Sparraajat vai riippakivet?

Mikä yhdistää SAK:ta, EK:ta, Yrittäjiä, Kulturfondenia, PAMia, Wahlroosin klaania, Tradekaa ja monia muita vakiintuneita järjestötoimijoita? Se, että nämä ovat kaikki suomalaisen yhteiskunnan riippakiviä, entisiä sparraajia. Vasemmisto tai oikeisto, demarit tai kokkarit, kaikilla on niskassaan tusinoittain riippakiviä.

Haukkuminen riittää jo

Minun ei tarvitse käyttää blogista tilaa haukkumaan edellistä tai nykyistä hallitusta, sitä tekee jo joka toinen blogisti, kolumnisti, päätoimittaja ja moni muu. Oli hallitusta vetämässä kuka vaan, em. riippakivet pitävät huolen siitä, että suuria muutoksia ei tapahdu. Tämän vuoksi niin vasemmisto- kuin oikeistohallituksetkin estävät kriittisen tarpeellisia muutoksia mm. maahanmuutossa, työllisyydesssä, sosiaaliturvassa, sote-palveluissa, yrittämisessä ja kasvussa. Joka toinen kerta toinen osapuoli törsää kun pitäisi säästää, joka toinen kerta toinen pihtailee kun pitäisi sijoittaa. Muu maailma muuttuu kovaa vauhtia, mutta riippakivet tekevät kaikkensa ettei Suomi pysy menossa mukana.

Ei liene hirveästi liioiteltua sanoa, että ongelma on noin puoli vuosisataa vanha – vähintään. On ollut nousuja, mutta ne ovat tapahtuneet maamme päättäjistä huolimatta, ei heidän ansiosta. Loppu on meidän omaa typeryyttä. Ihailtavaa tai pelottavaa on, että monissa näistä asioista vasemmisto ja oikeisto ovat ihailtavan samaa mieltä. Hiljaiset sopimukset ylläpitävät kauhun tasapainoa. Esimerkiksi vasemmisto lupaa olla puuttumatta suuryritysten mielipuolisiin tukiaisiin ja erivapauksiin, samalla kun oikeisto lupaa olla koskematta yleissitovuuteen. Molemmat näkevät vaikkapa laajemman kielten osaamisen, vapaan yrittämisen, rohkaisevan sosiaaliturvan sekä onnistuneen työperäisen maahanmuuton merkittäviksi uhkatekijöiksi perinteisille vaalirahoittajilleen.

Muutos. Se on se yksi sana, mitä riippakivet pelkäävät. Muutoksen pelko ellei peräti fobia, muutosvastarinta ja -haluttomuus löytyvät lähes jokaisen yhteiskuntamme epäonnistumisen taustalta. Isoin osa edellä mainituista toimijoista ei vieläkään ole kuullut neuvostoliiton kaatuneen. Ei heidän tarvitse. Niin kauan kun velkarahaa saa, konjakki virtaa, verovapaudet pysyvät ja sijoitustuottoja voi kerätä ulkomailta, ei ole mitään hätää. Kyllä rotat sitten uppoavan laivan jättävät viime hetkellä.

Itseään ruokkiva ongelma

Pääosa keskustelua tietää syyksi aina joko oikeiston tai vasemmiston. Minä en jaksa. Minä en jukolauta vain jaksa olla ottamassa puoliani siitä, koska molemmilla on täysin samat synnit niskassaan. Persut ovat tehneet parhaansa hypätäkseen samaan maan tavan kelkkaan, täyttäen kepulta jääneen absoluuttisen korruption nurkkauksen.

Euroopan maissa menestystä niittävät ne, jotka haastavat vanhan ja kehittävät uutta. Usein uudet toimijat nousevat sieltä, missä vanha raha ei enää virtaa. Ongelma on, että Suomesta puuttuu uusi raha, pitkälti juuri edellä kuvailemani ongelman vuoksi. Suomen yrityskenttä on ollut saman näköinen vuosikymmeniä. Yrityskenttä ei muutu koska tila muutokselle ja kehitykselle puuttuu – ja puoluekenttä ei muutu, koska ei ole uusia yrityksiä ja toimijoita sparraamassa uusia tuulia.

Suomalainen on selviytyjä. Suomalainen on osaava. Suomalainen ansaitsee tilaisuuden käyttää taitojaan. Mistäköhän sellainen saataisiin?

Suomi, haasteita vai mahdollisuuksia?

Vastoin itsesuojeluvaistoani päätin, että en kirjoita juttua jossa kerron vain kaiken mikä on pielessä. Koitetaanpa siis käydä läpi ongelmia ja mahdollisuuksia. Mistä tulee epätoivo, missä näkyy toivo?

Haasteita

Sipilän hallitus vei Suomelta osaamisen, Marinin hallitus vei Suomelta rahat ja Orpon hallitus vie Suomelta toivon. Hallitus toisensa jälkeen on pistetty aatteen laput silmille ja painettu kaasua vailla pienintäkään pohdintaa tulevaisuudesta. Yhteistä kaikille edellisille on täysi haluttomuus parlamentaariseen tai kolmikantaiseen yhteistyöhön. Tästä syytän itse lähinnä mediaa, joka on etenkin 2010-luvulta alkaen lähtenyt lynkkaamaan jokaista poliitikkoa joka joustaa tai hakee kompromisseja. Ehdottomuudet, uhkaukset ja ukaasit tekevät hienoja lööppejä, joita ostamme varmaan vielä silloinkin kun näkkäribudjettikin on nollassa.

Suomi sai vihdoin oman Trumpin. Vaalikampanjan voiton avaimet tulivat siirtämällä tasa-arvoa puoli vuosisataa taaksepäin. Voittajan tukitiimi tahkoi peliin kaikki ihmiskunnan ala-arvoisimmat homovitsit. Ne olivat niin meheviä, että persutkin äänestivät miestä, joka on toistuvasti uhonnut tuhoavansa koko puolueen. Mutta ei hätää, seuraavat kuusi vuotta lohdutamme itseämme sanoin ”eipä ainakaa mitää hinttiä tarvi katella”. Seuraava hallitus peruu tasa-arvoisen avioliittolain ylipäällikön myötämielisellä avustuksella. Kansainvälinen maineemme syöksyy tähtiin!

Terveydenhoito on enää kaukainen muisto. Ainoa asia mihin rahaa piisaa on sairaiden ihmisten pitäminen sairaina. Aiemmin vitsailimme siitä, miten vakuutuslääkärin mielestä egyptiläinen muumio on terve ja työkykyinen. Tänä päivänä saman lausunnon saa myös TE-toimistolta ja terveysaseman keinoälyrobotilta, jonka palvelumaksujen kattamiseksi myimme Helsingin tuomiokirkon amerikkalaiselle ostoskeskusketjulle.

Yritykset eivät saa rahoitusta kasvuun. Samaan aikaan kun maksamme tehottomia yritystukia uusia ennätysmääriä, on yritysten kasvun tukeminen surkeaa. Valtioltamme puuttuu riittävät hartiat tukemaan merkittäviä kasvuvaiheita ja pykälistöstämme puuttuvat keinot sen tukemiseksi markkinaehtoisesti – tarvitsisimme molemmat. Lisää päälle viranomaisten keskinäinen tappelu, yksinkertaisimpienkin lupien vuosia kestävät valituskierrokset, työperäisen maahanmuuton rajoitteet ja lakkojen hurja määrä niin eipä ole parhaat paikat yrityksen kasvulle. Tai verotulojen kasvulle. Ne harvat menestyneet firmat myydään varhain ja halvalla maailmalle, koska yrityksen kasvu Suomessa on kielletty.

Jos uskot tähän tulevaisuuden linjaan, kuuntele dokumentti maamme nälkävuosista. Se kertoo mitä lähivuosina tapahtuu.

Mahdollisuuksia

Osaaminen on melko hyvällä tolalla. Yhä useampi ala ymmärtää osaamisen ja koulutuksen eron ja tämä rohkaisee monipuolista osaamisen kartuttamista. Pöhköjen ideoiden kehittäjiä piisaa, haasteita ratkottavaksi on tarjolla ja lähihistoriamme kansainvälisyys on lennättänyt ihmisten lisäksi ideoita puolin ja toisin. Osaamista myös halutaan käyttää, soveltaa ja kehittää. Kirsikkana kakun päällä moni osaamisen alamme liittyy globaaleihin haasteisiin ja nouseviin tarpeisiin maailmalla.

Uusia yrityksiä syntyy edelleen ja tuon tuosta myös menestystarinoita on ilmoilla. Talouselämän kaltaiset mediat kertovat mieluusti mehevimpien kasvuyritysten mahdollisuuksista. Ensimmäisten vaiheiden rahoitukseen on monia kanavia ja paljon tarpeellista pöhinää. Suuret yrityskaupat ovat myös koonneet maahamme rahaa, joka hakee sijoituskohteita. Tämän kakun kirsikaksi voi mainita kansankapitalismin ajatuksen varovaisen heräämisen.

Luonto. Kun tilaisuuden sille annamme, se on ilmastotyötä, se on raaka-ainetta, se on innovaatiota ja se on terveyttä. Tiedämme mihin metsä pystyy ja opimme koko ajan lisää.

Kyky voittaa kriisit. Suomen historia on täynnä kriisejä, kaaosta ja katastrofeja. Kun pahin uhkaa, meillä on taipumus jättää pikkuriidat sivuun ja lähteä puhaltamaan yhteen hiileen. Pahimpien hätien aikana, kun kaikki huutavat, voi joukosta nousta toivon ääni, joka yllättää kansanjoukot puhumalla rauhaisaan äänensävyyn. Nousu parempaan alkaa usein yhdestä pienestä ajatuksen siemenestä, jota ryhdymme kastelemaan.

Jos uskot tähän tulevaisuuden linjaan, vieraile The Centre for Optimism:n sivuilla ja opi optimismin rajattomista mahdollisuuksista niin sinulle kuin koko maailmallekin.

Lapset jäävät jalkoihin

Ylen tuore juttu lapsivihamielisyydestä ei varsinaisesti ollut uutinen, mutta hyvä muistutus. Juttu herätti myös hurjasti monentasoista keskustelua. Ongin itse muutaman kulman asiaan.

Lapsenkorvikkeiden yleisyys

Yhä useampi haluaa perheeseen mieluummin koiran tai kissan kuin lapsen. Moni myös aivan avoimesti sanoo, että valinta on juuri näiden välillä. Lemmikkien määrän kasvu on hurjaa. Syiden spekuloinnin jätän muille, mutta selvä havainto tässä on. Tästä irtoaa myös väkisinkin toinen havainto. Jos julkaistaan uutinen lapsen pahoinpitelystä tai kuolemasta, ja sitten toinen koiran pahoinpitelystä tai kuolemasta, haluatteko arvata kumpi näistä herättää enemmän tunteita? Tunne vaikuttaa kuitenkin pinnalliselta, esimerkiksi boikotteja koiria tai kissoja kaltoin kohtelevien maiden suuntaan ei näy. Psykologinen tutkimus aiheesta on kiehtovaa. Tästä lukisin mieluusti lisää, sillä tutkimusta tehdään lähinnä USA:ssa.

Väärinymmärretty lapsi

Tässä aiheessa siteeraan lastenpsykologian eksperttejä, kuten monesti mainitsemani Liisa Keltikangas-Järvinen ja Ville Ojanen. He, monen muun rinnalla, muistuttavat tuon tuosta että lapsi ei ole pieni aikuinen. Kuitenkin olemme rakentaneet päiväkodit, koulut, ja yhä useammat osat yhteiskuntaa tälle virheelliselle oletukselle. Näemme lapset pikkuaikuisina koulusta harrastuksiin, vaatetuksesta viestintävälineisiin. Sitten kummastumme ja suutumme kun lapset eivät käyttäydykään kuten aikuiset. Toisin sanoen, me aikuiset teemme typeriä oletuksia väärällä tiedolla ja kun huomaamme virheemme, syytämme siitä uhrejamme.

Anakronismi on ajatonta

Ylen uutisjutun kommenteista näkyi useampiakin tapauksia ns. moraalisaarnan jakajista. Kyllä, lasten kännykän käyttö voi olla erittäin ongelmallista ja vanhempien osalta räikeää huolimattomuutta. Kyllä, lasten kännykän käyttö voi myös olla hyödyllistä, kuten eräässä esimerkissä luontokuvaston keräämistä koulutehtävänä. On aina yhtä typerää katsoa ns. vanhojen ja viisaiden julistavan miten lapset ja nuoret ovat hunningolla. Tuota on muuten tehty jo useiden tuhansien vuosien ajan. Koskakohan opimme siitä tavasta irti? Vai onko lasten fiksun kasvamisen edellytyksenä se, että he joutuvat aikansa käsittelemään fossiilien valitteluja?

Kasvatuskipuja

On valitettavan totta, että lasten käytöstavoissa on ongelmia. Se on sitten makuasia haluatko syyttää tästä yhteiskunnan yleistä kiirettä, suorituspaineita, opettajien vallan poistamista vai mitä. Leijonaosa lapsista toki käyttäytyy fiksusti ja heistä myös kasvaa merkittävästi meitä fiksumpi sukupolvi. Syystä tai toisesta pahoihin haasteisiin joutuneita yksilöitä on kuitenkin enemmän ja heille tehdään vähemmän. Samalla kun hallitus pohtii lapsiystävällisen maan luontia, siihen pitäisi sisällyttää myös määrätietoisempien rajojen ylläpitoa. Lapsi tarvitsee rajat ja säännöt, sillä ne luovat myös hänelle turvallisen kasvuympäristön.

Kiina ja vähän muutkin tekevät tuhoa

Kiinan hallinnon yksi tehokkaimpia aseita länsimaita vastaan on somepalvelu Tiktok. Jos palvelua käyttää länsimaissa, se jakaa lapsille ja nuorille hengenvaarallista materiaalia yhtä syöttöä. Jos palvelua käyttää Kiinalle ystävällismielisessä maassa, se jakaa heille neuvoja hyvinvointiin, liikkumiseen, ravintoon, ym. Psykologit ja maailmanpolitiikan tutkijat näkevät ongelman, mutta jostain syystä emme tee mitään. Pienemmässä mittakaavassa samassa kelkassa on myös etenkin yhdysvaltalainen Meta (ent. facebook), jonka liiketoimien on todettu useissa tutkimuksissa johtaneen lasten itsemurhien kasvuun. Korostettakoon kuitenkin, että sinänsä sosiaalinen media ja verkkoviestintä eivät ole lapsille ja nuorille vaaraksi, jos vain palvelut ovat turvallisia ja vastuullisia.

Jutun juureen tämä edellä mainittu liittyy kahdella tavalla: toisaalta some saa lapset käyttäytymään entistä huonommin ja siten aikuiset reagoimaan heihin entistä voimakkaammin. Toisaalta samaiset somet myös opettavat aikuisille lapsivihaa. Tämä, ja monet muut johtaa Ylen jutun ilmiöön. Kommenttien perusteella ilmiö on vielä verrattain harvinaista, mutta yhä yleistyvää. Se on vaarallinen suunta, jonka korjaamiseksi tarvitaan yhä enemmän toimia.

Persuille on vaihtoehtoja

Media toisensa jälkeen on intoutunut lisäämään parin tunnin välein lisäadjektiiveja persujen äärinatsikansallisrasismimielisyyteen. Okei, ei savua ilman tulta, mutta suhteuttaakin voi. Persut on oikeastaan melkoisen kesy porukka eurooppalaisessa mittakaavassa. Ehkäpä kompromissi ei olekaan pöhköin idea?

Kesyjä äärimmäisyyksiä

Persut saavat tietenkin vastata mediassa ja eduskunnassa perusteltuihin huolenaiheisiin. Heillä on pyykkiä pestävänä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että pesulaan on pitkä jono. Jo parin vuoden ajan on näkynyt perussuomalaisten avainhenkilöiden joukkopakoa puolueen lähellä olevista sellaisista järjestöistä, joita media voisi herkästi kutsua äärimielisiksi. On esitetty arvioita (joita en osaa vahvistaa), että monet maltillisemmat kansallismieliset järjestöt ovat tämän myötä muuttuneet käytännössä uusnatsijärjestöiksi. Kas, niissä ryhmissä persuaktiivi on useimmiten ollut porukan maltillisin. Toisaalta, järjestöjen luvatussa maassa niitä tulee ja niitä menee.

Persuilla on mielipiteitä, jotka saavat monella tukan pystyyn ja on tietenkin hyvä että ihmiset ilmaisevat erimielisyytensä sanoilla nyrkkien sijaan. On toki ikävää, että osa tästä palautteesta on annettu erilaisten uhkauksien ja herjauksien muodossa, mutta sanat ovat silti turvallisempi optio. Tarpeellista kritiikkiä ei tule koskaan lopettaa, mutta vihan voi antaa laantua. Sen jälkeen voi huomata, että perussuomalaiset on monella tapaa turvallisempi optio. Kun lukee heidän vaatimuksiaan, siellä on paljon pöhköilyjä ja irtiottoja, mutta demokratia heille kelpaa, seksuaalivähemmistöt eivät heitä häiritse, maahanmuutollekin on toimivia malleja, Venäjää ei siedetä tippaakaan ja naisten oikeudet tuntuvat suorastaan pyhiltä

Miksi edes mainitsen tätä? Siksi, koska Eurooppa näyttää minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla. Espanjan Vox, Viron Ekre, Kreikan Ellinki Lysi, Ranskan Rassemblement National, Saksan AfD, Puolan PiS – näitähän piisaa. Ja mitä näiden joukoista löytyy? Laajat naisten oikeuksien polkemiset kuten aborttivastaisuus, homovastaisuus, venäjämyönteisyys, demokratiavastaisuus, antisemitismi, täydellinen maahanmuuttovastaisuus ja enemmän kuin vähän myötämielisyyttä väkivaltaa kohtaan asioiden ajamiseksi. Yhtäkkiä persut, kaikkine töppäyksineenkin, alkavat tuntumaan melko turvallisilta.

Johonkin huolet kanavoituvat

Tosiasia on, että isolla osalla kansastamme on huolia esimerkiksi maahanmuutosta ja naisten oikeuksista, sekä muista persujen avainaiheista. Tämä vaikuttaa äänestyskäytökseen. Kun äärimielinen Soini heivattiin pihalle, ovat persut saaneet tilaa yrittää muuttua nakkikiskatappelijoista rosoisiksi parlamentaarikoiksi. Tie on ollut ja tulee olemaan kivinen. Pahoista valheista kärähtävät ministerit muistetaan pitkään ja yleinen poliittinen kompurointi pääsee taatusti lööppeihin. On kuitenkin erinomaista, että aiheesta kiinnostuneille kansalaisille on näinkin demokraattinen ja turvallinen optio. Jos se optio poistuu, tilalle tulee paljon ikävämpiä vaihtoehtoja.

Ehdotan siten, että on oikea liike ottaa persut mukaan politiikkaan tasavertaisina kumppaneina. Heitä pitää vahtia ja kritisoida kuten jokaista puoluetta. Sen sijaan heitä ei kannata maalata ilmestyskirjan petoina, tai keskittyä kritisoimaan heitä henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Ehdotan myös, että jos emme ole enää valmiita hyväksymään anteeksipyyntöä yhteiskunnassamme, ongelmamme ei ole persut tai nykyhallitus. Tällöin ongelma on, että demokratiamme kuolee. Ilman muttia. Ilman eteenpäin menemistä, virheistä oppimista ja inhimillistä myötämielisyyttä meillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia.

Kannatan väestönvaihdosteoriaa, kannata sinäkin!

Minä haluan puhua ja kirjoittaa väestönvaihdoksesta. En salaliittoteoriasta nimeltä väestönvaihdos, en persujen laitasiiven huuruisista visioista, vaan väestönvaihdoksesta. Aiheesta, joka on yhtä vanha kuin yhteiskunnat ja joka on täysin luonnollinen osa yhteiskuntien kehitystä, koska aika menee eteen- eikä taaksepäin.

Pelko sataa toheloiden laariin

Tässä on havaintoni ongelmasta: kyvyttömyytemme puhua – edelleen, täysin luonnollisesta – väestön vaihtumisesta ja muuttumisesta antaa yhdelle äärilaidalle monopolin keskusteluun. Miksi tämä huolettaa? On sangen todennäköistä, että persut siivoavat itsensä tästä keskustelusta pihalle ja aihe siirtyy sinimustien kaltaisille toimijoille. Euroopassa se on jo nähty: persuista reippaasti autoritäärisempään suuntaan olevat puolueet ovat nousseet. Puhumme puolueista joita ei epäillä kytköksistä äärijärjestöihin, vaan puolueihin jotka ovat suoraan äärijärjestöjen osia. Tämä on riski jonka emme saa antaa toteutua. Emme saa antaa ääriryhmille monopolia termiin, joka on suunnilleen yhtä vaarallinen kuin puun kasvaminen metsässä.

Väestö siis muuttuu ja vaihtuu. Edelliset polvet siirtyvät ajasta iäisyyteen, uusia tulee tilalle. Suomen rajojen yli on muutettu niin kauan kun on ollut asioita kuten a)Suomi b)rajat. Noin viisi tuhatta vuotta sitten muutettiin minoalaisten rajojen yli. Joskus rajat ovat olleet tiukempia, joskus avoimempia. Niin kauan kun on rajoja ollut missään poliittisessa mielessä, on aina ollut joitain ehtoja jotka helpottavat, vaikeuttavat tai jopa estävät sen ylitystä. Yhtä kauan rajoituksia on myös kierretty.

Lähtökohtia

Pidetään lähtökohtana sitä, että on tasavalta nimeltä Suomi, jolla on selvästi määritellyt rajat ja perustuslaki. Perustuslaista nostan kaksi avainkulmaa, toisen luvun yhdeksännestä pykälästä.

  • Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan[…]
  • Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla.

Tietenkin aiheeseen vaikuttaa myös moni muu asia. Perustuslakikin tarkentaa ym. kohtia. EU:sta tulee omat kulmansa, kuten myös YK:sta ja monista muista järjestöistä. Ajan säästämiseksi tiivistin kuitenkin oleellisen.

Toisin sanoen, on olemassa Suomi ja on olemassa eduskunnan enemmistöllä säädettävissä oleva laki, mitä tulee ulkomaalaisten oikeuteen tulla Suomeen. Asia on siis politiikkaa. Päätöksenteko on demokraattista. Toimiva demokratia on avointa ja keskustelevaa. Toisin sanoen, kaikkea muuta kuin Vanhasen ”avoimista asioista ei keskustella” -linjaa.

Johtopäätöksiä ja esimerkkejä

Ehdotan siis, että jokainen demokratian hippunen vaatii meitä puhumaan väestönvaihdoksesta. Väestö tulee vaihtumaan ja moneen osaan siitä, kuten ajan kulkuun, emme voi (vielä?) vaikuttaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi maahanmuuttolainsäädäntöön tietyissä puitteissa. On esimerkiksi esitetty ja perusteltu, että työperäistä maahanmuuttoa pitäisi lisätä. Se johtaisi väestönvaihdoksessa tiettyihin tilastollisiin muutoksiin. On myös esitetty vastakkaista mielipidettä, joka johtaisi toisenlaisiin muutoksiin. Laskenta on haastavaa, jossa pitää pohtia tulijoiden ikää, kulttuuria, koulutusta, työmarkkinatilannetta, integraatiopalveluita, asuntotilannetta ja vaikka mitä. Tämän pohjalta saadaan numeroita auttamaan päätöksenteossa.

Työperäinen maahanmuutto on yksi osa väestönvaihdoskeskustelua. Jokainen muu maahanmuuton tyyppi vaatii oman keskustelunsa, jossa on pelissä eri faktorit. Asiaan vaikuttaa myös yhteiskunnan sisäinen kehitys. Onko Suomi sellainen maa, jossa suomalaiset taustastaan riippumatta haluavat olla, elää, asua, opiskella, tehdä työtä ja hankkia perheitä. On koulutuspolitiikka, lapsipolitiikka, työllisyyspolitiikka ja moni muu. Kaikki asioita, jotka vaikuttavat väestönvaihdokseen.

Lähihistoriastamme löytyy monensuuntaisia esimerkkejä. Suomalaisia muutti aikanaan Ruotsiin töihin, koska Suomessa ei työtilanne houkutellut. Viron saatua takaisin itsenäisyytensä muutti sieltä paljon ihmisiä töihin Suomeen. Pienemmässä mittakaavassa tapahtuu koko ajan, esimerkiksi suomalaisen hoitohenkilökunnan muutto Norjaan paremman palkan ja parempien työolojen perässä. Väestönvaihdosta tämäkin.

Toive

Haluan mitä iloisimmin mielin haastaa etenkin median ja opposition keskustelemaan täysin avoimesti ja ennakkoluulottomasti väestönvaihdoksesta. Hallitusta ei rohkene pyytää, heillä kun tuntuu menevän kaikki aika ja energia äyskäröintiin. Lakatkaa pelkäämästä termiä. Riisukaa sen väärinkäyttäjät aseista. Tehkää salaliitoista naurunalaisia ja palauttakaa tämä täysin luonnollinen asia arkiseksi yhteiskuntakeskustelun osaksi.

Väestö vaihtuu. Sitä ei pidä pelätä. Siihen kuitenkin kannattaa varautua, sillä varautuminen on viisautta. Juuri se on työtä, jolla vältämme polarisaatiota ja väestöryhmien vastakkainasettelua. Se on myös työtä, jolla viemme voimaa oikean reunan ääriryhmiltä. Se on työtä, jossa me kaikki voitamme. Kyllä, myös perussuomalaiset, joskin ensimmäinen palanen voi olla aika karvas nielaistava. Kukapa hallitusvastuuta helpoksi väittikään?

Karmiviin asioihin inhorealismia

Huumeet ovat järkyttävän paha ongelma. Kuten myös katuväkivalta, jengiytyminen, seksuaalirikollisuus ja moni muu. Näiden ongelmien äärellä ymmärrettävästi panikoimme, mutta juuri silloin on ymmärrettävä rauhoittaa sydäntä ja lämmitää vinttiä.

Paha ruokkii pahaa

Olen nähnyt mitä huumeet tekevät ihmisille, liian monta kertaa. Se pistää vihaksi ja mielestäni se viha on ymmärrettävää. Siinä kohtaa sitä haluaa teljetä vankilaan jokaisen huumeiden kanssa näpräävän ja kuskata saunan taakse sen myyjät. Ongelma on kova, jolloin keinojenkin on oltava kovia!

Vaati merkittävän määrän aikaa, opiskelua, itsensä katsomista peilistä ja debatointia oppia edellisestä yli. Kyse ei ole siitä, että vihani olisi väärää, mutta se pitää vain hyväksyä ja sitten siirtää sivuun. Sitten tulee tiede, tutkimus, jatkuva oppiminen. Sitten tulee strateginen ajattelu, joka muistuttaa että hyvin harvassa asiassa toimii jatkuvan eskalaation periaate. Jos huumeita vastaan käydään sotaa, otettakoon sitten sotastrategian oppeja pöydälle.

Jos haluamme huumeiden helvetistä eroon, meidän on nieltävä ylpeytemme ja vaihdettava strategiaa. Rangaistusten sijaan hoitoa, kieltojen sijaan sääntelyä, koston sijaan katsetta eteenpäin. Tämä ajatus tuntuu vieläkin itseltäni pahalta, ja hyväksyn sen. Sitten hengitän syvään ja totean, että minun pitää valita yksi: ylpeys ja uppiniskaisuus, tai huumeongelmien vähentäminen. Se on just niin simppeliä.

Sama pätee moneen muuhunkin

Huumeasiassa – vaikkapa Petteri Orpon sanoin – me uskomme että kovat rangaistukset ovat oikea signaali. Jossain välissä humanitaarisessa maahanmuutossa me uskoimme, että kaikki ratkeaa rahalla ja ymmärryksellä. Toisessa kohtaa olimme julman kovia koska uskoimme siihen, toisessa kohtaa naurettavan pehmeitä koska uskoimme siihen. Ongelma on täysin sama: politiikan ja linjausten imago on tärkeämpää kuin tulos. Se myy hyvin. Yleensä huono valinta myös ruokkii ongelman pahenemista, jolloin on hyvä tilaisuus olla vielä kovempi tai vielä pehmeämpi ja se myy vieläkin paremmin.

Heitän viimeisenä analyysiä USA:sta, jossa etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat pahentuneet tällä vuosituhannella. Samaan aikaan rasismista ja sen torjunnasta on tullut bisnes ja rankan politiikan väline. Martin Luther King Jr lausui unelmastaan, ettemme tuomitsisi ihonvärin perusteella. Hän halusi puhua siitä mikä yhdistää. Tänä päivänä korostetaan sitä mikä erottaa. Tänä päivänä yhä useampi vallanpitäjä lausuu itselleen, että hänellä on unelma miljardituloista antirasistisen koulutuksen läpiajajana. Sen tulokset ovat hirveitä. Viha kasvaa samaa vauhtia tulosten kanssa. Moni uskoo, että rankat inklusiivisuus- ja diversiteettiohjelmat (DEI) auttavat, kun ongelmat pahenevat. Totuus lienee kuitenkin, että ongelmat pahenevat koska nämä ohjelmat pyörivät.

Olen nähnyt Yhdysvaltain tilanteen ja sekin pistää vihaksi. Jos asuisin siellä pysyvästi, minun olisi helppo suuttua ja suutuksissa kannattaa esim. DEI:n kaltaisia voimatoimia. Toivottavasti silloinkin hengittäisin syvään ja pohtisin.

Ei vain päättäjän syytä

Voit perustellusti kritisoida päättäjiä huonoista päätöksistä, mutta lopulta vallassa pysyvällä päättäjällä on melkoisen hyvä barometri. Jos kansa vaatii häneltä toista, hänen pää voi kääntyä. Siten on paljon sinusta ja minusta kiinni se, onko tulevien päättäjien linjauksissa enemmän tieteeseen vai vihanhimoiseen kostoon perustuvaa.

Lopuksi: Jos sinua suututtaa aivan helvetisti ajatus päästää huumehörhöt vähemmällä, hyvä juttu. Tunteesi ovat rehellisiä enkä niistä moiti. Mieti kuitenkin, mitä teet kovimpien tunteiden laannuttua. Minun keskeinen tunne tätä kirjoittaessa oli voimakas kipu, kun menin telomaan itseni. Päätin, että tämä on paras mahdollinen aika kirjoittaa tästä aiheesta. Kipu pitää hyväksyä ja kestää, elämän pitää jatkua.

Talouden uhka ei ole SDP, Kokoomus tai Persut

Spekuloidaan, että Kokoomus johtaa maata ensi vaalien jälkeen. Kannattajat hurraavat, vastustajat ennakoivat Suomen tuhoa. Korvaa edellisessä lauseessa Kokoomus demareilla tai persuilla, sama juttu. Todellisuudessa kansantalouden uhka löytyy kuitenkin muualta.

Joka kerran keksitään…

Ei tarvitse lukea pidemmälle, vastaus on RKP. Suomen valtiontalouden korjausohjelma tulee epäonnistumaan heidän ja yksinomaan heidän takia. Se on tapahtunut aiemmin, se tulee tapahtumaan jälleen.

VTV tai jokin tutkija tulee sanomaan, että verotuksen reiät on tukittava. Säätiöiden verokikkailut pitää lopettaa. RKP toteaa että ei käy ja reiät jäävät tukkimatta.

Asiantuntijat nostavat esiin valtion avustusten ja tukiaisten hurjat määrät ja vaatii tuhlaamiselle rajoja. RKP toteaa että ei käy, ja kulut jatkavat kasvamistaan.

Maahanmuuttoon ehdotetaan pisteytysjärjestelmää tai muuta reilumpaa käytäntöä, Kanadan tai Tanskan tyyliin. Halutaan saada työperäinen maahanmuutto kasvuun, hämäräperäinen laskuun. RKP katsoo tuloja vokkibisneksestä ja toteaa että ei käy. Ja siten mikään ei muutu.

Sähköautojen hinta laskee ja saatavuus paranee, jolloin niiden tukemiselle ei ole enää tarvetta. Sähköautojen hankintatuki halutaan poistaa ja verotus saattaa muiden autojen tasolle. RKP:n täti katsoo sähkö-volvoa tallissaan ja toteaa että ei käy.

Yritysten lainsäädäntöä yritetään selkeyttää, niin että pienet voivat osallistua julkisiin kilpailutuksiin missä isotkin. RKP:n päättäjä tuhahtaa niin että samppanjalasi meinaa keikahtaa ja totaa että nej helvete. Hallitus myöntyy.

Tämä ja tuhat muuta

Tämä tarina on nähty. Se on nähty niin monen hallituksen toimesta, niin monessa asiassa, aiheuttaen niin monen miljardin euron loven maamme talouteen. Se jatkuu ensi hallituskaudella myös. Toimittajat eivät juuri uskalla aiheesta puhua ja jos uskaltavat, heitä haukutaan rasismista suomenruotsalaisia kohtaan. Ja me nielemme tuon purematta.

Vaan kas, suomenruotsalaiset ovat RKP:n vallan uhreja siinä missä me kaikki muutkin suomalaiset. Ei tässä ole puhe kielestä vaan rahasta, tai tarkemmin sanoen sen varastamisesta. Suurin valppaus tarvitaankin tämän ymmärtämisessä: yksikään suomalainen – puhui hän kotonaan suomea, ruotsia, venäjää, saksaa tai arabiaa – ei ole vihollinen. Vihollinen on hän, joka vie meiltä kaikilta.

Äänestäjä ei siedä tuloksellista politiikkaa

Ne harvat asialliset analyysit USA:n poliittisesta tilanteesta muistavat kertoa, että kansa on jo pitkään pettynyt politiikkaan. Vietettyäni siellä aikaa taannoin ja vertailtuani Suomen tilanteeseen, ymmärrän näitä ihmisiä jo liiankin hyvin. Kansa ei halua päättäjiltään tuloksia vaan imagotemppuilua.

Joka puolueella oma kompastuskivensä

Ei, tarkoitus ei ole puida Sanna Marinin tyyliä sen isommin, joskin hänen edustama ns. instagram-politiikka on toinen demarien pöhköilyistä. Siinä kansa rakastaa imagoa, eikä tuloksella niin väliä. Toinen on taloudenpidon vastuun puute, joka kuului taas ikävästi tuoreessa Politiikkaradiossa. Demariäänestäjä ei halua ehjää valtiota, vaan rahan heittelyä sinne ja tänne.

Oikeastaan koko oikeisto – kyllä, myös kotipuolueeni – aiheutti massiivista myötähäpeää ehdotuksillaan jengirikollisuuden torjumiseen. Kokoomuksen Kari Tolvanen ei ollut porukan pahin, mutta hänkin sortui populismiin KD:n ja Persujen vanavedessä, tarjoten amerikkalaistyylistä poliisivaltiota jengiväkivaltaan ratkaisuna. Tiedepuolueella ei pitäisi olla varaa tieteen vastaiseen toimintaan. Toisaalta, ei kansa halua rauhaa tai turvaa, vaan kostoa ja moraalisaarnoja. Niitä he tulevat myös keväällä äänestämään. Hetki sitten olimme Ruotsin tiellä, tätä menoa olemme pian heitä edellä jengiväkivallassa.

Vihreät ymmärtävät maahanmuuttopolitiikan ongelmista suunnilleen yhtä paljon kuin minä hävittäjälentokoneista, mutta eivät heidän äänestäjät halua toimivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Heille vastakkainasettelut tuovat kannatusta ja väkeä mielenosoituksiin. Siinä missä oikeisto toistaa ja lisää jatkuvasti toimimattomaksi koettua keinoa rikollisuuteen, tarjoaa punavihreistö jatkuvasti toimimattomaksi koettua keinoa maahanmuuton korjaamiseen. Ja mikäpä jottei, sillä kukaan ei äänestä vihreitä saadakseen maahanmuuttopolitiikkaan järkeä, eikä persua saadakseen kaduille turvallisuutta – tai jos äänestää, sitten äänestäjä todellakin ansaitsee tuloksen.

Esimerkkejähän toki piisaa halki puoluekentän jos vain vähän rapsuttelee. RKP sanoo puolustavansa suomenruotsalaisten asemaa, vaikka jokainen heidän ajama päätös vain heikentää sitä. Ruotsin kielen osaaminen on maassamme katastrofaalisen huono ja huononee samalla kun vastakkainasettelu lisääntyy. Toisaalta, ei RKP:n äänestäjä halua suomenruotsalaisten asemaa tasavertaisemmaksi, vaan he janoavat vähintään jääkaappikylmää sotaa.

Toimittaja vain nauroi

Aiemmin mainitussa Ylen jengirikollisuuden jutussa parikin yleisön kommentoijaa kysyi jotta miksi media ei haasta päättäjiä. Kysyn samaa ja ihmettelen miksi Kaija Kansalainen ymmärtää aiheen mutta Timppa Toimittaja ei. Tarvitsisimme Politiikkaradion rinnalle Faktantarkistusradion, jossa puolueiden edustajia grillattaisiin pöhköistä ehdotuksista. Jos he eivät muistuta keisarin uusista vaatteista, kuka sitten? Yleisradion kaltaisten toimijoiden on kysyttävä onko heidän tehtävä miellyttää kansan kostonhimoa vai tiedonjakoa? Joskus nämä ovat toistensa vastakohtia.

Aivan kenen tahansa äänestäjän, joka päättäjien kanssa jutustaa, tulisi aina tärkeissä asioissa vaatia perusteluja, tiedettä, numeroita, faktaa. Poliitikkojen mielipiteet ovat mitä parasta grillattavaa. Älä tietenkään ole ilkeä, mutta ole tarkka. Suurin riski näin toimiessa on huomata kuinka melkein joka puolueessa, myös siinä inhoamassasi, on muutama hemmetin toimiva ehdotus pöydällä.

Feministit marssivat tasa-arvon puolesta

Venäjä on pakottamassa leijonaosaa täysi-ikäisistä miehistä rintamalle suorittamaan joukkomurhia ja muita sotarikoksia surkealla henkiinjäämisprosentilla. Venäjän naiset ovat tältä uhalta turvassa, uhka kohdistuu vain miehiin. Kyse on sukupuolittuneesta ongelmasta.

Marssi muutokselle

Äänekkäimmät feministit ovat viime vuosina muistuttaneet, miten he välittävät suuresti kaikkien sukupuolten oikeuksista, siten siis myös miesten oikeuksista. Koska nyt on esillä valtava, miljooniin miehiin kohdistuva julma uhka, he ovat tietenkin valppaina. Sanna Marinin tähdittämä jättitilaisuus toi Helsingin torille kymmeniä tuhansia feministejä vaatimaan oikeutta venäläisille miehille.

Tilaisuudessa julistivat feminististä solidaarisuutta myös Krista Mikkonen, Anna-Maja Henriksson, Maria Ohisalo sekä joukko eturivin taiteilijoita. Paikalla olivat myös edustajat Amnestysta, SPR:stä, Feministisestä puolueesta, SYL:stä sekä Greenpeacesta, joka ikävöi miesten joutumista ympäristötuhon aiheuttajiksi Ukrainassa. Yhteen ääneen ryhmä vaati itänaapuriamme tilille ja miesten sortamisen loppumista sekä muistuttivat myös, että intersektionaalinen feminismi puolustaa kaikkien sorrettujen oikeuksia. ”Emme ole naisliike, vaan ihmiskunnan tulevaisuuden liike” lausuttiin lavalta ja yleisö hurrasi.

Ainoa huono puoli ylläolevassa on, että sitä ei oikeasti tapahtunut. Miksi?

Insentiivi on hyödykäs sana

Syystä tai toisesta tuontisana insentiivi on noussut yhdeksi suosikeistani pohdiskellessani politiikkaa ja yhteiskuntaa. Voimme toki suomalaisittain puhua myös vaikka motiiveista ja kannustimista, mutta ydinkysymys on sama: miksi joku ihminen tai ihmisryhmä tekisi jotain mitä haluamme heidän tekevän?

Työ, työpaikka ja tunarointi

Yksinkertaisin esimerkki ovat kannustinloukut. Jos haluamme, että yhä useampi ihminen ottaa tarjotun työn vastaan, on pohdittava tämän henkilön insentiiviä asiaan. Vaakakupissa työn ottamisen ja työn ottamatta jättämisen välillä on oltava merkittävä ero työn ottamisen puolesta. Tässä on täysin merkityksetöntä mitä SAK:n tai EK:n pomo väittää aiheesta puhuvansa, mutta silti vain heitä asiassa kuullaan. Heidän insentiivi kun ei ole työllisyyden parantamisessa.

Voisimme toki myös kysyä mikä saisi hoitajat jaksamaan paremmin ja uudet ihmiset kiinnostumaan alasta. Tämä on onneksemme aihe josta hieman puhutaan, mutta sitäkin sopisi laajentaa. Terveyskeskuksissa ja sairaalassa pitäisi joka ikisellä työntekijällä olla kaikki intressi pyrkiä kehittämään työpaikkaa ja sen puitteita, puhuimme sitten käytännöistä, välineistä tai ihmisistä. Erittäin hyvästä ajatuksesta pitää saada erittäin hyvä palkkio, tuli se sitten ylilääkäriltä tai laitossiivoojalta.

Edellisestä pitää toki johtaa ilmiön käänteiseen puoleen: tunaroinnista ei saa palkita. Fortum lienee viime aikojen johtavia esimerkkejä, mutta Apotti tulee hyvänä kakkosena. Jos henkilön johdolla ajetaan laitos täydelliseen junaturmaan, se ei saa johtaa suuriin etuihin.

Sopii melkein mihin vaan

Lopulta aihetta voi jatkaa mihin vaan. Miten torjutaan huumeongelmia? Miten vähennetään jengirikollisuutta? Asuntopulaa? Demokratiavajetta? Jokaisen näiden takana on lopulta ihminen ja ihmisellä on syy tehdä tavalla A tai B. Hyvän valinnan täytyy johtaa hyvään, huonon valinnan huonoon. Lopputulos on aina yhdistelmä porkkanaa ja keppiä.

Varmaa on vain, että mihinkään ei päästä asettumatta asianomaisten kenkiin. Jos on pienintäkin epävarmuutta asianomaisten kenkämuodista, on fiksuinta kysyä sieltä päästä suoraan eikä tilkitä puutetta aatteiden ja mielikuvituksen sekametelisopalla.