Avainsana: yhteiskunta

Julkaistu

Pitäisiko kannabis laillistaa Suomessa?

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tyrmää huumausaineiden käytön poistamisen.
”Poliisi näkee huumausaineisiin liittyvässsä maailmassa kuolemaa, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, prostituutioita, perheiden hätää, vanhempien tuskaa ja ylipäätänsä rikoksia. On hirveän vaikea hyväksyä mitään liberalisointia, mikä liittyy huumausaineisiin”, hän linjaa MTV:n Uutisekstrassa lauantaina.”
Kannabiksen käytön dekriminalisoimista eli rangaistavuuden poistamista koskeva kansalaisaloite etenee eduskuntaan, sillä se keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.

Itse kannatan kannabiksen laillistamista Suomessa.- Tähän päivään mennessä minulla ei ole kokemusta mistään muusta huumeesta kuin alkoholista enkä tiedä tuleeko koskaan olemaan. Näkemykseni perustuvat toisen käden tietoihin eli siihen mitä olen lukenut/nähnyt (television dokumenttiohjelmat) ko. asiasta.

Sota huumeita vastaan on hävitty. Ainoa keino sopeutua tilanteeseen on laillistaa miedoimmat huumeet, ainakin kannabis. Se ei ole sen pahempi huume kuin alkoholi; käsitykseni mukaan se aiheuttaa vähemmän kuin alkoholi kuolemantapauksia kuin myös muuta haittaa niin yksilötasolla kuin muutenkin. Lisäksi kannabiksen ympärillä pyörivä rikollisuus vähenisi huomattavasti, sekä monet muuten lainkuukuuliaiset kansalaiset välttyisivät rikosrekisterimerkinnältä.
Tätä mieltä olen.

Julkaistu

Politiikan keskikenttä voisi voittaa jättipotin

Vihreät ja persut ovat nosteessa, politiikan keskikenttä laskussa – onko tämä ajan henki ja ainoa mahdollinen lopputulos? Katin kontit sanon minä ja väitän että itse asiassa nyt on keskikentän puolueilla mitä mahtavimmat mahdollisuudet kannatuksen nousuun. Siellä on vain unohdettu, että keskitiellä oleminen ei saisi tarkoittaa mielipidehiljaisuutta vaan sitä että ne mielipiteet ovat fiksuja.

Reaktio vastaan pelisilmä

Katoin sitten Kokoomusta, Kepua tai Demareita, isoissa julistuksissa äänekkäpimipä ovat reagointi siihen kun joku muu on väärässä. Tämmöinen ”ei ainakaan noin” -politiikka toimii populisteille, mutta ei maltillisella puolen. Tässäkin on mielestäni mennyt konseptit sekaisin. On tärkeää olla pelisilmää ja katsoa mitä poliittisella kentällä tapahtuu, jotta osaa kehittää strategiaa sen pohjalta. Nykypäivänä on ehkä myös hyödyllistä ymmärtää, että reaktiotwiitti kannattaa pistää pihalle aika nopeasti. Sisällön pitäisi kuitenkin olla muuta kuin pelkkää vastakkainasettelua. Maltillisella puolen vastaukseen on sisällyttävä lihaa luiden ympärille. Raivoaminen ei riitä.

Äärilinja vastaan linjanveto

Kaiken ytimessä on mielestäni kyvyttömyys muodostaa omaa, selkeää linjaa. Niin keskustaoikeisto kuin -vasemmistokin pystyisi brändäämään itsensä nykypäivän henkeen jopa melko helposti. Linjan pitää kuitenkin olla selkeä, omaperäinen ja määrätietoinen. Nämä puolueet selvästikin pelkäävät määrätietoisen linjan vetämistä, olettaen jotenkin että linjanveto implikoisi äärimielisyyttä. Linjan on vain oltava rakentava, keskitietä lähellä, mutta se voi silti olla jämäkkä. Tällä hetkellä linjanvedot ovat täyttä höttöä – samoilta puolueilta, jotka vielä vuosikymmen-pari sitten uskalsivat kertoa mitä ajoivat. Kun viestinnän pitäisi terävöityä, se tylsistyy ja sitten mietitään miksi uusia äänestäjiä ei löydy.

Väitän pokerinaamalla, että asiat kuten maahanmuutto, verotus, työllisyyspolitiikka, ympäristönsuojelu, koulutus, hoiva ja asuminen voidaan käsitellä selkeästi, määrätietoisesti kantaa ottaen, ilman että päätyy populismiin tai politiikan karikkoisemmille reuna-alueille. Siteeraan oman puolueeni sinänsä erittäin taidokkaasti kirjoitettua periaateohjelmaa, joka on todellakin hyvää tekstiä, mutta samalla kovin ujo. Pitää olla kiinnostunut puolueesta ja tuntea sen ihmisiä ennen kuin tuo teksti aukeaa konkretiaksi ja siinäpä se ongelma on. Sillä ehkä pidetään kiinni nykyjäsenistä, mutta tulevaisuuteen sillä ei katsota. Vastaavan kritiikin voi antaa muillekin vanhoille keskitien kulkijoille. Niiden kaikkien linjanvedoissa luennoidaan ja pohditaan – vaan kun lukee Persujen tai Vihreiden ohjelmia, niissä sanotaan. Tässä on vissi ero. Väitän, että myös maltilliset mielipiteet voi sanoa suoraan ja yksiselitteisesti.

Nurkkaan maalaus vastaan lähtökohdat

Moni perinteinen puolue on oppinut vuosikymmenien aikana, että tiukoilla linjanvedoilla voi maalata itsensä nurkkaan ja vaikeuttaa parlamentaarista yhteistyötä. Tämä on hyvä oppi myös tänä aikana, mutta jotenkin ihmeellisesti tätä rikotaan kahdella tapaa. Samat puolueet, jotka eivät juuri mistään uskalla ottaa tiukkaa kantaa, ovat kuitenkin hetkessä valmiina laittamaan ukaaseja yhteistyölle jo ennen kuin sitä on ehditty ehdottaakaan. Toisaalta, monissa linjakysymyksissä taas ei sanota edes omia lähtökohtia selkeästi. En oikein edes tiedä mitä pitäisi suositella vaikkapa demareille tai kepulle tässä kohtaa. Miten olisi kertoa omat lähtökohdat ja tavoitteet, mutta ilmaista ne suoraselkäisesti, keskittyen asiaan eikä uhkakuviin ja vihollisten nimeämiseen. Väitän, että edelleenkin enemmistö niin poliitikoista, toimittajista kuin kansalaisistakin ymmärtää että yhteistyön hetkellä tehdään kompromisseja. Nekin on helpompi rakentaa jos tiedetään mistä lähdetään liikkeelle.

Keskelläkin on ideologia

Viimeisenä esitän, että jämäkkä ideologinen linjanveto pelkän pusipusikielen sijaan mahtuu myös keskelle. Minä toivon, että pääsen näkemään Kokoomuksen määrittävän itsensä pohjoismaista markkinaliberalismia ajavaksi puolueeksi, esimerkiksi Elina Lepomäen ajatuksia soveltaen. Olen varma, että myös kepulle ja demareille voi löytyä ideologinen määränpää, joka on toisaalta ajankohtainen, sanomaltaan väkevä ja kantaaottava, mutta myös rakentava ja maltillinen, kansan enemmistölle ainakin varauksin sopiva.

Kovin moni on kovin väsynyt jyrähtelevään populismiin ja kaipaa sille vaihtoehtoa. Minä väitän, että politiikan keskitielle on väkevää kysyntää. Vain tarjonta puuttuu.

Julkaistu

MInkä serkumpi sen herkumpi?

Maailmanlaajuisesti serkusten väliset avioliitot ovat yleisiä: on arvioitu, että maailmanlaajuisesti jopa 20 prosenttia avioliitoista solmitaan serkkujen välillä. Arabien keskuudessa serkusavioliittoja avioliitoista on keskimäärin 40 prosenttia. BBC:n mukaan Isossa-Britanniassa asuvista pakistanilaisista 55 prosentia on naimisissa serkkunsa kanssa.

Synnynnäisiä epämuodostumia esiintyy 4,5-6 prosentilla serkkujen välisistä lapsista, kun muulla väestöllä luku on 3 prosenttia.

Myös Suomessa serkukset voivat solmia avioliiton. Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaatii kuninkaan luvan:”Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna. Venäjän vallan aikana keisarillinen asetus kumosi tämän 1872 ja serkut saivat normaalin avioliitto-oikeuden.
Lähde: Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Serkku”.

Julkaistu

Ohoi, puolueet! Teitä kysytään!

Gallup-tuloksista tulee aina tutut juhlat ja selitykset, mutta gallup-trendeistä pääsee pintaa syvemmälle. Tällä hetkellä kaksi puoluetta – Vihreät ja Persut – sanovat äänestäjille mitä ajavat. Tätä menoa Suomi suuntaa kaksipuoluejärjestelmään jota en tottavie halua nähdä. Siten tarjoankin eväitä vaihtoehtoa varten.

Modernin työläisen puolue

Maassamme olisi tilaa modernin työläisen puolueelle. Hän voi olla pätkätyöläinen, alustatalouden duunari, ehkä vuokratyöläinen, joko omasta halustaan tai pakosta. Perinteinen AY-jäärävankkuri tai AY:n keskushallintomalli ei pysty tarjoamaan heille mitään. Jos Demarit haluavat olla tämä puolue, heidän on hypättävä puoli vuosisataa eteenpäin, tai katsoa hiljalleen kun vanhat punajäärät jäävät eläkkeelle ja puolue hiipuu unholaan. Viisas puolue, kuten mikä tahansa yhteisö, ymmärtää milloin vanhasta voimavarasta uhkaa tulla nykypäivän painolasti. Nyt olisi kasvava työväki, alati kasvavilla haasteilla, kenties vailla sopivaa puoluetta äänestettäväksi.

Pohjoismainen markkinaliberalismi

Elina Lepomäki on saanut lähes yksin kannatella tätä lippua ja se tuntuukin olevan ainoa osa Kokoomusta joka innostaa enää nuoria ja akateemikkoja suurella voimalla. Miksi suotta leikkiä toisella puolen puolivihreää ja toisella puolen puolipersua, kun voi löytää modernin ja pirteän aatteen? Tämä malli vastaisi niin hyvinvointivaltion byrokratiaan, startuppeihin, pienempien yritysten kasvavaan määrään, kuin myös vientiin ja globalisaatioon. Ennen kaikkea sillä olisi sanoma jolle on kysyntää ja kuten Demareilla, myös Kokoomuksella on akuutti tarve irroittaa painolastiksi muuttunut EK-kivireki perävaunusta. Vanhoja jättejä palvomalla ad infinitum saa vain hiljaiset hautajaiset. Talouspuolueen pitäisi nähdä missä talous kasvaa ja hypätä kelkkaan ennen kuin on myöhäistä. Persut ovat jo kovaa vauhtia ottamassa yrittäjäpuolueen lipun haltuun.

Maakunnissa voimaa?

Tämä on vähän vaikeampi, mutta pohdin olisiko Suomen kaltaisessa, pitkien välimatkojen maassa vielä tilaa ns. maakuntapuolueelle? Se olisi puolue joka ymmärtäisi etenkin harvaan asuttujen maakuntien persoonallisuudet, eikä koittaisi laittaa kaikkia samaan muottiin. Nykyinen kepu koittaa matkia muita puolueita ja toisaalta ajaa keskushallinnon mahtia tasapaksuna ympäri maan rajojen, eikä se tunnetusti kerää kiitosta. Ainakin sanoma olisi terävämpi, mikäli jokainen maakunta lakattaisiin näkemästä yhtenä ja samana, ja ymmärrettäisiin että paikalliset olot, edut, haitat ja resurssit pitää käyttää parhaalla tapaa. Kepu tuskin osaa puolueena muuttua, sillä kaupunkien ulkopuolinen elämä on heitä enää kovin vähän kiinnostanut, joten sen tehtäväksi jäänee kuihtuminen. Toinenkin optio olisi tarjolla.

Pienempiä yllättäjiä

Pienemmissä puolueissa on jatkossakin tilaa. Mielestäni kristilliskonservatiivinen aate pystyy jatkamaan suunnilleen nykyvauhdilla, ehkä jopa lisävoimin kun kepu kuihtuu alta pois. KD saa toki pallotella kehittyvän kirkon ja keskiaikaisen änkyröinnin välissä, mutta sille lienee aina pieni kysyntä.

Pro-Venäjä-puolueelle lienee kysyntää ja vaikuttaisi että Liike Nyt on ottanut sen tehtävän. Hallituspaikkaa se ei saa, eikä juuri hymyä kansalta, mutta ainakin nykyisen Venäjän aikana sille lienee taattu sen verran rahoitusta, näkyvyyttä ja äänestäjiä että se pysyy pelissä mukana.

RKP:llä on niin paljon rahaa ja niin paljon halua suojella rahojaan verottajalta, että se todennäköisesti pitää myös paikkansa perinteisenä pro-korruptio-puolueena. Se todennäköisesti etsii aina tarpeen mukaan avuksi myös hetken trendejä, olivat ne sitten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset, turkistarhauksen kasvatus, kielikysymykset tai mitä milloinkin.

Ns. vähäosaisten puolue voi myös löytää paikkansa ja tätä Vasemmisto on koittanutkin. Ongelma on että Vasemmiston perusvoima on viha – sama kun persuilla ja yhä enemmän myös vihreillä, eli nyt pitäisi löytää joku uusi malli. Olisiko se joku voimaannuttamismalli joka ehkä löytäisi paremmin tilaa? Mene ja tiedä, mutta potentiaalista yleisöä ainakin piisaa.

Mietin myös olisiko erilliselle pro-EU/pro-liittovaltio -puolueelle paikkaa, mutta mielestäni se yksin ei riitä. Toki tällainen vahvan EU-liberaali voima voisi pärjätä, mikäli Vihreät ujostuvat aiheesta ja markkinaliberaali voima ei lähde liikkeelle. Joissain EU-maissa tämä toimii.

Häviäjistä ei ole pulaa

Mielestäni voidaan pitää jo kovin todennäköisenä, että moni vanha puolue muistuttaa kääntöpuolen vierivän kiven sammaloitumisesta. Home ja sammal ovat ainoat kasvun merkit toimijoissa, jotka eivät ymmärrä tuulen kääntyneen. Tänä päivänä, tämän päivän äänestäjistä, saa ääniä irti puuttumalla tämän päivän ongelmiin. Mitä nopeammin tämä tajutaan sammalta kasvavissa puoluetoimistoissa, sen paremmin voi Suomen demokratia ensi vaaleissa. Toisin sanoen, herätys!

Julkaistu

Sateenkaari, ruusu ja voikukka

Viime viikolla ei ollut firmaa, ei kadunkulmaa eikä vaatetusta ilman sateenkaarta. Tasavertaisesta suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin on tulossa jokapäiväistä. Elämme sen muutoksen kynnyksellä, jossa sateenkaari menettää merkityksensä, muuttuen juhlavasta ruususta jokapäiväiseksi voikukaksi. Tätä muutosta voi katsoa monesta suuntaa – hiljeneekö liike saatuaan tavoitteensa maaliin, vai etsiikö se uusia suuntia?

Maailma ei pysähdy

Feminismi on esimerkki liikkeestä joka on noussut, juhlinut, hiljentynyt ja muuttunut joksikin muuksi. Taistelu otsonikerroksen pelastamiseksi nousi, voitti ja hiljeni. Yhdysvalloissa erilaiset konservatiiviliikkeet ovat löytäneet itsensä uudestaan tuon tuosta, kun taas kommunistiset puolueet eivät koskaan enää päässeet Euroopassa pinnalle. Löydämme lukuisia esimerkkejä liikkeistä ja aatteista jotka ovat hieman mukautuneet, muuttuneet täysin, tai yksinkertaisesti hiljentyneet, joko energian loputtua tai tarpeen täytyttyä. Minkä tahansa aatteen noustessa kujilta kaduille, vaihtoehdosta valtavirtaan, on edessä uusia haasteita. Pride-liikkeen tarvetta, historiallisesti tai nyt, ei voi kiistää, mutta toisaalta haluan katsoa asiaa myös nettotuloksen kannalta. Puhun näissä asioissa usein signaali-kohinasuhteesta, joka kansankielelle vääntäen tarkoittaa että joskus kuiskaus kuuluu huutoa paremmin ja myös tämä muutos on historiallisesti nähtävissä useissa liikkeissä. Ensin huudetaan asia pinnalle, sitten ylläpidetään sitä normaalilla puheäänellä.

On myös turha lausua että Päivi Räsäsen ja muiden konservatiivikristittyjen taival olisi loppumassa. Tänäkin vuonna suviseurat keräsi väkeä siinä missä pride-kulkuekin ja vaalitulokset osoittavat vaihtoehtojen saavan varsin merkittävää kannatusta. Vaikka kansasta täysin ylivertainen enemmistö tukee tasa-arvoista avioliittoa ja sateenkaariperheitä, ei monikaan ole valmis allekirjoittamaan rajuimpia vaateita. Kun pride-liikkeen nimissä aletaan vaatimaan yliopistoja poistamaan riveistään eri mieltä olevat tutkijat, kun toisella maailmankatsomuksella varustettuja aletaan vainoamaan, kun rauhanomaiseenkin mielipiteen ilmaisuun suhtaudutaan vihamielisesti tai väkivaltaan ”väärää” mieltä olevaan rohkaistaan, on vastapuolella hyvää kasvualustaa. Tämä on ilmiö, jonka jokainen kasvava kansanliike löytää edestään. On valitettavan luonnollista että näin suuressa porukassa on myös vaarallisia yksilöitä. Vaan mikä on seuraava kehitysaskel, seuraava muutoksen suunta? Spekuloin niistä nyt muutamaa, joista yksi tai useampi saattaa toteutua.

Kompromissi, kauppa ja kiihko

Todennäköisin malli on jonkinlainen kompromissinhakuisuus ja diplomatia, jonka malleja voi hakea Suomessa niin ympäristöliikkeestä kuin maahanmuuttokriitikoistakin. Sateenkaarien näkökantilta nykyhallituksen vesitettynä pidettyä translakiprojektia voi pitää merkkinä tästä. Liikkeen ydin mukautuu päivän politiikan eri nurkkiin, etsien valiokunnissa ja komiteoissa pehmeämpää linjaa ja laajan tuen saavia kompromisseja. Radikaalimpi osuus eriytyy omaksi ryhmäkseen tai ryhmikseen, joista osa voi muodostua jopa virkavallan huomiota herättäväksi. Kehityskulku parempaan jatkuu byrokraattisen rauhallista tahtia. Kekkerit vaihtuvat komiteoiksi.

Yksi muutoksen optio antaa myös itsestään merkkejä, eli kaupallistuminen. Pride-viikosta tulee uusi kaupan juhlaviikko, siinä missä ystävänpäivät ja halloweenit sun muut. Aate muuttuu kauppatavaraksi ja sateenkaarilippu kesällä muuttuu yhtä yllättäväksi kun hämähäkinseitit lokakuussa tai sydänkuviot helmikuussa. Pieni ryhmä jää puhumaan aatteesta ja juhlimaan ”aitoa ja perinteistä” (konservatiivista?) prideä, kun valtaosalle kyse on enää festivaalista muiden rinnalla. Erityisen kovaa painetta tähän on julkisen sektorin puolelta, joka haluaisi aktiviteeteille kaupallisen johdon ja hallinnon.

Nykyisen polarisaation ilmapiirissä on valitettavasti spekuloitava myös kärjistymisellä. Konfrontaatiota hakevat voimat niin priden kuin konservatiivipiirien puolellakin voivat löytää toisensa ja kiihottaa vihanpitoon myös neutraalimmat tahot. Toistaiseksi myrskyt ovat mahtuneet kastelukannuun, mutta aina on joukossa niitä jotka ovat mielestään niin oikeassa, että kaikki keinot ovat sallittuja. Ei, en lähde sormella osoittamaan tai nimeämään ketään. Riski on kuitenkin olemassa ja vastuu yhteiskuntarauhasta kuuluu meille kaikille. Jo nyt näen rauhantekijälle ja sillanrakentajalle kysyntää, jos vaikka vaan ennaltaehkäisyn näkökulmalla. Jos seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sanoma halutaan kaikelle kansalle, se ei tapahdu pelkällä kepillä tai yksipuolisilla julistuksilla. Siihen tarvitaan ymmärrystä. Jälleen kerran, huuto ei aina kuulu parhaiten.

Globaalius ja avoimuus yllättivät

Olen mitä väkevimmin eri mieltä Putinin kanssa siitä, että liberalismi on kuolemassa. Ei – liberalismi elää juuri siksi että sen ongelmista voidaan puhua. On totta, että liberalismin matkassa tuli myös farsseja, kuten tietyt monikultturismin kokeilut, uudenlainen seksuaalirikollisuus tai vuoden 2015 turvapaikkakriisin tunarointi. Koska näistä puhutaan, se tekee liberalismista uudistumiskykyisen. Haasteita toki vielä piisaa ja väitän että nopeasti pinnalle noussut liberaali maailmankatsomus tuli monille liian kovalla kiireellä. Moni sanoo suvaitsevansa kaikkea, samalla vastustaen verisesti eri mieltä olevia ja vaatien heidän sulkemista pois yhteiskunnasta. Moni sanoo vihaavansa kaikkea liberaalia, vaikka on otsikkoa lukuun ottamatta heidän kanssa samaa mieltä.

Ihmisen suurin haaste maailman muutoksessa ei tule itärajan takaa tai sosiaalisesta mediasta, vaan peilistä. Sama pätee pride-liikkeeseen. Terve liike katsoo ensin itseään, sitten ympäröivää maailmaa. Tästä on hyviä merkkejä, kuten esteettömyyden tuominen osaksi priden avainaiheita.

Julkaistu

Oliko oikein rangaista persunuoria?

Vastataan asiaan heti alkuun oma mielipide: kyllä oli. Heidän toiminta oli häpeällistä, lain vastaista, toistuvaa, siitä oli varoitettu ja virheitä ei yritettykään oikaista. Vaan olisi minulla parempikin kysymys, nimittäin se johtaako valittu rangaistustoimenpide miltään osin parempaan lopputulokseen? Siitä olenkin jo vähän skeptisempi.

Herätys nykypäivään

Olimme niistä aatteista aivan mitä mieltä tahansa, maassamme on merkittävä osa kansalaisia jotka eivät allekirjoita ns. vihervasemmistolaisia arvoja. Yllättävän järkeviä, oppineita ihmisiäkin on nostamassa huoltaan aiheesta. En puhu nyt mistään persunuorista tai muista vihaa syöksevistä radikaaleista, vaan perinteisistä konservatiiveista jotka eivät vihapuhu tai vahingoita, mutta ovat omalla aatelinjalla. He eivät ole enemmistö, mutta merkittävä osa. He eivät tuhoa yhteiskuntaa tai pahenna vastakkainasettelua, mutta heillä on aika vaikeaa juuri nyt. Tottakai kehitys kehittyy ja näiden ihmisten on se hyväksyttävä, mutta voidaan kysyä miten tarpeellista on lyödä lyötyä? Miksi koko ajan pitää heittää bensaa liekkeihin? Miksi antaa änkyröille koko ajan lisää vettä myllyyn? Vaikka maltillinen konservatiivi ei ps-nuorista paljoa perusta, tämäkin tapaus lisää vettä jo ennestään kovilla käyvään myllyyn.

Edes persujen johdossa ei olla eri mieltä persunuorten virheestä ja kuten tiedämme, ongelmallinen etnisyyslausunto oli heiltä vain jäävuoren huippu. He eivät edusta maltillista konservatiivisuutta tai järkiperäistä kansallismielisyyttä, vaan jotain paljon viheliäämpää. He ovat ongelma. He lisäävät vastakkainasettelua. He ovat vaaraksi yhteiskunnalle. Vaan mitä me haluamme asialle tehdä? Haluammeko kostaa vai haluammeko korjata? Takautuva rahojen perintä eli käytännössä laitoksen ajo konkurssiin, vielä demarivaikuttajan puumerkeillä, on juuri se mitä heidän radikaalein ryhmä tarvitsee ryhtyäkseen kahta radikaalimmaksi. Se voi tuntua tietyissä kuplissa tosi hyvältä ja oikeudenmukaiselta, mutta se ei välttämättä johda hyvään. Tulevien avustusten laittaminen jäähyyn ja uusien ehtojen ladonta jatkoon olisi voinut toimia paremmin, koska se olisi pakottanut heidät pysymään tiukassa kontrollissa. Nyt menetettiin kaikki kontrolli ja samalla epäilemättä lapattiin tuleviin selvitys- ja oikeudenkäyntikuluihin useammankin nuorisoavustuksen verran veronmaksajien rahaa.

Rahojen viemisen lisäksi persunuorten pääsyä erinäisiin poliittisiin keskustelutilaisuuksiin on rajattu. Se jos mikä on riskaapelia toimintaa. Juuri kun heidän kannat pitäisi altistaa mitä näkyvimmälle julkiselle debatille, heidän mielipiteensä argumentoida faktapohjin nurin ja heidän virheensä seuraukset puida mitä tarkimmin, tehdäänkin täysin päinvastoin. Persunuorille käytännössä levitettiin kultainen matto yksinpuhelua varten ja koristeeksi jaeltiin kaikki irtonaiset uhriutumispisteet. Heidän koko ongelmallinen käytös jäi toissijaiseksi, sisältö täysin puimatta ja kentälle jää enää vain rahojen vienti ja keskustelusta sulkeminen. Talous kutistui mutta sosiaalinen valta kasvoi.

Yhteiselossa ei ole kyse oikeassa olemisesta

Tässä maassa on toden totta tilaa niin persuille kuin vihreillekin ja muillekin puolueille. Oppositio-hallitustehtävien kuuluukin vaihdella ja heidän tulee opponoida toisiaan poliittisista päätöksistä. Joskus pitää myös venyä ja joustaa, ojentaa palmunoksaa ja nöyrtyä. Voittaja ei ole se joka ei koskaan tingi linjoistaan ja pyhästä totuudestaan, vaan se joka kääntää sekä omat että muiden haasteet voitoksi. Kukaan ei ole niin yrittänytkään tehdä. Kukaan ei ole ottanut rauhantekijän tehtävää. Kukaan ei halua ymmärtää mikä tähän on johtanut, mitä tästä voi oppia ja miten se voidaan välttää jatkossa. Ketään ei kiinnosta poliittinen kahtiajako tai yhteiskuntavihan kasvu. Kunhan voi omilleen esittää kovaa, muulla ei ole väliä. Se myy somessa kuin väärä raha, mutta se ei ole oikea ratkaisu.

Hallituksemme on kovin uusi ja moni päättäjä vielä etsii verkostojaan. On siten ehkä ymmärrettävää että tällä hetkellä toiminta on lähinnä hätäistä reagointia ja proaktiivisuus antaa vielä odottaa itseään. Kesähelteillä olisi kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja pohdittava pitkäjänteistä tulevaisuutta. ”Rajat kiinni” on huono ratkaisu niin maahanmuutossa kuin poliittisten ääriliikkeiden hoitamisessakin. Enkä ole täysin vakuuttunut etteikö vasemmisto löytäisi tässä kohtaa lauottua ”maassa maan tavalla” huudahdusta vielä edestään.

Julkaistu

Mutta kun nuo muut!

Mielestäni terve kansallismielisyys tai asiapitoinen kriittisyys vaikkapa EU:ta tai maahanmuuttopolitiikkaa mahtuvat erinomaisesti puoluekartalle. Rasismi ei mahdu. Yhtä lailla kansalaisaktivismille on tilaa vaikka se joskus arkea haittaisikin. Väkivallalle sen sijaan ei ole tilaa. Liian usein ongelmia kierretään argumentilla, joka tiivistyy sanoihin ”mutta kun nuo muutkin”.

Perusoppeja

On mielestäni osoitettu jo tähän mennessä tarpeeksi usein ja kiistatta, että poliittisen väkivallan suurin uhka tulee äärioikealta, ei puolueista vaan laitoksista kuten vastarintaliike ja odinistit. Toisaalta, on osoitettu myös merkittävää poliittisesti ja/tai etnisesti motivoitunutta väkivaltaa vaikkapa ääriuskonnoista ja äärivasemmalta. Kun kritisoit vasemmistoväkivaltaa, vastaus on ”mutta katso natseja” ja kun kritisoit natseja, vastaus on ”mutta katso vassareita”. Miten hemmetissä nämä poissulkevat toisiaan? Se, että on väkivallan ongelma numero yksi, ei tarkoita etteikö ongelmia numerolla 2-10 kannattaisi huomioida. Ei mikään yhteiskunta, yritys tai perhe toimi niin, että vain yhtä asiaa tehdään. Ei lautasella ole vain yhtä ruokalajia. Ei palkalla makseta vain yhtä asiaa. Ei poliisi suojele kansaa vain yhtä riskiä vastaan. Kokonaisuutta katsoessa on tarvetta värisokeudelle.


Rajanvetoja

Se, mitä perussuomalaiset nuoret tekivät tuoreessa somekampanjassaan, on puhdasta rasismia. Nuorisojärjestöt ovat aina tehneet irtiottoja ja totta puhuen minä nauroin parin vuoden takaiselle persunuorten tempaukselle pakkoruotsia vastaan. Olen hymyillyt myös muiden nuorisojärjestöjen kannanotoille. Pari kertaa olen myös suutahtanut. Tällä kertaa suuttumus ei riitä. Persunuoret ovat ottaneet raikkaan tuulahduksen 1930-luvun Ruotista, jossa rotuopit olivat herrasväen tiedettä. Ne olivat silloin äärimmäistä typeryyttä. Tänä päivänä ne nähdään oikeaoppisesti rikoksina ihmisyyttä vastaan. On harvoja tilanteita joissa eri heitot eivät ole vain osa poliittisten laitojen meteliä, nuoruusvuosien tunarointeja tai vihanpuuskauksia. Tämä on yksi niistä. Tätä ei voi ymmärtää tai selitellä. Persunuorten toiminta on väärin inhimillisesti ja mitä ilmeisimmin myös juridisesti.


Kaikki on tehtävä – vai onko?

Loppuun heitän ajatuksen, johon ei ole oikeaa vastausta.

  • Absoluuttista pahuutta vastaan pitää taistella kaikin keinoin, kynsin ja hampain, demokraattisesti tai muutoin, sillä fasismi ei saa koskaan enää nousta valtaan.
  • Kun lähdet taistelemaan absoluuttista pahuutta vastaan kaihtamatta keinoja, sinusta itsestä tulee se absoluuttinen paha jota vastaan taistelet.

Tämä ajatus on relevantti tässä ajassa. Historia opettaa meille molemmista esimerkeistä. On esimerkkejä joissa emme toimineet ajoissa, emmekä estäneet pahuutta kun olisimme vielä voineet. On esimerkkejä joissa lähdimme rajattomaan taistoon, luoden aiemman pahan tilalle kahta hirveämmän tilanteen. Historia ei kerro meille mikä on oikein. Voimme vain tehdä parhaamme, pitää silmät auki, eikä laittaa kaikkia munia yhteen koriin.

Monenlainen mielivalta on nousussa ja uhkaamassa meitä. Jotain on tehtävä. Minä en tiedä mitä se jotain on.

Julkaistu

Kepun dilemma

Moneen kertaan on jo todettu Keskustan rökäletappio eduskuntavaaleissa, vuosisadan alhaisin tulos.

Tarkkoja arvioita äänestäjien päätöksistä ja liikkeistä ei voida tietenkään tehdä. Mutta on täysin oletettavaa, että v. 2015 jälkeen Kepua äänestäneihin jäivät ne, jotka, edes jollain lailla, hyväksyivät Sipilän hallituksen toimet ja linjaukset.

Nyt Sipilän Kepun suunta vaihtuu markkinaliberaalisesta suunnasta vasemmistolaiseen, Valtiontalouden hoidosta vapaaseen rahanjakoon. Mitä luulette jäljellejääneiden Kepun äänestäjien tästä pitävän? Viimeiset gallupit kyllä kertovat jotain. Jatka lukemista ”Kepun dilemma”

Julkaistu

Vaalirauhaa: kiviä ja pelastusrenkaita

Haluan jatkaa positiivisten vaaliblogausten kirjoittamista vaalirauhan nimissä, koittaen etsiä neutraalimpaa kantaa eri puolueisiin. Siten haluan tarjota vinkin aivan jokaiselle puolueelle jotka ovat kiinnostuneita kannatuspohjan laajentamisesta. Se on vanha tarina, mutta viime viikkojen uutiset vinkkaavat tarvetta kertaukselle.

Hädässä huudetaan

Kansalaisilla(kin) on tunteet. Tunteet nykyistä hallitusta kohtaan eivät ole keskimäärin kovin lämpimiä, mutta on sitä muutakin murhetta tarjolla. Yhden mielestä ongelmana on ilmastohysteria, toisen mielestä maahanmuuttopolitiikka suuntaan tai toiseen, kolmannen mielestä hoivapalveluiden yksityistäminen, ym. Yhtä kaikki, ihmisillä on hätä ja huoli, ajoin jopa paniikki. Tämä saa monet heistä äänestämään ns. väärin, eli siis kuullen populistisia sanomia. Mainittakoon, että tässä kohtaa en tarkoita populismilla vain yhtä puoluetta.

Kun ihmisellä on hätä ja hän kuulee lupauksen paremmasta, hän saattaa näyttää suoraan sanoen idiootilta toista mieltä olevan silmin. Tällöin tulee herkästi haukuttua nämä populistien äänestäjät aika ikävin sanoin. Vaan mietipä hetki tilannetta jossa sinä olisit hädässä, veden virran viemänä, jolloin populisti ojentaa kättä ja haluaisi auttaa sinut rantaan. Sitten tulee joku toiselle puolen rantaa ja raivoaa ”älä pelastaudu, pelastajasi on idiootti ja niin olet sinäkin jos otat hänen kädestä”. Toisin sanoen, tämä moraalisesti oikeaa mieltä oleva taho käskee sinua hukkumaan kuin kiltin kansalaisen kuuluu. Kumman otat – populistisen pelastuksen vai moraalisesti korrektin, kivuliaan hukkumisen? Tiedostan mielikuvan olevan vahvasti karrikoitu, mutta älyllinen keskustelu edellyttää eri näkökantojen pohtimista.

Mielestäni siis ei ole viisas idea haukkua hädässä olevia ihmisiä vääristä valinnoista, toisin sanoen heitellä heitä kivillä. Jos haluat heidät sinun puolelle rantaa, heitä kivien sijaan pelastusrengas. Kuule heitä. Älä pidä hätää kärsivää pilkkanasi ja jos satut hallituspuoluetta edustamaan, ole valmis ottamaan kritiikkiäkin vastaan. Tuo ymmärryksesi puolitiehen, tiedosta murheen syyt. Ei tarvitse nöyristellä vaikka olisi vähän nöyräkin, eikä pelkkään inhimilliseen keskusteluun tarvitse myydä puolueensa aatteita. Se on todellinen tie populismia vastaan. Ei alentuminen populismin tielle, vaan reitin näyttäminen parempaan. Osoita, että sinun puolellesi rantaa on vähän pidempi matka, mutta rannasta löytyy myös lämmin tupa jossa voi kuivatella.

Ylpeys asuu lähellä

Vanha perisynti nimeltä ylpeys on lähellä samaa ilmiötä. Jos puolueesi menestyy tuoreessa gallupissa, pahin virhe on lähteä julistamaan omaa hyvyyttään. Ole nöyrä ja jatka työtä, älä hukuttaudu omaan ylemmyyden tunteeseen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun ylpeilevä asenne poliittiseen menestykseen on ollut mitä varmin tie pikaiseen alamäkeen. Muista, että politiikkaa ei tehdä gallupien takia, ei edes vaalitulosten takia, vaan asioiden parantamiseksi.

Voin luvata sinulle, ystäväni vaaliehdokas, äänestäjä tai tarkkailija, että maailmassa on vastakin idiootteja. Elät heidän kanssa samalla pallolla. Idiotismi ei parane käskemällä, vaan kuten mikä tahansa tauti, se tarvitsee aikaa parantumiseen. Ihmisissä on kyky toimia viisaasti ja tyhmästi. On meistä jokaisesta kiinni kumpaan suuntaan ystävää autamme.

Julkaistu

Mitä sanoisit irakilaiselle?

Heti alkuun: otsikossa voisi irakilaisen sijaan lukea esimerkiksi afghanistanilainen, turvapaikanhakija, jopa jehovantodistaja tai wahhabimuslimi. Oleellista kuitenkin on että puhumme yhteisöstä jonka jäsenistöstä pieni osa on esiintynyt ikävässä valossa ja koko yhteisön maine on julkisuudessa heikoilla jäillä. Mitä siis yhteisön muille jäsenille pitäisi, tai kannattaisi sanoa?

Optio A: perkele!

Perusreaktio on viha. Tämä yhteisö, sen kulttuuri, sen taustat ovat syynä esiin nousseeseen ongelmaan. Ajakaa heidät pois maasta, vainotkaa heitä, vähintäänkin tuijottakaa heitä bussissa ja syrjikää työmarkkinoilla! Vaikka reaktio on täysin luonnollinen, pitää suositella pohtimaan että miltä sinusta tuntuisi tässä kohtaa? Nimeä yksikin hyvä lopputulos tällaisella käytökselle.

Optio B: tui-tui, kaikki hyvin

Edellisen vastareaktio on voimakas puolustus. Mene yhteisön jäsenten luokse, kerro etteivät he ole tehneet mitään, tarjoa heille apua ja lisäresursseja. Luo heistä kuva maailman viattomuuden kulmakivenä. Puolusta heitä vihalta ja vastusta kaikkea kritiikkiä tätä yhteisöä vastaan. Yhtä lailla luonnollinen vastareaktio polarisoituneessa maailmassa, mutta lähes yhtä hyödytön. Kieltämättä nukut yösi optio A:ta paremmin näin toimimalla, mutta realismi käteen: suututat myös aimo pinon ihmisiä, pahennat yhteiskunnallista kriisiä ja ongelma jää korjaamatta.

Optio C: kiven sijaan auttava käsi

Jos optiossa A heitetään kivellä, vaihtoehtona on ojentaa kättä kaatuneelle. Etsi kompromissi kieltämisen ja syyttämisen välistä. Jotain tällaista: ”En syytä sinua, mutta olet parhain apumme ymmärtämään ongelmaa ja etsimään ratkaisua siihen.” Ei yritetä piilotella yhteisöä ongelmalta eikä demonisoida heitä, vaan aktivoidaan heidät osaksi ratkaisun hakemista. Annetaan heille mahdollisuus kantaa kortensa kekoon. Kun jätetään välistä pois poliitikot ja poliittiset järjestöt, pinnalle voi nousta yllättävän hyödyllisiä näkökulmia, kuten myös epämiellyttäviä totuuksia. Ennen kaikkea pinnalle pääsee tilaisuus inhimillisyyteen. Inhimillisyys kun on tuoreiden raiskausuutisten merkittävin uhri.

Tukea parempaan suuntaan

Olemme ylittäneet sen pisteen, että fiksuimmat toimittajakin joutuvat myöntämään tarpeen uudelle katsantakannalle. Tässä valossa ehdotankin jälleen että virallinen Suomi ryhtyisi siirtämään maassamme toimivan islamin tukemista ennen kaikkea reformaatioliikkeen, ns. euroislamin suuntaan. Moni tulija on voinut saada kotimaassaan hyvin toksisen uskonnollisen koulutuksen, äärimmäisen vääristyneen kuvan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Mennyttä emme voi korjata, mutta voimme valita jatkaako hän tuota koulutusta Suomessa vai löytääkö hän islamista myös nykyaikaisen, kauniin sanoman.

Voimme sulkea rajat ja mitä ilmeisimmin myös sydämemme. Josko kuitenkin vielä kuultaisiin hetki järkeä. Maassamme on merkittävä määrä turvapaikanhakijoita niistä maista, jotka esiintyvät rikostilastoissa ikävästi. On vain ja ainostaan meistä itsestämme kiinni ovatko he ongelmien edessä riski vai voimavara.