Saitko onnittelutekstarin?

Tarkoitan sitä nimenomaista, jonka lähetti Valtioneuvoston kanslia yhdessä teleoperaattoreiden kanssa. Se oli onnittelu jokaiselle suomalaiselle, tietysti puhelimennumeron ja sen tekstiviestiominaisuuden omaaville.

Sitä tiettävästi lähetettiin yli seitsemän miljoonaa? kappaletta, siis enemmän, kuin meitä suomalaisia on olemassa. Se oli ensimmäinen kokeilu koko maailmassa, mittakaavassaan ja sen piti onnistuman. Olihan yli kaksi vuotta jo sitä suunniteltukin.

Taisi kuitenkin mennä ihan ”vihkoon” koko juttu. Ainakin tuolla erään iltalehden kommentipalstalla siitä paljon on juttua. Moni on saanut sen viestin kolne neljäkin kertaa samaan numeroon. Joku sitten taas ei yhtään.

Ai niin, minä en kuulunut onniteltavien joukkoon. ENTÄS SINÄ?

18 vastausta artikkeliin “Saitko onnittelutekstarin?”

  1. Noh, kai tuon voi silti laittaa juhlapäivän merkkipaaluksi. Mitäs muuta olen tänään tehnyt itsenäisyysmielistä kun saanut tekstarin.

    – Osoittanut demokraattisesti mieltä (metsän oraville tosin)
    – Kävellyt lumessa, sekä vaatteet päällä että alasti
    – Saunonut
    – Juonut piimää
    – Saanut mamun katsomaan linnan juhlia
    – Sytyttänyt kaksi kynttilää ikkunalle
    – Säätänyt älyvalaistuksen Suomen väreihin

  2. Te olette sitten niitä etuoikeutettuja. Meille ei kai siksi kun tuo Telia on puoleksi ruotsalainen ja pitäisi kirjoittaa osaksi suomeksi.
    Meillä on silti saunottu ja katseltu etuoikeutettujen sisäänmarssia. Onhan meitä moneksi.

  3. No nyt pätkähti luuriin itsenäisyyden muistopäivän piristykseksi.
    Muistojuhlan kunniaksi ST1 tarjoaa noin 28:n pennin alennusta litraa kohden.

  4. Eipä tullut, enkä tarvinnut, en katsonut jääneeni osattomaksi. Vaimo katseli tuon linnan ”räpylöinnin” ja minä sain viimeinkin iltamyöhään kokonaan luetuksi luetuksi 565 s. (2017). Mirko Harjulan opuksen ”Ryssänupseerit”
    Kirja laittoi paljonkin mietiskelemään Suomen historiaa ja varsinkin melkein kanonisoitua 1914 – 1930-lukua. Kokonaisuudessaan kirja kertoo tutkijoiden silmin I-maailmansodasta aina 1950-luvulle asti suomalaisista upseereista, jotka aloittivat uransa tsaarin armeijassa ja siirtyivät sisällissotamme kaudeksi valkoiseen armeijaan.
    1918 – 1930 aikana nämä maatansa puolustaneet upseerit syrjäytettiin, kunnes taas tarvittiin Talvisodan/II-maailmansodan ajaksi ja lopullinen unohdus 1950-luvulla. Näin silloinen Suomi kiitti maanpuolustajiaan.
    Kirja on historiallinen teos, tarkkoine yksityiskohtineenkin ja ainakin minulle sen loppuun asti luettuani, jätti paljonkin kysymysmerkkejä kirjoitetusta historiastamme.

  5. Meille ei tullut lopultakaan, pari puhelua kylläkin, joita en äänettömällä huomannut.

    Linnan juhlia katselin siihen asti, kun haastattelut alkoivat olla ruotsinkielisiä. Eipä sitten enää kiinnostaneet ja vaihdoin kanavaa.

  6. Arvasinhan minä, että Telia sen sotki. Yli 400 000 viestiä jäi lähettämättä ja herrat vaan nauraa Ruotsissa. On se kumma, kun koskaan ei jää laskut lähettämättä.

  7. Sain kaksi ja vaimokin yhden viestin ja ihan hyvä näin, toki olisi itselleni yksikin riittänyt. Ideaa viestien lähettämisestä pidin hyvänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *