Avainsana: yhteiskunta

Julkaistu

Keskinkertaista yrittäjänpäivää kaikille

Hieman miehen näköinen persoona astuu huoneeseen hiljaisesti, ujosti ja avaa suunsa: moi, olen Kyuu, ja olen yrittäjä. Pieni yleisö tarjoaa keveät golf-aplodit ja hiljaisen tervehdyksen. Näin yrittäjän päivänä olisi ehkäpä taas hyvä aika reflektoida maailmaa omasta kulmasta.

Yrittäjyys ja minä

Yrittäjiä on monenlaisia, aloja on monenlaisia, joten universaalia vastausta ei ole. Oman luonteenpiirteen kulmakiviä on että rakastan haasteita ja painetta, mutta vihaan ajan tuhlaamista enkä siedä työn tekemistä huonosti. Minun kaltaiset ihmiset ovat kokeneet melko huonosti jenkeistä tuodun ja jo siellä tehottomaksi todetun konsultokratian periaatteen. Minua potuttaa sekä rahan että ajan vastuuton tuhlaaminen. Koen myös ikävänä konsultoinnin maineen tuhoutumisen. Maailmassa on fiksuja konsultteja, mutta he ovat kovaa vauhtia muuttumassa uhanalaiseksi vähemmistöksi, joiden tarinat eivät enää pääse pinnalle.

Kun ihmisen luonteenpiirre on epäyhteensopiva häntä ympäröivän arjen kanssa, tulee stressiä. On pöhköä käyttää energiaa haukkumaan ympäröivää arkea, sillä selvähän se on ettei maailma pyörii minun tai kenenkään muunkaan yhden ihmisen navan ympärillä. Jos – kun – kaikki suoraan sanoen vituttaa aamusta iltaan, ainoa oikea paikka asioiden korjaamiseen on peilin edessä. Annan pisteet itselleni siitä etten ole tarttunut viinapulloon vaan kuntosaliin, mutta miinuspisteen siitä etten ole vielä saanut muutettua päätäni toiseen asentoon.

Yrittäjyyttä ei voi tästä kuitenkaan syyttää. En ole aivan niin naiivi että kuvittelisin ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolen. Jos tällä alalla työtä teen, se olisi samanlaista palkollisena ja yrittäjänä. Koen joka tapauksessa pitäväni siitä linjasta, että minulla on suurempi vastuu paitsi itsestäni, myös työntekijöistäni. Kun on jotain mistä kantaa vastuuta, on jotain mikä vetää sängystä ylös joka aamu.

Yrittäjyys ja yhteiskunta

Voisin kirjoittaa tähän jo tuhat kertaa lausutut heitot miten vasemmisto sitä, oikeisto tätä ja joku muu jotain muuta. En jaksa. Tämä maa tarvitsee niin vasemmisto- kuin oikeistolaispuolueitakin enkä saa mitään etua tai iloa siitä että valitsen niistä jonkun tässä kohtaa silmätikuksi. Yrittäjät pyörittävät tätä yhteiskuntaa, eivätkä he kysy mitä poliittista linjaa asiakas ajaa. Vastaavasti asiakkaatkin harvoin kysyvät yrittäjän puoluekantaa. Tuo on se arvokkain totuus. Vastakkainasettelua ei saada myöskään siitä perusajatuksesta, että työttömyysturvan pitäisi olla riippumatonta jäsenyyksistä tai että terveydenhuollon pitäisi olla asiallista kaikille. Kyllä, toteutuksessa on tekemistä mutta mitään vasemmisto-oikeisto-hallitus-oppositio-vääntöä tästä ei saa. Ainakaan järjellistä.

Se, mitä yhteiskunnalta ja jokaiselta puolueelta toivon, on reiluus. Älkää laittako eri sääntöjä isoille ja pienille firmoille. Älkää rakentako järjestelmää jossa yksi voi jättää verot maksamatta mutta toinen ei. Älkää lisätkö byrokratiaa ellette ole absoluuttisen, tutkitun tarkasti varmoja siitä tulevan vaivaa enemmän hyötyä – ja jos totuus osoittautuu toiseksi, ottakaa askel taaksepäin. Älkää lapatko miljoonia yhdelle yrittäjälle ja samalla haukkuko rahattomaksi jäänyttä ahneeksi. Mitäpä jos vain lopettaisitte yritystuet ja ohjaisitte ne kasvuyrityssijoituksiin? Poikkeusaikojen ulkopuoliset yritystuet tässä maassa ovat suoraan sanoen iso, haiseva kasa sitä itseään, eivätkä ne poikkeusajan rahoituksetkaan kovin hääppöisesti onnistuneet. Sen ongelman voi tiivistää jo legendaksi nousseeseen hakemusvastineeseen: Kehitystukea ei saa käyttää tuotekehitykseen.

Yrittäjyys ja tulevaisuus

Yrittäjät ovat ihmisiä kuten ketkä tahansa, joten heistä kuka tahansa voi olla osa ongelmaa tai ratkaisua. Tulevaisuuden kärkihaasteisiin kuuluu ilmastonmuutos. Se on globaali ongelma joka koskee kaikkia, joten sen ratkaiseminen yhdessä voi toimia vain linjalla kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Jos etsimme tapoja löytää jokaiselle tavan osallistua jonka hän kokee omakseen, itselleen hyödylliseksi ja mitaltaan realistiseksi, pääsemme pitkälle. Siinä sivussa syntyy muutama uusi yksisarvinen ja valtion kassaan muutama miljardi uusien konsulttien palkkaamiseksi.

Me yrittäjät olemme osa yhteiskuntaa, hyvässä tai pahassa, mutta tässä olemme, nyt ja huomenna. Jotenkin tuntuu että kaikki painotus siltojen rakentamiseen ja yhteistyön paranemiseen olisi ylivoimaisesti fiksuin tapa ottaa meistä kaikki ilo ja hyöty irti. Siksi päätänkin toiveeseen, että tämä ajatus resonoisi riippumatta lukijan puoluekannasta. Jos jokainen yrittäjä on potentiaalisesti hyödyllinen osa huomista, niin on jokainen poliittinen mietekin, porvareista punavihreisiin ja alarmisteista akateemikoihin.

Julkaistu

Hädässä riittää vähempikin

Pääministeri Sanna Marinin ja hallituksensa toimia tällä hetkellä arvostetaan yhä erittäin laajalti, vaikka hallituspuolueiden kannatus heikkenee. En tokikaan väitä että maamme johto olisi surkeasti koronaa hoitanut, mutta virheitä on tehty hieman enemmän kuin olisi suotavaa. Voisiko olla niin, että hädän keskellä emme ole niin tarkkoja lasten ja pesuveden suhteesta?

Syyllistä on turha osoitella

Pitää alkuun korostaa, että minulla (tai sinulla) ei ole riittävästi tietoa, analyysiä tai taitoa osoittaakseen absoluuttisella varmuudella juuri missä hallinnon portaassa ja kenen suoralla vastuualueella virheitä on tapahtunut. En siis syytä Marinia sen paremmin kuin ketään muutakaan sormella. Marinin henkilökohtaiseksi virheeksi voi laskea yhteistyöhaluttomuuden ja ajoin hieman ailahtelevan viestinnän. Ne eivät ole kuolemansyntejä. Voidaan toki argumentoida minkä tahansa valtiojohdon virheen ylimmän vastuun kuuluvan ylimmälle johdolle, mutta eipä pääministeri voi käyttää kaikkea aikaansa pyytääkseen anteeksi jokaista vinoon mennyttä t:n viivaa ja i:n pistettä. Edelleen: maan johto saa mielestäni joka tapauksessa tyydyttävän arvosanan koronan hoidosta, eikä summittainen haukkuminen myöskään auta mitään. Keskityttäköön siis ongelmiin. Niitä ei tule lakaista maton alle, vaan tutkia rauhassa ja varmistaa, etteivät ne toistu.

Ensin nostaisin tiedevastaisuuden. Ideologiat, ministeriöiden ja ammattilaisten väliset nokittelut ja suurten egojen taistelut ovat aivan liian usein jyränneet tutkitun tiedon ohi. Tästä johdetaan pian tie viestintäongelmiin, esimerkiksi hoitajien ammattijärjestöt eivät ole koskaan ennen saaneet luuria korvaansa yhteydenotoissa Sosiaali- ja terveysministeriöön. Hoitajia on muutenkin kohdeltu kuin märkää rättiä, ei kunnioitusta, ei solidaarisuutta. Maahantulotarkastukset ryssittiin moneen otteeseen. Työterveyshuollon pääsy koronaseurantaan evättiin. Kesän luvattu valmisteluaika käytettiin ekstrapitkiin lomiin ja yleiseen laiskotteluun – syksyllä tilanne yllätti päättäjät housut kintuissa. Yritysten osalta tilanne on vieläkin sekavampi, osasta on pidetty huolta ja osa on heitetty bussin alle. Osaaminen yritysaiheissa on kenties huteraa, sillä päätökset heiluvat äärilaidalta toiselle. Oma lukunsa ovat sitten tarvikehankinnat, joissa ilmeisesti Sipilän ajalta tuttu linja jatkuu: huonoin tarjous voittaa.

Suomen ei tarvitse hävetä globaalissa vertailussa, olemme keskiarvon yläpuolella koronahoidossa. On myös erinomaista, että hallituksemme saa globaalia näkyvyyttä, se voi tuoda maahamme töitä ja investointeja ajan myötä. Viisas hallinto osaa kuitenkin muutakin kuin esitellä ylemmyyttään. Se on myös sopivasti nöyrä, ymmärtäväinen ja kehittyvä. Se ottaa haasteet vastaan, vastaa kun kysytään ja parantaa kun on parantamiselle tarvetta. Viisas hallinto käsittelee virheet avoimesti, ymmärtää kriisiviestinnän taidot ja julkistaa suoraselkäisesti toimet, joilla vastaavat virheet vältetään jatkossa.

Viisas rakentaa huomista

Ennen kaikkea viisas hallinto ymmärtää, että tänään rakennetaan huomista ja että huomenna maailma on erilainen. Sitä voi osoitella sormellaan taaksepäin ja menneisiin vääryyksiin, tai maalata kuvaa huomisesta, joka on eilistä parempi. Minä haluaisin nähdä tulevaan, mutta niin usein keskitytään milloin menneeseen, milloin aiheen välttelyyn, milloin summittaiseen syyllisten nimeämiseen. Järki on poissa ja tunteet tanssivat pöydällä. En tiedä aloittiko tuon tanssin hallitus, oppositio, virkakoneisto vai jokin ministeriö, mutta kukaan ei pysy tahdissa.

Ehkäpä meillä vaan on nyt niin iso kriisi päällä tässä maailmassa, että moiset murheet eivät juuri kiinnosta. Juuri nyt pääosa meistä tyytyy maamme hallinnossa kovin vähään. Minä haluaisin kuitenkin enemmän.

Julkaistu

Tiedämme MITÄ, kun pitäisi kysyä MIKSI

Kiitos median, kiitos tieteen, kiitos somen ja aktiivisten kansalaisten, tiedämme todella hyvin mitä tapahtuu. Protesteja diktatuureissa, poliisien tohelointia Helsingissä, kuumetta Valkoisessa talossa. Sen sijaan kysymme kovin harvoin miksi tapahtuu ja vielä harvemmin ilman ennakkoasennetta.

Kysy ja seuraa kysymystä

Minulla on ajatus: mitä enemmän on tilaa asialliselle keskustelulle, sitä vähemmän on tilaa asiattomalle keskustelulle. Mitä enemmän on luottamusta demokraatiaan ja instituutioihin ilmassa, sitä vähemmän on intressiä demokratian ja parlamentarismin ulkopuoliselle toiminnalle. Aina tulee toki yhteiskunnissa olemaan sivuraiteille päässeitä ja aina kun niin käy, pitää kysyä miksi. Lisäksi tulee kysyä itseltämme ainakin tätä: onko yhteiskunnassa rakenteita, jotka rohkaisevat ihmisiä pois ääriryhmistä, vai rakenteita jotka rohkaisevat ihmisiä ääriryhmiin? Olemme vakaasti jälkimmäisellä linjalla, eikä viattomia löydy yhdestäkään puolueesta tai mediatalosta.

Miksi sitten ihmiset kokevat haluttomuutta asioiden muuttamiseen demokraattisesti? Vastauksia on monia, jotka johtavat lisäkysymyksiin, mutta aloitetaan yhdellä teorialla, jonka nimi on sankarinpalvonta. Matti Nykänen välttyi aikanaan negatiiviselta mediahuomiolta, vaikka kaikki tiesivät miten hän kännipäissä tunaroi. Alexander Stubbin tiedettiin olevan koulu- ja työpaikkakiusaaja, mutta media piti häntä sankarina eikä antanut hänen uhreille ääntä. Juha Sipilästä tuli sittemmin sankari, vaikka hänen firmoissaan työntekijöiden myrkytystapaukset hoidettiin korruptiolla hiljaiseksi. Hiukan on merkkejä että Sanna Marin saa vastaavaa kohtelua nyt. Vai pitäisikö katsoa historiaa kauemmas? Sanoiko joku presidentti Kekkosen nimen?

Yhdysvalloissa yksi monista likaisen vallanpidon muodoista on korkein oikeus, johon puolueet nakkelevat omien arvojensa edustajia pitämään valtaa pysyvästi, vaikka oma puolue äänestettäisiinkin pois. Haukumme jenkkejä, mutta katsommeko peiliin? Täällä niin valtion kuin kaupunkien hallituksetkin pistävät viranomaisasemiin pitkäksi aikaa uusia nimiä vain ja ainoastaan puoluekriteerein, eikä asiantuntemuksella ole etäistäkään merkitystä valinnoissa. Viranomainen jää töihin pitkäksi aikaa, tekemään haluttua politiikkaa, vaikka rekrytoinnin tehneet päättäjät äänestettäisiin vaaleissa pois. Tämäkin on yksi monia vastauksia siihen, miksi demokratiaan ei luoteta. Tämä on myös itseään ruokkiva sykli, sillä jokainen valtaan tullut puolue lupaa korjata ongelman, mutta käytännössä päätyy rekryämään politiikkansa suojelijoita kahta härskimmin. Kansa vihastuu enemmän, päättäjät pelästyvät ja vallan menetystä pelätessään ryhtyvät entistä törkeämpiin keinoihin ikuisen asemansa suojelemiseksi. Suomi ei ole diktatuuri, mutta hyväsisaruskerho on yksi varma askel siihen suuntaan.

Opetelkaa uimaan!

Väliotsikon sanonta on yksi malliesimerkki siitä, miten poliittinen toimija voi hetkessä halveksia huomattavan kansanryhmän merkittäviä huolia ja murheita. Emmekö vieläkään ymmärrä, että huolet, murheet – tunteet – voivat olla aitoja ja huomionarvoisia, vaikka niiden taustalla ei ehkä olisikaan kivenkovaa faktaa? Jos halveksimme huolestuneita kansalaisia, muuraamme vakaan peruskiven demokratian ulkopuoliselle aktivismille, jonka myötä pahimmillaan soitetaan pappia. Suomi on maa, jossa koululaisia murhataan luokkiinsa, uusnatsit hyökkäävät poliitikon kotiin ja ilmastonmuutoksesta huolestuneet nuoret eivät keksi muuta toimintatapaa kuin sodan yhteiskunnan instituutioita vastaan. Totisesti minä kysyn: miksi?

Demokratian sivuraiteille eksyneillä on usein epärealistisia vaateita ja kuvitelmia, mutta usein taustalla on lopulta vain halu tulla kuulluksi, halu keskustella, halu ymmärtää. Meidän ei pidä hyväksyä väkivaltaisia järjestöjä tai ääriliikkeitä, mutta meidän ei myöskään pidä hyväksyä saamattomuutta niiden äärellä. Meidän on kysyttävä heiltä: miksi? – mieluiten ennen kuin on liian myöhäistä.

Julkaistu

Aina on joku, jota säännöt eivät koske

Sain hienoisen ahaa-elämyksen jutellessani tänä viikonloppuna tutun maahanmuuttajaryhmän kanssa. Vaikuttaisi siltä, että yhteiskunnassamme on sinänsä pitkään ollut vahva käsitys tasa-arvosta, mutta myös valmius sen kiertämiseen tilanteen vaatiessa. Löysin pikaisesti kolme esimerkkiä kolmelta aikakaudelta. Epäilemättä niitä olisi enemmänkin.

Nyt: eriarvoiset maahanmuuttajat

Ennen kuin jatkan, lienee syytä korostaa, että tämän näkökulman lähteenä ovat muut maahanmuuttajat, eivät omat kokemukset. Mutta haussa on siis se, että tietyt etniset tekijät tuppaavat asettamaan tietyt maahanmuuttajaryhmät toisia ylemmäs tietyissä palveluissa. Ylimääräistä apua kotona, opiskelussa, viranomaisilla, matalammalla kynnyksellä saatavaa lisärahoitusta, keveämmät vaatimukset siellä ja täällä. Joidenkin mukaan myös yleinen asennoituminen halki yhteiskunnan tuntuu muuttuvan etnisyyden perusteella, joskin tuota on hyvin vaikea mitata. Tietty ryhmä nähdään kuitenkin yhteiskunnan toivona, rikkautena ja kaiken mahdollisen lisäavun arvoisena. Aika moni muu ryhmä jää tämän ulkopuolelle. Lupasin korostaa heiltä vielä yhtä pointtia: kyse ei ole siitä että maahanmuuttajilla yleisesti olisi etuoikeuksia, vaan siitä että tietyt maahanmuuttajat ovat rakastettuja sankareita ja toiset vihattuja paskiaisia, etnisyyden perusteella.

Viimeksi: täydelliset talviurheilijat

Moni meistä on nähnyt Matti-elokuvan. Hyppyrimäkimies Nykänen pääsi aika monesta pälkähästä elämässään, sillä talviurheilijoita katsottiin ylöspäin. Omana kouluaikana jääkiekkoilijoille oli omat standardit: jälki-istuntoa ei koskaan saanut, väkivallan käyttäminen oli sallittua, arvosanoja nostettiin ja tuon tuosta opettajilta sai kuulla miten paljon parempia ja hienompia ihmisiä he olivat. He kun olivat tulevaisuuden toivo, Suomen ylpeys ja esimerkkejä lapsille. Ajan myötä saimme juuri sen mitä ansaitsimme: väkivaltaisia, veroja kiertäviä huumediilereitä, Harkimoiden ja Kummoloiden kaltaisia rötösherroja jotka palvovat vain rahaa ja Putinia.

Sitä ennen: kunnioitetut Kekkosen kaverit

Pitää taas aloittaa kiittämällä Yleisradiota mainioista radion historiasarjoista, jotka ovat opettaneet Kekkosen ajan pelisääntöjä. Etenkin aikana ennen Karpoa oli hyvin helppo päästä Kekkosen lähipiirissä erittäin suojeltuun asemaan. Kunhan isäntää sokeasti tottelit, ei paljon tarvinnut murehtia edesvastuuseen joutumisesta pienistä sivukikkailuista, oli se sitten sihteerin kähmintää tai markkojen siirtelyä parempiin pussukoihin.

Aina on joku

Olen valmis esittämään teorian, että meillä on aina tilaa jollekin ryhmälle, joka toteuttaa vanhan sanonnan: ”kaikki ovat tasa-arvoisia, jotkut vaan tasa-arvoisempia kuin toiset”. Joku saa aina enemmän kuin sen mitä heille kuuluu. Kuka se joku on, miten se valitaan? Yllä olevien esimerkkien perusteella väittäisin, että voittaja on se, joka keksii uskottavimman nyyhkytarinan ja myy sen massoille.

Yksi sanoi, ”meidän täytyy tukea Kekkosta hänen vaikeassa tehtävässään pitää Suomi turvassa idän ja lännen välissä”. Toinen sanoi ”meidän pitää tukea ja ymmärtää urheilijoita, jotka nostavat meidät maailmankartalle ja toimivat esimerkkeinä lapsille”. Kolmas sanoi ”meidän pitää tukea näitä kovasti kärsineitä, sillä ennen pitkää he rikastavat kulttuuria ja geenejämme”.

Minä sanon: Suomi on tasavalta. Punnittakoon jokainen tallaaja teoillaan, ei tekosyillään.

Julkaistu

Tarvitsemme lisää ahneutta ja laiskuutta!

Ahneus ja laiskuus ovat kovin ikäviä sanoja ja kieltämättä arjessa ne yhdistyvät aika ikäviin ilmentymiin. Haluaisin kuitenkin antaa niille tilaisuuden, sillä olemme näille vaistoille paljon velkaa – ainakin jos arvostamme tiedettä tai yhteiskuntia.

Energiansäästöä ja ennen energiansäästölamppuja

Älykäs olento pyrkii vaistojensa ohjaamana säästämään energiaa, sillä historiallisesti ei ole ollut aina mitään takeita että lisäenergiaa on helposti saatavilla. Toisin sanoen, laiskuus on älykkyydessä hyve. Siten olemme kehittäneet työkaluja, jotka ovat vuosituhansien varrella hieman monimutkaistuneet. Katsokaa nyt vaikka maanviljelyä ja viimeistä sataa vuotta. Jos joku ei olisi halunnut olla laiska ja käyttää vähemmän energiaa viljan puimiseen, ei olisi sen paremmin viikatetta kuin puimuriakaan.

Mielestäni esimerkiksi muuan G. A. Serlachius on ollut ahne, kuten myös aika moni muu metsäteollisuuden suuri nimi, tai modernilta listalta vaikkapa Peter Vesterbacka. Ahneus ajoi heidät laajentamaan yrityksiään, kasvattamaan niitä, luomaan vientiä ja uusien alojen nousua. Me haukumme ja herjaamme yritysjohtajien ahneutta, mutta olemme alati valmiita nauttimaan heidän ahneuden hedelmistä. Jos nyt unohdetaan ihmiskunnan saastaksi laskettavat veronkiertäjät, keskiverto ahne porvari on lapannut verokarhun taskuun sellaisen määrän seteleitä että selkä vääntyy.

Entäpä nyt tuoreen paperikoneen sulkemisuutisten äärellä? Onhan tuo melkoinen isku ja pääministerimme voi olla oikeassa valitellessaan ahneutta päätöksen syyksi. Ahneus epäilemättä selittää sen ja se voi olla todella hyväksi. Kun heikosti menestyvä toimipiste suljetaan, saa itse emoyritys enemmän voimaa, eli siis enemmän veronmaksukykyä. Vastaavasti tehtaan raunioille voi muodostua aivan uutta toimintaa, joka – jälleen kerran – tarkoittaa uusia työpaikkoja ja uusia verotuloja. Ahneuden vuoksi pitää valitettavasti monen kärsiä, mutta lopputulos, oikein pelattuna, voi olla valtiolle ja sen asukkaille erinomainen.

Opettaja, ei orjapiiskuri

Ahneus ja laiskuus ovat meille hyviä opettajia, vaan viisas oppilas ymmärtää ottaa opin vastaan kriittisesti. Jos annamme laiskuuden tai ahneuden viedä meitä kuin pässiä narussa, eihän siitä hyvä tule. Oppi pitää ottaa vastaan ymmärryksellä, oikealla kontekstilla ja pohdinnalla. Typerintä kuitenkin on kieltää ne perusvaistot, jotka pakottavat älykkyytämme etsimään aina parempia ratkaisuja. Yhteiskunta, sellaisena kuin sen olemme tunteneet, on kaiken velkaa näille vaistoille. Yhteiskunnat ovat kehittyneet, kun olemme luoneet pelisäännöt jossa nämä vaistot toimivat yhteiseksi hyväksi, riittävän vapaasti mutta sopivan hallitusti.

Pääministerimme toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi maailman kehittyvän. Hän toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi älykkyyden perusvaistoja ja auttaisi niitä toimimaan kansalaistensa eduksi. Hänellä on syynsä olla varuillaan ja varoa kontrolloimatonta ahneutta. Hän toimisi viisaasti nähden sen kuten tulen, mahtavan voiman joka on hyödyksi kakluunissa mutta tuhoksi pirtissä.

Julkaistu

Luovutko yksityisyydestä terveytesi vuoksi?

Hyvät lukijat, otsikon kysymys on typerä ja sen kirjoittamisesta pitäisi joutua häpeäpaaluun. Haluan kuitenkin aloittaa pohjalta, siksi siteeraan tätä usein esitettyä kysymystä. On totta, että mobiililaitteiden seurantatoiminnoilla, poikkeuksellisin menetelmin, voidaan taistella tehokkaasti koronavirusta vastaan. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla kysymys maan muuttumisesta totalitaariseksi poliisivaltioksi. Se voi kuitenkin sitä olla – joten avataanpa asiaa.

Kaksi kysymystä

Alkuun esitän kaksi kysymystä, jotka kovin herkästi mielletään samaksi.

  1. Oletko valmis antamaan valtiovallalle luvan seurata kansalaisten liikkeitä, jotta voidaan minimoida kriisin inhimilliset haitat?
  2. Oletko valmis vapaaehtoisesti ja määräaikaisesti luovuttamaan terveydenhuollon käyttöön tietoja liikkeistäsi, jotta voidaan minimoida kriisin inhimilliset haitat?

Nämä ovat eri asioita. Toki asian voisi jakaa kahden sijaan kymmeniin eri tasoisiin ratkaisuihin, nämä ovat lähinnä pari selkeää lähtökohtaa. Missä siis on ero? Jatkan tapojeni vastaisesti ranskalaisilla viivoilla, jos vaikkapa eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä.

  • Kuka saa tiedot? Onko tieto yksiselitteisesti vain tietyn, nimetyn viranomaistahon, kuten terveydenhuollon tietyn osaston käytössä, vai salliiko tiedon käytön sanamuoto tilannekohtaisia tulkkauksia esim. yksittäiseltä virkamieheltä?
  • Mitä tietoja? Tarkelleen mitä tietoja lähetetään, koska, ja miten näitä tietoja saa ne saava osapuoli lukea? Missä kohtaa näkyy nimi, missä vain ei-yksilöivä tieto?
  • Kuinka kauan? Onko järjestelmä rakenteellisesti aikarajattu niin, että tietyn päivän kohdalla tiedon kulku yksinkertaisesti lakkaa, ellei sitä käsin erikseen kytketä takaisin päälle, jälleen aikarajatusti? Vai onko kyse toistaiseksi voimassa olevasta ratkaisusta?
  • Vapaaehtoinen vai pakollinen? Pyydetäänkö suomalaisia mukaan, vai pakotetaanko heidät siihen? Jos näin, miten henkilö tietää kuuluvansa seurannan alaisuuteen?
  • Kuka valvoo valvojia? Onko yksityisyyden suojaa valvomassa epäpoliittinen ja ammattimainen toimija, esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston alaisuudesta? Vai onko valvonta poliittisesti ohjattua, esim. tiedusteluvaliokunnan toimesta?
  • Kuka auditoi tietoturvaa? Onko järjestelmän tietoturva altistettu uskottavan kolmannen osapuolen auditointiin?
  • Missä tiedot käsitellään? Pysyykö tieto Suomessa fyysisesti? Pysyykö tieto Suomessa juridisesti? (=konesalia/palvelua ei omista ulkomainen taho sellaisesta maasta jonka lainsäädäntö muodostaa tähän haasteen, esim. USA, UK)
  • Koska ja miten tiedot tuhotaan? Onko määritelty aika, jolloin kaikki tunnistettavat tiedot poistetaan valvotusti? Toki anonymisoitu, tilastointikelpoinen data voidaan ja kannattaakin säilyttää tulevien kriisien varalle.
  • Osataanko järjestelmä ostaa? Onko järjestelmän hankkijalla (valtio) riittävä tekninen osaaminen varmistaa, että kaikki tarpeet toteutetaan? Vai onko hankintaprosessi ulkoistettu konsultille, jonka tuloksista kertonee Apotti tarpeeksi?
  • Turvaako laki ylläolevat? Onko kaikesta ylläolevasta määrätty miten vahva suojaus? Onko se laki, vai ainoastaan viranomaisten toimintatapa jonka yli voi kävellä? Voiko luvattuun luottaa?

Sinisilmäisyys ei auta

Meinasin aluksi kirjoittaa pidempäänkin luottamuksesta eri viranomaisiin tietosuojan kysymyksissä, mutta tämän voi tiivistää ja jatkaa myöhemmin. Terveydenhuolto on mielestäni ansainnut luottamuksen arkojen tietojemme käsittelyn osalta. Virheitä toki on ollut, mutta ne on pääosin havaittu ajoissa ja määrätietoiseen väärinkäytökseen syyllistyneet eivät ole saaneet jatkaa toimessaan. Tätä voi verrata poliisiin, joka on jatkuvasti otsikoissa satojen määrätietoisten tietoturvaloukkausten takia, ja jonka piirissä ei määrä välttämättä mitään seuraamuksia tästä. Toki pitää korostaa, että ylivoimainen valtaosa poliiseja kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä, mutta organisaatiotason ongelma on ettei väärinkäytöksiin käytännössä puututa. Sote-sektorin ja poliisin lisäksi voisi varmaan puhua jotain luottamuksesta poliittisiin toimijoihin, mutta jos jätettäisiin uppoamatta niin syvään suohon tällä kertaa.

Meillä jokaisella on jotain salattavaa. Jos olet tästä eri mieltä, postitathan minulle henkilökorttisi ja valtakirjan pankkitilisi käyttöön. Oikeus yksityisyyteen on yksi länsimaisen sivistyksen perusteita ja se takaa oikeuden niin vapaalle medialle, oppositiolle kuin kulttuurille ja yritystoiminnallekin. Hädän keskellä on täysin luonnollista olla valmiina tinkimään myös yksityisyydestä, mutta se ei saa olla carte blanche -sopimus. Kriisinkin keskellä luottamus on väkevää valuuttaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Suojelkaamme sitä, niin siten suojelemme myös kansalaisiamme.

Minä kannatan mobiilipohjaista seurantaratkaisua tapana vähentää koronaviruksen rajoituksia. Tietoturva-alan ihmisenä tiedän, että sen voi toteuttaa viisaasti. Näin tapahtuessa, olen varmasti etujoukoissa vapaaehtoisena.

Julkaistu

Monia tarinoita tähän mahtuu

Vähän on outo arki mutta monenlaisia tarinoita siihen mahtuu. Tässä lähipiirissäkin on jo ollut melkoisia versioita. Moni ajattelee nyt itseään ja lähimmäisiä, mikä on toki ymmärrettävää. Siinä kohtaa ei välttämättä huomaa niitä muita tarinoita. Tässä niistä pari.

Yöt päiväksi

Itse kuulun siihen joukkoon, jolle tuli todella kova kiire. Olen itse asiassa neljällä eri tavalla valtion määrittämä kriittinen ihminen: kaupan ala, logistiikka, etäkäyttötekniikat ja verkkopalveluntarjoaja. ”Ei mitään painetta”. Tätä kirjoittelen klo 23 jälkeen, kun odottelen erään prosessin valmistumista palvelimelta. Sitten jatkan sen työstämistä varmaan vielä pari tuntia, ja aaamusta taas. Minulla on melkoista kiirusta, mutta se ei liene mitään verrattuna sote-puolen työntekijöihin joilla on kiireen ja hädän lisäksi lähellään inhimillinen kärsimys, jatkuva riski saada tartunta ja ilmeisesti myös katastrofaalisen huonoa johtamista. Joillain on kiire. Liian kiire.

Kaikki meni

Yhtä lailla on ihmisiä, joilla on yhtäkkiä aivan liikaa aikaa. Pikapotkuja on jaettu jo useampia. Osasyy tässä on opportunismissa: esimerkiksi eräs kauppakeskuksia operoiva suuryritys on käyttänyt koronaa savustaakseen ”huonot” vuokralaiset pois ja väkeviä ukaaseja vuokrien korotuksista ja ehtojen tiukennuksista on jaettu nyt, kun pitäisi olla täysin päinvastainen linja. Korostan, että tietoni tulee vain kolmesta lähteestä, ja koskee vain yhtä kauppakeskusoperaattoria, mahdollisesti vain yhden maakunnan alueella. Matkailualalla on tarina surullisen tuttu: lentoyhtiöt, hotellit, ravintolat, ym. HOK-Elanto tarjosi mielekkään vaihtoehdon, mutta moni muu ei ole voinut tarjota tällaista vaihtoehtoa. Monelta tippui maa jalkojen alta, yhtäkkiä. Osa sitä ei voinut välttää, osa kärsi likaisesta pelistä.

Opportunisteja piisaa

Yrittäjänä omat yhteystietoni ovat julkisissa rekistereissä helposti tarjolla. Voi veljet sitä määrää lainatarjouksia mitä olen saanut viime päivinä. Useampi suomalainenkin luottoa tarjoava puliveivari esiintyy julkisena koronaviruksen laina-avustajana, ja tarjoaa rahaa tähtitieteellisillä koroilla ja katastrofaalisilla luottoehdoilla. Huijarit haistavat rahan ja epätoivon. Moni haittaohjelmien tekijä on myös hyökännyt sairaaloihin ja terveysasemiin, ajatellen että nyt kukaan ei voi kieltäytyä lunnaista jos tietokoneet seisovat. Tämä itse asiassa johti mielenkiintoiseen vääntöön: yksi maailman kovimpia tietoturvaeksperttejä, Mikko Hyppönen, teki selväksi että koko tietoturva-ala käy rikollisten kimppuun keinoja kaihtamatta, jos terveydenhuoltoa vastaan hyökätään. Osa rikollisista antautui nopeasti. Mainiota!

Täysi epävarmuus

”Tule töihin ensi maanantaina, tai ehkä et, kerromme ensi maanantaina, tai ehkä seuraavan kerran kesäkuussa, tai ehkä ennen sitä, laita nimi paperiin että hyväksyt”. Tositarina tuokin. On aika paljon työntekijöitä jotka eivät edes tiedä ovatko huomenna töissä. Osin tästä menee syy monimutkaisille ulkoistus- ja alihankintaverkostoille. Moni ei todellakaan tiedä, työnantaja sen paremmin kuin työntekijäkään. Ajatelkaa vaikkapa hotellin siivoojia: jos hotelli on auki, siivousta pitää tehdä paljon enemmän nyt mutta kun hotelli saatetaan sulkea päivän varoajalla. Aika turha odottaa Kelalta myötätuntoa tuommoisessa tilanteessa. Toivottavasti tilanne korjaantuu ja merkkejä siitä on jo ilmassa.

Epätietoisuus kaiken yllä

Kiireisimmätkin meistä saattavat huomata kriisin pitkittyessä kulkevansa kassan kautta kotiin, kun toisella äkkipotkut voivat muuttua äkkitöihin. Paljon on kiinni siitä miten hyvin viruksesta saadaan niskaote ja toisaalta siitä miten hallitus paikkaa kriisin iskemiä. Vaikka yrittäjä olenkin, vähän pelottavat nuo puheet yritysten taseen paikkaamisesta. Mielestäni yrityksiä pitäisi tukea palkanmaksussa, ei muussa. Ihmiset on pidettävä töissä, se on kaiken A ja O lyhyellä tähtäimellä.

Julkaistu

Siirtolaiskriisi ja sietokyky

Turkki ohjaa siirtolaisia EU:n suuntaan. Seassa on niin sotaa pakenevia Syyrialaisia siviilejä kuin monia muitakin kansanryhmiä ja eri taustoista tulevia kulkijoita. Keskustelussa huudetaan siitä mikä on Suomen tai EU:n sietokyky tai kipuraja, montako voimme ottaa. Termi sietää pilkkoa osiin.

Tilastollinen sietokyky

Tällä viittaan globaaleihin tilastoihin siitä, kuinka suuri osa maan asukkaista on maahanmuuttajataustaisia. Esim. Suomen osalta argumentoidaan, että luku on kovin pieni verrattuna muihin.

Taloudellinen sietokyky

Turvapaikanhakijoiden tai pakolaisten vastaanotto maksaa jotain, riippuen toki tulijoiden iästä, koulutustasosta, terveydentilasta, ym. On suoria ja epäsuoria kuluja. Jossain on se euromäärä, jonka kohdalla pieni budjetin tarkennus ei riitä kattamaan kuluja. Toki, jos kotoutus onnistuu, pitkässä juoksussa miinus voi muuttua plussaksi.

Poliittinen sietokyky

Riippuen minkä aatesuunnan poliitikot ovat vallassa, heidän on pohdittava omien äänestäjiensä asennetta asiaan. Mikä on sellainen määrä, joka vallassa olevan hallituksen on riittävän helppo myydä kannattajilleen, mieluiten vielä niin että kannatus nousee eikä laske.

Institutionaalinen sietokyky

Suorien talousvaikutusten lisäksi merkittävä määrä tulijoita voi aiheuttaa mainittavaa kuormaa esimerkiksi terveydenhoito- ja koulutuspalveluille, maahanmuuttoviranomaisille ja muille yhteiskunnallisille instituutioille. Vaikka rahaa olisi enemmänkin, koulutettua työvoimaa ei näihin tehtäviin yleensäkään saa kovin nopeasti.

Yhteiskunnallinen sietokyky

Riippumatta mitkä puolueet ovat vallassa, on kansalaisten yleisellä mielipiteellä merkitystä. Riittävän moni skeptisesti asiaan suhtautuva kansalainen voi aiheuttaa melkoista yhteiskunnallista painetta, vaikkei mitään laitonta tai asiatontakaan tehtäisi. Kovin suuri murina kansanjoukoista voi heikentää valtiovallan toimintakykyä. Oma lukunsa ovat toki äärimmäiset toimijat, rasistiset ja väkivaltaiset tahot, en tiedä onko tutkittu korreloiko tulijoiden määrä sinänsä suoraan ääriryhmien toimintaan. Ounastelen syy-seuraussuhteen olevan välillinen.

No mitä pitäisi tehdä?

Päättäkää kukin mietteenne tahtonne mukaan. Julistuksia on julkaistu kotitarpeiksi, ajattelin että mitäpä jos vaihteeksi vaan koittaisin jakaa argumentin pienempiin osa-alueisiin.

Julkaistu

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut leikkasi tyttäystävänsä pään irti

Koko Hämenlinna suree nuorta naista, joka murhattiin raa´asti yksityisasunnossa. – – Murhasta epäiltynä on turvapaikkahakija, joka tuli Suomeen vuoden 2015 pakolaisaallossa ja oli sittemmin saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakijana. Miehen kerrotaan tappaneen itsensä teon jälkeen.
Toistaiseksi ministeri Ohisalo ja koko hallitus ovat ollet Hämeenlinnan tapauksesta vaiti. Näin hiljaista ei ole ollut viime marraskuussa Suomen saatua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen ihmisoikeusloukkauksesta Irakiin vuonna 2017 palautetun turvapaikanhakijan tultua tapetuksi kotimaassaan.

Siis : kun irakilainen, kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija kuoli Irakissa, koko Suomen hallitus esitti surunvalittelun ja vannoi painokkaasti, ettei tällainen saa toistua.
Nyt suomalainen, nuori nainen, jolla elämä oli vielä edessä, on menettänyt henkensä sen vuoksi, että ihminen, joka ei ole täyttänyt turvapaikan edellytyksiä, on saanut oleskella vapaasti Suomessa jo viisi vuotta.
Sisäministeriössä ja koko hallituksessa pitäisi hälytyskellojen nyt soida, mutta järjestelmästä viime kädessä vastuun kantava maamme poliittinn johto ei eväänsä liikauta.
———————————
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt Oikean median Veraskynäblogia 24.1.2020 otsikolla ”Ei koskaan enää”. Artikkelin kirjoittaja Kimmo Kautto, kirjoitus ollut alunperin Uusi Suomi blogialustalla 23.1.2020.

Julkaistu

Voiko liberaali iloita persujen kasvusta?

Samat sata analyysiä voi lukea aina gallupien jälkeen, mutta minä haluan jotain muuta. Haluan löytää jotain positiivista persujen suosion kasvusta, sellaista jota kaltaiseni markkinaliberaalikin voi iloita – ja uskoakseni olen sellaista löytänyt. Voisiko persujen nousussa nähdä hieman samaa mitä Barack Obaman kampanjassa? Näenkö rivien välistä sanat ”yes we can”, tai siis ”tottahan myö pystymme”?

Varoitus: tämä on vain vaihtoehtoinen katsantakanta yhdestä näkökulmasta – ei absoluuttinen totuus tai kokonaiskuva.

Onko sanoma vain rasismia?

Teen nyt oletuksen, että yleinen näkökulma persujen kannatuksen noususta, eli kasvava rasismi ja ilmastodenialismi, ei ole koko totuus. Syitä on mielestäni useita. Esitän nyt yhden syyn, jonka ainakin haluaisin olevan osa pakettia ja se on persujen sanoman positiivisuus. Kyllä, luit oikein, hengitä syvään, lue sitten perusteluja tai juokse paniikissa loukkaantumaan jonkun puolesta. Jos jatkat yhä, huomautan että puhun tästä miltä asiat näyttävät ja kuulostavat, viestinnässähän käy usein niin että puhujalle sanoma on kovin erilainen kuin kuulijalle. Wiion lait pätevät.

Kas, vihreät ja demarit ovat antaneet ilmi kuvaa siitä, että olemme syyllisiä ja meidän pitäisi hävetä. Heidän ulostuloista jää monille mieleen vain ajatus siitä, että mm. kaikki on suomalaisten (EI, en sanonut ”lihaa syövien heteromiesten”) syytä. Korostetaan asioita missä olemme huonoja tai muita huonompia, asioita joissa emme tee tarpeeksi, asioita joita saisimme hävetä. Puhutaan siitä mitä emme saa tehdä, mistä pitää kieltäytyä, minkä pitää loppua – ja tämä kaikki tarjotaan kovin ehdottomaan äänensävyyn. Ei tämä ole vain ilmastonmuutospuhetta, vaan yleinen ilmapiiri. Syyllisten ja syyllisyyden osoittaminen pätevät toki maahanmuutossa ja ilmastoasioissa, mutta myös työmarkkinoilla, keskusteluilmapiirissä, EU-asioissa ja monessa muussa.

Kotipuolueeni Kokoomus on sekin jäänyt vähän reaktiopuolueen asemaan ja olisi aika piristyä. Olemme tyytyneet reagoimaan muiden puolueiden ulostuloihin, emmekä ole yrittäneet rakentaa omaa agendaa. Tällä hetkellä keskikentän oikealla reunalla olisi hurjasti tilaa selkeälle, järjenkäyttöön pohjautuvalle sanomalle. Tieteeseen uskovan puolueen tulee rohkeasti katsoa eteenpäin ja olla mahdollisuuksien mukaan proaktiivinen. Tämä puoli puuttuu. Kotimaan politiikassa on kaksi selkeää sanomaa, mutta jo pikavilkaisu eurooppalaisille politiikan kentille osoittaa että kolmannelle on ehdottomasti paitsi tilaa, myös kysyntää.

Niin, entäpä Perussuomalaiset? Yhä useampi kuulee heidän sanomansa positiivisessa hengessä. Kyllä me selviämme tästä. Kyllä suomalainen työ kannattaa. Kyllä aurinko nousee huomennakin. Kyllä lapsissa on tulevaisuus. Vaikka heidän perusviestintä onkin sävyltään ikävää, yllättävän moni lukee niissä vähäsen toivoa, hitusen synninpäästöä ja pienoista optimismia. Niitäkin kommentteja lukee, joissa ilmastonmuutoksesta huolestuneet uskovat enemmän persujen kuin vihreiden ratkaisumalliin. He kokevat sen ratkaisevan asiaa kulkien eteenpäin työtä tekemällä, kun vihreiden malli tuntuu lähinnä panikoinnilta ja toivon alasajolta. Viestintäpsykologiaa katsellen, jos lauseen alkupuolella ensin ruoskitaan, ei lauseen jälkipuoli enää pysty tilannetta paikkaamaan. Liekö Matias Turkkila tehnyt saman havainnon?

Toivotalkoot?

Markkinaliberalismiin kuuluu ainakin minun versiossani toivo ja positiivisuus. Sisäinen ääneni rohkeneekin siten toivoa, että gallupit ovat merkki toivon kaipuusta. Ehkäpä suomalainen sisu on herännyt horroksestaan ja kansa haluaisi vihdoinkin lähteä rakentamaan tulevaisuutta tekemällä? Hallitus tarjoaa häpeää, itkua ja tappelua, mutta kenties kansa haluaisikin toivoa, mahdollisuuksia ja haastetta? On sangen mahdollista että kuvailen pöhköä utopiaa, mutta mielestäni tulevaisuuden tekeminen omin käsin on utopia johon on täysin sallittua uskoa.

Totuus on, kuten olen varoittanut, paljon tätä monimutkaisempi, mutta mielestäni täysin jumittunut persukeskustelu kaipaa uutta näkökantaa. Laajemminkin katsoen, Suomesta puuttuu toivoa. Väkivahvasti uskon, että sitä pystyisi tarjoamaan meille useampikin puolue. Älkää jääkö tuleen makaamaan, vaan ottakaa haaste vastaan, oli lipun väri mikä vaan!