. Siinä missä oikeisto toistaa ja lisää jatkuvasti toimimattomaksi koettua keinoa rikollisuuteen, tarjoaa punavihreistö jatkuvasti toimimattomaksi koettua keinoa maahanmuuton korjaamiseen. Ja mikäpä jottei, sillä kukaan ei äänestä vihreitä saadakseen maahanmuuttopolitiikkaan järkeä, eikä persua saadakseen kaduille turvallisuutta – tai jos äänestää, sitten äänestäjä todellakin ansaitsee tuloksen.

Esimerkkejähän toki piisaa halki puoluekentän jos vain vähän rapsuttelee. RKP sanoo puolustavansa suomenruotsalaisten asemaa, vaikka jokainen heidän ajama päätös vain heikentää sitä. Ruotsin kielen osaaminen on maassamme katastrofaalisen huono ja huononee samalla kun vastakkainasettelu lisääntyy. Toisaalta, ei RKP:n äänestäjä halua suomenruotsalaisten asemaa tasavertaisemmaksi, vaan he janoavat vähintään jääkaappikylmää sotaa.

Toimittaja vain nauroi

Aiemmin mainitussa Ylen jengirikollisuuden jutussa parikin yleisön kommentoijaa kysyi jotta miksi media ei haasta päättäjiä. Kysyn samaa ja ihmettelen miksi Kaija Kansalainen ymmärtää aiheen mutta Timppa Toimittaja ei. Tarvitsisimme Politiikkaradion rinnalle Faktantarkistusradion, jossa puolueiden edustajia grillattaisiin pöhköistä ehdotuksista. Jos he eivät muistuta keisarin uusista vaatteista, kuka sitten? Yleisradion kaltaisten toimijoiden on kysyttävä onko heidän tehtävä miellyttää kansan kostonhimoa vai tiedonjakoa? Joskus nämä ovat toistensa vastakohtia.

Aivan kenen tahansa äänestäjän, joka päättäjien kanssa jutustaa, tulisi aina tärkeissä asioissa vaatia perusteluja, tiedettä, numeroita, faktaa. Poliitikkojen mielipiteet ovat mitä parasta grillattavaa. Älä tietenkään ole ilkeä, mutta ole tarkka. Suurin riski näin toimiessa on huomata kuinka melkein joka puolueessa, myös siinä inhoamassasi, on muutama hemmetin toimiva ehdotus pöydällä.

Feministit marssivat tasa-arvon puolesta

Venäjä on pakottamassa leijonaosaa täysi-ikäisistä miehistä rintamalle suorittamaan joukkomurhia ja muita sotarikoksia surkealla henkiinjäämisprosentilla. Venäjän naiset ovat tältä uhalta turvassa, uhka kohdistuu vain miehiin. Kyse on sukupuolittuneesta ongelmasta.

Marssi muutokselle

Äänekkäimmät feministit ovat viime vuosina muistuttaneet, miten he välittävät suuresti kaikkien sukupuolten oikeuksista, siten siis myös miesten oikeuksista. Koska nyt on esillä valtava, miljooniin miehiin kohdistuva julma uhka, he ovat tietenkin valppaina. Sanna Marinin tähdittämä jättitilaisuus toi Helsingin torille kymmeniä tuhansia feministejä vaatimaan oikeutta venäläisille miehille.

Tilaisuudessa julistivat feminististä solidaarisuutta myös Krista Mikkonen, Anna-Maja Henriksson, Maria Ohisalo sekä joukko eturivin taiteilijoita. Paikalla olivat myös edustajat Amnestysta, SPR:stä, Feministisestä puolueesta, SYL:stä sekä Greenpeacesta, joka ikävöi miesten joutumista ympäristötuhon aiheuttajiksi Ukrainassa. Yhteen ääneen ryhmä vaati itänaapuriamme tilille ja miesten sortamisen loppumista sekä muistuttivat myös, että intersektionaalinen feminismi puolustaa kaikkien sorrettujen oikeuksia. ”Emme ole naisliike, vaan ihmiskunnan tulevaisuuden liike” lausuttiin lavalta ja yleisö hurrasi.

Ainoa huono puoli ylläolevassa on, että sitä ei oikeasti tapahtunut. Miksi?

Insentiivi on hyödykäs sana

Syystä tai toisesta tuontisana insentiivi on noussut yhdeksi suosikeistani pohdiskellessani politiikkaa ja yhteiskuntaa. Voimme toki suomalaisittain puhua myös vaikka motiiveista ja kannustimista, mutta ydinkysymys on sama: miksi joku ihminen tai ihmisryhmä tekisi jotain mitä haluamme heidän tekevän?

Työ, työpaikka ja tunarointi

Yksinkertaisin esimerkki ovat kannustinloukut. Jos haluamme, että yhä useampi ihminen ottaa tarjotun työn vastaan, on pohdittava tämän henkilön insentiiviä asiaan. Vaakakupissa työn ottamisen ja työn ottamatta jättämisen välillä on oltava merkittävä ero työn ottamisen puolesta. Tässä on täysin merkityksetöntä mitä SAK:n tai EK:n pomo väittää aiheesta puhuvansa, mutta silti vain heitä asiassa kuullaan. Heidän insentiivi kun ei ole työllisyyden parantamisessa.

Voisimme toki myös kysyä mikä saisi hoitajat jaksamaan paremmin ja uudet ihmiset kiinnostumaan alasta. Tämä on onneksemme aihe josta hieman puhutaan, mutta sitäkin sopisi laajentaa. Terveyskeskuksissa ja sairaalassa pitäisi joka ikisellä työntekijällä olla kaikki intressi pyrkiä kehittämään työpaikkaa ja sen puitteita, puhuimme sitten käytännöistä, välineistä tai ihmisistä. Erittäin hyvästä ajatuksesta pitää saada erittäin hyvä palkkio, tuli se sitten ylilääkäriltä tai laitossiivoojalta.

Edellisestä pitää toki johtaa ilmiön käänteiseen puoleen: tunaroinnista ei saa palkita. Fortum lienee viime aikojen johtavia esimerkkejä, mutta Apotti tulee hyvänä kakkosena. Jos henkilön johdolla ajetaan laitos täydelliseen junaturmaan, se ei saa johtaa suuriin etuihin.

Sopii melkein mihin vaan

Lopulta aihetta voi jatkaa mihin vaan. Miten torjutaan huumeongelmia? Miten vähennetään jengirikollisuutta? Asuntopulaa? Demokratiavajetta? Jokaisen näiden takana on lopulta ihminen ja ihmisellä on syy tehdä tavalla A tai B. Hyvän valinnan täytyy johtaa hyvään, huonon valinnan huonoon. Lopputulos on aina yhdistelmä porkkanaa ja keppiä.

Varmaa on vain, että mihinkään ei päästä asettumatta asianomaisten kenkiin. Jos on pienintäkin epävarmuutta asianomaisten kenkämuodista, on fiksuinta kysyä sieltä päästä suoraan eikä tilkitä puutetta aatteiden ja mielikuvituksen sekametelisopalla.

Säästökuuri lienee hyväksi

Kun katsoo kaikkia tapoja millä maailmasta ympärillämme naputellaan kantavia osia irti, on aika helppo tulla johtopäätökseen muutosten tarpeellisuudesta. Tässä kohtaa suomalaisen ei kannata lähteä valittamaan, vaan julistamaan osaamistaan. Säästäminen on kansallinen hyve, ehkä se vaan kaipaisi pientä kertauskurssia.

Peilistä löytyy säröjä

Huomasin tuossa jokunen viikko takaperin, että loppukuun laskut ylittivät tilin saldon. Ylitys ei onneksi ollut päätä huimaava ja minut aina opetettiin pitämään pikkuisen jemmassa pahan päivän varalle. Se kuitenkin toimi herätyksenä. Moni mukamas viaton tapa on ollut osatekijä matkalla harmiin. ”Hei, tuohan näyttää kivalta”, ”maistetaas välillä tällaista” tai ”piristänpä vähän itseäni” ovat ajatuksia joihin nykyajan ruokakaupoissa päätyy helposti. Vähän ylimääräistä, vähän parempaa merkkiä, vähän fiinimpää – ehkä se on vain euro lisää, ehkä se on kuukaudessa aika monta euroa lisää. Siihen päälle hintojen nousut niin hommahan lähtee lapasesta reippaaseen tahtiin.

On itse asiassa harmillista miten helppoa on ottaa tavaksi mennä ruokakaupan kautta töistä kotiin. Eipä se muutu siitä meneekö autolla vai kävellen ja onko siinä välissä Prisma vai Lidl, kyllä sitä rahaa saa hukkumaan. Nyt täytyy muistaa miten äiti aina sanoi ruokakaupassa pienenä ollessa, että nyt ei osteta tuollaista, odota karkkipäivään tai säästä ensin. Hyviä neuvoja lapselle, erinomaisia aikuiselle.

Muutakin varaa

En ole ns. sunnuntaiautoilija, joten hirveästi turhia automatkoja ei tule tehtyä. Työkalujen määrä estää kulkemasta monilla muilla tavoin, mutta ehkäpä jostain löytyy muutama kilometri jota voi ajamatta jättää. Kerrostalossa asukas yksin ei voi paljoa lämpöön vaikuttaa, etenkään talossa jossa ei ole pattereita, mutta taloyhtiötasolla voisi ajaa säästöä. Lämpötilan pienestä pudotuksesta on rahan, energian ja ympäristön säästämisen lisäksi toinenkin etu, nimittäin painon lasku. Se energia, mitä keho käyttää lämmittämiseen, on ehtaa rasvan polttoa. Pieni vilvoittelu on suuri terveysteko. Kylmä suihku on myös sekä keholle että mielelle erinomainen piriste. Itse en ole juuri lämmintä vettä käyttänyt vuosikausiin ja katsokaa miten fiksu ja nöyrä nyt olen.

Yhteiskunnan sopisi näyttää mallia, monellakin tasoilla. Energian lisäksi meillä on pulaa rahasta laajemminkin, tulevina vuosina yhä enemmän. Olisi julmetun korkea aika lopettaa kaikki alkoholitarjoilu julkisin varoin. Päättäjille voisi tarjota polkupyöräetua aktiivisesti ja alata laittamaan tiukat rajat taksien ja edustusautojen käytölle. Ruokatarjoiluissa painotus kotimaisiin kauden kasviksiin ensisijaisesti, kotimaiseen lihaan toissijaisesti. Julkisten rakennusten lämpötila 18-19 asteeseen (pl. terveyspalvelut). Julkisivujen valaistuksen voisi lopettaa kokonaan.

Ja tästä seuraisi, että…

Mitä tästä kaikesta seuraisi, yksilön tai yhteiskunnan tasolla? Ihmisillä olisi yhä lämmin koti, lämmintä ruokaa oman maun mukaan, koulut ja terveyskeskukset toimisivat, paikasta toiseen pääsisi ja joka päivä voisi lukea lisää toimittajien keksimiä mursutarinoita. Samalla näyttäisimme sekä itsellemme että maailmalle, että suomalainen pärjää, suomalainen pystyy ja suomalainen mukautuu kestämään. Siinä missä takuuvarmasti eteläisemmän Euroopan maissa notkuisi pitopöydät herroilla ja vähävaraiset kuolisivat kylmyyteen, meillä näytettäisiin että kaveria ei jätetä.

Tässä ei ole mitään mahdotonta, mitään ennenkuulumatonta tai paniikkia aikaansaavaa. Ehkä juuri siksi luulen, että jään aika yksin omien päätösteni kanssa, samalla kun Helsingin herrat eivät tingi egonsa ruokkimisesta verovaroin. Mikäs siinä sitten. Oma terveyteni ja kukkaroni kiittävät tästä huolimatta.

Keskinkertaista yrittäjänpäivää kaikille

Hieman miehen näköinen persoona astuu huoneeseen hiljaisesti, ujosti ja avaa suunsa: moi, olen Kyuu, ja olen yrittäjä. Pieni yleisö tarjoaa keveät golf-aplodit ja hiljaisen tervehdyksen. Näin yrittäjän päivänä olisi ehkäpä taas hyvä aika reflektoida maailmaa omasta kulmasta.

Yrittäjyys ja minä

Yrittäjiä on monenlaisia, aloja on monenlaisia, joten universaalia vastausta ei ole. Oman luonteenpiirteen kulmakiviä on että rakastan haasteita ja painetta, mutta vihaan ajan tuhlaamista enkä siedä työn tekemistä huonosti. Minun kaltaiset ihmiset ovat kokeneet melko huonosti jenkeistä tuodun ja jo siellä tehottomaksi todetun konsultokratian periaatteen. Minua potuttaa sekä rahan että ajan vastuuton tuhlaaminen. Koen myös ikävänä konsultoinnin maineen tuhoutumisen. Maailmassa on fiksuja konsultteja, mutta he ovat kovaa vauhtia muuttumassa uhanalaiseksi vähemmistöksi, joiden tarinat eivät enää pääse pinnalle.

Kun ihmisen luonteenpiirre on epäyhteensopiva häntä ympäröivän arjen kanssa, tulee stressiä. On pöhköä käyttää energiaa haukkumaan ympäröivää arkea, sillä selvähän se on ettei maailma pyörii minun tai kenenkään muunkaan yhden ihmisen navan ympärillä. Jos – kun – kaikki suoraan sanoen vituttaa aamusta iltaan, ainoa oikea paikka asioiden korjaamiseen on peilin edessä. Annan pisteet itselleni siitä etten ole tarttunut viinapulloon vaan kuntosaliin, mutta miinuspisteen siitä etten ole vielä saanut muutettua päätäni toiseen asentoon.

Yrittäjyyttä ei voi tästä kuitenkaan syyttää. En ole aivan niin naiivi että kuvittelisin ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolen. Jos tällä alalla työtä teen, se olisi samanlaista palkollisena ja yrittäjänä. Koen joka tapauksessa pitäväni siitä linjasta, että minulla on suurempi vastuu paitsi itsestäni, myös työntekijöistäni. Kun on jotain mistä kantaa vastuuta, on jotain mikä vetää sängystä ylös joka aamu.

Yrittäjyys ja yhteiskunta

Voisin kirjoittaa tähän jo tuhat kertaa lausutut heitot miten vasemmisto sitä, oikeisto tätä ja joku muu jotain muuta. En jaksa. Tämä maa tarvitsee niin vasemmisto- kuin oikeistolaispuolueitakin enkä saa mitään etua tai iloa siitä että valitsen niistä jonkun tässä kohtaa silmätikuksi. Yrittäjät pyörittävät tätä yhteiskuntaa, eivätkä he kysy mitä poliittista linjaa asiakas ajaa. Vastaavasti asiakkaatkin harvoin kysyvät yrittäjän puoluekantaa. Tuo on se arvokkain totuus. Vastakkainasettelua ei saada myöskään siitä perusajatuksesta, että työttömyysturvan pitäisi olla riippumatonta jäsenyyksistä tai että terveydenhuollon pitäisi olla asiallista kaikille. Kyllä, toteutuksessa on tekemistä mutta mitään vasemmisto-oikeisto-hallitus-oppositio-vääntöä tästä ei saa. Ainakaan järjellistä.

Se, mitä yhteiskunnalta ja jokaiselta puolueelta toivon, on reiluus. Älkää laittako eri sääntöjä isoille ja pienille firmoille. Älkää rakentako järjestelmää jossa yksi voi jättää verot maksamatta mutta toinen ei. Älkää lisätkö byrokratiaa ellette ole absoluuttisen, tutkitun tarkasti varmoja siitä tulevan vaivaa enemmän hyötyä – ja jos totuus osoittautuu toiseksi, ottakaa askel taaksepäin. Älkää lapatko miljoonia yhdelle yrittäjälle ja samalla haukkuko rahattomaksi jäänyttä ahneeksi. Mitäpä jos vain lopettaisitte yritystuet ja ohjaisitte ne kasvuyrityssijoituksiin? Poikkeusaikojen ulkopuoliset yritystuet tässä maassa ovat suoraan sanoen iso, haiseva kasa sitä itseään, eivätkä ne poikkeusajan rahoituksetkaan kovin hääppöisesti onnistuneet. Sen ongelman voi tiivistää jo legendaksi nousseeseen hakemusvastineeseen: Kehitystukea ei saa käyttää tuotekehitykseen.

Yrittäjyys ja tulevaisuus

Yrittäjät ovat ihmisiä kuten ketkä tahansa, joten heistä kuka tahansa voi olla osa ongelmaa tai ratkaisua. Tulevaisuuden kärkihaasteisiin kuuluu ilmastonmuutos. Se on globaali ongelma joka koskee kaikkia, joten sen ratkaiseminen yhdessä voi toimia vain linjalla kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Jos etsimme tapoja löytää jokaiselle tavan osallistua jonka hän kokee omakseen, itselleen hyödylliseksi ja mitaltaan realistiseksi, pääsemme pitkälle. Siinä sivussa syntyy muutama uusi yksisarvinen ja valtion kassaan muutama miljardi uusien konsulttien palkkaamiseksi.

Me yrittäjät olemme osa yhteiskuntaa, hyvässä tai pahassa, mutta tässä olemme, nyt ja huomenna. Jotenkin tuntuu että kaikki painotus siltojen rakentamiseen ja yhteistyön paranemiseen olisi ylivoimaisesti fiksuin tapa ottaa meistä kaikki ilo ja hyöty irti. Siksi päätänkin toiveeseen, että tämä ajatus resonoisi riippumatta lukijan puoluekannasta. Jos jokainen yrittäjä on potentiaalisesti hyödyllinen osa huomista, niin on jokainen poliittinen mietekin, porvareista punavihreisiin ja alarmisteista akateemikoihin.

Hädässä riittää vähempikin

Pääministeri Sanna Marinin ja hallituksensa toimia tällä hetkellä arvostetaan yhä erittäin laajalti, vaikka hallituspuolueiden kannatus heikkenee. En tokikaan väitä että maamme johto olisi surkeasti koronaa hoitanut, mutta virheitä on tehty hieman enemmän kuin olisi suotavaa. Voisiko olla niin, että hädän keskellä emme ole niin tarkkoja lasten ja pesuveden suhteesta?

Syyllistä on turha osoitella

Pitää alkuun korostaa, että minulla (tai sinulla) ei ole riittävästi tietoa, analyysiä tai taitoa osoittaakseen absoluuttisella varmuudella juuri missä hallinnon portaassa ja kenen suoralla vastuualueella virheitä on tapahtunut. En siis syytä Marinia sen paremmin kuin ketään muutakaan sormella. Marinin henkilökohtaiseksi virheeksi voi laskea yhteistyöhaluttomuuden ja ajoin hieman ailahtelevan viestinnän. Ne eivät ole kuolemansyntejä. Voidaan toki argumentoida minkä tahansa valtiojohdon virheen ylimmän vastuun kuuluvan ylimmälle johdolle, mutta eipä pääministeri voi käyttää kaikkea aikaansa pyytääkseen anteeksi jokaista vinoon mennyttä t:n viivaa ja i:n pistettä. Edelleen: maan johto saa mielestäni joka tapauksessa tyydyttävän arvosanan koronan hoidosta, eikä summittainen haukkuminen myöskään auta mitään. Keskityttäköön siis ongelmiin. Niitä ei tule lakaista maton alle, vaan tutkia rauhassa ja varmistaa, etteivät ne toistu.

Ensin nostaisin tiedevastaisuuden. Ideologiat, ministeriöiden ja ammattilaisten väliset nokittelut ja suurten egojen taistelut ovat aivan liian usein jyränneet tutkitun tiedon ohi. Tästä johdetaan pian tie viestintäongelmiin, esimerkiksi hoitajien ammattijärjestöt eivät ole koskaan ennen saaneet luuria korvaansa yhteydenotoissa Sosiaali- ja terveysministeriöön. Hoitajia on muutenkin kohdeltu kuin märkää rättiä, ei kunnioitusta, ei solidaarisuutta. Maahantulotarkastukset ryssittiin moneen otteeseen. Työterveyshuollon pääsy koronaseurantaan evättiin. Kesän luvattu valmisteluaika käytettiin ekstrapitkiin lomiin ja yleiseen laiskotteluun – syksyllä tilanne yllätti päättäjät housut kintuissa. Yritysten osalta tilanne on vieläkin sekavampi, osasta on pidetty huolta ja osa on heitetty bussin alle. Osaaminen yritysaiheissa on kenties huteraa, sillä päätökset heiluvat äärilaidalta toiselle. Oma lukunsa ovat sitten tarvikehankinnat, joissa ilmeisesti Sipilän ajalta tuttu linja jatkuu: huonoin tarjous voittaa.

Suomen ei tarvitse hävetä globaalissa vertailussa, olemme keskiarvon yläpuolella koronahoidossa. On myös erinomaista, että hallituksemme saa globaalia näkyvyyttä, se voi tuoda maahamme töitä ja investointeja ajan myötä. Viisas hallinto osaa kuitenkin muutakin kuin esitellä ylemmyyttään. Se on myös sopivasti nöyrä, ymmärtäväinen ja kehittyvä. Se ottaa haasteet vastaan, vastaa kun kysytään ja parantaa kun on parantamiselle tarvetta. Viisas hallinto käsittelee virheet avoimesti, ymmärtää kriisiviestinnän taidot ja julkistaa suoraselkäisesti toimet, joilla vastaavat virheet vältetään jatkossa.

Viisas rakentaa huomista

Ennen kaikkea viisas hallinto ymmärtää, että tänään rakennetaan huomista ja että huomenna maailma on erilainen. Sitä voi osoitella sormellaan taaksepäin ja menneisiin vääryyksiin, tai maalata kuvaa huomisesta, joka on eilistä parempi. Minä haluaisin nähdä tulevaan, mutta niin usein keskitytään milloin menneeseen, milloin aiheen välttelyyn, milloin summittaiseen syyllisten nimeämiseen. Järki on poissa ja tunteet tanssivat pöydällä. En tiedä aloittiko tuon tanssin hallitus, oppositio, virkakoneisto vai jokin ministeriö, mutta kukaan ei pysy tahdissa.

Ehkäpä meillä vaan on nyt niin iso kriisi päällä tässä maailmassa, että moiset murheet eivät juuri kiinnosta. Juuri nyt pääosa meistä tyytyy maamme hallinnossa kovin vähään. Minä haluaisin kuitenkin enemmän.

Tiedämme MITÄ, kun pitäisi kysyä MIKSI

Kiitos median, kiitos tieteen, kiitos somen ja aktiivisten kansalaisten, tiedämme todella hyvin mitä tapahtuu. Protesteja diktatuureissa, poliisien tohelointia Helsingissä, kuumetta Valkoisessa talossa. Sen sijaan kysymme kovin harvoin miksi tapahtuu ja vielä harvemmin ilman ennakkoasennetta.

Kysy ja seuraa kysymystä

Minulla on ajatus: mitä enemmän on tilaa asialliselle keskustelulle, sitä vähemmän on tilaa asiattomalle keskustelulle. Mitä enemmän on luottamusta demokraatiaan ja instituutioihin ilmassa, sitä vähemmän on intressiä demokratian ja parlamentarismin ulkopuoliselle toiminnalle. Aina tulee toki yhteiskunnissa olemaan sivuraiteille päässeitä ja aina kun niin käy, pitää kysyä miksi. Lisäksi tulee kysyä itseltämme ainakin tätä: onko yhteiskunnassa rakenteita, jotka rohkaisevat ihmisiä pois ääriryhmistä, vai rakenteita jotka rohkaisevat ihmisiä ääriryhmiin? Olemme vakaasti jälkimmäisellä linjalla, eikä viattomia löydy yhdestäkään puolueesta tai mediatalosta.

Miksi sitten ihmiset kokevat haluttomuutta asioiden muuttamiseen demokraattisesti? Vastauksia on monia, jotka johtavat lisäkysymyksiin, mutta aloitetaan yhdellä teorialla, jonka nimi on sankarinpalvonta. Matti Nykänen välttyi aikanaan negatiiviselta mediahuomiolta, vaikka kaikki tiesivät miten hän kännipäissä tunaroi. Alexander Stubbin tiedettiin olevan koulu- ja työpaikkakiusaaja, mutta media piti häntä sankarina eikä antanut hänen uhreille ääntä. Juha Sipilästä tuli sittemmin sankari, vaikka hänen firmoissaan työntekijöiden myrkytystapaukset hoidettiin korruptiolla hiljaiseksi. Hiukan on merkkejä että Sanna Marin saa vastaavaa kohtelua nyt. Vai pitäisikö katsoa historiaa kauemmas? Sanoiko joku presidentti Kekkosen nimen?

Yhdysvalloissa yksi monista likaisen vallanpidon muodoista on korkein oikeus, johon puolueet nakkelevat omien arvojensa edustajia pitämään valtaa pysyvästi, vaikka oma puolue äänestettäisiinkin pois. Haukumme jenkkejä, mutta katsommeko peiliin? Täällä niin valtion kuin kaupunkien hallituksetkin pistävät viranomaisasemiin pitkäksi aikaa uusia nimiä vain ja ainoastaan puoluekriteerein, eikä asiantuntemuksella ole etäistäkään merkitystä valinnoissa. Viranomainen jää töihin pitkäksi aikaa, tekemään haluttua politiikkaa, vaikka rekrytoinnin tehneet päättäjät äänestettäisiin vaaleissa pois. Tämäkin on yksi monia vastauksia siihen, miksi demokratiaan ei luoteta. Tämä on myös itseään ruokkiva sykli, sillä jokainen valtaan tullut puolue lupaa korjata ongelman, mutta käytännössä päätyy rekryämään politiikkansa suojelijoita kahta härskimmin. Kansa vihastuu enemmän, päättäjät pelästyvät ja vallan menetystä pelätessään ryhtyvät entistä törkeämpiin keinoihin ikuisen asemansa suojelemiseksi. Suomi ei ole diktatuuri, mutta hyväsisaruskerho on yksi varma askel siihen suuntaan.

Opetelkaa uimaan!

Väliotsikon sanonta on yksi malliesimerkki siitä, miten poliittinen toimija voi hetkessä halveksia huomattavan kansanryhmän merkittäviä huolia ja murheita. Emmekö vieläkään ymmärrä, että huolet, murheet – tunteet – voivat olla aitoja ja huomionarvoisia, vaikka niiden taustalla ei ehkä olisikaan kivenkovaa faktaa? Jos halveksimme huolestuneita kansalaisia, muuraamme vakaan peruskiven demokratian ulkopuoliselle aktivismille, jonka myötä pahimmillaan soitetaan pappia. Suomi on maa, jossa koululaisia murhataan luokkiinsa, uusnatsit hyökkäävät poliitikon kotiin ja ilmastonmuutoksesta huolestuneet nuoret eivät keksi muuta toimintatapaa kuin sodan yhteiskunnan instituutioita vastaan. Totisesti minä kysyn: miksi?

Demokratian sivuraiteille eksyneillä on usein epärealistisia vaateita ja kuvitelmia, mutta usein taustalla on lopulta vain halu tulla kuulluksi, halu keskustella, halu ymmärtää. Meidän ei pidä hyväksyä väkivaltaisia järjestöjä tai ääriliikkeitä, mutta meidän ei myöskään pidä hyväksyä saamattomuutta niiden äärellä. Meidän on kysyttävä heiltä: miksi? – mieluiten ennen kuin on liian myöhäistä.

Aina on joku, jota säännöt eivät koske

Sain hienoisen ahaa-elämyksen jutellessani tänä viikonloppuna tutun maahanmuuttajaryhmän kanssa. Vaikuttaisi siltä, että yhteiskunnassamme on sinänsä pitkään ollut vahva käsitys tasa-arvosta, mutta myös valmius sen kiertämiseen tilanteen vaatiessa. Löysin pikaisesti kolme esimerkkiä kolmelta aikakaudelta. Epäilemättä niitä olisi enemmänkin.

Nyt: eriarvoiset maahanmuuttajat

Ennen kuin jatkan, lienee syytä korostaa, että tämän näkökulman lähteenä ovat muut maahanmuuttajat, eivät omat kokemukset. Mutta haussa on siis se, että tietyt etniset tekijät tuppaavat asettamaan tietyt maahanmuuttajaryhmät toisia ylemmäs tietyissä palveluissa. Ylimääräistä apua kotona, opiskelussa, viranomaisilla, matalammalla kynnyksellä saatavaa lisärahoitusta, keveämmät vaatimukset siellä ja täällä. Joidenkin mukaan myös yleinen asennoituminen halki yhteiskunnan tuntuu muuttuvan etnisyyden perusteella, joskin tuota on hyvin vaikea mitata. Tietty ryhmä nähdään kuitenkin yhteiskunnan toivona, rikkautena ja kaiken mahdollisen lisäavun arvoisena. Aika moni muu ryhmä jää tämän ulkopuolelle. Lupasin korostaa heiltä vielä yhtä pointtia: kyse ei ole siitä että maahanmuuttajilla yleisesti olisi etuoikeuksia, vaan siitä että tietyt maahanmuuttajat ovat rakastettuja sankareita ja toiset vihattuja paskiaisia, etnisyyden perusteella.

Viimeksi: täydelliset talviurheilijat

Moni meistä on nähnyt Matti-elokuvan. Hyppyrimäkimies Nykänen pääsi aika monesta pälkähästä elämässään, sillä talviurheilijoita katsottiin ylöspäin. Omana kouluaikana jääkiekkoilijoille oli omat standardit: jälki-istuntoa ei koskaan saanut, väkivallan käyttäminen oli sallittua, arvosanoja nostettiin ja tuon tuosta opettajilta sai kuulla miten paljon parempia ja hienompia ihmisiä he olivat. He kun olivat tulevaisuuden toivo, Suomen ylpeys ja esimerkkejä lapsille. Ajan myötä saimme juuri sen mitä ansaitsimme: väkivaltaisia, veroja kiertäviä huumediilereitä, Harkimoiden ja Kummoloiden kaltaisia rötösherroja jotka palvovat vain rahaa ja Putinia.

Sitä ennen: kunnioitetut Kekkosen kaverit

Pitää taas aloittaa kiittämällä Yleisradiota mainioista radion historiasarjoista, jotka ovat opettaneet Kekkosen ajan pelisääntöjä. Etenkin aikana ennen Karpoa oli hyvin helppo päästä Kekkosen lähipiirissä erittäin suojeltuun asemaan. Kunhan isäntää sokeasti tottelit, ei paljon tarvinnut murehtia edesvastuuseen joutumisesta pienistä sivukikkailuista, oli se sitten sihteerin kähmintää tai markkojen siirtelyä parempiin pussukoihin.

Aina on joku

Olen valmis esittämään teorian, että meillä on aina tilaa jollekin ryhmälle, joka toteuttaa vanhan sanonnan: ”kaikki ovat tasa-arvoisia, jotkut vaan tasa-arvoisempia kuin toiset”. Joku saa aina enemmän kuin sen mitä heille kuuluu. Kuka se joku on, miten se valitaan? Yllä olevien esimerkkien perusteella väittäisin, että voittaja on se, joka keksii uskottavimman nyyhkytarinan ja myy sen massoille.

Yksi sanoi, ”meidän täytyy tukea Kekkosta hänen vaikeassa tehtävässään pitää Suomi turvassa idän ja lännen välissä”. Toinen sanoi ”meidän pitää tukea ja ymmärtää urheilijoita, jotka nostavat meidät maailmankartalle ja toimivat esimerkkeinä lapsille”. Kolmas sanoi ”meidän pitää tukea näitä kovasti kärsineitä, sillä ennen pitkää he rikastavat kulttuuria ja geenejämme”.

Minä sanon: Suomi on tasavalta. Punnittakoon jokainen tallaaja teoillaan, ei tekosyillään.

Tarvitsemme lisää ahneutta ja laiskuutta!

Ahneus ja laiskuus ovat kovin ikäviä sanoja ja kieltämättä arjessa ne yhdistyvät aika ikäviin ilmentymiin. Haluaisin kuitenkin antaa niille tilaisuuden, sillä olemme näille vaistoille paljon velkaa – ainakin jos arvostamme tiedettä tai yhteiskuntia.

Energiansäästöä ja ennen energiansäästölamppuja

Älykäs olento pyrkii vaistojensa ohjaamana säästämään energiaa, sillä historiallisesti ei ole ollut aina mitään takeita että lisäenergiaa on helposti saatavilla. Toisin sanoen, laiskuus on älykkyydessä hyve. Siten olemme kehittäneet työkaluja, jotka ovat vuosituhansien varrella hieman monimutkaistuneet. Katsokaa nyt vaikka maanviljelyä ja viimeistä sataa vuotta. Jos joku ei olisi halunnut olla laiska ja käyttää vähemmän energiaa viljan puimiseen, ei olisi sen paremmin viikatetta kuin puimuriakaan.

Mielestäni esimerkiksi muuan G. A. Serlachius on ollut ahne, kuten myös aika moni muu metsäteollisuuden suuri nimi, tai modernilta listalta vaikkapa Peter Vesterbacka. Ahneus ajoi heidät laajentamaan yrityksiään, kasvattamaan niitä, luomaan vientiä ja uusien alojen nousua. Me haukumme ja herjaamme yritysjohtajien ahneutta, mutta olemme alati valmiita nauttimaan heidän ahneuden hedelmistä. Jos nyt unohdetaan ihmiskunnan saastaksi laskettavat veronkiertäjät, keskiverto ahne porvari on lapannut verokarhun taskuun sellaisen määrän seteleitä että selkä vääntyy.

Entäpä nyt tuoreen paperikoneen sulkemisuutisten äärellä? Onhan tuo melkoinen isku ja pääministerimme voi olla oikeassa valitellessaan ahneutta päätöksen syyksi. Ahneus epäilemättä selittää sen ja se voi olla todella hyväksi. Kun heikosti menestyvä toimipiste suljetaan, saa itse emoyritys enemmän voimaa, eli siis enemmän veronmaksukykyä. Vastaavasti tehtaan raunioille voi muodostua aivan uutta toimintaa, joka – jälleen kerran – tarkoittaa uusia työpaikkoja ja uusia verotuloja. Ahneuden vuoksi pitää valitettavasti monen kärsiä, mutta lopputulos, oikein pelattuna, voi olla valtiolle ja sen asukkaille erinomainen.

Opettaja, ei orjapiiskuri

Ahneus ja laiskuus ovat meille hyviä opettajia, vaan viisas oppilas ymmärtää ottaa opin vastaan kriittisesti. Jos annamme laiskuuden tai ahneuden viedä meitä kuin pässiä narussa, eihän siitä hyvä tule. Oppi pitää ottaa vastaan ymmärryksellä, oikealla kontekstilla ja pohdinnalla. Typerintä kuitenkin on kieltää ne perusvaistot, jotka pakottavat älykkyytämme etsimään aina parempia ratkaisuja. Yhteiskunta, sellaisena kuin sen olemme tunteneet, on kaiken velkaa näille vaistoille. Yhteiskunnat ovat kehittyneet, kun olemme luoneet pelisäännöt jossa nämä vaistot toimivat yhteiseksi hyväksi, riittävän vapaasti mutta sopivan hallitusti.

Pääministerimme toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi maailman kehittyvän. Hän toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi älykkyyden perusvaistoja ja auttaisi niitä toimimaan kansalaistensa eduksi. Hänellä on syynsä olla varuillaan ja varoa kontrolloimatonta ahneutta. Hän toimisi viisaasti nähden sen kuten tulen, mahtavan voiman joka on hyödyksi kakluunissa mutta tuhoksi pirtissä.